Habitare oli tänä vuonna aivan I H A N A. Oli pakko käydä siellä kaksi kertaa, koska ensimmäisellä kerralla jäi näkemättä useampi osasto, vaikka olin varannut reilusti aikaa. Joko sitä jää jumittamaan johonkin pisteelle tutustumaan materiaaleihin ja tuotteisiin, tai sitten sitä jää vaan suustaan kiinni. Ja nämähän Habitaressa onkin parasta, kohtaamiset sekä kiinnostavat uutuudet. Mutta oli kyllä näkemisen ja kokemisen arvoiset messut kaiken kaikkiaan.
Habitaren Build Lab oli tänä vuonna yksi kiinnostavimmista alueista. Laura Seppäsen konseptoima ja suunnittelema kokonaisuus toi rakentamisen ja sisustamisen näkyviin tavalla, jota messuilla harvoin näkee. Valmiiden tilojen ja tuotteiden lisäksi esillä olivat myös materiaalit, tekniikat, tekijät ja itse tekeminen.
Build Labissa sai nähdä, miten asioita oikeasti rakennetaan ja mistä hyvä lopputulos syntyy. Todella upea ja herkullinen kokonaisuus kaikille aisteille. Tuntui, kuin olisi ollut oikeasti jossain tyylikkäässä ja tunnelmallisessa boutique-hotellissa. Vain viini puuttui.
Toinen todella hieno kokonaisuus oli Naapurit-alue, jonka suunnittelivat Tapani ja Eeva Takkunen, Arkkitehti Takkusesta. Alue tuntui enemmän pieneltä pihapiiriltä tai kylältä, kuin perinteiseltä messuosastolta. Täällä korostui vahvasti luonto, puu, kivi ja valo.
Alueella oli kohtia, joissa materiaalien ja valon yhdistelmä tuntui lähes dramaattiselta, elokuvamaiselta. Moni toteutus oli uusi ja moderni, mutta kaikessa oli aistittavissa myös menneiden vuosikymmenten tunnelma ja estetiikka. Erittäin hieno toteutus. Inspiroiduin!
Omana brändiosastona Hetkinen oli ehdoton suosikkini. Vaikken ole voimakkaiden hajusteiden ystävä, heidän osastonsa on joka vuosi silmiä hivelevän kaunis. Minimalistinen, pysäyttävä ja kiinnostava. Suomalainen yksinkertaisuus kohtaa japanilaisen estetiikan. Ajatonta ja ajanhenkistä. Tykkäsin valtavasti.
Pysähdyn heidän osastollaan aina aistimaan ja ihastelemaan, miten tuotteet ja tarina on tuotu esille. Scent is our language on hyvin oivaltava brändilause.
Habitaresta jäi jotenkin todella lämmin ja hyvä olo. Tuli katsottua osastoja ja alueita tällä kertaa myös sillä silmällä, jos joskus itse saisin Habitareen oman osaston omalle brändilleni. Se on yksi tavoitteistani. Messut ovat loistava mahdollisuus tulla nähdyksi.
Olen saanut suunnitella kaksi messuosastoa aiemmin ja pidän siitä valtavasti! Messuissa on ihan oma juttunsa. Suunnittelu, valmistelut ja rakentaminen voivat kestää useamman kuukauden, mutta itse messut kestävät vain muutaman päivän. Se on pieni hetki, kun täytyy tehdä vaikutus. Vaikka isoissa osastoissa on mahdollista toteuttaa isompia kokonaisuuksia, pieni osasto voi olla ihan yhtälailla vaikuttava elämys. Idea ja toteutus ratkaisee. Kiitos Habitare, ensi vuonna sitten uudelleen!
Tänään vietetään yrittäjän päivää, ja ajattelin kertoa oman yrittäjätarinani. En ole varmaan koskaan kertonut ihan suoraan sitä, miten kaikki aikanaan oikeasti alkoi. Olen kyllä puhunut yrittäjyydestä ja siitä, mistä kaikki lähti, mutta en koskaan näin rehellisesti. Ehkä siksi, että siihen liittyy vähän surua ja häpeää.
