comment 0

Haku päällä

Uuden kodin etsiminen on ollut työn alla ihan tosissaan. Ilmoituksia selattu taas kerran läpi aamuyöhön asti ja aika monta asuntoa käyty myös paikan päällä katsomassa. Olen yrittänyt höllätä kriteereissä ja antaa ihan tavallisille asunnoille myös mahdollisuuden, vaikkei tavalliset perusasunnot pulssia nostakaan. Mutta remontilla niistäkin saisi loihdittua toimivia, kivoja ja persoonallisia – tai niin yritän ajatella.

Innostun aina ensin talon arkkitehtuurista, joka on raami kaikelle muulle. Toimivat ja riittoisat neliöt sekä tarvittava muokattavuus on myös todella tärkeää, kuten asunnon sijainti ja näkymät ikkunoista. Kaikista tärkein on kuitenkin se tunne. Kun astut asuntoon sisälle, minkä fiiliksen se jo eteisessä antaa. Sain kokea tämän odotetun fiiliksen viime viikolla. Vaikka kohde vaati remonttia, siellä vallitsi todella kodikas tunnelma ja kaikki kriteerit kolahtivat. Olin pakahtua innostuksesta ja ideoin jo remonttia. Asunto oli kaikinpuolin tosi potentiaalinen. Lähetin miehelle viestin, että meille löytyi viimein koti ja mies antoi luvan ostaa sen näkemättä. Päätin tarjota täyden hinnan ja kun seuraavana aamuna soitin välittäjälle, kuulin, että se oli mennyt yli pyyntihinnan kovalla tarjouskilpailulla. Pettymys oli kova ja itku pääsi. Asia harmitti todella pitkään ja arvasin, että moni muukin sen halusi, olihan näytöllä paljon väkeä ja pyyntihinta hyvinkin kohtuullinen. Itse myöhästyin koko kilpailusta, enkä kerinnyt edes tarjoamaan.

Asunnon etsiminen on yleensä hauskaa puuhaa, mutta tällä kertaa se on ollut erittäin turhauttavaa ja stressaavaa. Kaiken maailman vaihtoehtoja on käyty läpi ja jopa kaupungin vaihtoa mietitty. Alkaa olla jo vuosi täynnä, kun tämä projekti alkoi. Ollaan löydetty ja ostettukin, mutta liian suurella riskillä ja siinä sitten kävi miten kävi. Harvinaisen huono onni on ollut meillä matkassa, mutta koitan kuitenkin nähdä asiat positiivisessa valossa, olen nimittäin nyt huomattavasti valveutuneempi asunnonostaja ja moni välittäjäkin ihmetteli, miten osaan huomioida ja kysyä hyvinkin tärkeitä asioita, joita moni ei tule miettineeksi. Eteen on sattunut aivan ihania asuntoja, mutta epäillyttäviä asioita on ollut liikaa, joten suosiolla olemme jättäneet ne taaksemme.

Annan edelleen mahdollisuuden vanhoille asunnoille, koska yksikään uusi ei ole kolahtanut millään tavoin. Niistä puuttuu luonne. Tiedän, että liikumme riskialueella ja sen takia aion selvittää asiat juurta jaksaen. Ilman hometalokokemusta ei kyseiset asiat tulisi mieleenkään, ainakaan ihan samalla tavoin. Jännitystä siltä osin saadaan kokea. Tällä kertaa, jos teemme tarjouksen vanhemmasta asunnosta, vaadimme paikalle homekoirat. Se on kaupan ehtona. Jos mitään ei löydy, voimme edetä, mutta jos jotain hälyyttävää ilmenee, astumme sivuun. Olinhan jo vuosi sitten samalla kannalla, mutta uskoin liikaa muita, enkä koskaan tilannut niitä koiria. Se on ollut yksi isoimmista virheistä minkä olen tehnyt.

