comments 10

Labratuloksia ja ihmettelyä

Nyt on ravattu labrakokeissa ja vastauksiakin saatu. Tavallaan. Minulta mitattiin useita eri arvoja ja oikeastaan kaikki näytti olevan täysin normaalit, TSH-arvoa lukuunottamatta, joka liittyy kilpirauhasen vajaatoimintaan. Lääkitystä vähennetään entisestään ja kontrolliin menen sitten parin viikon päästä. Minulta otettiin myös ferritiiniarvot väsymyksen takia. Tulos oli lääkärin mukaan täysin normaali, koska se on viitearvojen sisällä. Lukema oli siis 34 µg/l. Naisilla ferritiinin viitearvot on 15-150 µg/l, mutta raja-arvoksi on määritelty 30 µg/l, joka kertoo raudanpuutteesta.

En tiedä aiheesta juuri mitään, mutta muiden kokemuksiin nojaten ilmeisesti tuo 34 on tosi alhainen. Ja sehän selittäisi tätä oloa, joka on ollut kaikkea muuta kuin normaali. Oikeastaan kaikki oireet viittaavat alhaiseen ferritiiniin eli varastoraudan puutteeseen: jatkuva väsymys, hiustenlähtö, pääkipu, suorituskyvyn lasku, huimaus, heikotus, voimattomuus, unohtelu, keskittymisvaikeus, ihon kuivuminen ja kalpeus.

Lohdullista on se, että aina välillä päivät on täysin normaaleja. Saatan olla energinen ja pirteä koko päivän, jaksan tehdä hyvin töitä ja kotiaskareita, käydä lenkillä ja touhuta lasten kanssa. Seuraava päivä onkin sitten päinvastainen; silmät ei pysy auki, ajatukset ei kulje yhtään ja on pakko nukkua yhdet tai kahdet päiväunet. Pää on ihan puuroa, eikä pysty hahmottamaan asioita mitä piti tehdä. Tässä sitä on jo monta kuukautta ihmetelty mitä helvettiä tapahtuu, mikä mua vaivaa.

Tänä keväänä on ollut muutenkin kaikenlaisia haasteita ja pettymyksiä elämän eri osa-alueilla. Jatkuvasti vedetty mattoa jalkojen alta. Joka päivä sitä koittaa tehdä parhaansa, hoitaa hommat kunnialla ja toimia mahdollisimman järkevästi ja tunnollisesti, jotta asiat menisi hyvin ja toivotusti. Silti kokoajan kolisee kapuloita rattaisiin. Sitä alkaa jännittämään, että mitä seuraavaksi.

Jotta ei menisi pelkästään itkuvirreksi, niin kyllä tämän kaiken keskellä tapahtuu hyvääkin. Se täytyy muistaa ja olla kiitollinen niistä. Sitäpaitsi ainahan niiden haastavien aikojen jälkeen helpottaa, että jos universumi kuulee, niin vois vähän laittaa vauhtia.

Kevään aikana peruuntui harmillisesti useampi työprojekti ja siinä samalla tyhjeni kalenteri. Onneksi muutama kuitenkin toteutui, kuten Stockan Hullut Päivät, jossa sain olla mukana! Oma shoppi oli tosi hauska toteuttaa ja näkyvyys oli muutenkin ilmeisen laaja, kun olen saanut siitä yllättävän paljon kommentteja. Niin, ja pääsin Finnish Design Shopin järjestämän FDS Influencer Awards -kilpailun shortlistalle, joka oli todella suuri kunnia. Nämä tämmöiset lämmittää mieltä älyttömän paljon.

No mutta, jos nyt saisi selvyyttä tähän väsymykseen ja outoon olotilaan. Aloitin taas kerran rautakuurin, jospa se auttaisi, kun syön rautaa tällä kertaa pidempään. Lääkäri, joka kuittasi labratulokset kirjallisesti etänä, kehoitti minua varaamaan ajan lääkärille ja niin aion tehdä. Oikeastaan niin olen yrittänyt tehdä jo monta kertaa, mutta kaikki ajat ovat olleet varattuna. Siis ajanvarauksesta on sanottu, että ei ole aikoja, kiitos näkemiin, yritä joskus myöhemmin uudelleen. Tällä hetkellä on todella vaikeaa saada aikaa lääkärille. Toki yksityiselle voisin mennä, vaikkei se välttämättä mitään takaa. Saa suositella pk-seudulla olevaa pätevää lääkäriä, joka voisi tästä aiheesta tietää enemmän.