Minusta ei nimittäin tullut yrittäjää siksi, että olisin yhtäkkiä päättänyt lähteä toteuttamaan suurta unelmaani. Olin toki joskus pohtinut yrittäjyyttä, mutta en todellakaan ajatellut tuolloin ryhtyväni yrittäjäksi. Minulla oli vielä niin paljon opittavaa. Olinhan vasta muutama vuosi sitten valmistunut opinnoistani.
Olin tuohon aikaan eräässä mainostoimistossa töissä pienellä paikkakunnalla. Viihdyin työssäni hyvin ja sain tehdä monia upeita projekteja. Titteli ja työnkuva vaihtuivat lyhyessä ajassa vastuullisemmaksi, mutta palkka ei kuitenkaan noussut samassa suhteessa lupauksista huolimatta. Kävimme monet neuvottelut, silti mitään muutosta ei tapahtunut. Perusteltiin, että kun muidenkaan palkkaa ei nosteta, niin ei minunkaan. Työpanostani ja osaamistani kyllä kehuttiin, mutta en saanut ansaitsemaani vastinetta. Lupaukset olivat yhtä tyhjän kanssa.
Päätin jättää työpaikan ja paikkakunnan taakseni. Laitoin asuntoni myyntiin ja muutin Helsinkiin. Sain nopeasti uuden työpaikan, jossa minulle maksettiin asianmukainen palkka.
Viihdyin uudessa työssäni. Sain tehdä mieleisiä projekteja, työporukka oli kiva ja työympäristö inspiroiva. Osa töistäni näkyy jopa edelleen katukuvassa, eli taisin ihan onnistua työssäni. Koeajan jälkeen työsuhteeni kuitenkin päätettiin. Asiakkuuksia ja tilauksia oli liian vähän, eikä heillä ollut enää varaa pitää minua. Se oli shokki.
En jäänyt paikoilleni, vaan onnistuin saamaan nopeasti uuden työpaikan viestintätoimistosta. Jännitti, vakinaistetaanko minua tällä kertaa. Laitoin itseni likoon, mutta taas kävi samoin. Työsopimusta ei jatkettu. Olin kyllä tietoinen, ettei töitä riittänyt kaikille, oli vaikeat ajat ja minut oli helppo laittaa ensimmäisenä pihalle, koska olin koeajalla. Koko tämä kuvio otti itsetunnon päälle. Suretti ja hävetti.
Silloin päätin, etten enää halua sitoutua työpaikkaan, josta minut voidaan heittää ulos hetkenä minä hyvänsä. En halunnut enää kokea irtisanomisia tai turhia lupauksia.
En hakenut enää uutta paikkaa, vaan aloitin yrittäjänä. Ajattelin, ettei minulla ole mitään hävittävää. Minun täytyy vain hankkia työkone ja rakentaa yritykselleni nettisivut. Voin työskennellä kotoa käsin – tai oikeastaan mistä käsin vaan. Ja jos tämä ei tule onnistumaan, voinhan aina palata takaisin palkkatöihin. Mutta nyt oli kokeiltava siipiäni. Tuntui, että oli pakko.
Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Samantien, kun olin rekisteröinyt yritykseni, soi puhelin. Ensimmäinen asiakas soitti. Siitäpä se sitten alkoi vauhdikkaasti, yrittäjyys. Ja tuosta päivästä lähtien en ole muuta enää halunnutkaan.
Nyt on menossa jo 15. yrittäjävuosi. Miten ihmeessä!? Tuntuu, että honeymoon on vasta alkanut. Ehkä uusi brändini Arci aiheuttaa tämän tunteen. Olo on kuin vastarakastuneella. Olen niin innoissani kaikesta, hihkun kuin pikkutyttö, taputtelen käsiä yhteen ja inspiroidun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, enkä malta olla hetkeäkään erossa projektistani. Rakastan tehdä tätä!
Teen edelleen asiakastöitä, ja tosi mielelläni niitä teenkin. Niissäkin on menty iso askel eteenpäin. Saan paljon vastuuta ja sellaisia tehtäviä, joista olen aina haaveillut. Nautin niin paljon siitä mitä saan tehdä. Brändien rakentamista, visuaalista suunnittelua, tilojen ja tuotteiden suunnittelua, sekä konseptointia. Myös valokuvaamista ja sisällön tuottamista. Tosi monipuolisesti eri juttuja. Nautin ja rakastan. Koko sydämestäni, edelleen.
