comments 4

Uusi erilainen arki

Elämä tuntui olevan jo pidemmän aikaa erikoista ja outoa jatkuvien haasteiden takia, mutta kukapa olisi arvannut miten epätodelliseksi kaikki vielä muuttuu. Tässä on seurattu hämmentyneenä uutisia mitä oikein tapahtuu. Jännittävintä on se, ettei kukaan voi tietää miten kauan tämä tilanne jatkuu ja mitä kaikesta seuraa. Arki on nyt hyvin erilaista, ihan meille jokaiselle.

Uusi erilainen arki alkoi meillä oikeastaan jo viime viikolla, kun mies muutti omaan asuntoon. Fiilikset uudesta asumisjärjestelystä ovat kuitenkin todella hyvät. On vain vahvistunut tunne, että päätös oli oikea. Olo on helpottunut ja mieli kevyt. Olen ollut nyt muutaman päivän yksin kotona ja olen todellakin nauttinut! Nyt sain sitä odotettua omaa aikaa ja lisää on tulossa. Vaikka olen yksin, en koe oloani yksinäiseksi. Niin se aina on ollut, tykkään olla omissa oloissani ja puuhastella kaikenlaista. Olen edelleen lasten kanssa paljon, joten sitä menoa ja meininkiä riittää. Myös perheen yhteisiä hetkiä tullaan varmasti viettämään vielä paljon.

Lapset ovat suhtautuneet muuttuneeseen tilanteeseen hyvin. Vaikea vielä sanoa, millaisia vaikutuksia tällä järjestelyllä on lapsiin, mutta kun kaikki tapahtuu hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä, ikäviltä tilanteilta vältytään. Edelleen annetaan miehen kanssa pusut toisillemme, kun nähdään. Lapset näkevät sen ja ymmärtävät, että kaikki on äitillä ja isillä hyvin, ja että meidän perheellä on kaikki hyvin, vaikka isi asuukin nyt muualla. Ja onhan se isin asunto nyt myös lasten toinen koti, kun siellä ovat jatkossa puolet ajasta.

Aikamoinen sattuma, mutta asumisero ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, juurikin tämän koronaviruksesta johtuvan poikkeustilan takia. Nyt meillä on kaksi asuntoa missä olla. Otimme lapset pois päiväkodista, mutta silti voimme tehdä töitä osan ajasta. Jos olisimme kaikki kotona, ei työnteosta tulisi yhtään mitään. Pienten lasten kanssa se on vaan mahdotonta, tai ainakin äärimmäisen hankalaa. Olemme siis hyvässä tilanteessa sen suhteen, kun voimme tehdä töitä ainakin osan viikosta. Oikeastaan isompi huoli on se, onko niitä töitä vielä tulevaisuudessa.

Kieltämättä jännittää, mutta olen melko rauhallisin mielin tässä kohtaa. On vain luotettava, että asiat järjestyvät ajallaan. Olen onnekas, että työni on etätyötä ja pystyn jatkamaan töitä samalla tavalla kuin tähänkin mennessä. Nyt kun lapset ovat osan ajasta isällään, pystyn tekemään jopa enemmän töitä, kuin aiemmin. En ole enää se vanhempi, joka hoitaa sairaat lapset ja siirtää omat työt sen takia. Nyt sekin jakaantuu, viimein. Toki tuemme toinen toisiamme, jos on akuuttia, mutta olen helpottunut siitä, ettei tarvitse elää vain toisen menojen mukaan.

On tosi vaikea arvioida, miten rajusti koronaepidemia vaikuttaa Suomen talouteen ja sitä myöten myös omaan työllistymiseen. Tunnen surua muita yrittäjiä kohtaan, jotka ovat todella riippuvaisia kävijämääristä. Omalta osalta koitan vaikuttaa asiaan parhaani mukaan, kuten pitämällä lapsen harrastusmaksut päällä. Nuka käy Hipkon järjestämässä taekwondossa ja nyt on salit toistaiseksi suljettu. Jotta koko harrastustoiminta ei poikkeusolon takia kaadu, kannattaa jäsenmaksut maksaa, vaikkei ohjatuille tunneille hetkeen pääse. Hipko lupasi järjestää korvaavaa toimintaa ilmaisten verkkokurssien avulla, joten täytyy pitää lapselle niiden avulla omat treenit, saapa samalla itsekin hyvää liikuntaa.

