comments 4

Yrittäjän luonne

Olen ollut yrittäjä reilut 3 vuotta. Innolla, jännityksellä ja hieman kauhulla lähdin liikkeelle, tulevaa kun ei voinut ennustaa. En tiennyt saanko asiakkaita tai pääsenkö tekemään sellaisia töitä, joita oikeasti haluan. En tiennyt voinko todella toteuttaa itseäni tai pärjäänkö ylipäätään ollenkaan. Sen tiesin, että yrittäjyys oli ehdottomasti minun juttu.

Se asia on vain vahvistunut tänä aikana, enkä halua mennä enää tavallisiin palkkatöihin. Teen kaikkeni, että voin jatkaa valitsemallani tiellä. Tällä tiellä saa itse valita suunnan ja sen, mitä siellä tapahtuu. On ollut jännä huomata, että yrittäjäksi kannustetaan nykyään ihan eri temmolla, kuin ennen vanhaan. Karu totuus on nimittäin se, ettei ole enää niitä suojatyöpaikkoja, joissa sai notkua eläkepäiville asti rennoin rantein. Työpaikka voi lähteä alta hetkenä minä hyvänsä.

design_ilmavirta_toimisto

Yrittäjyydessä on monta hyvää puolta. Yksi ylitse muiden, on vapaus. Vapaus tehdä, vapaus päättää, vapaus olla, vapaus sanoa, vapaus kokeilla. Vapaus on rahaa arvokkaampi asia. Toki tässä on tarkoitus tehdä sitä rahaa ja on tehtykin ihan kivasti, mutta jos vain sen ansaitsen omalla yrittäjyydelläni, se todella palkitsee. Minulla ei ole työntekijöitä, mutta alihankkijoita on. Olen siis voinut työllistää muitakin oman yritykseni ansioista. Elämme haasteellisia aikoja, eikä yrittäminenkään ole tänä päivänä helppoa, mutta yrittäjänä mahdollisuudet ovat rajattomat.

Suosittelen muitakin kokeilemaan siipiään, mutta ensin on hyvä selvittää, onko itsestään yrittäjäksi. Yrittäjäluonne on nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Jokaisesta meistä ei ole yrittäjäksi, joten ennen yrityksen perustamista on hyvä miettiä, onko itsellään yrittäjäluonne. Löysin mielenkiintoisen postauksen, joka käsitteli erästä artikkelia, jossa Grant Gardone kertoi yrittäjien yllättävistä luonteenpiirteistä, jotka hän oli löytänyt tutkittuaan 25 vuotta eri yrittäjiä.

Kun luin ne, mietin vaan ettei ole totta, nämä todellakin pitävät paikkansa!

______________

1. Vihaat vallitsevaa tilannetta
Et voi sietää sitä, että jokin asia on vain aina tehty näin ilman hyvää syytä. Sinua ei ole tehty seuraamaan massoja.

2. Kyllästyt helposti
Jos koet, että jokin tehtävä ei ole riittävän haastava, et viitsi edes tehdä sitä.

3. Et pysty pitämään työpaikoista kiinni
Olet liian luova olemaan ”oravanpyörässä”. Haluat luoda jotain omaa, jotain inspiroivaa ja osallistavaa.

4. Olet kapinallinen
Et halua noudattaa sääntöjä ja ohjeistuksia, vaan luoda oman tapasi tehdä asiat.

5. Sinulla on auktoriteettiongelma
Olet aina kapinoinut opettajiasi, vanhempiasi ja pomojasi vastaan. Et istu normeihin.

6. Olet valmis kehittämään kaikkea
Löydät aina keinoja tehdä asiat paremmin. Lisäksi sinulla on paljon mielipiteitä ja jaat niitä mielelläsi, vaikkei sinulta kysyttäisikään.

7. Olet huono jutustelija
Sinusta on epämukavaa ja ajanhukkaa rupatella turhia vain muodon vuoksi.

8. Sinua kritisoitiin rankasti nuorena
Sinua ehkä väheksyttiin tai jopa kiusattiin nuoruudessasi, josta syystä nyt haluat näyttää kykeneväsi suuriin.

9. Olet taipuvainen pakkomielteiseen viilaamiseen
Kun saat jotain päähäsi, haluat viedä sen pakonomaisesti loppuun saakka. Älä ajattele tätä negatiivisena asiana.

10. Yksinäisyys pelottaa sinua
Pelkäät yrittää yksin, mutta pelkäät olla yrittämättä. Yrittämisestä on tehty liian suuri mörkö. Työsuhteessa pysyminen on yhtä riskaabelia.

11. Vaikeuksia rentoutua iltaisin
Ideoiden määrä aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia. Ideat vaivaavat myös aamulla, ja sinun on vaikea keskittyä siihen mitä sinun pitäisi tehdä seuraavana päivänä.

12. Et istu normiin
Et ole koskaan viihtynyt nahoissasi. Totu ajatukseen, että olet erilainen kuin muut. Ja päästä yrittäjyytesi valloilleen!

______________

Vaikka olenkin tiennyt sen, että minulla on yrittäjäluonne, tämä tulos yllätti. Äitini on ollut yrittäjä ja aina sanoi, ettei kannata ikinä rueta yrittäjäksi (hän silti jatkoi jostain syystä omaa toimintaansa eläkkeelle saakka).

No, minähän en häntä kuunnellut, vaan kuuntelin itseäni. Olen aina tiennyt mitä ammatillisesti haluan ja sitä kohti olenkin mennyt, niin opiskeluissa, työelämässä ja nyt yrittäjänä. Ei muiden mielipiteet ole vaikuttaneet valintoihini. Jos keskittyy siihen, mikä on oma unelma, sitä kohti kannattaa mennä. Unelman saavuttaminen on nimittäin todella antoisaa, oli se sitten yrittäjyys tai mikä vaan asia elämässä.

Ja se mun yritys, se löytyy täältä! Uudet upeat työt ovat erittäin tervetulleita! Nyt on sellanen flow nimittäin päällä että huh!

4 Comments

  1. Ilkka Ilmavirta

    Tuo yrittäjän ”muotokuva” on aika osuva itseeni, vaikka olin koko ”työikäni” yhdellä työnantajalla. Onneksi siellä ymmärsivät minulle laittaa ’yrittäjän viittaa’ harteille, eli sain tehdä monipuolisia ja haastevia tehtäviä. Kun jäin eläkeputkeen, ryhdyin yrittäjäksi – ja kiirettä on pitänyt – ja ratkon niitä juttuja, mitkä jäi tekemättä ’töissä’.

    • Kiva kun tänne kirjoitit, yllätyin ihan :) Taitaa meidän koko perheellä olla tätä yrittäjäluonnetta, vaikka palkkatöissä oltaiskin ja sinä tosiaan viimeistään nyt pääset sitä kunnolla harjoittamaan! Heh.

  2. Pingback: Ajatuksia yrittäjyydestä | Design Wash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s