Hyvää yrittäjän päivää kaikille yrittäjille ja yrittäjyyttä vasta pohtiville. Kokeilkaa rohkeasti siipiänne, ei voi ikinä tietää miten hienosti ne voikaan kantaa ♥
Kävin treffeillä pitkästä aikaa. Olen vältellyt treffeille menoa, kun ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut yhtään. Tällä kertaa vastasin kuitenkin myöntävästi kutsuun. Olemme jutelleet puhelimessa monet kerrat, kevyttä tutustumista pohjilla siis muutaman kuukauden ajan.
Päivä ei ollut itselleni paras mahdollinen. Teki mieli jopa perua treffit, mutta päätin mennä, koska olin niin sopinut. Toki uteliaisuuttani myös, olihan hänessä paljon asioita jotka kiinnosti. Hän asuu toisessa maassa, joten uutta aikaa tapaamiseen ei tuosta noin vaan järjestetä.
Treffit meni kivasti. Jatkuuko tarinamme, jää nähtäväksi.
Aloin treffien myötä pohtimaan omia suhteitani. Pitkiä ja lyhyitä, treffejä ja tapailuja. Mietin, miksei ne ole ottaneet tuulta purjeisiin tai miksi ne ovat päättyneet.
Monestihan käy niin, että kun itse ihastuu, toinen ei. Ja kun toinen ihastuu, itse ei. On myös käynyt niin, että molemmat ihastuu, mutta elämäntilanteet eivät sovi yhteen. Tai molemmat toteaa ensitreffien jälkeen, että se oli siinä.
Ajattelen, että jos mies ei halua jatkoa kanssani, se johtuu ulkonäöstäni. Etten ole tarpeeksi hyvännäköinen. Eivät he ole koskaan minulle niin sanoneet, mutta ajattelen näin.
Olen tapaillut todella komeita miehiä. Vaikka ulkonäkö on lopulta toissijainen asia, tottakai treenattu kroppa, komeat kasvot, kiva tyyli ja itsevarma olemus viehättää. Joskus on käynyt jopa niin, etten ole uskaltanut itse tehdä aloitetta, mutta nämä komistukset ovatkin lähestyneet minua. Silti ajattelen, että jos juttu päättyy heidän toimesta, se johtuu ulkonäöstäni. Ihan kun luonteessa ei olisi mitään vikaa, haha.
Minulta on aina välillä kysytty, miksi erosimme lasteni isän kanssa. En ole osannut antaa siihen koskaan yksittäistä vastausta. Asia kirkastui itselleni oikeastaan vasta äsken.
Exäni sanoi minulle: ”Tiina, sä et riitä.”
Olin aina ajatellut, että riitän tällaisena kuin olen. Mutta sitten oma puoliso sanoo, etten riitä. Etten ole hänelle tarpeeksi.
Ymmärsin vasta myöhemmin, etten pystynyt antamaan hänelle enempää. En vaan yksinkertaisesti pystynyt antamaan itsestäni enempää siihen suhteeseen. Minulle riitti se mitä meillä oli, hän halusi enemmän. Pidin suhdettamme varmasti jollain tasolla itsestäänselvyytenä. En ajatellut, että se olisi välttämättä lopun elämää kestävä suhde, mutta olin valmis sitoutumaan siihenkin. Olimme kihloissa, meillä oli kaksi lasta ja ihana koti. Sain tehdä mieleisiä projekteja, nautin työstäni. Olin tuohon aikaan onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä meillä oli, mutta hän ei ollut.
En koskaan katunut eroamme. Se oli täysin oikea ratkaisu. Vaikka jälkipuinti oli hetkittäin vaikeaa ja sattui, en koskaan kaivannut häntä takaisin. En koskaan toivonut, että hän muuttaisi takaisin yhteiseen kotiimme tai että yrittäisimme vielä. Tämä hieman yllätti. Tottakai oli haikea olo ja kaipasin joitain hetkiämme, mutta nautin valtavasti vapaudesta, siitä että viimein oli aikaa keskittyä kunnolla omiin juttuihin. Niistä kun tuli aiemmin aina sanomista. Puoliso ei kestänyt, että minulla oli monia intohimon kohteita ja käytin niihin aikaa.
