comment 0

Kuulumisia äitiyslomalta

Täällä äitiysloma lähenee loppuaan. Virallisesti äitiyslomaa on jäljellä tasan kuukausi ja sitten pitäisi alkaa palailemaan takaisin sorvin ääreen tai viimeistään silloin, kun Nilo menee päiväkotiin. On nimittäin aika mahdotonta tehdä töitä, jos lapsi tai lapset ovat kotona. Vielä ei olla saatu Nilon päiväkodista vahvistusta onko hän saanut paikan ja milloin pääsisi aloittamaan. Nuka aloitti päiväkodin vuoden ikäisenä ja samaan tähtään Nilonkin kanssa.

Vaikka kuinka tykkäänkin olla lasten kanssa kotona, täyspäiväistä – siis täyspäistä – kotiäitiä minusta ei saa tekemälläkään. Haluan ja aion tehdä töitä sekä omia projekteja, hyvässä lykyssä alan taas harrastamaan jotain fyysisempää. Lasten ansiosta saan pidettyä itseni jotenkuten kunnossa, kun joutuu kymppikiloista pillipiiparia kantamaan, juoksemaan isomman lapsen (sekä naapurin pojan) perässä ja tietysti taistelemaan omasta hengestä ja valtakunnasta. Aina en pärjää, mutta parhaani teen. On ne niin samperin vikkeliä.

Yrittäjänä parasta on se, kun voi tehdä sitä mitä itse haluaa. Asia onkin nyt mietityttänyt, jatkanko vastaavanlaisia töitä samaan malliin kuin aiemmin, vain pitäisikö suunnata hieman uusiin kuvioihin. Olen pohtinut, mikä olisi kaikista mieluisinta tehdä ja voisiko sillä jopa tienata. Riittääkö intohimo edelleen samanlaisiin työprojekteihin kuin aiemmin, vai haluanko haastaa itseäni ihan uusilla tuulilla, jotka saattavat olla tulonlähteenä epävarmempaa. Sen tiedän, etten halua käyttää aikaani mihinkään sellaiseen, mistä en oikeasti pidä. En tee asioita, jotka sotivat omaa moraalia vastaan tai eivät muuten tunnu mieluisilta. Välillä teen sellaisia töitä, jotka tuovat leipää pöytään ilman, että niistä kummempia kiksejä saisi. On silti ilo olla asiakkaille avuksi ja se tekee erityisen iloiseksi. Kun asiakas on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen.

Kun aloitin äitiyslomani, olisi ollut vaikka kuinka paljon ihania töitä tarjolla. Oli pakko kieltäytyä kaikista. Esikoisen kanssa tein töitä äitiyslomani aikana ja sinänsä se olisi ollut tälläkin kertaa mahdollista, mutta päätin, että nautin tästä ajasta ja keskityn vauvaan. Töitä voi sitten tehdä lopun ikää, mutta vauva-aika on hetkessä ohi.

Jonkin aikaa olin asian suhteen levoton, toinen jalka oli kovasti menossa projektien perässä ja välillä suostuin pieniä hommia vastaanottamaankin. Oli kyse vain pienistä toimeksiannoista, mutta stressitaso nousi hetkessä korkeuksiin, kun koitin vauva sylissä hoitaa työtehtäviä kunnialla maaliin. Keskittyminen herpaantui, ajatukset katkesivat ja deadlinet alkoivat puskea päälle. Tajusin, ettei onnistu. Päätin olla ihan kunnolla vaan äitiyslomalla, enkä tekisi sinä aikana ollenkaan töitä.

Mikä vapauttava fiilis olikaan antaa itselleen moinen lupa. Tottakai asia vaikuttaa sitten omaan rahatilanteeseen, mutta kyllä sitä aika pienellä pärjää. Tuleepahan mietittyä paljon tarkemmin rahankäyttöä, että mikä onkaan välttämätöntä.