Tsemppiä kovasti kaikille yrittäjille, kotikoulun pitäjille, perheille ja riskiryhmille! Toivotaan, että tilanne tasaantuu ja tavallinen sekä turvallinen arki palaa pian ♥

comments 14

Hengähdystauko

Tämä vuosi on jatkunut edelleen kaikenlaisilla vastoinkäymisillä. Todella toivoin, että helmikuu olisi edeltäjäänsä parempi, mutta ei. Jatkuvasti jotain. On tehnyt monta kertaa mieli avautua, mutta sitten olen painanut deleteä ja antanut vaan olla. Välillä on vaikea sanoittaa ajatuksia sellaiseksi kuin niitä tarkoittaa.

Olen saanut viime viikkojen aikana paljon viestejä omasta voinnistani. On ihana huomata, miten ihmiset välittää. Moni on kysynyt mitä kuuluu. En ole oikein osannut vastata tuohon, kun en itsekään tiedä mitä minulle kuuluu. Paljon kaikenlaista meneillään. Olen ollut henkisesti tosi väsynyt, mutta hiljalleen alkaa helpottamaan. Isoja muutoksia on kuitenkin tiedossa ja ajattelin niistä nyt kertoa.

Olemme päättäneet miehen kanssa asua jatkossa erillään. Teimme päätöksen yhdessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Oikeastaan samantien, kun teimme päätöksen uuden asumisjärjestelyn suhteen, olo helpottui valtavasti. Emme ole eroamassa, mutta tarvitsemme molemmat pienen hengähdystauon. Aika näyttää mihin suuntaan myöhemmin edetään, nyt ei tarvitse tehdä vielä lopullisia päätöksiä. Katsotaan ensin, miten arki rullaa kahden kodin välillä.

Pohdimme talon myymistä ja katselimme myynnissä olevia kohteita, jos olisimme ostaneet omat pienemmät asunnot. Koska haluamme jäädä tälle samaiselle asuinalueelle, eikä tarjontaa juuri ole, tuntui toisen asunnon vuokraaminen helpoimmalta ja parhaimmalta vaihtoehdolta. Minä jään meidän nykyiseen kotiimme ja mies muuttaa tuohon melko lähelle. Pidämme talon edelleen yhteisomistuksessa ja laitetaan sitten tarvittaessa myöhemmin myyntiin. Vuokra-asunnon voi missä tahansa vaiheessa irtisanoa, jos halutaan jatkaa yhteiseloa saman katon alla tai tehdä muita ratkaisuja asumisen suhteen. Kodin myyminen, sekä kahden uuden asunnon etsiminen olisi ollut turhan iso projekti tässä kohtaa, eikä itselläni oikein siihen riittäisi voimat. Enkä halua tästä kodista vielä luopua.

Ajoittainen kireä ilmapiiri vaivasi pitkään, mutta heti kun teimme päätöksen asumuserosta, tunnelma parani välittömästi. Olemme tosi huojentuneita ja tyytyväisiä, jopa innoissamme tästä! Vaikka asumme pian kahdessa eri kodissa, jatkamme elämää edelleen perheenä. Voimme käydä reissuissa ja tehdä asioita yhdessä. Lasten takia, mutta myös meidän takia. Ei ole tarkoitus pyyhkiä toista pois elämästä, vaan nähdä toinen enemmänkin uudessa valossa. Pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Näinhän se on. Juuri tätä me nyt tarvitsemme.