Kun aloin käymään uudelleen treffeillä, koin välillä riittämättömyyden tunnetta. Se tunne oli täysin uusi. Minulle oli hetki sitten sanottu, etten riitä, joten aloin ajatella niin. Se vaikutti itsetuntoon. Otti aikansa, että sain itsetuntoni takaisin.
Mitä vähemmän treffailen, sitä parempi itsetunto minulla on. Aika jännä. En tietääkseni ole kovinkaan herkkänahkainen, mutta tutustuessa toiseen sitä on auki ja haavoittuvainen, joten mieli reagoi pieniinkin asioihin voimakkaasti. Mitä pidemmälle suhde etenee ja toista alkaa tuntemaan, sitä vähemmän pieniin nyansseihin kiinnittää huomiota. Luottamus ja rehellisyys ovat minulle äärettömän tärkeitä, ja kun ne on saavutettu, voin sitoutua. Suhteiden rakentamiseen menee paljon aikaa ja eforttia. Siksi en kai ole kovinkaan innokas rakentamaan parisuhdetta. Säästän aikaa ja sydäntä.
Olen kyllä 100 % läsnä, kun olen toisen kanssa. Mutta koska elämässäni on tällä hetkellä niin paljon muita juttuja meneillään, ei minusta ole liiemmin seuraa. Priorisoin monet muut asiat suhteen edelle. Tämä on varmasti isoin syy, miksi suhteet loppuu.
En edes halua jakaa toisen kanssa arkisia asioita. Haluan tehdä ne itse omassa rauhassa ja omalla ajalla. Voin harrastaa, reissata ja seikkailla toisen kanssa, mutta saman katon alle ja arkeen en kaipaa kumppania, ainakaan tällä hetkellä. Lapset ovat iso osa arkea. Pyhitän joka toisen viikon heille ja heidän menoihin. Toinen viikko on sitten omaa aikaa, joka on aina täynnä kaikkea. Olisi ihanaa tehdä ja kokea toisen kanssa yhdessä asioita, mutta silloin on tietty hyvä, että kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanne kohtaa edes jollain tasolla.
Taidan olla tosi huono ehdokas tyttöystäväksi. Niin moni asia pitäisi loksahtaa uomiinsa, jotta homma toimii. Tässä iässä ja tällä kokemuksella tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja mitä ei. Olen hyvin avoin ja spontaani, heittäydyn helposti moneen, mutta rajat ovat todellakin selkiytyneet. Ehkä ajan myötä myös muuttuneet. Pidän rajoistani kiinni, itsekunnioitus on korkealla. Elän omien periaatteiden mukaan ja teen niin kuin puhun. Jos en tällaisena kelpaa jollekkin, se on täysin fine. Eihän kaikki kelpaa itsellenikään.
Ei onnellisuus ole toisesta ihmisestä riippuvaista. Voin olla onnellinen yksin, voin olla onnellinen toisen kanssa. Kun saan tehdä asioita joihin on intohimoa, olen onnellinen. Kun olen tyytyväinen ja kiitollinen asioista joita minulla on, olen onnellinen. Kun saan viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, olen onnellinen. Kun riitän ja kelpaan itselleni, olen onnellinen.
Kesä tuntuu mielikuvissa aina ihanan leppoisalta, rennolta ajalta. Aurinkoa, kiireettömyyttä. Reissuja, seikkailuja, kylmiä juomia terassilla ja lasten iloista kirmaamista. Ihmiset ovat hyvällä tuulella ja vapautuneita. On siirrytty ulos viettämään aikaa, ollaan sosiaalisia.
Kesällä on helppoa lähteä liikkumaan, kun voi mennä ulos hyvin kevyessä varustuksessa. Tykkään kuntoilla sekä yksin että lasten kanssa. Metsäpolut ovat meidän lemppareita. Lapsille on hauskinta kivien päällä hyppiminen, kallioille kiipeäminen, puissa roikkuminen sekä järveen pulahtaminen. Metsät ja ulkoilualueet tarjoilevat todella paljon aktiviteetteja ja upeita maisemia. Siellä viihdymme tunnista toiseen.
