comment 0

Designsetter tuli kylään

Designsetter on kansainvälinen verkkojulkaisu, joka esittelee muotoilua, sisustusta, elämäntapoja ja kulttuuria. Muutama viikko takaperin suunnittelija, stailisti sekä Designsetteriä kirjoittava Valerie Schoeneich otti yhteyttä ja kysyi, voisiko hän tehdä minusta haastattelun. No apua, tottakai voi! Olin ihan hämilläni ja älyttömän otettu haastattelupyynnöstä.

takka_olohuone

linen_800

Haastattelu oli tosi kiva tehdä ja mies onneksi auttoi taas kerran tekstien kääntämisessä, kun minä käsittelin valittuja kuvia valmiiksi. Aikataulu oli ylläripylläri melkoisen kiireinen, eli aika ripsakkaan sai laittaa materiaalia eteenpäin. Designsetterissä alkoi juuri uusi kategoria, jossa esitellään erilaisia uniikkeja koteja ja niiden takana olevia tarinoita. Tästä kategoriasta löytyy myös alakategoria, jossa on ns. Instakodit, ja meidän koti sai kunnian olla ensimmäisenä esittelyvuorossa!

hall_800px

Nyt on haastattelu julkaistu ja se on luettavissa täällä. Vaikka omat valokuvat pyörii netissä siellä, täällä ja tuolla, on silti tosi jännä nähdä ne tuolla oman nimen kera! Haastattelussa on siis meidän kodin tarina, sekä sellaista sisustushöpinää mistä täälläkin olen kirjoitellut. Olen aika tohkeissani, että pääsin julkaisuun mukaan. Huh hei!

comments 324

Parempia unia perkaalilakanoissa + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Familon

Makuuhuoneessa on tapahtunut sisustamisen puolesta hyvin vähän, mutta nyt otin asiakseni uudistaa ilmettä mahdollisimman yksinkertaisin keinoin eli vaihtamalla pussilakanat uusiin! Koska päiväpeittoa ei ole, enkä sopivaa ole löytänytkään, kauniit pussilakanat riittänee vallan mainiosti. Sitä paitsi peittojen sekä tyynyjen kevyt tuuletus nukkumisen jälkeen tekee hyvää, eikä niitä kannata peittää heti tiiviisti, vaan antaa yön aikana kertyneen kosteuden haihtua pois.

Vaaleat, laadukkaat ja ilmeeltään hyvin yksinkertaiset pussilakanat ovat eniten mieleeni. Puhtaissa valkeissa lakanoissa uni tulee jotenkin paljon paremmin. En saa unta, jos lakanat tuntuvat yhtään ummehtuneilta, joten ei ole ollenkaan tavatonta, jos keskellä yötä päätän vaihtaa pussilakanat. Saan sitten paljon paremmin unta, kun ne tuoksuu puhtaalle ja raikkaalle.

Huomasin, että Familonin valikoimiin oli tullut aivan ihania uutuuksia. Ihastuin niihin samantien! Silmiin osui simppelin graafiset kuosiinkudotut Familon Ultra Viivasto -pussilakanat, jotka on valmistettu perkaalipuuvillasta. Tämä materiaali oli itselleni ihan uusi tuttavuus, vaikka olin nähnyt sen markkinoilla jo tovin. Satiinipuuvilla ei ole kolahtanut oikeastaan koskaan ja pellavaakin olen kokeillut, mutta pellava taas tuntui liian raskaalta ja karhealta. Ihan tavalliset puuvillalakanat ovat olleet parhaat, mutta tietysti kiinnosti miltä tämä hotellilakanoiksi tituleerattu Percale tuntuu. Hauska nimi huvitti useamman kerran, perkale soikoon!

Kun hyppäsin ensimmäistä kertaa näiden vällyjen väliin, olin ihan myyty. Siis tuo perkaalipuuvilla on laadultaan juuri sellainen mistä tykkään ihan älyttömän paljon, sopivan rapsakka ja ihanan ylellinen. Koska itse käytän muhkeaa untuvapeittoa, jää peitto edelleen ilmavan kuohkeaksi, eikä painu pussilakanan painosta alas, kuten se teki vaikkapa pellavalakanoissa. Pinta on sileä, mutta ei ollenkaan sellainen kuin se on satiinilakanoissa, enemmän sellainen ryhdikäs. Joo, näistä pussilakanoista ja tuosta laadusta tuli kyllä oma suosikki heittämällä.