Tilanne on nyt se, että olen ehkä rakastunut. Ainakin vahvasti ihastunut. Luulen, että löysin meille kodin! Edessä on vielä monta muttaa, eikä mikään ole vielä varmaa. En ole edes vielä tarjonnut, koska mies haluaa tällä kertaa nähdä asunnon, onhan se huomattavasti kalliimpi kuin budjetoimme, mutta pankilta tuli vihreä valo, joten sen puolesta voimme edetä. Kyseessä on 80-luvun asunto, jolla on hyvin vahva persoonaallisuus. Siitä tulee mieleen Bauhausin tyylisuunta ja funktionalismi, vaikkei funkistalo olekaan. Erittäin mielenkiintoinen kohde, joka tuntui heti omalta. Olen varautunut kaikenlaiseen ja uskon, että asiat menevät juuri niin kuin niiden pitääkin mennä.

comments 2

Vaikeita päätöksiä

Teimme ostotarjouksen vuokra-asunnostamme ja tarjous meni samantien läpi! Aloimme kilpailuttamaan uutta asuntolainaa, koska halusimme vaihtaa pankkia ja saada samalla myös parempi laina. Enpä muistanutkaan, että lainan hakeminen on yllättävän pitkä prosessi ja meni melkein kuukausi, kun saimme viimein vastauksen yhdestä paikasta. Vielä odotellaan vastauksia muista pankeista, jotta voi sitten vertailla.

kahvia_sohvalla

Vaikka teimmekin päätöksen jo ennen lomamatkaa, että ostamme tämän asunnon, olen ollut silti epäileväinen. Ajatus on tuntunut hetkellisesti tosi hyvältä ratkaisulta, mutta nyt ahdistus on nostanut päätään. On tämä toiminut hyvin tähän asti ja ollut mieletön pelastus, mutta tässä taitaa silti olla vähemmän hyviä, kuin huonoja puolia. Sijainti on hyvä ja Saunalahti on alueena tosi kiva. Asunto on uusi ja asuinkustannukset hyvin alhaiset, jotka ovat todella merkittäviä asioita.

Lämmintä tai kylmää varastotilaa ei ole yhtään, ja nyt kun meille on tulossa toinen lapsi, tarvitaan tilaa vaunuille sekä muille tarvikkeille. Asunnossa on isot upeat ikkunat, mutta naapuritalot ovat aivan iholla ja verhoja on pidettävä suurimman osan ajasta kiinni, jos haluaa olla rauhassa. Oli tarkoitus rakentaa takapihalle korkea aita/puurimotus, joka toisi omaa private tilaa, mutta silti ahdistaa. Haluan, että ikkunoista näkyy enemmän luontoa, kuin naapurin seinää.

Sisätilat saisivat muodonmuutoksen ja suunnitelmia on ollut pöydällä. Laminaatti sekä kivilattiat vaihtuisivat tammilankkuparkettiin, korkeakiiltoiset vaate- sekä keittiökaapinovet olisi saaneet tilalle mattapintaiset ovet, rappuset olisi päällystetty tammipuulla ja tehty samalla lapsiystävällisemmäksi. Lasiovet vaihdettu umpioviksi, onhan yksi kerinnyt mennä jo rikki. Ja kaikkea muuta pientä muutosta, jotta kokonaisuus olisi kodikkaampaa. Muutokset vaatii tietysti euroja, joka alkoi olla kokonaiskustannuksissa tuntuva. Asunnosta pitäisi maksaa vielä 4% varainsiirtovero, joka on aika iso summa kauppahinnan ja remontin päälle.

Valitettavasti tämä asunto ei ole sittenkään meille sopiva, eli emme aio ostaa tätä. Päätös oli erittäin vaikea tehdä ja sitä tuli pohdittua useampi päivä. Tuntuu, etten ole vieläkään täysin varma, vaikka päätös jo tehtiin. Aika ristiriitaista. Mitään parempaa ei ole tullut vielä vastaan ja se turhauttaa.