Itse pidän kesällä eniten illoista ja öistä, kun kovin kuumuus on jo hellittänyt, ilma on vielä lämmin mutta raikas, jolloin ulkoilu ja urheilu on miellyttävämpää. Kesäöinä kun ei edes pimeää tule. Suomen kesässä on jotain todella maagista.
Vaikka kesä on pääosin ihanaa aikaa, on se joskus myös todella raskasta. Lasten kesälomat on pitkiä, joten päivät on jatkuvaa kokkaamista, kuskaamista ja aktiviteettien järjestämistä. Siinä ohessa täytyy koittaa vielä tienata. Rahaa palaa, mutta sitä ei samaan tahtiin tule. Ei mikään helppo kombo, vetää välillä aivan hapoille.
Olen saanut muutamia neuvoja: ”Palkkaa lastenhoitaja. Vie lapset kesäleireille. Tee työtunnit talvella sisään, niin voit lomailla koko kesän”. Ihmiset, joilla on mahdollisuus palkata lastenhoitaja, maksaa satojen eurojen leirit tai tehdä palkkatöissä tunnit sisään, eivät ymmärrä tällaista elämäntilannetta tai yrittäjyyttä. Vaikka nämä vinkit tulikin tuntemattomilta, joskus saattaa oma lähipiirikin tehdä erikoisia olettamuksia siitä miten arki tai lomat pyörii.
Kerran ystäväni tokaisi: ”Eikös lasten isä maksa teidän elämisen? Sähän vaan hengailet kotona”. Kommentti oli yllättävä, hieman jopa loukkaava. Ystäväni ei tee itse töitä, kun mies maksaa elämisen. Hänen elämänsä täyttyy juhlista ja reissuista. Elämme siis täysin erilaista elämänvaihetta. Olen onnellinen hänen puolesta, että on mahdollisuus tuohon kaikkeen, eikä tarvitse rahasta stressata, mutta oli pakko avata omaa tilannettani ja painottaa, ettei exäni maksa senttiäkään meidän elämistä. Miksi edes pitäisi?
En ymmärrä miksi joku ajattelee, etten tee töitä tai että joku muu maksaa meidän elämisen. Ei ole maksajaa, eikä perintörahoja. Ehkä näin oletetaan, koska hyvin monella ystävälläni on näin ja paljon muuta. Olen iloinen heidän puolesta, jos on velattomat asunnot, kesämökit, lomaresortit, useampi ulkomaanreissu vuodessa ja mahdollisuus käydä ulkona syömässä monta kertaa viikossa. Se ei ole minulta pois. Toki velaton asunto olisi mukava kevennys talouteen, mutta minulla on lähtökohtaisesti toisenlaiset unelmat ja tavoitteet, joita kohti menen. Ja ihan itse maksan kaiken! Kyllä, välillä on helvetin haastavaa, jonka takia ei voi tuosta noin vaan lähteä ulkomaille lounasseuraksi, kun pelkästään se kaupassakin käynti saattaa ahdistaa.
Olishan sitä kiva reissailla, nähdä maailmaa ja samalla ystäviä. En kuitenkaan haaveile reissaamisesta. Viihdyn niin paljon paremmin kotona ja tässä ympäristössä. Olen toki elämässäni reissannut ja nytkin suunnitteilla on pienet kesäretket, ne ovat todella antoisia ja virkistäviä, mutta todellisuus on se, että tykkään olla eniten kotona. Siksi pyrinkin aina luomaan sellaisen asuinympäristön, jossa on hyvä olla ja josta ei ole tarve lähteä yhtään mihinkään. Vähän niinkuin oma arki ja työ. Että en tarvitse lomaa omasta arjesta tai omasta työstä.
Tottakai välillä taukoa ja lomaa tarvitsee, mutta itse rentoudun parhaiten pienen puuhastelun äärellä. Kun voi rauhassa tehdä jotain, keskittyneesti ja keskeytyksettä. Pelkästään blogin kirjoittaminen tuo minulle valtavasti hyvää oloa ja mielenrauhaa. Kun ajatukset pääsee vapaasti virtaamaan ja saa raapusteltua pohdintoja ylös, mieli kevenee. Ihanan terapeuttista. Se vaatii vain oman tilansa.
