08/11/2018
comments 4

Solmut auki

Myrsky on laantunut. Monta päivää se otti, mutta nyt tilanne on viimein rauhoittunut. Sen verran hurjaksi se kerkesi kuitenkin mennä, että oli lähdettävä purkamaan, mitä oikein tapahtui ja mistä kaikki johtui. Siihen auttoi vain ja ainoastaan puhuminen. Ajan kanssa ja rauhassa, ilman raivoa, huutoa, syyttelyä tai ilkeilyä. Solmut alkoivat aukeamaan kuin itsestään. En muistanutkaan, miten tärkeää puhuminen voikaan olla. Ja toinen tärkeä tässä tapauksessa oli tietysti kuunteleminen.

Täällä on siis rauha maassa ja moni mieltä painanut asia on ratkennut. Tai no, oikeastaan monta asiaa lähdetään nyt ratkomaan, jotka ovat kulkeneet mukana vähän vaivihkaa, huomaamatta. Myrsky oli todellinen herätys siihen, että kaikki ei ole hyvin. Asian ymmärrys on ensimmäinen askel muutokseen, joka on se kaikista tärkein askel.

Tällä hetkellä on valtavan helpottunut ja huojentunut olo. Ja, onnellinen. Kuten tokaisin edellisessä postauksessa, että kaikesta ikävästä seuraa aina jotain hyvää, niin juuri niin tässä nyt kävi – tai tulee käymään. En ole aiemmin huomannut synkkää pilveä ympärillä, tai ehkä en ole osannut katsoa. Mutta se tulee vielä väistymään, sen juuri päätin. Ottaa varmasti aikansa, joten on annettava sille aikaa. Tässä ympärillä on niin paljon hyvää ja tärkeää, josta en halua missään nimessä luopua ja sen vuoksi olen valmis tekemään töitä niin paljon kuin se vaatii. Onhan tässä elämässä selvitty aiemminkin vaikka ja minkälaisista vaikeuksista ja haasteista, miksei nyt selvittäisi?

Elämä osaa yllättää jatkuvasti. Eipä siihen aina pysty vaikuttamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta elämä on sellainen, arvaamaton. Hyvässä ja huonossa.

Pimeän koleasta marraskuusta huolimatta tämä viikko on ollut kaikin puolin tosi hyvä tähän mennessä. Vielä on toki viikkoa jäljellä, mutta hyviä asioita on kerinnyt tapahtua jo paljon. Sain nimittäin kuulla, että kuvaamani Töölön upea asunto meni kaupaksi heti ensinäytön jälkeen pyyntihinnalla! Että morjensta vaan. Aivan mahtava homma, onneks olkoon Maija ja Tommy! Työrintamalla tapahtuu nyt parhaillaan kivoja, innostavia ja jännittäviä juttuja. Olen odottanut tosi pitkään, että töiden parissa alkaisi hommat rullaamaan ja viimein näyttäisi niin käyvän. Tosi hyvä ja luottavainen fiilis pitkästä aikaa.

Se, että solmut alkoivat viimein aukeamaan, oli erittäin merkittävä asia ihan koko tulevaisuutta ajatellen. Avaudun täällä yleensä myös niistä ikävistä ja rankoistakin asioista, koska se helpottaa ihan valtavasti. Ylipäätään, että saa sanottua asiat ääneen, oli se sitten ystävälle, perheelle tai vaikka ihan tuntemattomalle, puhuminen auttaa aina. Bloggaamisessa on erityisen terapeuttinen voima ja kun saa purettua asioita edes jollain tavoin sanoiksi, helpottaa. Nyt on hieman jarruteltava, koska tällä kertaa kyse ei ole vain minusta. Ehkä ne pahimmat myrskyt on tältä erää kuitenkin koettu ja matka jatkuu rauhallisemmin.

01/11/2018
comments 2

Myrsky

Viime päivinä on ollut aika myrskyisää. Enkä tarkoita pelkästään tuolla ulkona, vaikka sen seurauksena olikin puu kaatunut takapihalla, mutta nyt on myrskynnyt myös seinien sisällä. Tekisi mieli purkaa pinnalla olevat ajatukset sanoiksi, mutta niissä on niin paljon raivoa, ärsytystä, surua ja pettymystä, että on parempi olla vain hiljaa ja odottaa suosiolla, että myrsky laantuu.