Olemme miehen kanssa siis erittäin hyvissä väleissä. Sovimme talouspuolen hoitamisesta miten mikäkin jakaantuu. Myös huonekalujen sekä irtotavaran suhteen pohditaan mitä tänne jää ja mitä lähtee miehen mukaan. Aika paljon uusi hankintoja joudutaan tekemään, mutta ei kai siinä. Ihmetellään yhdessä mitä ja millaisia kannattaa ostaa, jos osa on väliaikaista.

Lasten suhteen mennään todennäköisesti vuoroviikoin, mutta joustavasti. Toisen luokse hurauttaa alle 10 minuutissa, joten jos kova ikävä tulee, niin pääsee nopeasti näkemään. Pojille on tästä puhuttu ihan avoimesti, eikä asiasta tehdä draamaa.

Enpä olisi arvannut, että 10 vuoden yhteiselon jälkeen muutetaan erilleen, mutta niin se elämä yllättää. Tämä tuntuu nyt kuitenkin hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Olisihan se hienoa, jos loppujen lopuksi päädytään jatkamaan matkaa yhdessä. Emme tiedä kumpikaan miten tässä käy, eikä vielä tarvitsekaan tietää. Uskon, että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu.

comments 20

Tahmea tammikuu

Odotin uudelta alkaneelta vuodelta – tai tässä tapauksessa uudelta vuosikymmeneltä uutta raikasta starttia, mutta tämä kaikki on ollut ihan jotain muuta. Tammikuu ei ole pelkästään näyttänyt marraskuulta, vaan myös tuntunut. Tosin marraskuukin oli huomattavasti parempi kuukausi vähän joka suhteessa. Tammikuu, vuoden ensimmäinen kuukausi, on ollut suoraan sanottuna ihan paska.

Kaipaan valtavasti kauniin kirpsakkaa pakkaskeliä, narskuvia lumihankia ja puhtaan valkoista talvimaisemaa. Komeita kinoksia, pulkkamäkeä, hiihtolatuja ja lumitöitä. Kaipaan kunnon talvea niin paljon, että melkein itkettää. Pakkasta saisi olla kymmeniä ja lunta vaikka kaulaan asti, ihan sama. Talvi, tulisitko jo. Voi sitä lasten riemua, jos aamulla on ilmestynyt pienen pieni valkoinen lumipeite maahan. Äiti, äiti! Tule katsomaan. Lunta! Menee vain hetki, kun sekin on jo poissa ja taas on mustaa.

Ei se synkkä mieliala täysin noista keleistä kuitenkaan johdu. Monessa muussakin asiassa tuntuu olevan tahmeaa. Työprojektit junnaa paikoillaan tai sitten mennään takapakkia. Mikään ei meinaa mennä suunnitelmien mukaan. Päätin aiemmin, että tänä vuonna painetaan kunnolla duunia ja sanotaan kaikelle turhalle ei, varsinkin sellaisille, mistä ei ole taloudellisesti mitään hyötyä. Näin olen tehnyt, olen päästänyt irti upeistakin jutuista. Aika ei nyt vain riitä sellaiseen, mikä ei tuo leipää pöytään. Vaikka olen panostanut enemmän olennaiseen, tuntuu, että silti poljen paikoillaan. Mikään ei etene toivotulla tavalla. Koitan tehdä parhaani, mutta se ei vaan tunnu riittävän.

Parisuhderintamallakaan ei kauheasti sitä auringonpaistetta ole. Aika isojen asioiden äärellä ollaan, niistä lisää myöhemmin. Kunhan tässä nyt ensin saadaan kuviot selvitettyä mitä tapahtuu ja missä vaiheessa. Kaikenlaisia muutoksia on kuitenkin tiedossa. Sanotaanko niin, ettei se elämä mene todellakaan suunnitelmien mukaan. Aika epämääräistä, mutta sellaista tämä kaikki nyt on.

