comments 13

Kokemus betonilattiasta

Lattiastamme kysellään usein ja koska asiaa ei ihan parilla lauseella pysty avaamaan, on parempi kirjoittaa aiheesta oma postaus. Olen ollut pääosin tyytyväinen betonilattiaamme, mutta epäonneksemme sen kanssa on ollut myös ongelmia, joten tässä nyt sitten tulee lattian hyvät sekä huonot puolet.

Lattia on Designbetonin Elämyslattia+, josta käytetään myös nimeä mikrosementti. Betonipinnoite on muutaman millin paksuinen ja siitä on saatavilla paljon eri värisävyjä. Lattia tehdään täysin käsityönä, joten jälki on aina tekijänsä näköinen. Ennen työn aloittamista lattiantekijä käväisi paikan päällä katsomassa tilat ja arvioimassa projektin etenemistä.

Halusin listattomat tilat, joten ennen lattiatyön aloittamista seinien sekä lattioiden väliset raot paikattiin umpeen tasoittamalla, hiomalla sekä maalaamalla. Tilasin tasoitustyön ulkopuoliselta tekijältä, jotta jälki olisi mahdollisimman siisti. Kävimme lattiantekijän kanssa listattomuutta läpi useasti sähköpostitse sekä myös paikan päällä, ja heidän suosituksesta tasoitustyö oli järkevämpää tehdä ennen lattian tekoa. Enpä mitenkään voinut arvata, että tuo järjestys olisi täysin väärä.

Ennen mikrosementin levittämistä lattiantekijä hioi raakabetonin timanttilaikalla, jotta pohja on tasainen. Tässä kävi sitten niin, että jokainen seinä, joka oli juuri paikattu umpeen ja maalattu, rikkoutui uudelleen hiomisesta. Eli viikon työ ja puolitoista tonnia meni täysin hukkaan. Olin tapahtuneen suhteen yllättävän rauhallinen, enkä nähnyt asiaa suurena katastrofina, vaikka tietysti moinen harmitti. Lattiantekijä laittoi rikkoutuneisiin seiniin päällemaalattavaa akryylia, joka siisti ilmettä jonkin verran, mutta paikkasin ja maalasin seinät vielä uudelleen. Olen korjannut tähän mennessä yleiset tilat eli keittiön, olohuoneen sekä käytävien seinät, vielä on kaikki makuuhuoneet korjaamatta. Hidasta ja pikkutarkkaa puuhaa, mutta lopputulos on kuitenkin erittäin hyvä.

Lattian värisävy on hopea, levitystekniikka vivahteikas ja se on suojattu mattalakalla. Tekemäni valinnat ovat olleet todella mieleiset, lattia näyttää ja tuntuu paljon paremmalta mitä osasin kuvitellakaan! Sävy on ihana vaalea harmaa, eikä se ole ollenkaan kylmänoloinen, vaan taittaa tosi nätisti eri valaistuksissa. Vivahteikas ja mattainen ilme miellyttää älyttömän paljon. Meillä on jokaisessa tilassa lattialämmitys ja talvisaikaan lattia on ihanan lämmin jalkojen alla, kun taas näin kesäisin viileä.

Imuroin päivittäin, koska lika näkyy lattiassa melko hyvin. Olen pessyt lattian vain yhden kerran kunnolla, paikallisesti tulee pyyhkäistyä silloin tällöin ja lika irtoaa hyvin helposti. Lattia on kestänyt erityisen hyvin painavien huonekalujen siirtelyä, eikä niistä ole jäänyt mitään jälkeä. Lattiaan on kolissut pikkuautoja ja ties mitä, joten jonkin verran pientä kolhua on tullut, mutta ne ei ole haitanneet yhtään. Päänvaivaa sekä valtavaa ärsytystä onkin tullut aika yllättävästä asiasta ja sen ratkaiseminen on paljon isompi ja kalliimpi homma, mitä kuvittelinkaan.

Olimme asuneet kodissamme vasta reilun kuukauden, kun meille tuli ystäväperhe kylään. Perheessä oli vanhempia lapsia, jotka sitten lähtivät ajamaan taaperoille tarkoitetulla potkuautolla. Mukana heilui myös meidän lapsi, joka taisi työntää autoa. Olen kieltänyt isompia lapsia käyttämästä tuota potkuautoa, kun se ei välttämättä kestä painoa. Kerkesin näkemään tilanteen, ennen kuin otin auton pois. Siinä samalla huomasin, että lattiaamme oli tullut metrin mittainen jälki potkuauton kumisesta renkaasta – tietysti näkyvälle paikalle keskelle asuntoa.