Jos joku kysyisi minulta mitä kuuluu, en ehkä pystyisi siihen vastaamaan. En ainakaan yhdellä sanalla tai edes yhdellä lauseella. On helpompi ohittaa kysymys tai kuitata vaan ihan hyvää, koska onhan sekin totta, myrskystä huolimatta. Tuntuu, että aina jollakin elämän osa-alueella on jonkinlaista haastetta. Hyvin harvoin on sellaista ihanteellista tilannetta, jossa ihan kaikki itselle tärkeät ja merkitykselliset asiat ovat täydellisen hyvin ja mallillaan. Ja jos on, niin sitä ei kauaa kestä.

Olen huomannut, että kaikesta ikävästä seuraa aina jotain hyvää. Samantien, kun lokaa tulee niskaan, mietin miksi asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Ainahan sitä ei heti ymmärrä, mutta varmasti sitten myöhemmin. Joskus siinä menee päiviä, joskus viikkoja ja joskus jopa vuosia. On lohduttavaa huomata, että lähes kaikella tapahtumalla on aina jokin tarkoitus ja merkitys.

Laitan tähän alle erään tekstin, jonka tuttavani oli kopioinut omalle seinälleen. En tiedä, kuka tekstin on kirjoittanut, mutta se pysäytti ja laittoi miettimään omia tekoja ja omia valintoja. Tekstissä on asioita, jotka sopivat aika hyvin juuri tähän hetkeen.

***

On turha odotella, että muut muuttuisivat ja kannustaisivat sinua. Rohkeutta on kulkea omaa tietään, elää omaa elämäänsä, vaikka muut sanoisivat mitä. Se on voimakasta ja esimerkillistä, joten ethän pienennä voimaasi muiden vuoksi, kukaan ei tule sinua siitä kiittämään.

Sano itsellesi: Olen toiminut ennen itseäni vastaan ja nyt en enää suostu muuhun kuin täydelliseen rehellisyyteen itseäni ja valintojani kohtaan. Aikani täällä, tässä elämässä, on rajallinen ja käytän sen miten itse parhaakseni näen. Olen vastuussa vain itselleni. Se, että päätökseni laittavat ympärilläni olevat ihmiset ajattelemaan omaa elämäänsä ja suhdettansa minuun uudella tavalla, on vain hyvä asia.

Herääminen tapahtuu helpommin, jos joku hieman herättelee, tönii ja ärsyttää omilla rohkeilla teoillaan. Ei ihmisiä pidä pitää pumpulissa, hipsiä heidän ympärillään ja varoa sanojaan ja tekojaan.

Miten he ikinä voisivat löytää saman rohkeuden, saman päättäväisyyden, saman halun muutokseen, jos heitä pidetään heikkoina ja suojelun tarpeessa olevina?

Meissä kaikissa on sama voima, toiset toimivat vain nopeammin, toiset hitaammin. Meillä kaikilla on monta eri tietä kuljettavana, näytetään siis esimerkkiä valinnan mahdollisuudesta.

29/10/2018
comment 1

Kaunis kaksio Töölössä

Kävin viikko sitten ottamassa valokuvia ihanasta asunnosta, joka on tullut nyt myyntiin. Asunto on vastikään remontoitu ja se sijaitsee Töölössä vuonna 1928 rakennetussa talossa. Tyylillä ja taidolla remontoidussa 48 neliön kaksiossa on paljon upeita yksityiskohtia, kuten leveät ikkunalaudat, marmoritasot, messinkihana, tiiliseinä ja alkuperäiset lautalattiat. Remontin yhteydessä asuntoon rakennettiin iso vaatehuone ja se jos jokin, on kerrostalokaksiossa luksusta.

Kyseessähän on Maijan (mieheni sisko) ja Tommyn koti, joiden asuntoja olen vuoden välein käynyt kuvaamaassa myyntiin. Nyt tämä helmi on kaupan ja tässäpä siitä makupaloja.

Ai että onko vähän kaunis asunto! Raitiovaunulinjojen kupeessa Mannerheimintiellä sijaitseva kolmannen kerroksen asunto sopii täydellisesti kaupunkielämää rakastavalle pariskunnalle, pienelle perheelle tai sinkulle. Vanhoissa taloissa on aina erityinen tunnelma ja tuolla oli juuri sellainen. Asunnon ensiesittely on tulevana sunnuntaina, joten kannattaa merkitä kalenteriin. Tuo on ehdottomasti nähtävä paikan päällä!

Täältä löytyy asunnon myynti-ilmoitus.