Toivottavasti helmikuu menisi paremmin. Koitan pitää mielen positiivisena, vaikka vaikeeta meinaakin välillä olla. Happihyppely ja herkuttelu ovat hetkellisesti auttaneet. Niin, ja unelmointi kaikesta kivasta. Sellaisesta tulee tosi hyvä mieli. Onhan tuo unelmointi myös osa tulevaisuuden suunnittelua. Huomaa itsekin, mistä oikeasti innostuu ja mikä on oma juttu. Sitten vaan miettii, mikä olisi kannattavaa tai mahdollista toteuttaa.

Eipä tässä nyt muuta. Tällaisia tahmeita kuulumisia tänne. Niin ja sairastupaa myös. Perheen pienin on ollut pari päivää kovassa kuumeessa. Ihan reppana toinen. Toivottavasti teille kuuluu parempaa alkanutta vuotta!

comments 2

Minimalismi lapsiperheessä

Saan usein kyselyä, miten minimalismi toimii pienten lasten kanssa. Lapsilla kun on leluja, pelejä, kirjoja, askartelutarvikkeita, harrastusvälineitä ja kaikkien kelien kausivaatteita. Tavaraa löytyy meiltäkin, mutta säännöllisen tavaran läpikäymisen sekä reippaan karsimisen ansiosta kaapit eivät pursua, eikä tavaramäärä ahdista.

Joku saattaa valokuvieni perusteella luulla, ettei meillä ole värikkäitä, kirjavia tai kuviollisia tavaroita. On toki, lasten leluissa varsinkin. Ne eivät vain päädy valokuviini, joissa pääpaino on kotimme tiloissa ja sisustuksessa. Lelut ovat asia erikseen. Ja meilläkin on ihan yhtälailla sitä sotkua, aivan kuin missä tahansa lapsiperheessä.

Jos otan kuvia blogiin, järjestelen ja siivoan aina ensin kuvattavan alueen. Sitten teen pientä stailausta ja lopuksi vielä käsittelen kuvat. Tämä saattaa viedä useamman tunnin, että saan luotua yhden onnistuneen valokuvan. Ei siis kannata ajatella, että meillä olisi aina sen näköistä, miltä kuvissa näyttää. Hyvin harvoin meillä on kaikki paikat tip top, onkohan koskaan. Leluja pyörii siellä täällä, myös likaa, tahraa ja muuta sotkua riittää. Taaperon ansiosta kaupantekijöiksi vielä reikiä seinissä, ovessa sekä lattiassa.

Tykkään kauniista ja tyylikkäistä lasten leluista, silti niissä menee useimmiten kestävyys, toiminnallisuus ja viihdyttävyys esteettisyyden edelle. Olen valtavan iloinen, jos ulkonäkö on leluissa kohdillaan, kuten vaikkapa Dubloissa. Niihin ei kyllästy lapset, eikä vanhemmat. Briot ovat aiemmin olleet myös todella vahvoja suosikkeja, mutta jotain on tapahtunut viime vuosien aikana, kun Brion laatu on silmissä heikentynyt. Tosi harmi, nimittäin lastenleluissa ei kovin montaa brändiä ole, jotka ovat toimivia, kestävät kovaa käyttöä ja vieläpä miellyttävät silmää. Ehkä netin ilmeellinen maailma tarjoaisi enemmän valikoimaa, mutta itse olen tottunut ostamaan lelut suoraan myymälöistä.

Lapset saavat synttäreiden ja joulun aikaan paljon uusia leluja, vaatteita sekä muuta tavaraa. Usein sukulaiset erikseen kyselevät, jos on jollekin tietylle jutulle tarvetta. Tämä on hyvä tapa, sillä tavoin turhan tavaran kertyminen vähenee, ja lapsi saa jotain mitä oikeasti tarvitsee tai mistä tykkää. Aineeton lahja olisi toinen hyvä vaihtoehto, jotta tavaravirta vähenisi. Lahja voisi olla tavaran sijaan kokemus; esimerkiksi leffaliput, ravintolalahjakortti, Heurekaan pääsyliput, huvipuistoon rannekkeet, lasten teatteriin tai kylpylään lahjakortti. Varmasti olisi mieleisiä lahjoja. Raha on tietysti toinen hyvä vaihtoehto, jonka voi laittaa säästöön tulevia hankintoja varten.