Puuvillaperkaali on kudottu palttinasidoksella niin tiiviisti erittäin ohuista tiukkakierteisistä langoista, että yksittäisiä lankoja on vaikea erottaa. Perkaalilakanat ovat 100 % puuvillaa, joka on hengittävä ja hyvin kosteutta haihduttava luonnonmateriaali. Kuosiinkudottu viivasto-kuvio kestää muuttumattomana pesusta pesuun, sillä kuvio muodostuu jo kudontavaiheessa eri värisistä langoista kankaan rakenteeseen, kuviota ei ole jälkikäteen painettu kankaaseen.

Laitetaan pitkästä aikaa blogiarvonta pystyyn! Joku teistä lukijoista pääsee myös nauttimaan näistä ihanista lakanoista, koska saan ilokseni arpoa yhdelle onnelliselle nämä ylelliset perkaalipuuvillasta valmistetut Familon Ultra Viivasto -pussilakanat! Voittajalle ei lähde vain yhtä pussilakanasettiä, vaan kaksi! No aika helmeä. Menee sitten tarvittaessa parivuoteeseen. Palkinnon arvo on 201,80 €.

Osallistu arvontaan kertomalla jotain omasta kodistasi tai sisustuksestasi! Voit vaikka kertoa millainen on sisustustyylisi, siitä mikä on suosikkipaikkasi kotona tai esimerkiksi jostain sisustushaaveestasi. Osallistumisaika 21.10.2018 asti.

comments 2

Yrittäjäkriisi

Ikäkriisi. Ulkonäkökriisi. Identiteettikriisi. Talouskriisi. Parisuhdekriisi. Asuntokriisi. Niin, onhan noita kriisejä ja itsekin pari niistä kokenut. Tuntuu, että käyn tällä hetkellä läpi jotain kriisiä, mutten tiedä ihan varmaksi mitä se on, tai miten sitä tarkalleen kuvailisin. Voisin nimetä sen vaikkapa yrittäjäkriisiksi.

Noh, päässä on myllertänyt kuitenkin jo tovin. Koen olevani vähän niinkuin tien risteyksessä. Kun kesällä äitiysloma läheni loppua, tämä yrittäjäkriisi alkoi nousta pintaan. Aloin pohtimaan sitä, haluanko tehdä työkseni samaa mitä olen monta vuotta tehnyt vai pitäisikö lähteä kulkemaan rohkeasti kohti uutta. Olen tykännyt tosi paljon siitä mitä olen tehnyt, mutta antaako se itselleni enää niin paljon, kuin ehkä haluaisin. Mihin minulla on intohimoa? Mitä haluan oikeasti tehdä? Mikä on taloudellisesti kannattavaa?

Vastaus tuntui olevan melko selkeä, että jotain uutta olin vaille, mutta suurin kysymerkki oli, että mitä se on. En tiennyt. Ja koska leipää on pöytään saatava, on mietittävä asiaa siltä kantilta, että sillä voisi myös tienata.

Olen ollut yrittäjänä 6 vuotta ja sitä haluan edelleen ehdottomasti olla. Parasta yrittäjyydessä on vapaus, että voi tehdä oikeastaan mitä itse haluaa, eikä sitä mitä joku muu käskee. Yrittäjänä voi ottaa vastaan itselle mieleisiä projekteja, mutta toki työtehtäviin kuuluu joskus ihan perushommia, joissa ei luovuuttaan pääse toteuttamaan niin hyvin kuin haluaisi, mutta yhtälailla tärkeitä töitä nekin. Minulla on ollut huikean hienoja projekteja ja aivan ihania asiakkaita. Sydämessä on ollut kuitenkin pidempään tunne, että haluan tehdä vielä enemmän jotain omaa. Jotain uutta ja haastavaa. Jotain sellaista, jossa pääsen toteuttamaan itseäni vielä enemmän.

Eräs viikonloppu mietin aamuyölle asti mikä se juttu sitten olisi. Mistä nautin eniten? Mikä on intohimoni? Missä voisin hyödyntää omaa osaamista, kehittyä ja oppia, sekä luoda jotain uutta. Tunsin vahvasti, että jollakin tavoin se liittyy asumiseen, sisustamiseen ja arkkitehtuuriin, mutten tiennyt miten tai mitä se jokin oikein on. Alkoi oikein ahdistamaan. Mitään työprojektejakaan ei ollut näköpiirissä ja pian lapsi aloittaa päiväkodissa. Mitä oikein teen? Mitä pitäisi tehdä? Mistä saan tuloja?

