Tänään vietetään yrittäjän päivää, ja ajattelin kertoa oman yrittäjätarinani. En ole varmaan koskaan kertonut ihan suoraan sitä, miten kaikki aikanaan oikeasti alkoi. Olen kyllä puhunut yrittäjyydestä ja siitä, mistä kaikki lähti, mutta en koskaan näin rehellisesti. Ehkä siksi, että siihen liittyy vähän surua ja häpeää.

Minusta ei nimittäin tullut yrittäjää siksi, että olisin yhtäkkiä päättänyt lähteä toteuttamaan suurta unelmaani. Olin toki joskus pohtinut yrittäjyyttä, mutta en todellakaan ajatellut tuolloin ryhtyväni yrittäjäksi. Minulla oli vielä niin paljon opittavaa. Olinhan vasta muutama vuosi sitten valmistunut opinnoistani.

Olin tuohon aikaan eräässä mainostoimistossa töissä pienellä paikkakunnalla. Viihdyin työssäni hyvin ja sain tehdä monia upeita projekteja. Titteli ja työnkuva vaihtuivat lyhyessä ajassa vastuullisemmaksi, mutta palkka ei kuitenkaan noussut samassa suhteessa lupauksista huolimatta. Kävimme monet neuvottelut, silti mitään muutosta ei tapahtunut. Perusteltiin, että kun muidenkaan palkkaa ei nosteta, niin ei minunkaan. Työpanostani ja osaamistani kyllä kehuttiin, mutta en saanut ansaitsemaani vastinetta. Lupaukset olivat yhtä tyhjän kanssa.

Päätin jättää työpaikan ja paikkakunnan taakseni. Laitoin asuntoni myyntiin ja muutin Helsinkiin. Sain nopeasti uuden työpaikan, jossa minulle maksettiin asianmukainen palkka.

Viihdyin uudessa työssäni. Sain tehdä mieleisiä projekteja, työporukka oli kiva ja työympäristö inspiroiva. Osa töistäni näkyy jopa edelleen katukuvassa, eli taisin ihan onnistua työssäni. Koeajan jälkeen työsuhteeni kuitenkin päätettiin. Asiakkuuksia ja tilauksia oli liian vähän, eikä heillä ollut enää varaa pitää minua. Se oli shokki.

En jäänyt paikoilleni, vaan onnistuin saamaan nopeasti uuden työpaikan viestintätoimistosta. Jännitti, vakinaistetaanko minua tällä kertaa. Laitoin itseni likoon, mutta taas kävi samoin. Työsopimusta ei jatkettu. Olin kyllä tietoinen, ettei töitä riittänyt kaikille, oli vaikeat ajat ja minut oli helppo laittaa ensimmäisenä pihalle, koska olin koeajalla. Koko tämä kuvio otti itsetunnon päälle. Suretti ja hävetti.

Silloin päätin, etten enää halua sitoutua työpaikkaan, josta minut voidaan heittää ulos hetkenä minä hyvänsä. En halunnut enää kokea irtisanomisia tai turhia lupauksia.

En hakenut enää uutta paikkaa, vaan aloitin yrittäjänä. Ajattelin, ettei minulla ole mitään hävittävää. Minun täytyy vain hankkia työkone ja rakentaa yritykselleni nettisivut. Voin työskennellä kotoa käsin – tai oikeastaan mistä käsin vaan. Ja jos tämä ei tule onnistumaan, voinhan aina palata takaisin palkkatöihin. Mutta nyt oli kokeiltava siipiäni. Tuntui, että oli pakko.

Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Samantien, kun olin rekisteröinyt yritykseni, soi puhelin. Ensimmäinen asiakas soitti. Siitäpä se sitten alkoi vauhdikkaasti, yrittäjyys. Ja tuosta päivästä lähtien en ole muuta enää halunnutkaan. 

Nyt on menossa jo 15. yrittäjävuosi. Miten ihmeessä!? Tuntuu, että honeymoon on vasta alkanut. Ehkä uusi brändini Arci aiheuttaa tämän tunteen. Olo on kuin vastarakastuneella. Olen niin innoissani kaikesta, hihkun kuin pikkutyttö, taputtelen käsiä yhteen ja inspiroidun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, enkä malta olla hetkeäkään erossa projektistani. Rakastan tehdä tätä! 

Teen edelleen asiakastöitä, ja tosi mielelläni niitä teenkin. Niissäkin on menty iso askel eteenpäin. Saan paljon vastuuta ja sellaisia tehtäviä, joista olen aina haaveillut. Nautin niin paljon siitä mitä saan tehdä. Brändien rakentamista, visuaalista suunnittelua, tilojen ja tuotteiden suunnittelua, sekä konseptointia. Myös valokuvaamista ja sisällön tuottamista. Tosi monipuolisesti eri juttuja. Nautin ja rakastan. Koko sydämestäni, edelleen.

Hyvää yrittäjän päivää kaikille yrittäjille ja yrittäjyyttä vasta pohtiville. Kokeilkaa rohkeasti siipiänne, ei voi ikinä tietää miten hienosti ne voikaan kantaa ♥