Ollaan taas siinä lähtötilanteessa, jossa oltiin viime syksynä (erotuksena vaan kaikki ikävät kokemukset välissä, eli toivottavasti ollaan myös viisaampia). Ette ehkä arvaakaan, kuinka monet asunnot on tullut nähtyä ja koettua. Vaikka vanhat asunnot ovatkin boikotissa, käyn silti niitä katsomassa. Vanhoissa on luonnetta ja ne ovat aina paljon mielenkiintoisempia kuin uudet. Toki se uusikin menisi, jos vaan sopiva löytyisi. Ihanteellisinta olisi, että saisi itse suunnitella talon arkkitehtuurin, pohjan sekä kaikki materiaalit, mutta sen aika ei ole vielä. Money talks, you know.

Aika stressaava tilanne siis meneillään, eikä nämä raskaushormoonit helpota yhtään. Melko nopeasti pitäisi löytyä meille uusi koti, koska luulen, että asuntomme lähtee hyvin pian yleiseen myyntiin ja meidän pitää pakata kamat kasaan. Haluan löytää sellaisen asunnon, joka tuntuu kodilta. Johon ihastun tai rakastun. Tilaa riittävästi ja potentiaalia tarvittaviin muutoksiin. Turvallinen ja terveellinen. Ensisijaisesti Espoosta, mutta sama se vaikka kauemmaksi mennään. Haluan rauhaa ja luontoa ympärille. Tai oikeastaan tarvitsen niitä.

comment 0

Parhaat ystävykset

Vappuviikonloppuna meille tuli yökylään Nukan paras kaveri Bella. Kaksikko tapasi aikoinaan päiväkodissa, jossa heillä alkoi heti hyvin vahva ystävyys. Tällä parivaljakolla oli alusta alkaen ihan omat jutut, eikä keneltäkään jäänyt epäselväksi heidän välinen suhde. Bella vaihtoi jossain kohtaa päiväkotia ja se oli kaikille tietysti tosi harmillista, olihan Bellasta kerinnyt tulla Nukalle jo tosi tärkeä. Päätimme sopia tapaamisia muina aikoina, heidän ystävyys oli niin ainutlaatuinen.

Kun tämä kaksikko tapaa toisensa pitkästä aikaa, se hetki on kuin suoraan leffasta. Niissä katseissa, halauksissa ja ilmeissä on niin paljon tunnetta, että en kestä! Sitä ilon ja riemun määrää, kun uudelleen näkemistä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kun Nukalta kysyy, ketkä on hänelle rakkaita, on Bella aina listassa mukana isin, äidin ja Nupon (pehmolelu) lisäksi. Nuka kyselee usein Bellaa ja selkeästi ikävöi. Bella on hänelle niin rakas ♥

Tämä kaksikko on kyllä aika villi. Välillä on pitelemistä pelkästään jo Nukassa, mutta auta armias kun Bella tulee kuvoihin… Nämä hurjapäät keksivät jatkuvasti koiruuksia, tehdään yhdessä niitä asioita mitä ei saisi. Aamuisten kuvien oton jälkeen alkoi tapahtumaan ja parissa tunnissa sohvalle levitettiin ruuat (värjäävää, tietysti), leluauto heitettiin päin seinää, josta seurauksena kunnon lommo, kakat ja pissat lattialla ja Nukan otsassa kuhmu, kun tipahti sohvalta. Ja vaikka kuinka rakkaita ovat toisilleen, voi jessus sitä kinastelun määrää! Ihan koko ajan jokin vääntö meneillään. Mutta heti kun joutuvat hetkeksi eroon, vaikka vaan rauhoittumaan, alkaa ikävöinti ja kova huoli minne toinen meni. Ovat kuin vanha pariskunta :D

Aika rankka viikonloppu siis takana, mutta voi miten Nuka ja Bella tykkäs, että saivat touhuta yhdessä. Ja olihan se ihanaa, että Bella oli meillä. Bellasta on tullut jo ihan perheenjäsen ♥ Kaikki neljä nukuttiin samassa sängyssä pari yötä (tai siis jossain kohtaa naperot olivat tulleet nukkumaan meidän keskelle), joten vähän teki tiukkaa. Mutta ne hetket, kun pienet avasi silmänsä aamulla ja näkivät ensimmäisenä toisensa. Olivat silminnähden onnellisia.