Kunpa pääsisi useammin blogin äärelle. Nyt tähän tuli mahdollisuus, kun lapset lähtivät extempore Keski-Suomeen mummolaan. Loppuviikko vapautui ja voikin keskittyä omiin projekteihin. Ensi viikolla on tiedossa mökkeilyä ystävän kanssa sekä Lempäälän Asuntomessut! Onhan se ihana päästä välillä muihin maisemiin, näkemään ystäviä ja inspiroitumaan. Ehkä se oma lomajalkakin pääsee näiden myötä hieman vipattamaan.
Arki on täynnä kaikenlaista puuhaa ja aika tuntuu rullaavan ihan mahdottomalla vauhdilla eteenpäin. Viikon päästä alkaa jo lasten kesälomat! Hullua. Tämä kevät on ollut jotenkin tosi ihana, vaikka flunssa onkin kiusannut poikkeuksellisen paljon. Juuri sain taputeltua neljännen flunssan tähän vuoteen. Ei yhtään normaalia, mutta minkäs mahdat. Vastustuskykyni on kadoksissa.
Kevät on pitänyt sisällään töitä, projekteja, ulkoilua ja metsässä samoilua. Paljon myös yksinoloa. Jopa niin paljon, että olo on tuntunut paikoittain hieman yksinäiseltä. En sinänsä ole kaivannut kumppania, vaan enemmänkin ystävien seuraa. Monella ystävälläni on puoliso ja useampi lapsi, joten heillä on tietysti erilainen kiire elämässä. Minä kun hihhuloin joka toinen viikko ihan yksikseen. Saan kyllä ajan kulumaan välillä liiankin hyvin, mutta esimerkiksi pitkien pyhien aikaan irtiotto töiden ja projektien ääreltä tekisi välillä hyvää. Että pääsisi purkamaan ajatuksia jonkun kanssa. Tässä kun on paljon tällä hetkellä meneillään.
Rakentamisen suhteen kaikki on vielä auki. Projekti saattaa siirtyä jonkun verran eteenpäin, koska viime vuosi oli taloudellisesti niin heikko. En tule saamaan viime vuoden tuloilla pankista lainaa, se on ihan varma. Tämä vuosi vaikuttaa töiden puolesta kuitenkin paljon paremmalta. Liikevaihto on jo nyt se, mitä se oli koko viime vuonna yhteensä.
Ei voi tietenkään tietää mitä kaikkea pankki vaatii, mutta jonkunlainen hint on kuitenkin siitä, minkälaisilla tuloilla saa millaista lainaa. Rakennuslaina on varmasti asia erikseen. Pankit ovat kiristäneet entisestään nyörejä. Se mitä sai lainaa jokunen vuosi takaperin, ei enää tänä päivänä olekaan mahdollista. Tietysti tilanne jännittää, mutta samaan aikaan on luottavainen olo ja todella vahva fokus tekemisessä. Tavoite on korkealla ja sitä kohti mennään.
Nykyistä asuntoa ei kannata vielä tänä kesänä laittaa myyntiin. Ensin on hyvä olla valmiit suunnitelmat sekä rakentamiseen lupa. Tavoitteena on, että vuoden päästä keväällä minulla on käsissäni lupa, jonka jälkeen voi iskeä kuokan maahan. Sitten asunto myyntiin ja pankista lainaa rakentamiselle. Kuluja on jo tässä vaiheessa, kuten tonttivuokra, tutkimukset ja arkkitehtitoimisto.
Sain Espoon kaupungilta edellisten tontin omistajien yhteystiedot, jotta voin tiedustella mahdollisen maaperätutkimuksen perään. He olivat kuitenkin sen jo teettäneet, joten ajattelin ehdottaa, voisiko he mahdollisesti myydä tiedot minulle, jos tutkimukset (eli toisin sanoen mittauspisteet) sopivat suunnitelmieni kanssa yksiin.