Olen tosi iloinen, että äitiyslomani loppuaika on sijoittunut kesään. Olen palautunut synnytyksestä täysin, arkirytmi on löytynyt ja kelitkin ovat hellineet. Toukokuu oli ihan mielettömän lämmin ja nautin auringosta täysillä. Tuli tehtyä paljon pihahommia ja ne onkin kesässä ihan parasta, huvi ja hyöty samassa paketissa. Ei sinänsä edes väliä mitä tekee, kun on vaan niin kivaa puuhastella omalla pihalla. Naapuruston lapset tykkäävät leikkiä keskenään ja vauvakin viihtyy ulkona vaunuissa tosi hyvin. Ei ole edes tarve lähteä mihinkään. Lasten kanssa on niin paljon helpompi olla tässä kotosalla, kun touhua ja seuraa riittää. Välillä käyn vaunu- tai juoksulenkeillä, luontoa ja taloja ihastellen. Tykkään tästä meidän asuinalueesta kokoajan enemmän. On kiva seurata millaisia taloja tänne nousee ja miten muutenkin alue kehittyy. Lapsiperheille tämä on oikea lintukoto.

Kesää on onneksi vielä jäljellä ja toivottavasti ilmoja pitelee jatkossakin. Suomen kesä ei oikeastaan enää edes yllätä, taivaalta voi tulla mitä tahansa ja millon tahansa. Oudompaa on monta hellepäivää putkeen, joita oli toukokuu täynnä. Se oli kyllä huippua, vaikka vesisadetta saikin odotella aika pitkään. Luonto tarvitsi sadetta todella kipeästi. Eilen satoi ja voi miten se tekikin hyvää – varsinkin meidän nurmikolle!

Äitiysloma on ollut ihanaa aikaa ja hieman haikeaa on jättää se pian taakse. Nilo on kasvanut kovalla vaudilla ja kohta taitaa ottaa isoveljensä koossa kiinni. Pojat nauttivat toistensa seurasta tosi paljon ja se on ihan parasta seurattavaa, kun he kikattelevat keskenään yhteisille jutuille. Millon lie alkaa poikien väliset väännöt.

Voisin pian valokuvata tuota meidän terassia ja uusia terassikalusteita. Keskeneräinen se nyt vielä on, kuten piha muutenkin, mutta Insta Storyssa on jotain jo näkynyt. Instagramissa olen muutenkin ollut paljon aktiivisempi kuin täällä blogissa, että sinne vaan seurailemaan, jos nopeat kuulumiset kiinnostaa. Olen kirjoitellut Instaan viime aikoina myös englanniksi, kun sitä pyydettiin niin paljon. Tekstit on varmaan täynnä kielellisiä virheitä, mutten anna asian häiritä itseäni. Eipä kukaan niistä ole maininnut, kai ne ovat olleet ihan ymmärrettäviä. Onhan tekstien sisällöt muutenkin välillä ihan diipadaapaa, että who cares. Kunhan jotain höpöttää. Kuvat puhukoon puolestaan.

Eipä tässä siis mitään kummempaa. Kaikki vallan hienosti.

comments 6

Vaalea sohva lapsiperheessä

Kaupallinen yhteistyö Hakola

On aika kertoa, miten Hakolan sohva on toiminut meillä. Voiko vaalealla sohvalla olla mitään toivoa lapsiperheessä, jossa meno on välillä sellaista sirkusta, että heikompia hirvittäisi?

Ehkä olette huomanneet, että sohvamme päätyy hyvin usein kameran linssiin – edestä, takaa, sivuilta ja vähän joka kulmasta. Mutta kun se on vaan niin ihana! Tykkään sohvasta ihan älyttömän paljon, joten sitä tulee sitten kuvattuakin paljon. Olen tyytyväinen, että pitkällisen pohdinnan ja pahvilaatikkomallailun jälkeen päädyin juuri tuohon Lazy-kulmadivaaniin, joka otti tilan haltuun siltä seisomalta. Vaikka sohva on iso, jäi sen ympärille vielä reilusti tilaa ja kokonaisuus on hengittävä. Eikä sohvaa ole pelkästään ihailtu, vaan se on ollut meillä myös todella kovassa käytössä.