comments 2

Onnenhippusia

Onnellinen pallomaha kiittää kaikista tykkäyksistä ja ihanista kommenteista! Voi miten kiva niitä oli saada. Onhan se jännittävää jakaa henkilökohtaisia asioita blogissa, mutta uskokaa tai älkää, täällä on usein helpompi kertoa monia asioita, kuin vaikkapa joillekkin läheisimmille ihmisille. Teidän lukijoiden vastaanotto on aina niin ihanaa ja kannustavaa, aidosti iloista puolestani. Ja niin moni jakoi myös omia kokemuksiaan, joita sai lukea kyyneleet silmissä.

Uuden tulokkaan odotus on niin hieno ja iso juttu, että välillä tuntuu ihan epätodelliselta. Tämä on jo neljäs raskaus ja taas sain kokea kaikki alkuraskauden oireet, jotka olivat ihan järkyttäviä. Ensimmäinen kolmannes tuntui kestokrapulalta masennuksen kera, joka on nyt luojan kiitos ohi, vaikka lieviä oireita edelleen on. Toinen kolmannes taitaa olla se helpoin vaihe ja siitä nyt nautitaan. Vatsan kasvaminen on kyllä ihan parasta! Vatsa alkoi kasvaa oikeastaan samantien, joka johtui ihan vaan turvotuksesta, mutta muutenkin raskaus näkyy nopeammin, kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Kuulemma johtuu venyneistä vatsapeitteistä. Ei haittaa, tulis vaan iso pallo. Se on miljoona kertaa upeampaa, kuin yksikään sikspäkki.

Pian selviää kumpi sieltä oikein tulee, tyttö vai poika, ja se tässä kovasti jännittää. Toiveita ja ajatuksia sen suhteen on, mutta ehdottomasti tärkeintä on tietysti, että pikkuinen on terve ja raskaus jatkuu loppuun asti hyvin. Jännitysmomentteja on vielä monen monta edessä ja joka päivälle niitä on näemmä tarjolla, milloin vihloo kovaa ja milloin ei potkuja kuulu. Eiköhän kaikki ole ihan normaalia, sillä lohduttaudun.

Aika mieletöntä, että perheemme täydentyy vielä yhdellä tyypillä. Vauvanvaatteita tai tarvikkeita ei vielä ole yhtään, kun jouduimme heittämään ihan kaiken pois mitä Nukalta jäi; vaunut, matkarattaat, turvaistuin, sitteri, vaatteet, viltit, lelut… ja paljon muistoja. Pari vuotta niitä säilytin ja kovasti toivoin, että niille vielä käyttöä tulee. Niin olisi tullut, mutta nyt on aloitettava aivan alusta hankinnoissa. Suurin onni on kuitenkin se, että saamme tehdä kaiken uudelleen ♥

comments 31

Pieni suuri salaisuus

Olen halunnut kirjoittaa tätä postausta jo pitkään. Ehkäpä jo muutaman vuoden, mutta siihen ei ole ollut aihetta. Nyt on. Ja haluaisin kertoa tämän asian positiivisesti ja iloisesti riemuiten, mutta tätä kaikkea pohjustaa suuri suru ja pettymykset, joten on vain pakko aloittaa niillä.

Kuten olen asiasta kertonut, viime vuosi oli heittämällä huonoin vuosi ikinä, varsinkin talojuttujen takia, mutta myös aiemmin tapahtuneen menetyksen takia. Olemme toivoneet toista lasta jo pidempään. Yritystäkin pari vuotta takana ja vaikka toivo alkoi loppua, usko ei. Halusin toista lasta niin paljon, etten edes ajatellut, että meitä olisi vain kolme. Olimme puhuneet jo alkusuhteen aikoihin meidän tulevasta perheestä, jossa olisi vähintään kaksi lasta, ehkä jopa kolme.