Mitä sitten tulee lastenvaatteisiin, niin se on oma rumbansa. Lapsilla kun pitää olla joka säähän omat varusteet; kurahousuista toppapukuun, villapuvusta välikausihaalariin. On kenkää, saapasta, hanskaa, pipoa, lippistä, kauluria ja kerhotossua. Ja juuri kun pääsee hengähtämään, että nyt on kaikki tarvittavat ja vaadittavat asut kunnossa, on jo toisella pojista jäänyt jotain pieneksi tai mennyt rikki. Sen verran helpotusta tähän touhuun on saatu sillä, kun isoveljen vaatteet siirtyvät pikkuveljelle. Aika iso raha ja vaiva säästyy tämän ansiosta.

Pieneksi jääneet vaatteet myydään tai lahjoitetaan eteenpäin, varastoon ei niitä jemmailla. Oma hommansa siinä on valokuvata ja laittaa myyntiin, ei mitenkään suosikkipuuhaa, mutta erittäin palkitsevaa. Toisinaan käy niin, että lasten vaatteet käytetään ihan loppuun asti. Jos ei pysty korjaamaan tai kunnostamaan, niin sitten heitetään pois. Emme osta lapsille vaatteita sen takia, että joku on tosi kiva, söpö tai alennuksessa. Ostamme niitä vain tarpeeseen, ja sitä tarvetta on paljon. Kaikki ylimääräinen ostelu tuntuisi turhalta rahanmenolta.

Käymme aina sillon tällöin lastenhuoneen laatikoita ja kaappeja läpi, ja karsimme leluja pois yhdessä vanhemman lapsen kanssa. Pyydän häntä valitsemaan sellaiset lelut sivuun, joista ei enää niin pidä. Nopeasti on kerättynä sekalainen kasa leluja, jotka lahjoitetaan tai heitetään pois. Mitään mukinoita ei ole koskaan tullut. Kun annan lapsen itse valita poisheitettävät lelut, on se lapselle varmasti paljon mieleisempää, kuin että minä heittäisin heille tärkeät lelut pois. Aina en kaikkia heidän aarteita ymmärrä, mutta eipä minun tarvitsekaan.

Toistaiseksi kaikki lasten lelut sekä muut lasten tavarat mahtuu niihin kaappeihin mitä meillä on, eli lastenhuoneen laatikostoon, eteiskaappiin, keittiön laatikostoon sekä kodinhoitohuoneen kaappeihin. Leluille on myös omat isot säilytyskorit, jotka on todella näppärät! Koreja voi helposti siirrellä sinne missä haluaa leikkiä ja siivouskin onnistuu liikuteltavuuden ansiosta kädenkäänteessä.

Harrastusvälineet mahtuu hyvin eteisen liukuovikaappiin, kodinhoitohuoneeseen sekä ulkovarastoon. Pitää vielä lisätä muutamia naulakoita sekä hyllytasoja, jotta kaiken kodin sekä varaston tilan saa hyödynnettyä mahdollisimman hyvin.

Jos tila alkaa käymään ahtaaksi, eikä lelut mahdu enää koreihin tai kaappeihin, siivotaan sitten tarpeettomia pois, jotta saadaan lisää tilaa. Ei ole tullut koskaan mieleenkään, että tarvitsemme lisää säilytystilaa sen takia, että voisimme entistä enemmän tavaraa säilyttää. Jos näin toimisi, olisi kaapit täynnä vain turhaa roinaa. Mitä enemmän on säilytystilaa, sitä enemmän tavaraa. Ei kiitos. Seinän kokoiset vaatekaapit ovat suunnitteilla lastenhuoneeseen, jotta saisimme molempien poikien vaatteet samaan paikkaan ja entistä parempaan järjestykseen. Kaappiin menisi samalla myös osa leluista ja näin ollen lattialta vapautuisi lisää leikkitilaa, kun pienemmät laatikostot poistuisivat.

