All posts tagged “Vauva

comments 3

Joulunviettoon sairaalan kautta

Kerittiin olla kotona kokonaiset kaksi päivää ja iloita sitä, että nyt ollaan terveenä kaikki ja päästään jatkamaan jouluvalmisteluita, kunnes kaikki pysähtyi kuin seinään. Olin työhuoneessa, kun kuulin vauvan inahtavan, joten ajattelin hänellä olevan nälkä. Ikäväksi yllätykseksi löysinkin vauvan sängystään omassa oksennuksessaan ja aivan kalpeena. Säikähdin… Read More

comments 12

Sairaalareissu

Joulu on tehnyt tuloaan ja kotikin alkoi hiljalleen saada ylleen jouluisempaa ilmettä itsetehtyjen havukranssien, etupihalle viritettyjen jouluvalojen, tunnelmallisten tuikkujen sekä juuri sisälle saapuneen joulukuusen myötä. Uunituoreet piparkakut tuoksuivat nenään ja lapsi ilakoi silmin nähden lähestyvästä joulusta. Tämä ihana hetki muuttui kuitenkin hetkessä suureksi huoleksi. Istuskelin… Read More

comments 4

Pyykkikasoista kakkavaippoihin

Päivät koostuvat täällä pääosin siivoamisesta, pyykinpesusta sekä tietysti vauvan hoidosta. Pyykkiä on ollut pestävänä aiemminkin kasapäin, mutta vauvan tulon jälkeen kone rullaa ihan jatkuvasti – koska pissakakkapuklu. Olin vielä muutama viikko sitten satavarma, ettei me tehdä kuivausrummulla yhtään mitään, mutta nyt olen satavarma, etten selviä… Read More

comments 10

Vauva-arkea

Täällä on eletty vauva-arkea reilu viikko. Olin ajatellut sukeltavani vauvakuplaan suoraan sairaalasta, mutta eipä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tällä kertaa kotona odotti huomionkipeä leikki-ikäinen, joka osoitti mieltään ensimmäiset päivät, joten rauhallinen ja seesteinen kotiutuminen jäi vain ajatustasolle. Ensimmäisten päivien aikana keskityin ensisijaisesti hoitamaan vauvaa sekä… Read More