Haaveilin pari vuotta sitten, että aloittaisin arkkitehtuuriopinnot, koska arkkitehtuuri on kiehtonut pitkään ihan valtavasti. En tiennyt ollenkaan mikä olisi tulevaisuudessa roolini, mutta ehkä opintojen edetessä sekin selviäisi. Lähes samalla hetkellä, kun hakemus piti laittaa eteenpäin, ilmestyikin kaksi viivaa tikkuun. Noita kahta viivaa olin toivonut niin hartaasti ja pitkään, että hyllytin hakemuksen siltä seisomalta. Yksi iso unelma oli juuri toteutunut.

Valmistuin muotoilijaksi lähes kymmenen vuotta sitten ja näiden vuosien aikana olen tehnyt monenlaisia suunnittelutöitä, pääosin graafista muotoilua, kuten yritys- ja tuotebrändäystä, ensin mainos- ja viestintätoimistoissa ja sitten yrittäjänä. Brändäys kiehtoo edelleen valtavasti ja mielelläni sen saralla vielä jatkan, mutta sisällä on kova palo tehdä jotain muutakin.

Koska intohimo asuntoihin ja sisustamiseen on ollut niin vahvana, tuli mieleen, jos alkaisin tekemään remonttia sijoitusasuntoon, ens alkuun pieneen yksiöön tai kaksioon. Sitähän minä olen pitkään halunnut tehdä, ainoastaan tällä kertaa ei omaa asumista liittäisi koko projektiin, kuten aiemmin. Kysyin mieheltäkin asiasta, että miltä kuulostaisi, jos yhdessä otettais projektiksi pieni remppakohde, myydään tai vuokrataan se sitten eteenpäin. Yllätyin, mutta mies innostui asiasta ihan valtavasti! Ollaan touhuttu aiemminkin kaikenlaista yhdessä, niin että minä suunnittelen ja mies toteuttaa, niin tässä olisi yhteinen juttu, jota ollaan jo pitkään kaivattu.

Olin yhteydessä henkilöihin, joilla on vuosien kokemus asuntojen remontoimisesta ja myymisestä eli flippaamisesta (opinpahan siinä samalla uuden sanan, hahah). Sain kullanarvoisia vinkkejä, mitä projekteissa kannattaa ottaa huomioon, millaisia kohteita kannattaa valita ja miten remontointi kannattaa hoitaa. Oli pohdittava, onko flippaaminen meille taloudellisesti kannattavaa, tekeekö sillä tuottoa ja mitkä ovat riskit.

Vaikka hauskalta ja hyvältä homma kuulostikin, vaatisi se tietysti pankkilainaa, joka ei näillä leveyspiireillä olisi mikään pieni. Espoossa yksiöt ja kaksiot maksaa, ja siihen päälle vielä remonttirahat, niin aletaan olla aika mojovaa summaa vaille. Miten pankit sitten suhtautuisivat asiaan, tietysti sen tietää vain kun kysyy. Vaikka itse remontin suunnittelu ja toteutus onkin kivointa, olisi tosi kiinnostavaa nähdä minkä muutoksen saisimme aikaan ja kuinka paljon arvoa saisimme remontilla nostettua. Moni sellaista tekee ja miksei me voitaisi tehdä. Jätin asian kuitenkin hautumaan. Ehkä joku päivä palaan vielä siihen, koska remonttia en ole koskaan juuri tehnyt ja sitä haluaisin tosi paljon tehdä. Asunnon myyminen olisi vain hauska lisä, josta nautin valtavasti! Etuovessa löytyy antamani vinkit oman kodin myymiseen.

Saimme viime perjantaina tiedon, ettei Nilo saanutkaan päiväkotipaikkaa tuosta läheltä, eli samasta missä Nuka on. Tieto oli melkoinen pettymys, koska haimme paikkaa kuitenkin yli puoli vuotta sitten ajoissa. Koen tärkeäksi, että lapset ovat samassa paikassa, mutta olisihan se huomattavasti helpompaa kuljetusten kanssa, että vie molemmat samaan paikkaan ja hakee samasta paikasta. Olisimme saaneet paikan paljon kauempaa, joka toisi yhden tunnin lisää kuljetuksiin.