Soitin heille ja tietysti alkuunsa kiinnosti miksi olivat tontista luopuneet. Eivät olleet saaneet omaa asuntoa myytyä, joten oli luovuttava rakentamishankkeesta. Arvelin tuossa kohtaa, mahtoiko olla 70-luvun talo kyseessä, kun ei kahdessa vuodessa mennyt kaupaksi. Oikeaan osuin. Tuon aikakauden talot liikkuvat tällä hetkellä huonoiten. Asunto oli kyllä puitteiltaan upea, sellainen ateljeetalo isoine ikkunoineen. Äkkiseltään kuvittelisi, että tuollainen menee kuumille kiville, mutta kuten tiedämme, 70-luvun taloissa on paljon ongelmia. Tuon ikäinen talo vaatii suurempaa remonttia, joka tietysti nostaa hintaa. En tiedä mikä tämän kohteen myyntihinta oli, sen kunto tai tilanne ylipäätään, mutta ymmärrän miksei liikkunut. Ihmiset ovat hyvin tietoisia, että vanhoissa taloissa on usein ongelmia ja isoja haasteita, ja se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Oli mielenkiintoista kuulla millaisen talon he olisivat rakentaneet ja erityisesti kiinnosti miten talo olisi sijoittunut tontille. Eihän tuossa montaa vaihtoehtoa tietenkään ole, varsinkin jos on 1-kerroksisesta talosta kyse. Tontille voi siis rakentaa joko 1- tai 2-kerroksisen talon.
Heille olisi tullut 1-kerroksinen latohenkinen talo, autopaikat länsipuolelle tonttia. Tämä oli se ratkaisevin asia, eli heidän teettämästä maaperätutkimuksesta ei olisi minulle suurta hyötyä, koska minulla on autopaikat itäpuolella. Joutuisin tämän takia tilaamaan uudet tutkimukset, joten suotta ”vääriä” tietoja ostamaan, jos mittauspisteet on eri kohdassa mihin talo tai autopaikka lopulta sijoittuu. Autopaikassa on tosiaan suurin louhittava alue.
Pohjapiirustus oli heillä myös aivan erilainen. Siellä missä minulla on isot ikkunat ja oleskelualue, heillä oli vähiten ikkunoita ja varaston paikka. Tosi jännä miten erilailla ilmansuunnat, maisemat ja tontti voidaan nähdä. Itse pyrin ottamaan maisemat ja auringon kierron huomioon. Minulle ilta-aurinko on itsessään arvokkain maisemataulu, johon haluan suunnata ikkunat ja oleskelutilat, niin sisällä kuin ulkona. Autopaikat sitten itäpuolelle, jossa on samalla myös loogisin sisäänajo tontille.
Ostin muuten eilen uuden auton. Tai no uusi ja uusi. Vaihdoin semmoiseen budjettiautoon kulujen minimoimista varten, lähinnä rakentamista ajatellen. Pankkihan syynää kaiken mahdollisen, autonkin, joten aion tehdä kaikkeni, että elämisen kulut ovat mahdollisimman pienet. Auto on muutenkin tosi iso kuluerä, niin siitä ihan mielelläni karsin tällä hetkellä. Käytän autoa lähinnä poikien treenikuskailuun ja kaupassa käyntiin. Jonkin verran omia ajoja on pääkaupunkiseudulla, mutta työmatkoihin ei sinänsä tarvetta, kun kotoa käsin toimin. Aivan turha siis enempää upottaa autoon rahaa, varsinkaan nyt, kun rakentaminen on edessä.
Yleiseltä asuntolainarintamalta on tullut hyviä uutisia: laina-aikaa on nostettu 40 vuoteen, joka tietysti vapauttaa huomattavasti rahavirtaa. Eihän tämä tarkoita, että automaattisesti pankit tätä tarjoavat, koska lainaan vaikuttaa niin moni asia, mutta aivan todella hyvä uudistus. Jää sitä rahaa muuhunkin, esimerkiksi sijoittamiseen.
Itselläni nykyinen asuntolaina jaettu kahteen: toinen on 20 vuoden laina, jossa 12 kk euribor 0,5 % marginaalilla ja toinen 25 vuoden laina, jossa 3 kk euribor 0,45 % marginaalilla. Lainaa on jäljellä reilut 200k. Yhdelle henkilölle se on paljon, mutta toisaalta suhteessa asuinpaikkaan, se on varmasti aika normaali lainamäärä.
