Aika on mennyt viime vuosina vauhdilla, aivan liian nopeasti. Ajan kulumisen huomaa parhaiten pienten lasten kanssa, kun ne kasvavat niin hurjaa tahtia. Tällä hetkellä on ihan valtavan haikea olo. Täytyy ihan hammasta purra yhteen ja itkua pidättää. Olen koko vuoden koittanut jarrutella ja toivonut, että aika etenisi hitaammin.

Meidän vauva ei ole enää vauva, vaan hän saavutti taaperoiän. Nilo täytti 1 vuotta. Tietysti tämä on tosi ihana asia, että pienimies kehittyy ja kasvaa, mutta miten voikin asia tuntua niin raastavalta. Ehkä se, että lapsiluku jää hyvin todennäköisesti kahteen, eikä vauva-aikaa meillä enää koskaan koeta. Jotkut voisi hypätä vauva-ajan yli ja siirtyä suoraan leikki-ikään, mutta minä voisin elää nämä päivät uudelleen synnytyslaitokselta asti.

Olen myynyt ja lahjoittanut vauvatavaroita pois, vielä olisi iso säkki laitettava eteenpäin. Miten vaikeaa se onkaan. Muutaman vaatekappaleen aion säilyttää, ainakin sairaalasta saadun Suomi 100 -pipon. Onhan se merkityksellinen kaikinpuolin.

En enää oikein muista millaista esikoisen kanssa vauva-aika oli, mutta kakkosen kanssa on ollut jotenkin tosi ihanaa, vaikka kahden lapsen taloudessa onkin täysin erilaista kuin yhden. Kaikenlaisia haastetta tässä toki on ollut, mutta yöheräämiset, imetys ja hoitaminen on ollut tosi kivaa ja helppoa. Esikoisen kanssa lopetin imetyksen puolen vuoden iässä, oma kroppa ei vaan kestänyt pidempää. Pystyimme antamaan Nukalle korviketta ja lopetus meni tosi hyvin.

Nilon kanssa imetys on ollut tavallaan jopa helpompaa – kiitos Tempurin – mutta myös pakollista maitoallergian takia. Toki olisin voinut antaa maidotonta korviketta ja hakea Kelalta siihen korvauksia, mutta päätin imettää vuoden ikään asti, koska maitoa kuitenkin tuli hyvin. Olen tosi iloinen, että onnistuin. Nyt sitten lopettelen imettämistä. Hassua, mutta sekin tuntuu tosi haikealta. Voisin vielä jatkaa, mutta maitoallergian takia joudun elämään tosi rajoitettua elämää syömisten kanssa ja vahinkoja sattuu tahtomatta, joten pienenkin takia on parempi lopettaa. Allergia kun vaivaa toisinaan vielä aika pahastikin, vaikka olen koittanut olla tosi tarkka.

Haluaisin kovasti vauva-ajan vielä jatkuvan, mutta onhan se ihanaa seurata pienen kasvamista ja asioiden oppimista. Nilo harjoittelee kovasti kävelyä ja sanoja tullut jo useampi, mm. äiti, auto ja vauva. Ensimmäinen sana oli kakka. Hampaita on tullut jo neljä ja uusia tulossa. Nilo on kova poika syömään ja usein syökin samankokoisia annoksia kuin isoveli! Hän tykkää leikkiä piilosta ja olla hippaa, ja alkaa tanssimaan heti kun kuulee vähääkään musiikkia. Ja selkeästi legot sekä autot kiinnostaa leluista eniten, aivan kuten isoveljeäkin. Hänestä on tullut ihan äitin poika, ollaanhan me melkoisessa symbioosissa oltu tämän vuosi.

Nukkumisjärjestelyt ovat olleet nyt puoli vuotta niin, että minä olen nukkunut Nilon kanssa meidän makkarissa ja Nuka on nukkunut isin kanssa lastenhuoneessa. Meillä on lapset nukutettu niin, että ollaan nukahtamiseen asti vieressä, eikä olla koskaan vaan jätetty nukkumaan. Nyt aloin miettimään, että pitäisikö toimia toisin Nilon kohdalla tai oikeastaan molempien poikien kohdalla. Ottaahan se varmasti aikansa, kun uutta opettelee, mutta saattaisi toimia. Saa antaa vinkkejä!

Olisi ihanaa nukkua pitkästä aikaa myös katkeamattomat yöunet. Tässä kun hiljalleen lopettelen imettämistä, niin ehkä Nilon yöheräilytkin vähenee. Pitäisi kai tutustua unikouluun, jos siitä olisi vinkkejä nukkumaan laittamisessa ja yöheräämisiin. Ei meillä ole ollut nukkumaanmenossa koskaan kummempia vaikeuksia, mutta mietin, että pitäisikö opettaa lapset nukahtamaan itsenäisesti, siis ilman, että siinä vierellä pötköttää. Lukisi vain iltasadun ja jättäisi sitten nukkumaan. Esikoinen on kuitenkin kohta jo 5-vuotias ja toisinaan nauttii siitä, että toimii kuten isot pojat. Eräs päivä ehdotti, että hän voisi jo muuttaa omaan asuntoon. Haluaisi olla kuulemma rauhassa ja aamupalan laittaminen onnistuisi ilman äitiä tai isiä, ettei tarvitsisi murehtia siitä. Tällaisia suunnitelmia toisella. Ymmärrän, mutta odotetaan vielä muutama vuosi.

Kyllä ne naperot alkaa yönsä nukkumaan aina jossain kohtaa hyvin, mutta eipä haittaisi, jos tätä voisi aikaistaa ja saisi sitä kuuluisaa omaa aikaa iltaan enemmän. Päivisin saan omaa aikaa, kun Nilo on päiväunilla. Onneksi hän nukkuu tosi hyvin ulkona, aina useamman tunnin kerralla. Nuka lopetti päiväunet jo 1,5 vuoden iässä, eikä sen jälkeen niitä enää suostunut nukkumaan, mitä nyt satunnaisesti. Saa nähdä miten Nilon kanssa käy.

Nilon virallinen synttäripäivä oli maanantaina, joka minulla meni Helsingissä kuvauskeikalla ja palaverissa. Ei olla vielä pidetty synttäreitä, mutta olishan se kiva järjestää edes pienet kahvitukset. Toinen on sentään 1-vuotias! Jotenkin koko homma jäi, kun mies oli viikonlopun reissussa ja minä olin lasten kanssa Jyväskylässä isoäitini hautajaisissa. Oli vähän jännittävää lähteä lasten kanssa keskenään ajamaan pitkää matkaa ja loin heti kauhuskenaariot päässä, mutta yllättävän hyvin matka meni – mitä nyt vaan 6 pysähdystä menomatkalla. Paluumatkalla molemmat pojat nukkuivat ja pääsin ajamaan suoraan kotiin ilman pysähdyksiä.