Pohdin viikonlopun yli mitä teemme. Vaikka Nuka aloitti päiväkodin jo vuoden ikäisenä, Nilo tuntuu jotenkin niin paljon pienemmältä, että hoitoon laittaminen alkoi mietityttää. Nilo täyttää parin viikon päästä vuoden, mutta hän on minulle vielä ihan vauva. En vaan pysty viemään häntä vieraille ihmisille hoitoon. Mitään selkeitä työprojekteja ei ole juuri nyt näköpiirissä, joten päätös oli selkeä. Jatkan hoitovapaata ainakin vuoden loppuun asti ja katsotaan sitten uudelleen mikä on tilanne. Kaikki voi toki muuttua tässä matkalla ja sen mukaan sitten edetään.

iphone

Sainpa samalla yrittäjäkriisiini toivottua lisäaikaa, jotta voin jäsennellä ajatuksia päässäni ja tehdä sitten tarvittavia toimenpiteitä suuntaan tai toiseen. Olen miettinyt paljon sitä, että miten voisin hyödyntää eri kanavia tai onko niistä ylipäätään mitään hyötyä työni kannalta. En ole juuri töitäni mainostanut, koska aina siihen ei ole ollut mahdollisuuttakaan, jos vaikka case on salainen tai työn on tilannut viestintätoimisto ja se kuuluu sitten heidän referensseihin, ei minun, koska olin vain yksi tekijä tiimistä, jolta tilattiin alihankintana suunnittelu.

Asiakashankinnassa on tärkeää, että voin esitellä tekemiäni projekteja sekä osaamistani. Ei riitä, että kerron tehneeni Finnarille, Stockmannille, Altialle tai Fazerille onnistuneet projektit, jos ei ole mitään mitä voi näyttää. Oma työni kun on pääosin visuaalista. Pitäisi lisätä omille sivuilleni työnäytteitä, mutta miten se tuntuukin olevan kaikista vaikeinta, siis omien töiden valokuvaus ja esittely. Äh, tekis mieli ulkoistaa koko homma.

Blogi on ollut hiljaisempi vuoden aikana, mutta olen rakentanut tietoisesti enemmän omaa Instagramia. Seuraajamäärä on kasvanut huimasti vuoden aikana ja koska olen kirjoittanut sisältöjä myös englanniksi (with bad english), olen saanut paljon yhteydenottoja ympäri maailmaa. En todellakaan arvannut vuoden alussa mitä tulee tapahtumaan, mutta lyhyessä ajassa on tullut kaksi haastattelua printtilehteen, toinen australialaiseen Fête/Life magazineen ja toinen korealaiseen Country Housing & Culture -lehteen, joka ilmestynee lokakuun lopulla. Olen antanut myös kahteen verkkojulkaisuun haastattelut, joista toinen on australialainen Maison Blanche ja toinen saksalainen Designsetter. Jälkimmäinen haastettelu julkaistaan lähipäivinä, laitan sitten linkkiä kun se ilmestyy.

Yhteistyökyselyitä tulee viikoittain, mutta aika harvaan lähden kuitenkaan mukaan – varsinkaan sellaisiin, joissa näkyvyyttä vastaan tarjotaan keittiöliinaa, muovimukia tai postikorttia. Moni ei ajattele, että kuvasuunnittelu, stailaus, valokuvaus, kuvankäsittely, sisällöntuotanto sekä kuvien jakaminen vie aikaa ja tuo kaikki on ihan oikeaa työtä. Lisäksi kalusto, jolla työtä tekee, kuten kamera, läppäri ja kuvankäsittelyohjelmat, ovat maksaneet minulle, kuten myös kaiken ylläpito.

Joillakin on hieman hukassa se, mitä vaikkapa yksi Instakuva oikeastaan vaatii ja tai ihan kunnon blogipostaus, jossa sisältöä on huomattavasti enemmän. Vaikka blogini sekä Instagram perustuvat puhtaasti omaan harrastukseen, mielestäni on vähintäänkin kohtuullista, että tekemästäni työstä ja yrityksen näkyvyydestä maksetaan asiallinen korvaus. Olen tehnyt töitä sen eteen, että olen saanut sitoutuneet seuraajani, joten en lähde mainostamaan yrityksiä tai heidän tuotteitaan tuosta noin vain. Onneksi isommat yritykset usein ymmärtävät ja ehdottavat itse rahallista korvausta tuotteiden lisäksi. Vaikka aihealue pyörii hyvin vahvasti sisustamisessa, olen saanut ehdotuksia milloin bikineistä tai kasvonaamioista. Ihan kaikkeen en rahastakaan lähde. Jutun pitää tuntua omalta.