comment 0

Muistoja tältä vuosikymmeneltä

Vuoden viimeinen päivä. Hieman haikea fiilis jättää tämä vuosi taakse. Uusi vuosi on aina uuden alku, tai pikemminkin uuden ajanjakson alku. Nythän vaihtuu koko vuosikymmen! On tapahtunut suuria ja merkittäviä asioita tämän vuosikymmenen aikana. Matkalle on mahtunut kaikenlaista ja tässä koostettuna ne lyhykäisyydessään.

2010. Olin juuri muuttanut vuodenvaihteen alla uuteen kaupunkiin, Kotkaan. Heti tammikuun alussa kävin asuntokaupoilla ja ostin ihka ensimmäisen oman asunnon. Takana oli ero, joten uusi alku uudessa kaupungissa, uudessa työpaikassa ja uudessa kodissa teki hyvää, vaikka hetken aikaa ottikin, kun pääsin taas jaloilleni. Elämäni muuttui tuolloin kerta rysäyksellä. Nykyisen mieheni tapasin syksyllä ja sinkkuelämä jäi taakse.

2011. Kävin töissä, treenasin ja tein asuntooni pientä pintaremonttia. Mies asui tuolloin Salossa, mutta treffasimme melko usein Helsingissä. Vietimme rentoa ja huoletonta elämää, ilman sen kummempia tulevaisuuden suunnitelmia. Viihdyin asunnossani todella hyvin, mutta kaupunki ei oikein enää tarjonnut muutakuin työpaikan, joten aloin pohtimaan takaisinmuuttoa Helsinkiin, jossa olin asunut 2000-luvun vaihteessa, ennen muotoiluopintoja.

2012. Laitoin asuntoni myyntiin ja sanoin heipat Kotkalle. Löysimme miehen kanssa kauniin vuokrakodin Ullanlinnasta ja muutimme yhteen. Samaan aikaan aloitin työt uudessa työpaikassa. Mainostoimistoelämä ei ottanut kuitenkaan tuulta purjeisiin ja päätin kokeilla siipiä yrittäjänä. Homma käynnistyi hyvin ja asiakkaita riitti. Nautin yrittäjyyden tuomasta vapaudesta. Samoihin aikoihin aloin kirjoittamaan blogia.

2013. Aloimme suunnitella perheen perustamista. Keväällä oli kaksi viivaa tikussa. Neliöt alkoivat käymään liian pieneksi ja päätimme etsiä uuden asunnon, jossa olisi minulle myös erillinen työhuone. Löysimme Jätkäsaaresta vastavalmistuneen ylimmän kerroksen saunallisen asunnon, josta oli näkymät merelle. Tein kotoa käsin töitä ja kasvatin mahaa. Emme viihtyneet kuitenkaan enää kerrostalossa ja päätimme ostaa ensimmäisen yhteisen kodin, jossa saisimme olla rauhassa. Löysimme kauniin ja tunnelmallisen puutalon Espoosta, josta teimme kaupat syksyllä.

2014. Esikoisemme syntyi tammikuun alussa kiireellisellä sektiolla. Ihmettelin onneamme uudessa kodissamme, pieni poikavauva sylissä. Tein vauvanhoidon ohessa töitä ja pidin huolta kodista. Mies oli tuolloin paljon reissussa. Väsymys alkoi painaa, kun omaa aikaa ei ollut yhtään. Koitin pärjätä, enkä osannut pyytää apua lastenhoitoon. Loppuvuodesta tuli kaikelle stoppi, kun jouduin äkillisesti sairaalaan kovien kipujen takia. Syynä oli tulehtunut umpisuoli, joka leikattiin. Sain tarvitsemani tauon.