Luulin, että jälki on helposti korjattavissa. Miten väärässä olinkaan! Kyseistä jälkeä ei voi paikallisesti korjata, vaan koko lattia eli 100 m2 pitää hioa ja lakata uudelleen. Eli toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut pitää siirtää asunnosta pois ja meidän pitäisi asua muualla vähintään viikko.

Olen yrittänyt korjata jälkeä kaikella mahdollisella tavalla; vahata, hioa, pestä, lakata ja ties mitä. Lattian tekijäkin kävi toteamassa, ettei tuolle voi oikein mitään tehdä, vaan lattia pitäisi hioa kokonaan uusiksi. Jos olisin tiennyt, ettei lattiaa voi paikallisesti korjata, olisinko valinnut tämän? Vaikea vastata, koska muutenhan olen ollut lattiaan todella tyytyväinen. Sinänsä älytöntä, ettei mikään painava huonekalu ole tehnyt lattiaan pienintäkään jälkeä, mutta lasten potkuauto teki. Eipä ole enää meillä potkuautoa.

Olen koittanut tottua tuohon jälkeen. Ajattelin, että aika tekee tehtävänsä ja tuleehan niitä jälkiä varmasti vielä jatkossakin. Nyt on eletty reilut puoli vuotta jäljen kanssa, mutta edelleen se ärsyttää. Se on ihan keskellä asuntoa ja sellaisessa kohtaa, ettei sitä peitä matolla tai millään muullakaan. Päältäpäin katsottuna iltavalaisutuksessa se ei juurikaan näy, mutta päiväsaikaan eri suunnilta katsottuna se osuu todella herkästi silmään. Se on häirinnyt juuri niin kauan kun se on siinä ollut. Eli vaihtoehtona on hioa ja lakata koko lattia uudelleen. Korjauskustannukset ovat monta tonnia, johon kuuluu lattian hiominen, lakkaus, tavaroiden siirto, kontin vuokra ja väliaikaismajoituksen vuokra. Astetta kalliimpi jälki, sanoisinko.

Positiivista tässä on se, että vakuutusyhtiö lupasi maksaa kustannukset, mutta se aika ja vaiva mitä korjauksesta koituu, tuntuu jotenkin todella raskaalta. Ja yksi asia, joka vaivaa jo nyt, on se, että jos ja kun lattia hiotaan, rikkoutuuko kaikki seinät hiomisesta taas uudelleen? “Todennäköisesti joo”, arvioi lattiantekijä, vaikka kevyemmällä hiomakoneella työ tehdäänkin. Enpä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jotta saan mielenrauhan lattian kanssa, se hiotaan. En ole pistänyt hommaa vielä eteenpäin, se kun on sen verran iso projekti, pitää järjestää monta asiaa ennen korjaustyön aloittamista.

Suosittelenko betonilattiaa tai ottaisinko sen meille uudestaan? Vastaus on kyllä ja ei. Tykkään lattiasta kaikin puolin ihan älyttömästi ja rakastan listattomuutta, mutta kyllähän tuon jäljen takia on fiilikset hieman vaihdelleet. Olisi ollut kiva tietää ennakkoon, ettei lattiaa voi paikallisesti korjata, vaikka kuulemma jonkinlaisia pintanaarmuja vahalla saakin pois. Niitä kolhuja, naarmuja ja jälkiä tulee, se on vaan elämää, tiedän. Usein vertaakin moisia mielipahoja isompiin asioihin, jotta saa vähän perspektiiviä ja se helpottaa. Kun lattiaa lähdetään korjaamaan, toivon että homma hoituisi mahdollisimman mutkattomasti.

13 Comments

  1. Voiei! Minä ymmärrän harmituksesi kyllä täysin ja sen että aijotte sen joskus korjauttaa. Mitä pienistä naarmuista, mutta jos kyseessä on iso niin miksi antaa häiritä joka päivä. Minä olen kuullut betonilattioista vain huonoa, esimerkiksi sen miten isotöisiä niitä on huoltaa? Pari kertaa vuodessa konemyllyttää ja konevahata? En tosin tiedä pitääkö tuo paikkansa koska mitään kokemusta itselläni niistä ei ole tai edes tutulla.

    Lattiat huushollissa on muutenkin niin isoja valintoja/hankintoja ja todellakin harmittaa jos menee jokin plörinäksi. Meillä hankittiin suht.kallista laminaattia joka on nyt parin vuoden jälkeen alkanut pontit irtoamaan ja ei kestä yhtään kolhuja. Harmittaa todella paljon ja poistuva tuote oli joten ei pysty edes korjaamaan enää.