Sellaisiin yhteistöihin lähden mieluiten, joista saan vastineeksi jokin tuotteen tai tuotteet, jotka olisin muutenkin ostanut itse. Koska olen hyvin tarkka mitä meille tulee, haluan aina valita itse mieleseni tuotteet. Välillä kun saan sellaisia tuotelahjoituksia, jotka eivät päädy koskaan kameran linssiin. Kuvaan sitä mikä itseäni inspiroi, mikä sopii meille ja joista myös aidosti tykkään. Pitää muistaa, että näillä yhteistöillä ja tuotelahjoituksilla ei makseta asuntolainaa, lasten kuravaatteita tai edes puuropakettia. En vaan voi käyttää omaa aikaa ja osaamista jonkun toisen yrityksen markkinoimiseen, jos en itse saa siitä euroakaan tilille tai koe hyötyväni muutenkaan.

Olen ollut kuitenkin tosi otettu yhteistyöpyynnöistä. On ihana kuulla, että yritykset haluavat tuotteidensa näkyvän meillä kotona ja kuvissani. Haastattelut ovat sitten taas hyvin arvokasta näkyvyyttä, täysin ilmaista palstatilaa. Onhan se nyt hienoa, että ajatukseni sisustamisesta ja tyylistäni kiinnostaa ja se inspiroi muita.

Mielenkiintoista nähdä mitä tässä tapahtuu. Sitä omaa juttua vielä kuitenkin metsästän. Ajatus on muhinut päässä ja piirtynyt ihan paperillekin. Usean kuukauden pyörittelyn jälkeen asia on selkeytynyt siitä mitä haluan tehdä. Haluan kokeilla siipiäni ja vastata täysillä omaan intohimooni. Luottaa itseeni ja osaamiseeni, mutta koittaa olla pelkäämättä epäonnistumista. Eihän sitä voi tietää ellei kokeile.

Vähän tyhmää olla kertomatta nyt sen enempää, mutta haluan viedä asioita ensin eteenpäin ja katsoa mitä tapahtuu. Mitään konkreettista kun ei vielä ole, ainoastaan visio. Päivät menevät pitkälti noiden naperoiden kanssa ja oma aika on kortilla, mutta aina inspiraation iskiessä on hyvä aika ideoida tulevaa ja katsoa sitten mihin se aikanaan vie, jos on viedäkseen. Tunteet menevät innostuksesta pelkoon ja vähän kaikkeen siltä väliltä. Jospa saisin pian selvyyttä kummalliseen kriisiini ja löydän oikean tien mitä kohti kulkea.

Kuvassa oleva pallomeri on saatu Raskauskeijulta ja saan ilokseni arpoa yhden pallomeren vapaavalintaisen värisenä seuraajieni kesken Instagramissa! Täältä pääsee osallistumaan arvontaan.

comments 2

Talon vuosipäivä

Tasan vuosi sitten teimme talokaupat ja muutimme nykyiseen kotiimme. Talon valmistuminen, kaupat ja muutto oli jo itsessään hyvin jännittävää, mutta koska useinhan suurien muutosten äärellä tapahtuu, oli samoihin aikoihin myös kuopuksemme laskettu aika. Onneksi kerkesimme hyvin asettumaan, ennen kuin hän saapui maailmaan. Hetken aikaa sain nauttia raskausajastakin, olla vaan, eikä juosta asioita hoitamassa ja stressata mitä seuraavaksi tapahtuu.

Viime syksy oli kaikin puolin erityinen. Niin monta palasta loksahti paikoilleen kaiken ikävän jälkeen. Oli todella huojentavaa, että löysimme viimein kodin, saimme kaupat tehtyä ja vauvakin oli täysin terve. Suuria ja merkittäviä asioita kaikki, eikä ollenkaan itsestäänselvyyksiä.

