Joulu on tehnyt tuloaan ja kotikin alkoi hiljalleen saada ylleen jouluisempaa ilmettä itsetehtyjen havukranssien, etupihalle viritettyjen jouluvalojen, tunnelmallisten tuikkujen sekä juuri sisälle saapuneen joulukuusen myötä. Uunituoreet piparkakut tuoksuivat nenään ja lapsi ilakoi silmin nähden lähestyvästä joulusta. Tämä ihana hetki muuttui kuitenkin hetkessä suureksi huoleksi.

Istuskelin vauvan kanssa sohvalla miehen ja lapsokaisen piparin paistamisia seuratessa, ja aloin ihmettelemään, kun vauvalle ei maistunut ruoka. Normaalisti hän syö oikein reippaasti parin tunnin välein, mutta nyt hän vain käänsi pään pois ja jatkoi uniaan. Edellisestä syömisestä oli kulunut jo useampi tunti. Vauva ei tuntunut kuumeiselta, mutta näytti kalpealta ja siinä kohtaa aloin huolestumaan. Mies kehoitti soittamaan Jorviin ja sieltä sanottiin, että vauva täytyy viedä samantien päivystykseen, tuommoinen ei ole alle kahden kuukauden ikäiselle normaalia. Lähdin vauvan kanssa vauhdilla Jorviin. Siinä matkalla alkoi pyörimään monenlaisia kauhukuvia. Pelko puristi rintaa, mutta yritin keskittyä vain pääsemään perille mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman turvallisesti. Oli onneksi keskiyö, eikä muuta liikennettä ollut.

Meidät otettiin heti sisälle. Vauvalle alettiin tekemään paljon erilaisia tutkimuksia, joista osassa en saanut olla mukana, ne oli kuulemma liian rajua katsottavaa äidille. Ihan hyvä, koska sydän särkyi jo muutenkin, kun pieni kärsi. Vauvalla oli sittenkin kuumetta ja hän sai Panadolia kipuiluun. Koitin antaa ruokaa, mutta kaikki tuli samantien ulos, eikä mikään pysynyt sisällä. Koska hän oli ollut ilman ruokaa jo kellon ympäri, laitettiin hänelle kanyyli ja tippa, pieni oli jo ihan kuiva. Koko yö meni vauvan vointia seuratessa ja tutkimuksia sekä mittailuja tehdessä. Verikokeita, magneettikuvauksia sekä ultraa, mutta vastausta syömättömyyteen ja oksentamiseen ei löytynyt, ainoastaan muutama epäily, jotka vaativat lisätutkimuksia. Kerroin lääkäreille, että raskausaikana vauvalla havaittiin suolimutkaa vatsassa, ettei vain olisi samasta asiasta kyse.

Ultrassa selvisi, että pienellä oli vatsassa paljon ilmaa sekä niitä suolimutkia, joista kipuilut ja syömättömyys saattoi johtua, mutta myös epäiltiin, että vatsassa olisi jotain tukkeumaa, joka vaatisi leikkauksen. En muista millä lääketieteellisellä nimellä sitä tukkeumaa kutsuttiin, mutta sen aukaiseminen tehdään joko tähystyksellä tai vatsan päältä viillon kautta. Tietysti toivoin, että ilman leikkausta selvitään ja vauva alkaisi taas syödä normaalisti ilman kipuilua.

Vaikka huoli vauvasta olikin, oli kokoajan hyvin luottavainen olo. Joka ikinen kerta, olen ollut sitten synnyttämässä, leikkauksessa, tutkimuksissa tai tuonut lapsia hoitoon, saamme älyttömän hyvää hoitoa. Jorvista on tullut ehkä vähän liiankin tuttu paikka viime vuosien aikana, olinhan vasta pari viikkoa sitten itse siellä tutkimuksissa. Vaikka kyse on sairaalasta, joka saattaa pelkästään ajatuksena heikottaa, on suhtautumiseni muuttunut näiden vuosien ja käyntien aikana. Mielummin sitä olisi tietysti kotona kuin sairaalassa, mutta tuolla oli silti tosi hyvä olla. Luotan suomalaiseen terveydenhoitoon ja koen, että pieni on hyvissä käsissä. Siksi olin kokoajan levollisin mielin, meistä pidettiin niin hyvää huolta.

Oltiin vauvan kanssa lastenosastolla kaksi yötä. Pikkuinen alkoi viimein syömään ja ruokakin pysyi sisällä! Älyttömän huojentavaa. Vauvaa seurattiin vielä paljon ja vasta sitten kun vointi todettiin vakaaksi, pääsimme kotiin. Lähteminen tuntui jotenkin tosi tunteelliselta ja meinasi itkukin siinä tirahtaa. Viikon päästä mennään käymään jälkitarkastuksessa, jossa tarkistetaan vauvan paino ja yleisvointi. Toivottavasti syöminen jatkuu nyt normaalisti, eikä tarvitse enää moista murehtia.

Jännästi ne tilanteet saattavat muuttua aivan hetkessä. Nilo on ollut tosi terve vauva syntymästä lähtien, mutta sitten tulee tällainen yllätys. Ehkäpä tämä oli vain hetkellinen flunssakauden tai vatsataudin aiheuttama pahoinvointi, niitä kun liikkeellä on. Eräs tuttava tajusi kysyä, ettei vain olisi juuri annettu rotavirusrokotusta. No kyllä on, ja mahdollisesti voi siitä nämä oireet johtua. Erikoista kun ei rokotuksesta kysytty mitään sairaalassa. Täytyy ottaa asia puheeksi jälkitarkastuksessa.

Kun tultiin kotia, kuulin että Nukakin oli oksentanut. Voi hitto. Hänelle oli mitä ilmeisimmin tarttunut pöpö sairaalassa käydessä. Niinhän joku hoitaja varoittelikin, että tuolla infektio-osastolla saattaa tarttua helposti, eikä lapsia kannata päästää sinne. Osa hoitajista sanoi, että kyllä voi tulla. Olisi pitänyt viedä lapsi kuitenkin hoitoon siksi aikaa, kun mies tuo minulle vaihtovaatteita. Taisin itsekin saada jonkun tartunnan, kun koko päivä meni sängyn pohjalla, eikä ruoka maistunut.

Nyt aletaan olla kaikki jo parempaan päin, vaikka vähän hutera olo vielä onkin itselläni. Tärkeintä on, että lapset voi paremmin. Jospa hiljalleen pääsisi jatkamaan siitä mihin jäätiin, eli jouluvalmisteluihin. Kaikki lahjat on vielä hankkimatta, mutta eikös vielä ole ihan hyvin aikaa? Olen siinäkin asiassa vähemmän on enemmän -tyyppiä, ettei niitä lahjoja tarvitse pakettikaupalla olla. Isäntä tilasi meille pukin aatoksi, että jotain täytettä pitää pukin kasseihin kuitenkin hommata.