Teidän lukijoiden ansiosta aloin tuota ferritiiniä selvittelemään, että iso kiitos vinkeistä ja omien tarinoiden jakamisesta! Vertaistukea on tosi ihana saada ja ratkaisujakin voi sillä tavoin löytyä, kun niitä omia kokemuksia jaetaan.

comment 0

Veistoksellinen Petite Frituren Vertigo

Kaupallinen yhteistyö / Finnish Design Shop

Makuuhuone on ollut jo pitkään ilman kattovalaisinta, mutta koska tarve on suuri, päätin hoitaa asian viimein kuntoon. Ajatuksena oli jokin näyttävä ja siro valaisin, joka antaisi hyvän yleisvalon. Se saisi olla mieluiten kokonaan musta tai osittain musta, joka toisi kontrastia mustan marmoripöydän tavoin. Mielessä pyöri oikeastaan vain yksi ja ainoa valaisin, joka vastasi toiveitani.

Kyseessä oli Petite Frituren Vertigo. Olin nähnyt valaisimen Instagramissa todella kauniissa miljöissä, mutten osannut kuvitella sitä ollenkaan omaan kotiin. Valaisin on tyyliltään hyvin erilainen mitä yleensä valitsen, ja juuri se siinä kiehtoi.

Satuin näkemään valaisimen viime syksynä ystäväni luona tupareissa, enkä saanut sitä enää pois mielestä. En siis ollut yhtään varma sopisiko Vertigo meille, mutta pitkän pyörittelyn jälkeen rohkenin tehdä päätöksen ja tilasin sen – mistäs muualtakaan kuin Finnish Design Shopista, maailman suurimmasta pohjoismaisen designin verkkokaupasta.

Kun valaisin saapui, ensimmäinen ajatus oli WOW. Se oli todella iso ja todella näyttävä! Lapset hihkuivat innoissaan, voisiko valaisin tulla heidän huoneeseen. No ei sentäs, vaan tämä upeus tulee nyt äidin makuuhuoneeseen. Mutta eipäs tullutkaan. Se oli sinne aivan liian iso. Tiesin kyllä, että valaisin on iso, mutta sen koko silti yllätti. Ja tuo oli vielä se pienempi versio, eli halkaisija 140 cm, kun samasta versiosta isompi on peräti 200 cm! Huvitti, miten olin tehnyt arviointivirheen valaisimen koosta, mutta siinä samassa tiesin, minne se tulee.

small_black_vertigo

Olen aina ajatellut, ettei telkkarihuoneeseen sovi kattovalaisin, että tuossa kohtaa valaisin olisi jotenkin irrallinen, mutta todistin tämän mielikuvan täysin vääräksi. Tai no, upea Vertigo todisti tämän vääräksi. Hain korkeat tikkaat varastosta ja asensin valaisimen telkkarihuoneen kattoon. Lapset seurasivat jännittyneenä. Kun valaisin oli paikallaan, olin hämmentynyt. Ja haltioissani. Herranpieksut se oli UPEA! Valaisin otti tilan haltuun kertaheitolla.

Vertigon on suunnitellut lahjakas ranskalainen muotoilija Constance Guisset (s. 1976). Hänet on useaan otteeseen palkittu töistään, enkä ihmettele yhtään. Vertigo on hyvä esimerkki todella ainutlaatuisesta, näyttävästä, ajattomasta ja niin moneen sisustukseen sopivasta valaisimesta. Ja kyllä, se sopi tuohon korkeaan ja avaraan tilaan ihan täydellisesti.

Finnish Design Shopin sivuilla kerrotaan näin: “Vertigo-valaisimen kevyt, ohuiden nauhojen raidoittama lasikuitukehys keinahtelee ilmavirran mukana ja pysäyttää katseen jo kaukaa.” Heheh, sitä se nimenomaan tekee ;)

Niin se makuuhuone kaipaa edelleen sitä kattovalaisinta, mutta hei, kaikki aikanaan.

comments 6

Ajatuksia talon myynnistä ja tulevasta kodista

Lupasin kertoa teille, minkälaisia ajatuksia on nykyisen kotimme suhteen ja mitä suunnitelmia tulevasta. Moni on kysellyt, laitammeko talon myyntiin ja mikä kuvio on muuten meneillään. Avaan nyt asiaa, vaikka kaikki on vielä hyvin auki tällä hetkellä.