Iso sohva on leikkivälle lapselle tietysti mieletön alusta vähän kaikenlaiseen toimintaan. Nuka pomppii siinä jatkuvasti päädystä päätyyn, tekee kuperkeikkoja, heittelee tyynyjä ja rakentelee niistä milloin mitäkin, majoja ja ratoja. Välillä kun meno yltyy turhan rajuksi, joutuu puhaltamaan pelin poikki, mutta muuten olen antanut hänen touhuta siinä miten tykkää. Olen luottanut siihen, että sohva kyllä kestää. Ja sitäpaitsi höyhentäytteiset selkätyynyt ovat pysyneet muhkeina lapsen ansiosta, kertaakaan en ole itse niitä joutunut pöyhimään.

pojatmatolla

Sohva on siis kestänyt kovempaakin käyttöä, mutta entäs sitten se lika, jota tuntuu tulevan joka tuutista ja ihan koko ajan. Kyllähän vaalea sohva on tummaa herkempi ja lika siinä näkyy, jos sitä siihen tulee. Kaikki sohvan päälliset ovat onneksi vesipestäviä ja se olikin sohvan valintaa tehdessä ehdoton kriteeri. Halusin pitää sisustusvisioistani kiinni ja kokeilla vaaleaa sohvaa, ihan silläkin riskillä, että sitä saa olla putsaamassa kokoajan. Päälliset ovat pesun lisäksi myös vaihdettavissa, eli voin tarvittaessa vaihtaa ne tummempaan väriin tai vaikkapa eri kangaslaatuun. Ei tarvitse koko sohvaa uusia, jos vaalea kangas olisikin täysin väärä valinta. Tuo kyseinen Florist-kangas on sävyltään vivahteikas ja siinä on likaa hylkivä käsittely, joten se on vaaleudestaan huolimatta melko huoleton.

pojat_matolla

Vaikka sohvalla saakin lapset touhuta omiaan, olen kuitenkin kieltänyt siinä syömisen (mutta tv-sohvalla jopa välillä saa). Ruokapöydän äärellä syödään ja ruuan jälkeen pestään kädet. Lapsilla on joku jännä tapa, että kun on syöty, mennään ensimmäisenä liu’uttamaan rasvaisen likaiset kädet ja naama ikkunoihin tai vaihtoehtoisesti tuohon vaaleaan sohvaan. Käsienpesusta muistutetaan jatkuvasti ja pikkuhiljaa tämä asia on opittu, vaikka joskus onkin kiva kokeilla kepillä jäätä. Huijataan, että on muka pesty. Välillä täytyy tehdä pistokokeita ja tarkistaa, onko miten nätisti toteltu.

olkkaria

Tokihan tuo sohva on kerinnyt saada oman annoksen kauniiseen kuoreensa. Ei mennyt montaa viikkoa sohvan saapumisesta, kun sohvalla oli jo verta, suklaata ja mehua. Pääsi sitten heti kunnon testiin, pärjääkö se meillä. Ehkä hieman kerkesin säikähtämään verisiä jälkiä (jotka tuli kummilapseni korvan nipukasta, kun pojat vähän innostuivat peuhaamaan), mutta niin vain veri lähti helposti pois kylmällä vedellä ja suklaa ihan vaan rapsuttamalla. Mehusta tullut jälki vaati sitten pesukoneessa pyöräytyksen. Silloin tällöin jotain tahraa tai läikkää sohvalle ilmestyy, jotka on saanut helpoiten pois konepesulla, muuten olen pitkälti vain imuria sohvalle näyttänyt ja se on hyvin riittänyt. Mutta siis kaikki lika, mitä sohvaan on tullut, on lähtenyt pois.

Pesin nyt ensimmäistä kertaa kaikki päälliset, ihan vaan raikastaakseni koko sohvan ilmettä ja välttääkseni mahdolliset pinttymät. Oma hommansa siinä tietty on, mutta tulipa tehtyä. Päälliset kannattaa laittaa hieman kosteana takaisin, jotta niihin ei jää niin helposti ryppyjä. Ne nimittäin kuivuvat erittäin nopeasti ja palautuvat näin ollen muotoihinsa paremmin, jos laittaa heti pesun jälkeen takaisin. Laittaa vaikka nojailemaan seinää vasten kuivumisen ajaksi.

