comment 0

Valmiina lähtöön!

Isi pakkasi pikkuisen repun valmiiksi: sukat, vaipat, body, yöpuku, pipo, uniriepu… Kaikki tarvittava siis. On kyllä jännittävät päivät edessä. Jännitän ehkä enemmän sitä, syntyykö pikkuinen tämän vai ensi vuoden puolella, kuin itse synnytystä! Enää 2 päivää tätä vuotta 2013 jäljellä. Huh! Niin, ja varmaan finaaliin noin 10 päivää.

Isi_pakkasi_repun

Reppu_pakattu

Reppu_valmiina

comment 0

Ensimmäinen joulu uudessa kodissa

Tänä vuonna vietimme joulun omassa kodissamme, ihan vain kahdestaan. Jo viime vuonna teimme päätöksen siitä, että vietämme tämän joulun muualla kuin sukulaisissa. Alustavasti suunnittelimme ulkomaille lähtöä, joka tuntui ajatustasolla helpolta ja varsin houkuttelevalta. Satojen kilometrien autossa istuminen aikatauluineen ei kiinnostanut, vaikka toki perheitä on mukava nähdä. Jouluna pitää rentoutua, ei ressata.
     

Joulusuunnitelmat uusiksi

Alkukeväällä saimme kuulla melko odotetun uutisen ja siinä samalla meni myös joulusuunnitelmat uusiksi. Saimme tietää, että odotamme vauvaa ja esikoisemme laskettu aika on 24.12. eli jouluaattona! Melkoinen joululahja ♥ Nyt voisimmekin hyvällä omallatunnolla viettää koko joulu ihan vain kotona, joka oli tietysti etelänreissuakin parempi vaihtoehto. Niin, ellei nyt lähtöä synnytykseen tulisi :)

Niinpä pääsimme rauhoittumaan joulunviettoon jo hyvissä ajoin uudessa kodissamme. Mies haki meille upean joulukuusen ja koristeli sen. Minä seurasin vierestä ja vähän kiusallani naureskelin hänen ostamille kasarijouluvaloille. Mutta kyllä tuli komea kuusi! Simppelisti hopeisia palloja sekä jouluvalot, ei se muita koristeita kaivannut.

Joulukuusi_kotona_boksi

Joulukuusi_2013

Joulukuusi_kynttila

Joulun_tunnelma copy

Isanta_kokkaa_joulua

Veimme aattona uusille naapureille suklaiset joulutervehdykset ovelta ovelle. Kokkasimme yhdessä jouluruokia, saunoimme pitkän kaavan mukaan ja pelasimme lautapelejä. Hyasintit tuoksuivat ympärillä.

Vaikka vettä satoikin, eikä lunta näkynyt mailla halmeilla, joulutunnelma todella saapui. Ihanan rentouttava ja lämminhenkinen joulu, ehkä yksi parhaimmista, ehdottomasti.

Pikkuinen ei syntynyt jouluna, joten jännitys jatkunee vielä loppuvuoden. Syntyykö hän vielä tämän vuoden puolella, vai meneekö tammikuulle 2014? Kyselyitä satelee ympäriltä, mutta päivä kerrallaan tässä mennään. Hän tulee, kun hän on valmis ♥


Mitäs pukki toi?

Rakastan designklassikoita. Useimmat niistä miellyttävät vaan vuodesta toiseen silmää ja niiden funktionaalisuus on todella ihailtavaa, puhumattakaan kestävyydestä. Pukki tietää suurimman intohimoni ja on näemmä ollut korvat höröllä ;)

Tänä jouluna sain avata kovin mieleisen paketin, paperin sisältä ilmestyi matta musta Dualit leivänpaahdin! Jeeejeee, kiitos pukki! :) Olen haaveillut Dualit leivänpaahtimesta jo tovin, ja se on ollut yksi tuote hankintalistallani. Noh, joka joulu on pukki tuonut jotain kivaa designia kotiin. Kaikki niistä on ahkerasti käytössä ja nyt yksi uusi tulee taas käyttöön. Edellinen paahdin kun tuppasi syömään minun puolesta kaikki leivät, en niitä meinannut koskaan ulos saada siitä vekottimesta. Nyt kelpaa paahdella!

Dualit_paahdin_joululahja

Tuli paketeista muutakin mukavaa mm. valkoiset Luhta-pyyhkeet, Essentialin paperipussi, vierastossuja terassille, glögilasit, jalkahoitosarja, Jokipiin laudeliina ja pikkuiselle Marimekon kylpypyyhe sekä pienen pieni lätkämaila!

Ennen joulua saimme yhteislahjana isovanhemmilta pikkuiselle hienot Emmaljungan Nitro City -vaunut, väri all black. Tämä olikin meidän oma toivomus, joka tulee pian tarpeeseen. Ostin ihanasta lastentarvikeputiikista Ziccosta vaunuihin söpöt tipuset pikkuista viihdyttämään.