Jäin vuosi sitten asumaan lasten kanssa taloomme ja exä muutti tuohon melko lähelle vuokralle. Sovimme pankin kanssa 1,5 vuoden lyhennysvapaan, joten asuntolainaan liittyvät kustannukset jäivät kohtuullisiksi ja sen ansiosta olen voinut asua tässä yksin. Talo on siis edelleen yhteisomistuksessa exäni kanssa, mutta minä hoidan pääosin kaikki taloon liittyvät maksut.

Meidän on tarkoitus laittaa talo myyntiin tulevana kesänä. Kysyntää tuntuisi olevan paljon. Olen saanut useita viestejä kiinnostuneilta ja eilen kilahti sähköpostiin ensimmäinen ostotarjous. Talomme ei siis ole vielä myynnissä, mutta näemmä riittänee tieto, että jossain kohtaa tämä vapautuu. Uskon, että talo menee hyvin kaupaksi ja hyvä niin, mutta haastavampaa onkin löytää uusi koti itselleni ja lapsille. En aio myydä tätä ennen kuin minulla on uusi asunto tiedossa. Muutama vuosi taaksepäin olimme tilanteessa, ettei meillä ollut kotia, vaan asuimme hotelleissa, ystävien luona sekä erinäisissä väliaikaismajoituksissa. Siihen tilanteeseen en halua enää.

Nyt, kun olen ostamassa yksin uutta asuntoa, on tilanne ihan toisenlainen, kuin puolison kanssa yhdessä ostaessa. Budjetti luonnollisesti puolittuu. En tietenkään tarvitse neliöitä niin paljon, vaan kompaktin kokoinen koti kelpaa erittäin hyvin. 

Olen niin ihastunut tähän Pohjois-Espoon asuinalueeseen, jossa olemme asuneet lähes 4 vuotta, että tänne haluan jäädä. Suurin syy siihen on kuitenkin lapset, toisella kun alkaa ensi syksynä koulu. Itselleni olisi käytännössä se ja sama missä asun, mutta lapsilla alkaa olla omat kaveripiirit ja tuttu ympäristö, joten sen takia toivon löytäväni uuden kodin täältä. Voin kertoa, että haastetta sen suhteen on. Olen jo vuoden verran katsellut potentiaalisia kohteita tältä alueelta (ja vähän laajemminkin), eikä niitä kovin montaa ole. 

Millaista kotia sitten etsin? Toiveita ja kriteereitä on, mutta toki tietyissä asioissa voin tarvittaessa joustaa. Haluan ehdottomasti omistusasunnon, en näe missään nimessä järkeväksi muuttaa vuokralle. Hometalotaustamme takia en voi ostaa vanhaa kohdetta, mutta tähän samaan hengenvetoon kerron, että olen kyllä katsonut vanhempiakin kohteita ja yhdessä asuntonäytössäkin kerkesin jo käymään, joka oli siis vanhahko paritalonpuolikas. Aivan älyttömän potentiaalinen remppakohde, mutta heti sisälle astuessa ummehtunut haju iski nenäonteloihin. Kiitos, mutta ei kiitos.

Omakotitalo olisi kaikista paras vaihtoehto, tai mahdollisesti erillistalo. Mutta budjetin ollessa rajallinen, paritalo- tai rivitaloasunnot ovat myös listalla. Kerrostalo ei tule kysymykseenkään. Oma pieni piha plussaa. Asuinneliöt saisi olla 70-80 hujakoilla, ne riittää oikein hyvin. Toki riippuu paljon pohjaratkaisusta, niillähän on valtavan suuri merkitys arjen toimivuudessa.

Koti saisi olla uusi tai uudehko. Saa olla remonttia kaipaava tai täysin valmis. Kaikista mieluiten vaikuttaisin itse kaikkeen, talon arkkitehtuurista pohjaan ja pintamateriaaleihin. Meillähän oli tarkoitus rakennuttaa miehen kanssa seuraava talo, ja lukuisia tonttejakin katsottiin aikoinaan läpi, mutta tässä sitä nyt ollaan. Tuo unelma ei silti mihinkään häviä, vaan pysyy mielessä edelleen hyvin vahvana, oikeastaan päivittäin. Olen jopa harkinnut omakotitalon rakennuttamista yksin, mutta mahdollisuudet siihen ovat nyt kuitenkin heikot ja sen hyväksyn. 