Vaalea sohva ei siis ole uhka, vaan pikemminkin mahdollisuus lapsiperheessä. Jos haluaa päästä kuitenkin helpommalla, kannattaa valita sohvakankaan väriksi hiekka tai harmaa, jotka ovat armollisempia, eivätkä vaadi välttämättä pesua niin usein. Tietysti riippuu asukeistakin, miten siistinä tykkää paikkoja pitää. Jotkut ovat hyvinkin huolettomia siisteyden kanssa, eikä tahrat, karvat tai muut liat niin haittaa. Itse rakastan puhtautta ja järjestystä, niillä kun on suora yhteys omaan olotilaan. Onhan se lapsiperheessä ihan mahdotonta pitää jokainen tila tai huone tip top, eikä tietenkään tarvitsekaan, mutta kunhan nyt pääpiirteittäin on siistiä. Se riittänee.

Onkos muita vaalean sohvan omistajia tai sellaista harkitsevaa?

comments 20

Lapsiluku täynnä – vai onko?

Sanotaan, että ikä on vain numeroita. Aika monissa tapauksissa onkin, mutta lähes nelikymppiselle lapsesta haaveilevalle naispuoliselle henkilölle ikä on paljon muutakin, kuin vain numeroita.

Olemme todella onnekkaita, että meillä on kaksi ihanaa tervettä poikaa. Ensimmäinen lapsi tuli melko nopeasti, mutta toisen kanssa meni useampi vuosi. Uskoin vahvasti siihen, että saamme vielä toisen lapsen, vaikka siinä menisikin aikaa. En luopunut toivosta. Haaveet toisesta lapsesta piti otteessaan välillä jopa niin kovasti, etten enää muuta pystynyt ajattelemaan. Sitten päätin keskittyä muuhun kuin lapsentekoon. Heti kun mieli irtaantui pakonomaisesta ajatuksesta, alkoi tapahtumaan ja pian näkyi kaksi viivaa raskaustestissä. Selvisimme maaliin asti ja pikkuveli syntyi.

Olen kertonutkin, että vastasyntynyt vauva aiheuttaa vauvakuumetta. Näin kävi molemman lapsen kohdalla, kun alkoi ihan valtava vauvakuume omasta vauvasta. Kai siitä voi hormooneja syyttää. Kuume on tähän mennessä onneksi jo laskenut, mutta lämpöä on edelleen.

Kahden lapsen taloudessa riittää ihan tarpeeksi hommaa, niin ei kai sitä enää lisää lapsia tähän soppaan. Onhan tämä soppa pääosin todella hauskaa ja antoisaa, enkä voi olla välillä miettimättä, jos vielä kolmas lapsi tulisi meille. Jaksaisinko taas kokea raskausajan, mahdollisia keskenmenoja, tutkimuksia, synnytyksen, yövalvomisia ja sitä kolmen pikkulapsen tuomaa härdelliä? Myönnetään, että hurjalta tuntuisi.

Täytän ensi vuonna neljäkymmentä (tarkemmin ottaen puolentoista vuoden päästä, että eipä nyt mennä asioiden edelle), joten raskauden ja synnytyksen riskit ovat huomattavasti suuremmat, kuin vaikkapa esikoista odottaessa. Ikä ei olisi itselleni tässä kohtaa vain numeroita. Jonkin verran on olemassa yli nelikymppisiä synnyttäjiä ja raskaus on saattanut mennä hyvin, synnytys täysin normaalisti, terve vauva syntynyt ja äitikin on selvinnyt ongelmitta. Sitten on se kolikon kääntöpuoli, joka kieltämättä jännittäisi. Olen tullut raskaaksi neljä kertaa ja synnyttänyt kaksi lasta, joten ainakin raskautuminen onnistuu tai on aiemmin onnistunut, joten sen puolesta mahdollisuuksia varmasti on.