Ehkä hieman koomistakin, mutta viikko sitten talon virallisena vuosipäivänä tyhjensimme asunnon, siirsimme kaikki huonekalut konttiin ja lähdimme evakkoon. Kyllä vain, viimein lattiamme korjataan. Vain kuukausi muuttomme jälkeen keskelle asuntoa tuli iso näkyvä metrin mittainen jälki, jota ei saatu paikallisesti korjattua. Yritin kyllä kaikin keinoin korjata sitä ohjeiden mukaan, mutta jälki paheni vaan. Ajattelin, että ehkä aika tekee tehtävänsä ja totun siihen, mutta niin vain jälki osui silmiin joka päivä. Pienempiä naarmuja ja kolhuja on siellä täällä, mutta ne ei ole millään tavoin häirinneet.

Kysyin asiasta vakuutusyhtiöltä ja he sanoivat korvaavansa lattian korjauksen, kontin vuokran sekä väliaikaismajoituksen viikoksi, jonka uuden lakkapinnan kuivuminen olisi vaatinut. Koko prosessi tuntui turhan isolta, joten annoin asian olla. Ajattelin, että palaan sitten asiaan, jos haluan tuon suhteen edetä.

Koska talomme on täysin uusi, kuuluu siihen vuositarkastus ja vuosikorjaus. Kävimme rakennuttajan kanssa läpi talossa ilmenneitä ongelmia, joita päätettiin sitten alkaa korjata. Ehkä suurin ongelma oli sisäseinien pinnat, jotka oli vahingossa jätetty pohjamaalille. Rakennuttaja oli tehnyt arvointivirheen. Tämä selvisi jo hyvin varhain, mutta asia haluttiin korjata vasta vuositarkastuksen yhteydessä.

Olin lattian korjausta puntaroinut pitkään ja päätin, että nyt vuosikorjauksen aikana laitetaan myös se kuntoon. Tuleepa sitten hoidettua. Seinien ja lattioiden väliset paikkaukset (joita on vielä makuuhuoneissa) pitää kuitenkin hoitaa ennen maalausta, näin ollen lattia olisi hyvä olla valmiina ennen sitä. Koska lattia hiotaan ja viime tapauksen selkeästi muistaneena seinät menivät lattiaa tehdessä uusiksi, koitin ajatella ennakkoon, miten vältytään turhalta työltä.

Vuokrasimme kontin, siirsimme tavarat ja lähdimme korjauksen ajaksi evakkoon. Koko siirtoruljanssi meni arvioitua helpommin, koska keittiön kaappeja, eteisen kaappeja, kodinhoitohuonetta tai varastoa ei tarvinnut tyhjentää, oikeastaan vaan isot huonekalut alta pois. Oli jotenkin tosi kevyt ja helpottunut olo, että saamme moisen nyt hoidettua. Sitten ei tarvitse asiaa enää miettiä.

Seinien maalaus on vielä edessä. Iso homma sekin, mutta tavarat suojataan maalauksen ajaksi ja ammattilainen hoitanee projektin. Lähdemme sitten viikonlopuksi pois. Muita pieniä korjauksia tehdään sitten siinä ohessa, mutta mitään muuta isompaa ei sisätiloissa onneksi ollut.

Pihalla laitettiin nurmikko uusiksi. Nurmikko oli muhkurainen ja paikoittain ihan kuollut, joten nyt syyssateiden aikaan laitoimme vanhan nurmikon päälle uudet mullat ja kylvimme jyvät. Kun viikko sitten lähdimme evakkoon, oli ensimmäiset heinät syntyneet. Saa nähdä mikä on tilanne huomenna, kun palaamme takaisin kotiin. Ainakaan nurmikkoa ei ole tarvinnut kastella kertaakaan, hellepäivien aikana tilanne olisi ollut ihan toinen. Nähtäväksi jää, millainen nurmikko saatiin aikaiseksi. Tai mieshän sen meillä teki, ahersi kolme päivää mullan levittämisen kanssa.

Muutoin pihamaa vaatii vielä paljon työtä, kuten uudet kivituhkat, uusi tuija-aita, terassin laajennus, sisäänkäynnin kohennus, puupanelointi autokatokseen, pihavalaistuksen lisääminen sekä tietysti talon maalaus. Paljon siis hommaa edessä. Nurmikosta otti rakennuttaja osittain vastuun, mutta muut muutokset menevät meidän piikkiin. Edetään siis sen mukaan, miten budjetti kestää ja resurssit riittävät.