28/10/2018
comment 0

Monenlaisia sisustajia ja arvonnan voittaja

Viimein blogiarvonta on suoritettu! Vastauksia tuli valtava määrä, iso kiitos kaikille vastanneille. Oli mielenkiintoista lukea millaisia sisustajia siellä ruudun toisella puolella oikein on. Monella on sisustamisesta hyvin samanlaisia ajatuksia kuin itsellänikin, yksinkertaisuus ja selkeys viehättää, turhia tavaroita karsitaan reilulla kädellä ja halutaan panostaa laatuun sekä luonnonmateriaaleihin.

Sisustustyyliksi mainittiin usein moderni ja skandinaavinen, vanhaa ja uutta sekoittaen, mutta joukossa oli myös väreistä ja runsaudesta innostuvia, kirppishaukkoja sekä diy-tuunaajia, eli laaja skaala monenlaisia sisustajia.

Moni tokaisi laadukkaiden lakanoiden tuovan kotiin arjen luksusta ja siinä asiassa olen täysin samaa mieltä. Olen nukkunut kohta kaksi viikkoa perkaalilakanoissa, eikä ihastus ole hellittänyt yhtään, päinvastoin. Lisää perkaalia lähti tilaukseen ja vanhat lakanat saavat kyytiä.

Yksi onnekas saa nyt itselleen kahdet Familonin Viivasto-perkaalipussilakanat! Onnetar arpoi voittajaksi Teemun, joka kertoi omasta sisustuksestaan näin:

Olen olohuoneeseeni todella tyytyväinen. Kaikki on käytettyä (suurin osa kierrätyskeskuksesta). Vaaleaa koivua, mustaa ja metallinväristä. Vaaleanruskea nojatuoli. Mustat baarijakkarat. Vaaleassa pöydässä mustat jalat.

Oikein paljon onnea voittajalle! Nyt saa Teemu jotain uutta kotiinsa, nimittäin hotellilakanoiksi tituleeratut ylelliset pussilakanat, joista on varmasti iloa pitkään :)

26/10/2018
comments 6

Vauvavuosi on ohi

Aika on mennyt viime vuosina vauhdilla, aivan liian nopeasti. Ajan kulumisen huomaa parhaiten pienten lasten kanssa, kun ne kasvavat niin hurjaa tahtia. Tällä hetkellä on ihan valtavan haikea olo. Täytyy ihan hammasta purra yhteen ja itkua pidättää. Olen koko vuoden koittanut jarrutella ja toivonut, että aika etenisi hitaammin.

Meidän vauva ei ole enää vauva, vaan hän saavutti taaperoiän. Nilo täytti 1 vuotta. Tietysti tämä on tosi ihana asia, että pienimies kehittyy ja kasvaa, mutta miten voikin asia tuntua niin raastavalta. Ehkä se, että lapsiluku jää hyvin todennäköisesti kahteen, eikä vauva-aikaa meillä enää koskaan koeta. Jotkut voisi hypätä vauva-ajan yli ja siirtyä suoraan leikki-ikään, mutta minä voisin elää nämä päivät uudelleen synnytyslaitokselta asti.

Olen myynyt ja lahjoittanut vauvatavaroita pois, vielä olisi iso säkki laitettava eteenpäin. Miten vaikeaa se onkaan. Muutaman vaatekappaleen aion säilyttää, ainakin sairaalasta saadun Suomi 100 -pipon. Onhan se merkityksellinen kaikinpuolin.

En enää oikein muista millaista esikoisen kanssa vauva-aika oli, mutta kakkosen kanssa on ollut jotenkin tosi ihanaa, vaikka kahden lapsen taloudessa onkin täysin erilaista kuin yhden. Kaikenlaisia haastetta tässä toki on ollut, mutta yöheräämiset, imetys ja hoitaminen on ollut tosi kivaa ja helppoa. Esikoisen kanssa lopetin imetyksen puolen vuoden iässä, oma kroppa ei vaan kestänyt pidempää. Pystyimme antamaan Nukalle korviketta ja lopetus meni tosi hyvin.

Nilon kanssa imetys on ollut tavallaan jopa helpompaa – kiitos Tempurin – mutta myös pakollista maitoallergian takia. Toki olisin voinut antaa maidotonta korviketta ja hakea Kelalta siihen korvauksia, mutta päätin imettää vuoden ikään asti, koska maitoa kuitenkin tuli hyvin. Olen tosi iloinen, että onnistuin. Nyt sitten lopettelen imettämistä. Hassua, mutta sekin tuntuu tosi haikealta. Voisin vielä jatkaa, mutta maitoallergian takia joudun elämään tosi rajoitettua elämää syömisten kanssa ja vahinkoja sattuu tahtomatta, joten pienenkin takia on parempi lopettaa. Allergia kun vaivaa toisinaan vielä aika pahastikin, vaikka olen koittanut olla tosi tarkka.