Mies on sitä mieltä, että meidän lapsiluku on tässä ja hyvin todennäköisesti onkin. Onhan tuo lapsenteko yhteinen juttu ja molempien pitää seistä tällaisten asioiden takana. Ja kun niitä lapsia ei noin vaan tehdä, ne tulee, jos on tullakseen. Mutta toki siihen voi omilla toimillaan tähdätä tai olla tähtäämättä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Haluaisin niin kovasti vielä kokea vastasyntyneen pienet parkaisut. Vaihtaa minikokoisia vaippoja ja hämmästellä pientä suurta ihmettä. Koen valtavaa haikeutta, kun pakkaan vauvatavaroita sivuun. Tämän kakkosen kohdalla on tuntunut, että vauva-aika menee ihan liian nopeasti eteenpäin. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat monta lasta. Aiemmin sitä taisin hieman ihmetellä, mutta nyt itse höpisen kolmannesta.

Luin artikkelin jostain lehdestä, olisko ollut Hesarissa, että miksei ihmiset tee lapsia samaan tahtiin kuin ennen. Yllätyin tuloksesta. Suurin syy, miksi lapsia ei tehdä tai niiden tekoa siirretään, on taloudellinen tilanne. Lapseen ei kertakaikkiaan ole varaa. Aluksi se tuntui mielestäni erikoiselta syyltä, mutta hetken pohdittua asia olikin hyvin järkeenkäypä. Lapset maksavat todella paljon. Vaipoista päiväkoteihin, vaatteista harrastuksiin. Merkittäviä menoeriä on todella paljon, vaikka kuinka koittaisi säästää monessakin kohtaa. Syynä oli myös se, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt tai ettei vaan halua lapsia. Ei niitä kaikki halua. Ja joskus niitä lapsia ei vaan tule, vaikka kuinka toivoisi tai yrittäisi.

Onko sitten meidän lapsiluku täynnä? Luultavasti kyllä, vaikka kolmatta fiilistelisikin. Olen onnellinen meidän nelihenkisestä perheestä, tämä on kuitenkin jo se mistä aikoinaan haaveilin.

comments 12

Kokemus betonilattiasta

Lattiastamme kysellään usein ja koska asiaa ei ihan parilla lauseella pysty avaamaan, on parempi kirjoittaa aiheesta oma postaus. Olen ollut pääosin tyytyväinen betonilattiaamme, mutta epäonneksemme sen kanssa on ollut myös ongelmia, joten tässä nyt sitten tulee lattian hyvät sekä huonot puolet.

Lattia on Designbetonin Elämyslattia+, josta käytetään myös nimeä mikrosementti. Betonipinnoite on muutaman millin paksuinen ja siitä on saatavilla paljon eri värisävyjä. Lattia tehdään täysin käsityönä, joten jälki on aina tekijänsä näköinen. Ennen työn aloittamista lattiantekijä käväisi paikan päällä katsomassa tilat ja arvioimassa projektin etenemistä.

Halusin listattomat tilat, joten ennen lattiatyön aloittamista seinien sekä lattioiden väliset raot paikattiin umpeen tasoittamalla, hiomalla sekä maalaamalla. Tilasin tasoitustyön ulkopuoliselta tekijältä, jotta jälki olisi mahdollisimman siisti. Kävimme lattiantekijän kanssa listattomuutta läpi useasti sähköpostitse sekä myös paikan päällä, ja heidän suosituksesta tasoitustyö oli järkevämpää tehdä ennen lattian tekoa. Enpä mitenkään voinut arvata, että tuo järjestys olisi täysin väärä.

Ennen mikrosementin levittämistä lattiantekijä hioi raakabetonin timanttilaikalla, jotta pohja on tasainen. Tässä kävi sitten niin, että jokainen seinä, joka oli juuri paikattu umpeen ja maalattu, rikkoutui uudelleen hiomisesta. Eli viikon työ ja puolitoista tonnia meni täysin hukkaan. Olin tapahtuneen suhteen yllättävän rauhallinen, enkä nähnyt asiaa suurena katastrofina, vaikka tietysti moinen harmitti. Lattiantekijä laittoi rikkoutuneisiin seiniin päällemaalattavaa akryylia, joka siisti ilmettä jonkin verran, mutta paikkasin ja maalasin seinät vielä uudelleen. Olen korjannut tähän mennessä yleiset tilat eli keittiön, olohuoneen sekä käytävien seinät, vielä on kaikki makuuhuoneet korjaamatta. Hidasta ja pikkutarkkaa puuhaa, mutta lopputulos on kuitenkin erittäin hyvä.