Kuukaudet ja vuodet vierivät eteenpäin, eikä mitään tapahtunut. Vaikkei meillä ollutkaan tarkoitus tehdä lapsia heti peräkkäin, olisi ollut kiva, jos ikäeroa ei olisi montaa vuotta. Välillä sitä eli kalenteri kädessä ja laski päiviä ovulaatiotikut ojossa. Lapsenteko alkoi olla suorittamista ja sitä myöten siitä tuli tosi stressaavaa. Epätoivon hetkiä oli paljon ja sydän särkyi kerta toisensa jälkeen. Mies sattui olemaan monesti parhaimmat lapsentekopäivät reissussa ja arvatkaas suututtiko. Ei se hänen syy tietenkään ollut, mutta alkoi tuntumaan, että teen lasta yksin. Oma pää alkoi mennä koko touhusta sekaisin, enkä pystynyt enää keskittymään muihin asioihin kunnolla. Tajusin, ettei se lapsi väkisin tule ja annoin asian olla. Se kyllä tulee, jos on tullakseen.

En enää ajatellut raskaaksi tulemista ollenkaan ja oikeastaan unohdin koko asian. Pitkästä aikaa oli kepeä olo ja tuntui hyvälle. Meni kuukausi, kun tulinkin yllättäen raskaaksi. En voinut uskoa, että viimein onni potkaisi. Jännitin koko raskausajan ja pelkäsin pahinta, olinhan jo yhden keskenmenon kokenut vuosia sitten. Oireita oli reilusti ja vatsa kasvoi, mutta en uskaltanut nauttia. Mies oli aivan tohkeissaan, eikä voinut kuvitellakaan mitään ikävää tapahtuvan. Raskaus eteni viikolle 12 ja ensimmäinen kolmannes oli viimein päättymässä, joka on merkittävin rajapyykki.

Tasan vuosi sitten se tapahtui. Pahin pelko kävi toteen ja menetimme pienen elämän alun. Se oli musertavaa ja kivuliasta, mutta olin entistä kiitollisempi siitä, että meillä on jo yksi terve lapsi. Joillakin kun ei ole sitä ainuttakaan, vaikka haluaisi. Jaksoin uskoa, että kyllä meille vielä toinen lapsi tulee, nyt ei vain ollut sen aika.

Kuukaudet kuluivat, eikä mitään merkittävää tapahtunut. Oli liiankin hyvin tiedossa se tosiasia, että mitä pidemmälle mennään, sen huonommat ovat myös mahdollisuudet. Olinhan jo 37 ja kaikki riskit kasvavat sitä mukaan. Päätin olla stressaamatta, koska se ei ainakaan auttaisi asiaa, päinvastoin.

Olen aina ajatellut, että kaikella on tarkoituksensa. Pohdimme sitä, että jos vauva olisi syntynyt lasketun ajan mukaan, se olisi syntynyt suoraan homeiseen taloon. Mitä kaikkia terveysongelmia siitä olisi pienelle voinut tulla, huh. Olemme tyytyväisiä, ettei niin käynyt. Vaikka tapaus jätti jäljet, uskomme, että sillä kaikella oli tarkoituksensa. Oli parempi, että se meni kesken.

Viimein on hyvien uutisten aika ja uskallan kertoa pienen suuren salaisuuden, jota olen tämän vuoden mukanani kantanut. Pelko ja jännitys ovat edelleen läsnä, mutta niin kai se menee sellaisten asioiden kohdalla, joita kovasti haluaa. Rajapyykki on ylitetty ja kaksi kertaa monitoriltakin nähty ja kuultu, kun pieni sydän sykkii. Vatsa on kasvanut paljon ja pienet potkut tuntuvat, pian ollaan jo puolivälissä. Nyt voi hengähtää ja viimein iloita. Kyllä vain, meille on tulossa vauva. Niin toivottu ja odotettu pikkuinen on, ettei meinaa sanoja löytyä ♥