Haluaisin kovasti vauva-ajan vielä jatkuvan, mutta onhan se ihanaa seurata pienen kasvamista ja asioiden oppimista. Nilo harjoittelee kovasti kävelyä ja sanoja tullut jo useampi, mm. äiti, auto ja vauva. Ensimmäinen sana oli kakka. Hampaita on tullut jo neljä ja uusia tulossa. Nilo on kova poika syömään ja usein syökin samankokoisia annoksia kuin isoveli! Hän tykkää leikkiä piilosta ja olla hippaa, ja alkaa tanssimaan heti kun kuulee vähääkään musiikkia. Ja selkeästi legot sekä autot kiinnostaa leluista eniten, aivan kuten isoveljeäkin. Hänestä on tullut ihan äitin poika, ollaanhan me melkoisessa symbioosissa oltu tämän vuosi.

Nukkumisjärjestelyt ovat olleet nyt puoli vuotta niin, että minä olen nukkunut Nilon kanssa meidän makkarissa ja Nuka on nukkunut isin kanssa lastenhuoneessa. Meillä on lapset nukutettu niin, että ollaan nukahtamiseen asti vieressä, eikä olla koskaan vaan jätetty nukkumaan. Nyt aloin miettimään, että pitäisikö toimia toisin Nilon kohdalla tai oikeastaan molempien poikien kohdalla. Ottaahan se varmasti aikansa, kun uutta opettelee, mutta saattaisi toimia. Saa antaa vinkkejä!

Olisi ihanaa nukkua pitkästä aikaa myös katkeamattomat yöunet. Tässä kun hiljalleen lopettelen imettämistä, niin ehkä Nilon yöheräilytkin vähenee. Pitäisi kai tutustua unikouluun, jos siitä olisi vinkkejä nukkumaan laittamisessa ja yöheräämisiin. Ei meillä ole ollut nukkumaanmenossa koskaan kummempia vaikeuksia, mutta mietin, että pitäisikö opettaa lapset nukahtamaan itsenäisesti, siis ilman, että siinä vierellä pötköttää. Lukisi vain iltasadun ja jättäisi sitten nukkumaan. Esikoinen on kuitenkin kohta jo 5-vuotias ja toisinaan nauttii siitä, että toimii kuten isot pojat. Eräs päivä ehdotti, että hän voisi jo muuttaa omaan asuntoon. Haluaisi olla kuulemma rauhassa ja aamupalan laittaminen onnistuisi ilman äitiä tai isiä, ettei tarvitsisi murehtia siitä. Tällaisia suunnitelmia toisella. Ymmärrän, mutta odotetaan vielä muutama vuosi.

Kyllä ne naperot alkaa yönsä nukkumaan aina jossain kohtaa hyvin, mutta eipä haittaisi, jos tätä voisi aikaistaa ja saisi sitä kuuluisaa omaa aikaa iltaan enemmän. Päivisin saan omaa aikaa, kun Nilo on päiväunilla. Onneksi hän nukkuu tosi hyvin ulkona, aina useamman tunnin kerralla. Nuka lopetti päiväunet jo 1,5 vuoden iässä, eikä sen jälkeen niitä enää suostunut nukkumaan, mitä nyt satunnaisesti. Saa nähdä miten Nilon kanssa käy.

Nilon virallinen synttäripäivä oli maanantaina, joka minulla meni Helsingissä kuvauskeikalla ja palaverissa. Ei olla vielä pidetty synttäreitä, mutta olishan se kiva järjestää edes pienet kahvitukset. Toinen on sentään 1-vuotias! Jotenkin koko homma jäi, kun mies oli viikonlopun reissussa ja minä olin lasten kanssa Jyväskylässä isoäitini hautajaisissa. Oli vähän jännittävää lähteä lasten kanssa keskenään ajamaan pitkää matkaa ja loin heti kauhuskenaariot päässä, mutta yllättävän hyvin matka meni – mitä nyt vaan 6 pysähdystä menomatkalla. Paluumatkalla molemmat pojat nukkuivat ja pääsin ajamaan suoraan kotiin ilman pysähdyksiä.