Lattian värisävy on hopea, levitystekniikka vivahteikas ja se on suojattu mattalakalla. Tekemäni valinnat ovat olleet todella mieleiset, lattia näyttää ja tuntuu paljon paremmalta mitä osasin kuvitellakaan! Sävy on ihana vaalea harmaa, eikä se ole ollenkaan kylmänoloinen, vaan taittaa tosi nätisti eri valaistuksissa. Vivahteikas ja mattainen ilme miellyttää älyttömän paljon. Meillä on jokaisessa tilassa lattialämmitys ja talvisaikaan lattia on ihanan lämmin jalkojen alla, kun taas näin kesäisin viileä.

Imuroin päivittäin, koska lika näkyy lattiassa melko hyvin. Olen pessyt lattian vain yhden kerran kunnolla, paikallisesti tulee pyyhkäistyä silloin tällöin ja lika irtoaa hyvin helposti. Lattia on kestänyt erityisen hyvin painavien huonekalujen siirtelyä, eikä niistä ole jäänyt mitään jälkeä. Lattiaan on kolissut pikkuautoja ja ties mitä, joten jonkin verran pientä kolhua on tullut, mutta ne ei ole haitanneet yhtään. Päänvaivaa sekä valtavaa ärsytystä onkin tullut aika yllättävästä asiasta ja sen ratkaiseminen on paljon isompi ja kalliimpi homma, mitä kuvittelinkaan.

Olimme asuneet kodissamme vasta reilun kuukauden, kun meille tuli ystäväperhe kylään. Perheessä oli vanhempia lapsia, jotka sitten lähtivät kaksi päällä ajamaan taaperoille tarkoitetulla potkuautolla. Mukana heilui myös meidän lapsi, joka taisi työntää autoa. Olen kieltänyt isompia lapsia käyttämästä tuota potkuautoa, kun se ei välttämättä kestä painoa. Kerkesin näkemään tilanteen, ennen kuin otin auton pois. Siinä samalla huomasin, että lattiaamme oli tullut metrin mittainen naarmu potkuauton kumisesta renkaasta – tietysti näkyvälle paikalle keskelle asuntoa.

Luulin, että naarmu on helposti korjattavissa. Miten väärässä olinkaan! Kyseistä naarmua ei voi paikallisesti korjata, vaan koko lattia eli 100 m2 pitää hioa ja lakata uudelleen. Eli toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut pitää siirtää asunnosta pois ja meidän pitäisi asua muualla vähintään viikko.

Olen yrittänyt korjata naarmua kaikella mahdollisella tavalla; vahata, hioa, pestä, lakata ja ties mitä. Lattian tekijäkin kävi toteamassa, ettei tuolle voi oikein mitään tehdä, vaan lattia pitäisi hioa kokonaan uusiksi. Jos olisin tiennyt, ettei lattiaa voi paikallisesti korjata, olisinko valinnut tämän? Vaikea vastata, koska muutenhan olen ollut lattiaan todella tyytyväinen. Sinänsä älytöntä, ettei mikään painava huonekalu ole tehnyt lattiaan pienintäkään jälkeä, mutta lasten potkuauto teki. Eipä ole enää meillä potkuautoa.