Luonto ja metsä ovat itselleni niin tärkeitä, että niitä on oltava ympärillä. Mieluusti metsäinen maisema ikkunasta. Täällä sitä luontoa riittää, vaikka jatkuvasti uutta torppaa nouseekin. Kehittyvä asuinalue, hyvä niin.

Olipa muuten Hesarissa viime viikolla juttua tästä alueesta, että kun tänne tulee, täältä ei halua pois. Pitää niin täysin paikkansa, enkä puhu vain omasta puolesta. Täällä viihtyy erityisen hyvin. Useasti, kun käyn lenkillä, tulee melko haikea olo. Kaipaan tätä aluetta jo valmiiksi. En edes tiedä milloin ja mihin olen menossa, hyvässä lykyssä jään tänne, mutta kaipaan jo valmiiksi tätä kaikkea. Aluetta, taloamme, tunnelmaa. Ruokakauppaa, päiväkotia, metsäpolkuja. Niitä ihan tavallisia asioita, joista on tullut erityisen merkityksellisiä. En halua pois.

Tuleva kesä ja syksy näyttää mitä tapahtuu. Kaikki on ihan auki ja epävarmaa. Se tässä onkin välillä stressannut ja ahdistanut, koska en tiedä mitä tuleman pitää. Välillä olen tästä kaikesta ollut kuitenkin innoissani. On hauska suunnitella ja visioida, mitä kaikkea voisin tehdä ja millainen uusi kotini olisi. Mieluusti jäisin vielä tähän, ainakin hetkeksi aikaa. Varsinkin, kun mitään uutta ei ole tiedossa. Mutta katsotaan. Jos ja kun asuntorintamalla jotain tapahtuu, kerron siitä varmasti sitten täälläkin.

comments 8

Väsymystä ja ahdistusta

En oikein tiedä mistä aloittaisin. Ehkäpä siitä mistä kirjoitan, eli väsymyksestä ja ahdistuksesta. Aihe on hieman vaikea, mutta niin todellinen ja jokapäiväinen, että on vain pakko kirjoittaa tästä. 

Olen ollut tammikuusta lähtien todella väsynyt. Aluksi laitoin sen kevätväsymyksen piikkiin, joka on iskenyt käytännössä joka ikinen kevät parikymppisestä lähtien. Tällä kertaa väsymys ei kuitenkaan väistynyt rautakuurista huolimatta, vaan saatan edelleen tipahtaa kesken päivän, tuosta noin vaan, vaikka olisi kuinka hyvät yöunet takana. Mitä enemmän aurinko on paistanut, sitä väsyneempi olen ollut. Eikä kyseessä ole mikään pieni hohhoijakkaa-väsymys, vaan aivan jäätävä. Kaupantekijöiksi olen ollut myös ahdistunut, ehkä jopa hieman masentunut.

Ainahan silloin tällöin ihminen on väsynyt ja ahdistunut, tai kokee olonsa masentuneeksi. Mutta ne ovat yleensä vain hetkittäisiä olotiloja. Itsekin koen kriisin tai muuten vaikean elämäntilanteen aikana näin ja siksi ajattelin, että ohimenevää tämäkin. Että taputellaan nämä viikossa tai kahdessa, sitten taas uudella energialla eteenpäin. Mutta ei. Väsymys ja ahdistus ovat pitäneet minut tiukassa otteessaan ja itku meinaa tulla jatkuvasti.

Olen inhonnut itseäni, kaikkea tekemääni ja ihan vaan pelkkää olemista. Usein urheilu auttaa ja sen ansiosta mieli kohenee, mutta nyt se on auttanut vain harvoin. Saatan juoksulenkin jälkeen purskahtaa vain itkuun. Tajusin, että jotain on vialla. Tämä ei ole normaalia enää.

Kun avauduin pitkittyneestä väsymyksestä Instan storeissa, yllättävän moni kertoi painivansa aivan saman asian kanssa, että juuri tänä keväänä väsymys on ollut poikkeuksellisen voimakas ja pitkään kestänyt, ja osalla on myös mielialanvaihteluja.

Muutama arveli, voisiko minulla tämä johtua muuttuneesta elämäntilanteesta. Erosinhan vuosi sitten lasteni isästä ja arki on ollut sen jälkeen erilaista. Mutta minähän käsittelin eron juurta jaksaen viime vuonna ja olen sen kanssa täysin sujut. Niin, ehkä tuossa on silti jotain perää. Olihan ero iso ja merkittävä muutos, eikä siitä kovin kauaa ole. Ja vaikka muutos onkin hyvästä, siihen sisältyy hyvin paljon myös niitä kipeitä asioita. Muutos itsessään, oli se sitten hyvää tai huonoa, saattaa laukaista erilaisia oireiluja, kuten väsymystä, ahdistusta ja masentuneisuutta. 