Kova hinku olisi saada sisustusasioitakin eteenpäin, mutta tehdään nyt ensin isommat pinnat kuntoon. Aluksi turhautti, miten niin moni asia menee uusiksi, että miksei kaikki voinut kerralla mennä hyvin ja oikein, mutta näemmä aika tekee tehtävänsä ja olen tosi sujut korjausten suhteen. Kokonaisuus on kuitenkin kunnossa ja se on tärkeintä.

comments 12

Habitare 2018

Habitare on yksi kiinnostavimmista alan tapahtumista, joka järjestetään syksyisin. Omat odotukset olivat messujen suhteen melko korkealla, onhan Habitare nostanut hienosti profiiliaan viime vuosina. Upeat osastot tarjosivat inspiraatiota valtavan määrän, vaikka parasta antia taisi kuitenkin olla taas ihanat ja antoisat kohtaamiset tuttujen kanssa. Yllättävin kohtaaminen oli ehdottomasti jo eläkkeellä olevan Marja Lampaisen kanssa, joka toimi aikoinaan yliopettajana Lahden Muotoiluintituutissa. Viime tapaamisesta olikin kulunut jo melkein vuosikymmen, joten kuulumisten vaihto kahvijonossa oli hyvin erityinen.

Asun-lehden osasto oli rakennettu yhteistyössä tunnettujen eri brändien kanssa ja kokonaisuudet olivat todella kauniita ja lämminhenkisiä. Luonnonmateriaaleista koostuneet rennon harkitut asetelmat viehättivät erityisesti. Hyvin yksinkertaista ja selkeää, pääpaino materiaaleista oli ehdottomasti puussa. Taikojaan teki Ulla Koskinen, jonka lempeän minimalistista tyyliä ei voi kuin ihailla.

Matrin osastolla viihdyin varmaan pisimpään. Osasyynä taisi olla se, että hankinnan alla on tällä hetkellä laadukkaat petivaatteet, ja niitähän Matrilla riitti. En malttanut olla millään hiplaamatta peittoja ja tyynyjä ja siinä sitten koitin kauppojakin hieroa, näemmä oli ostohousut vedetty kotona jalkaan. Taidokkaasti stailattu osasto oli Susanna Vennon kädenjälkeä, jossa luonnonmateriaalit ja hillitty väripaletti loivat pehmeän ja hyvin kodikkaan tunnelman.

Olisin voinut sujahtaa tuonne vällyjen väliin, koska väsymys painoi melkolailla. Päätin kuitenkin suunnata skumppabaariin lasilliselle ja jatkaa kuplista virkistyneenä messuilua.

Marimekko on kestosuosikki omissa vaate-, asuste- ja sisustusvalinnoissa, ja heidän osastolla oli taas monta ihanaa asiaa, jotka kelpuuttaisin itselleni samantien.

Interfacen osastolla silmiin osui sohvapöytämme lisäksi ihana peili! Jos ei pieniä termiittejä asuisi saman katon alla, tuo peili olisi jo meillä. Ja ehkä nuo supersöpöt patsaatkin, jotka ovat selkeästi tämän hetken juttu sisustuksessa. Ei muuta kuin omaa hymynaamaa kaivamaan vaan kaapin perukoilta. Enkä tarkoita meidän kaappeja.

Luonnonläheisyys oli monilla osastoilla todella läsnä. Vaikka kameran linssiin jäikin enimmäkseen neutraalimpeja kokonaisuuksia, muutama värikkäämpikin osasto myös inspiroi.

Tämä hurmaava seinämaalaus oli Vitran osastolla. Aika veikeetä, eikös! Erottui kyllä edukseen.

Messujen päräyttävin osasto oli ehdottomasti Hakolalla ja olihan se tituleerattu messujen parhaaksi osastoksi – taas kerran. Joku Hakolassa on, että heidän osasto vetää magneetin lailla puoleensa. Siellä on joka vuonna väkeä kuin pipoa! Kyllähän sitä itsekin siellä viihtyi. Hakola on itselleni todella läheinen brändi, eikä pelkästään olohuoneen sohvamme takia, vaan Hakolan takana olevien tyyppien. Ja ne tyypit tekee Hakolasta just sen mitä se tällä hetkellä on. Timanttia.

Vielä on pari päivää messuja jäljellä, että suuntaamaan vaan messukeskukseen! Sain Hakolalta muutaman messulipun ja jotta ne eivät jää käyttämättä, voisin laittaa lippuja tulemaan. Jos jollakin on vielä messut käymättä ja lipuille tarvetta, niin laita kommenttia tänne.