Olen koittanut tottua naarmuun. Ajattelin, että aika tekee tehtävänsä ja tuleehan niitä jälkiä varmasti vielä jatkossakin. Nyt on eletty reilut puoli vuotta naarmun kanssa, mutta edelleen se ärsyttää. Naarmu on ihan keskellä asuntoa ja sellaisessa kohtaa, ettei sitä peitä matolla tai millään muullakaan. Päältäpäin katsottuna iltavalaisutuksessa naarmua ei juurikaan näy, mutta päiväsaikaan eri suunnilta katsottuna se osuu todella herkästi silmään. Se on häirinnyt juuri niin kauan kun se on siinä ollut. Eli vaihtoehtona on hioa ja lakata koko lattia uudelleen. Korjauskustannukset ovat monta tonnia, johon kuuluu lattian hiominen, lakkaus, tavaroiden siirto, kontin vuokra ja väliaikaismajoituksen vuokra. Astetta kallimpi naarmu, sanoisinko.

Positiivista tässä on se, että vakuutusyhtiö lupasi maksaa kustannukset, mutta se aika ja vaiva mitä korjauksesta koituu, tuntuu jotenkin todella raskaalta. Ja yksi asia, joka vaivaa jo nyt, on se, että jos ja kun lattia hiotaan, rikkoutuuko kaikki seinät hiomisesta taas uudelleen? “Todennäköisesti joo”, arvioi lattiantekijä, vaikka kevyemmällä hiomakoneella työ tehdäänkin. Enpä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jotta saan mielenrauhan lattian kanssa, se hiotaan. En ole pistänyt hommaa vielä eteenpäin, se kun on sen verran iso projekti, pitää järjestää monta asiaa ennen korjaustyön aloittamista.

Suosittelenko betonilattiaa tai ottaisinko sen meille uudestaan? Vastaus on kyllä ja ei. Tykkään lattiasta kaikin puolin ihan älyttömästi ja rakastan listattomuutta, mutta kyllähän tuon naarmun takia on fiilikset hieman vaihdelleet. Olisi ollut kiva tietää ennakkoon, ettei lattiaa voi paikallisesti korjata, vaikka kuulemma jonkinlaisia pintanaarmuja vahalla saakin pois. Niitä kolhuja, naarmuja ja jälkiä tulee, se on vaan elämää, tiedän. Usein vertaakin moisia mielipahoja isompiin asioihin, jotta saa vähän perspektiiviä ja se helpottaa. Kun lattiaa lähdetään korjaamaan, toivon että homma hoituisi mahdollisimman mutkattomasti.

comments 2

IKEA kesäilta merellisessä miljöössä

Pääsin eilen viettämään aurinkoista kesäiltaa Ikean järjestämässä tilaisuudessa Katajanokan Allas Sea Poolilla. Keli oli kohdillaan ja paikka mitä mielettömin! Osallistujamäärä oli arvatenkin runsas ja olipa taas mahtavaa nähdä monen monta tuttua saman katon alla ja vaihtaa kuulumisia.

Inspiroivan kesäkeitaan oli sisustanut Pihkala-blogista tuttu Maija Rasila. Rento ja luonnonläheinen sisustus teki vaikutuksen, ja saatoinpa saada pari kivaa ideaa myös meidän terassille! Paljon oli rottinkia, bambua ja puuta, kun taas muovi loisti poissaolollaan. Kuvaaminen jäi vähiin, kun keskityin nauttimaan tunnelmasta ja merellisistä maisemista. Sentään muutama kuva tuli napsaistua.

Laivat lipuivat taustalla, kun Ikean muotoilija Iina Vuorivirta avasi meille suunnittelufilosofiaansa ja kertoi ekologisista materiaaleista, jonka jälkeen Sitran asiantuntija Anu Mänty ja Ikean vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen nostivat mielenkiintoisia pointteja vastuullisesta kuluttamisesta sekä kestävämmästä arjesta. Itselläni on vielä paljon tekemistä niiden suhteen, mutta suunta on onneksi oikea.

Tarjoilu oli kevyttä kesäruokaa, mutta niin hyvää, että santsikierroskin oli heitettävä. Viini maistui jotenkin astetta paremmalta, mahtoiko sitten johtua hyvästä seurasta, ympäristöstä vai auringosta, mutta tilaisuuden loputtua oli vielä lasillisen verran jatkettava iltaa – kerrankin kun olin päässyt kotoa pois. Oli kyllä aivan ihana ilta.