En ole aina pystynyt tarkalleen määrittelemään, mikä minua ahdistaa, mutta taustalla on muutamia tekijöitä, jotka tähän ovat selkeästi vaikuttaneet. Nimittäin tunnen ja koen valtavasti epävarmuutta tulevasta. Suurin asia taitaa liittyä asumiseen, joka painaa mieltä melkein joka päivä. On liian kirkkaasti muistissa se, kun meillä ei ollut kotia, enkä halua siihen tilanteeseen enää. Stressaan siis jo valmiiksi moista asiaa, vaikka tässä on ihan hyvin aikaa asioiden järjestelyyn. Palaan tähän vielä toisessa postauksessa.

Toisinaan olen kyllä kokenut, että kaikki järjestyy ja asiat menevät kuten ne on tarkoitettu. On luotettava siihen, että elämä kantaa. Lasten läsnäolo on auttanut tosi paljon, jotenkin heidän kanssaan tulee valtavan turvallinen olo. 

Veikkaan, että koronasta johtuva sosiaalinen puute on alkanut myös vaikuttamaan. Olen erittäin mielelläni omissa oloissani, eikä eristäytyminen ole minulle ongelma, muttei tällaista pidemmän päälle kukaan jaksa. Kaipaan tosi paljon ystäviä, ihmisiä, kohtaamisia, tapahtumia ja juhlia. Noh, kukapa ei. Näin on menty jo vuosi, vaikka tuossa välissä höllennettiin rajoituksia ja arki on tuntunut paikoittain normaalilta, mutta jatkuvien koronauutisten lukeminen ahdistaa. Olen tietoisesti ingnoorannut niitä ja lukenut jotain ihan muuta, mutta eipä niiltä voi välttyä. Niin, että tilanne on pahenemaan päin, nice.

Minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta jo yli 15 vuotta. Lääkitystä on veivattu näiden vuosien aikana edestakaisin, jotta saadaan pidettyä arvot mahdollisimman hyvänä ja olo normaalina. Jos lääkitys on väärä, sillä voi olla ikäviäkin vaikutuksia, kuten väsymystä, hiustenlähtöä sekä mielialamuutoksia, ja pahimmassa tapauksessa jopa lapsettomuutta.

Huomasin jokunen aika sitten, että olen heilunut pitkään viitearvojen alapuolella. Lääkitystäni on jatkuvasti muutettu, mutta sillä ei ole ollut toivottua vaikutusta. Tämähän nyt selittäisi oloani. Sain lähetteen labrakokeisiin, jossa tutkitaan tällä kertaa hieman laajemmin, miksi lääkityksen muutos ei ole vaikuttanut ja miksi koen oloni näin oudoksi. Tähän menee vielä monta viikkoa, ennenkuin pääsen antamaan näytteet ja saan tulokset. Toivottavasti syy kaikkeen löytyy nyt sieltä, sittenhän on helpompi lähteä asiaa ratkomaan.

Olin eilen taas tosi itkuinen ja pohdin, millä tavoin voisin oloani helpottaa. Juoksu- tai kävelylenkki ei houkutellut yhtään, eikä oikein mikään muukaan, paitsi alkoholi. Olen tietoisesti vältellyt alkoholia, koska pelkäsin sen vievän tilannetta huonompaan suuntaan. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla ja suuntasin Alkoon punaviiniostoksille. Laitoin naapurille viestiä, jos hän tulisi nauttimaan kanssani lasillisen, koska en tiennyt miten reagoin tässä olotilassa, jos olen yksin ja otan alkoholia. Olen nimittäin tottunut ottamaan vain silloin, kun on hyvä olo. Nythän tilanne oli päinvastainen. 

Naapuri tuli seurakseni ja kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Kerroin omasta väsymyksestä ja ahdistuksesta, sekä muista mieltä painavista asioista. Olo alkoi tuntua erittäin rentoutuneelta ja sitä myöten helpottuneelta. Tämä olikin täysin oikea ratkaisu, pieni hiprakka teki todella hyvää! Menin hymyssä suin nukkumaan ja tuo hymy oli kasvoilla myös aamulla.