Emmaljunga_joululahja

Tiput_vaunussa

En malta odottaa ensi vuoden joulua! Haluan viettää sen todennäköiseti myös kotonamme, silloin olemme jo ihan oikea perhe ja meitä on kolme ♥

comment 0

DIY joulukoriste

Elämäni ensimmäistä kertaa haluan tuoda joulua omaan kotiin. En ole oikein koskaan ollut mikään koristelijatyyppi, että täräyttäisin joulusälää lattiasta kattoon. On minulla yhdet jouluvalot, mutta nekin ovat mustat. Eli oikeastaan ne on toiminut enemmän tunnelmanluojana, kuin jouluisena koristeena, vaikka joulusta kovasti tykkäänkin.

Onko se tämä omakotitalo vai mikä, mutta nyt on tapahtunut käänne. Joulukuusi on ehdoton ja kotiakin haluaisin koristella jouluun, kun kerta kotona koko joulun vietämme. Koska olen graafisen ja pelkistetyn tyylin ystävä, haluan sitä myös joulukoristeisiin.

Vaikka nyt innostunkin laittamaan joulua, haluan pitää linjan silti simppelinä. Punavihreäkultahippujoulukrääsä on todella puistattavaa. Nykyään on tarjolla toki freshimpää ja tyylikkäämpää koristetta, mutta en silti ole löytänyt mitään sopivaa. Joten pakkohan sitä on sitten itse niitä tehdä! My god. Minä askartelen joulukoristeita? Kyllä, niin pääsi käymään.


Iha ite tein tähtiprinttijouluseinäkoristeen

Piirsin InDesignilla erilaisia mustavalkoisia vektorigraffoja ja printtasin ne 160 g paperille. Leikkasin tähtikuviomuottia apuna käyttäen ja nuuttasin eli taittelin käsin. Nätit reiät ja paperinaruun kiinni. Tässä tulos:

Koriste_DIY_making

Koriste_DIY_etu

Koriste_DIY_seina

Koriste_DIY_vino

Koriste_DIY_lahelta

Koriste_DIY_vino_kori

Koriste_DIY_sohva_seina

Koriste_DIY_sohva_edesta

comment 0

Uusi herkullinen glögi

Joulu on ihanaa aikaa ja mikä olisikaan mukavampi tapa korkata oma joulukausi, kuin lämmittää glögiä kylmeneviin iltoihin. Ensimmäiset glögit tulivat kauppojen hyllyille marraskuussa ja heti lähti monta litraa mukaan. Tässä on keritty nauttimaan siis jo useampi kuuma kupponen, tosin tänä vuonna ilman terästystä ;)

Eilen meille tuli ystävät kylään ja he toivat mukanaan uuden ihanan tuttavuuden Lignell & Piispasen LOIMU 2013 vuosikerta väkevä glögin. Pullo oli aivan ihastuttava! Muotoilultaan tyylikkään yksinkertainen ja sen grafiikka suloisen sympaattinen, jonka on kuvittanut muotoilija Jaani Vaahtera. Ehkä hienoin glögipullo ikinä!

LOIMU_2013_glogi

LOIMU_200dpi_RGB

LOIMU 2013 glögi on valmistettu mustikoista ja vadelmista, lisänä jouluinen punaviini sekä joulumausteet kaneli ja neilikka. Tuoksu oli superhyvä, joten olihan sitä maistettava hieman, vaikka holipitoinen olikin. Yllätykseksi maku oli todella herkullinen ja ihanan erilainen, kuin muut maistamani glögit.

Sisältö kävi kaupaksi miesväelle, kuulemma oli melko tujua ja poskien puna sen viimeistään kertoi. Onneksi me naiset saimme  pienen siemauksen maistiaisiksi. Täytyypä hakea Alkosta pari pulloa kaappiin, jos pian saisi nautiskella kokonaisen kupposen.

LOIMU 2013 glögi on ehdoton tämän joulun herkkujuoma, suosittelen!

comment 0

Hello Instagram!

Olen jo pitkään silmäillyt netissä kivannäköisiä Instagram-kuvia. Nyt sitten näin joulun alla sain kipinän mennä sinne itsekin. Instagram-kuvissa on sellaista kivaa tunnelmaa, jonka voi luoda ns. pikakuvankäsittelyllä, joka on yksi palvelun ominaisuus. Melko räjähdysmäisen suosion Instagram on saanut, huh!

Instagram on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, joka aukesi lokakuussa 2010. Palvelun avulla käyttäjät voivat jakaa kuvia, kommentoida toisten käyttäjien kuvia ja tykätä niistä. Instagramilla on tällä hetkellä noin sata miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ympäri maailman. Sovelluksen tarkoituksena on jakaa kuvia 16 erilaisen kuvafiltterin avulla, joilla voi muokata mm. kuvan saturaatiota, värejä sekä kontrasteja.

Olen vielä ihan vihreä käyttäjä, mutta muutaman kuvan sain sinne jo ladattua. Palvelu toimii vain mobiililaitteella, eli läppärillä ei oikein mitään lisäyksiä tai muokkailuja voi tehdä. Ohessa yksi jouluinen postaukseni. Miehen toiveena oli saada tupaan jouluntuoksu, piti siis ostaa keittiöön heti useampi hyasintti :)

Nähdään Instagramissa!

Joulua tupaan