2015. Lapsi aloitti päiväkodin. Tein töitä, kirjoitin blogia ja opettelin valokuvaamista. Sisustin kotiamme, kunnostimme pihaa, maalasimme talon ja rakensimme ison terassin pihalle – tai isäntä apureineen rakensi, minä hoidin lapsokaista. Elämä tuntui soljuvan kivasti eteenpäin, lapsikin viihtyi hyvin päiväkodissa. Haaveilimme toisesta lapsesta.

2016. Tulin raskaaksi, mutta se päätyi keskenmenoon 12. viikolla. Päätimme laittaa kotimme myyntiin ja lähteä etsimään vanhaa kunnostettavaa taloa. Talomme meni nopeasti kaupaksi ja remonttikohteen etsiminen alkoi. Kävimme katsomassa useita kohteita, ja löysimme upean 60-luvun kivitalon Espoon Nöykkiöstä. Pian unelmamme päälle laskeutui musta pilvi, kun talosta löytyi hometta. Samaan aikaan myös myymästämme kodista löytyi hometta. Siitä alkoi helvetti, joka oli viedä mennessään.

2017. Saimme väliaikaisen vuokrakodin, joka oli meidän pelastus. Saimme levätä ja käydä menetettyä omaisuutta rauhassa läpi. Tontti hometaloineen meni kaupaksi ja iso kivi vierähti harteilta. Raskaustesti näytti yllättäen kahta viivaa. Jännitin koko raskausajan valtavan paljon aiempien menetysten takia. Vuokra-asunto oli myyty, joten etsin vimmatusti uutta kotia, samaan aikaan kipuilin raskausvaivoissani. Löysin viimein perheellemme kodin, joka valmistui syksyllä. Toinen lapsemme syntyi heti muuton jälkeen. Olimme viimein kotona, me neljä.

2018. Nautin vauvakuplasta, uudesta kodista ja metsäisestä asuinympäristöstä. Olin valtavan onnellinen ja kiitollinen siitä, että meillä oli terve ja turvallinen koti, kaiken ikävän jälkeen. Pojat viihtyivät hyvin yhdessä, mutta silti yllätti, miten paljon haastavampaa arki on kahden lapsen kanssa. Nilolla ilmeni vakava maitoallergia, joka toi lisähaasteita. Kunnostimme pihapiiriä ja raivasimme isolla kädellä takapihan metsää. Sisustelin kotiamme hiljalleen.

2019. Alkuvuosi oli töiden kannalta tosi heikko, vaikka jatkuvasti olikin jotain projektia meneillään. Syksyllä homma sai yllättävän käänteen, kun työtilauksia alkoi tulla valtava määrä. Stressi helpotti, eikä palkkatöihin tarvinnutkaan mennä. Minut pyydettiin kirjoittajaksi Minimalism Lifeen, joka oli myös yksi tämän vuoden kohokohta. Maalasimme kesällä talon ja kunnostimme pihaa. Poikien kanssa arki alkoi hiljalleen helpottumaan ja rullaamaan kivasti.

Tässäpä oli tämä vuosikymmen. Ihan jännittää mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan! Olen pohtinut vuosille omaa teemaa, millä painopisteellä toivon uuden vuoden menevän. Edellisenä vuotena teemani oli “Älä luovuta”, viime vuonna “Nauti matkasta” ja tänä vuonna se oli “Toimintaa!”. On ilo huomata, että nämä ovat todellakin toteutuneet. Tulevalle vuodelle annan teemaksi “Taloudellinen tasapaino”. Matka sitä kohti on jo alkanut, mutta haluan entisestään parantaa taloudellista puolta ja saada se kaikinpuolin balanssiin. Siksi toivon, että töiden parissa hyvä vauhti jatkuu, jotta pääsen tavoitteeseen.

Haluan kiittää teitä lukijoita näistä vuosista, että olette pysyneet matkassani mukana. Olette iso ja merkittävä osa tätä juttua. Saan tosi paljon iloa ja voimaa teidän ihanista kommenteista. Oikein hyvää uutta vuotta 2020! Tulkoon tulevasta vuosikymmenestä upea ♥