Luin aamukahvin lomassa Saku Tuomisen kirjan ‘Kaikki on hyvin – riippumatta siitä miten kaikki on’. Kirja osui ja upposi. Se kosketti ja pariin kertaan itketti. Kirjan sanoma tuli ihan täydelliseen ajankohtaan. Siinä oli paljon niitä ajatuksia joita olen pyöritellyt, ja nyt sain moneen asiaan vahvistusta, miten suhtautua elämän tuomiin haasteisiin. Vahva lukusuositus.

Kuin taikaiskusta tunnen oloni taas täysin normaaliksi. Mieli on ihmeellisen kevyt ja vapautunut. Siis kirja, punaviini ja hyvä keskustelu, tätäkö se oli mitä minä tarvitsin! En nyt tiedä onko tällä homma selvä, koska olen aiemminkin kokenut helpotuksia jopa kokonaisen päivän verran. Mutta samapa se, nautin tästä ihanan virkeästä olotilasta ja otan siitä ilon irti. Tunnen olevani elossa, toivottavasti pidempään. Katsotaan sitten, jos niistä labratuloksista selviää aikanaan sitten jotain enemmän. Nyt mä lähden lenkille, adios!

comments 2

Kurkkaus vaatehuoneeseen

Viimein pääsette näkemään, miltä vaatehuoneeni näyttää. Tosin, eipä siellä ole paljoakaan mitään nähtävää, koska tila on pieni ja vaatteitakin omistan todella vähän. Jotkut epäilevät, että minimalistit jemmailevat tavaraa kaappeihin ja ne pursuaa yhtälailla kuin kenen tahansa kotona, mutta omalla kohdallani tämä ei pidä paikkansa. Osa kaapeista sekä hyllyistä saattaa olla tyhjillään.

Pohdin hyvin tarkkaan mitä ostan ja mitä tarvitsen, enkä osta mitään sellaista, mikä ei täysin kolahda, joten saatan olla sitten ilman. Rahaa toki säästyy, mutta kieltämättä tarvitsen vaatteita hieman enemmän.

Sen jälkeen, kun piti heittää monet vaatteet kaatopaikalle hometalon takia, vaatteiden ostaminen väheni huomattavasti. Tuolloin oli niin paljon muita hankittavia asioita, joten en nähnyt tarpeelliseksi panostaa omiin vaatteisiin. Kenkiä ja takkeja ostin, koska ilman niitä ei oikein pärjää, mutta muuten pitkitin ostamista kaikissa muissa vaatteissa. Ostoslistallani on siis useampi vaatekappale ollut jo pitkään.

Toisinaan käyn ihmettelemässä kauppojen valikoimaa ostoslistani kanssa, mutta harvoin mukaan tarttuu mitään. Harmittaa, että moni lempivaatekauppani on lopettanut viime vuosina, kuten Filippa K. Toki jotain saattaa saada Stockmannilta, vaikkakin suppeammalla valikoimalla. Nettiostoksia en vaatteiden kanssa tee enää, liian monta huonoa kokemusta takana. On pakko päästä kokeilemaan, miltä vaate tuntuu ja miten se istuu. Lukuunottamatta miesten t-paitoja. Niin, miesten. Katos yöpaitana.

Villapaitoja, collareita, leggareita ja (niitä miesten) t-paitoja kyllä löytyy, mutta sellaista siistimpää vaatetta minulla on todella vähän. Ja nekin vähäiset sattuu olemaan silitettäviä versioita, jolloin niiden käyttö jää vähemmälle. Helppous on avainsana.

Vaatteissa pätee sama värikoodi kuin sisustuksessakin; mustaa, valkoista, harmaata ja hiekan eri sävyjä. Nyt myös murrettu ruskea on alkanut selkeästi kiinnostamaan, vaikkei sitä vielä itselläni olekaan.

Käytän vaatteet yleensä todella loppuun. Varmaan pitäisi hävetä, miten nuhjuisissa vaatteissa joskus kuljen, mutta muiden mielipiteet ei hetkauta yhtään. Toki koitan siistimpää pukea, jos on palaveri tai joku muu meno (ööö mikä? ei ole enää muita menoja, kiitos koronan) koittaa, ja siihen tarvitsenkin päivitystä. Täytyykin ottaa oikein asiakseni, että lähden vaateostoksille. Tosin mielummin ulkoistaisin sen homman personal shopperille. Anyone?