Olen muutamat kerrat ottanut lyhennysvapaata. Sen verran tiukat ajat takana, ettei muuta vaihtoehtoa ole ollut. Asuntolainoissa on se hyvä puoli, että lyhennysvapaa on ylipäätään vaihtoehto, jolloin saa kuukausikuluja kevennettyä. Vuokralla olemisessa tätä mahdollisuutta kun ei ole. Korkoheilahdukset ovat silti laittaneet välillä tosi tiukille. Tämä on yksi syy, etten lainoja halua määräänsä enempää. Olen tosi tarkka siinä, etten ota kulutusluottoja, pikavippejä tai muita kalliita osamaksuja. Niissä on ihan järkyttävät kulut. Pyrin maksamaan kaikki kalliimmatkin hankinnat heti tai viimeistään kuukauden sisään.
Olisin halunnut ostaa tuon auton rahoituksella, mutten saanut siihen rahoitusta! llmeisesti viime vuoden tulot oli sen verran huonot. Muutama vuosi takaperin sain 16k autorahoituksen, nyt en saanut tuosta edes puoliakaan. Piti ostaa käteisellä. Siis toki käteisellä on järkevin ostaa auto, mutta kun se puskurikin olisi hyvä olla olemassa. Noh, sinne meni.
Laina-asioissa katsotaan nykyään myös positiivista luottorekisteriä. Ihan kuin siellä olevat tiedot olisi iso este rahoituksen saantiin. Positiivisessa luottorekisterissä ei näy tulot tai varallisuus, ainoastaan velat. Oma tilanne on velkojen osalta melko neutraali. Minulla on asuntolaina ja kolme luottokorttia, joista vain yhtä käytetty 2k. Ilmeisesti kaikki luottokortit nähdään silti velkana, vaikkei niitä olisi edes käytetty.
Hoidan raha-asiat mielestäni ihan hyvin ja maksan laskut aina ajoissa. Olen maksanut asuntolainan ehkä kaksi kertaa myöhässä – maksimissaan viikon viiveellä maksupäivästä – niin se jo vaikuttaa lainansaantiin tai luottokortin luottolimiittiin. En tänä päivänä varmaan edes saisi uutta luottokorttia. Näistä on ollut viime aikoina paljon somessa keskustelua, miten oikeasti hyvätuloiset, ison varallisuuden omaavat yrittäjät eivät saa lainaa – tai edes sitä luottokorttia.
Teen jatkuvasti tarkkaa budjetointia ja eilen autovakuutusta ottaessa havahduin, etten ole kilpailuttanut vakuutuksia koskaan! Miten typerää. Minulla on vain tunnollisesti ollut yhdessä paikassa kaikki vakuutukset ja niitä olen maksellut. Nyt sitten vaihdoin vakuutusyhtiötä. Vakuutusten vuosimaksut tippuivat usean satasen! Miksi ihmeessä en tehnyt tätä jo aiemmin? Jotenkin sitä vaan antanut asian olla ja olettanut, että ne on varmaan ihan hyvät.
Isoja kuluja ja menoja on ihan jatkuvasti. Yrityksen kulut ovat nousseet tosi paljon viime aikoina, kuten myös pakolliset elämisen kulut, joka ei ole kenellekkään uutinen, mutta aika selviytymistä välillä tahtoo olla. Ja sitten kun koneet tai laitteet hajoaa (kuten olette saattaneet ehkä huomata meikäläisen IG stooreista), niin pitää vaan selviytyä niistä yhtäkkisistä ylimääräisistä menoista jollain keinoin.
Stabiilia taloustilannetta kohti siis. Raha- ja talousasiat ovat kuitenkin aiheena todella kiinnostavia. Budjetointi on kivaa, kuten myös oman nettovarallisuuden seuraaminen. Aika paikoillaan se on viime aikoina junnannut, mutta eteenpäin mennään hiljalleen. Ihan en vielä ole keskiarvoa saavuttanut, mutta ikäisteni mediaanissa kuitenkin.
Design Wash 