    Ihanaa viikonloppua <3

    • No ihanaa, että joku ymmärtää :D Jos tosiaan harmituksen saa korjaamalla pois, niin miksei sitten niin tekisi.

      Olen itse kuullut betonilattioista vaan hyvää, mutta myös kuulin eräältä tutulta, että jääkaappi oli kolhaissut vastavalmistunutta betonilattiaa ja he joutuivat myös hiomaan ja lakkaamaan koko lattian uudelleen. Eivät olleet vielä kerinneet asuntoon muuttamaan, mutta oma hommansa tuossa silti on.

      Lattiat kun on isoimpia, näkyvämpiä ja kalleimpia hankintoja, toivoisi niiden olevan kunnossa mahdollisimman pitkään. Voi mikä mäihä teillä, ettei samaa laminaattia enää valmisteta :/ Onkohan valmistajalla jokin takuu niissä? Kannattaa kysellä, koska luulisi kestävän pidempään, kuin pari vuotta.

      Viikonloput!

  2. Vierailija

    Ja usko pois, kun lapset kasvavat niin niitä ”elämän jälkiä” tulee näkymään entistä enemmän. Juurikin pesin wc:n ja huomasin että teinityttö on sotkenut lavuaarin ripsien kestoväreillä ja meikkivoiteilla, jotka eivät lähteneet pois. Harmittaahan se toki, mutta kun hetken miettii, niin ne on vain elämän jälkiä joita tulen vielä positiivisella tavalla itku silmässä muistelemaan. Koti on elämistä varten.:) Korjautan nämä sitten kun lapset muuttavat omilleen, jos tällöin enää edes haluan poistaa näitä lapsuusajan muistoja..

    Mukavaa kesää!😊

    • Uskon ja tiedän ;) Kyllä niitä täällä löytyy ja lisää on varmasti tulossa. Tuo lattiassa oleva metrin mittainen jälki on valitettavan näkyvä ja omilla korjauyrityksillä sain siitä entistä näkyvämmän (ei olisi pitänyt koskea). Kyllähän se harmittaa, kun uunituore lattia menee pilalle, olisi kai vähemmän harmittanut, jos oltais keritty asua tässä edes vuosi tai pari. Olen yrittänyt siihen tottua, mutta tuloksetta :D

      Ihanaa lämpöistä kesää!

  3. Meillä porrasasentajat rikkoivat aikoinaan samanlaisen lattian kuin teillä on. Aivan karmeat palat pintaa irtosi portaan läheltä. Teetin siihen paikkakorjaukset ja ne ovat kyllä aivan eri väriä kuin muu lattia, ei voi mitään :( Lattiantekijä kyllä sanoi ennen korjausta, ettei jälki tule paikkaamalla olemaan moitteeton, mutten silloin kyennyt edes ajattelemaan koko lattian hiontaa ja lakkausta. Lakka meinaan tuoksui (ainakin) meillä ihan tappavalta eli en halunnut sitä löyhkää enää kotiin, jossa asutaan.

    Olen siis kanssasi täysin samoilla linjoilla, että tykkään betonilattiasta paljon, mutta ehkä miettisin sitä nyt kahdesti, jos olisin tekemässä uutta kotia itselleni.

    • No auts!! Mikä ikävä sattuma, että noin pääsi käymään. Korjaus tuon lattian kanssa on kyllä haaste, että vaikea sanoa, laittaisiko uudelleen. Se on kyllä muuten tosi huoleton.

  4. Naan

    Kiitos paljon tästä postauksesta! Olemme vaihtamassa lattiaa ja tuo sama betonilattia oli listalla vaihtoehto ykkönen. Olen muutamasta blogista lukenut juuri tuon kuinka helppo on paikallisesti korjata suuremmat naarmut. Meillä on useampi lapsi ja näin ollen lattia tulee olemaan suurella kulutuksella. Lisäksi melkeen lattiaan asti yltävät isot ikkunat näyttävät jokaisen naarmun. Eli siis todellakin arvostan sitä, että isommat kolhut on paikattavissa kätevästi.

    Aiemmin jo jäin miettimään lattian puhtaanapitoa, kun kävimme katsomassa vaaleaa eläväpintaiseksi jätettyä betonilattiaa perheessä, jossa oli lapsia ja koira. Lattia oli kieltämättä aika kauhean näköinen. Lika oli jäänyt kiinni karheampiin kohtiin pahemmin kuin muuhun lattiaan ja näin ollen lattia oli laikukas.

    Me alamme miettimään seuraavaa vaihtoehtoa ja tsemppiä teille lattian uudelleen käsittelyyn! Ymmärrän todella hyvin, miksi se täytyy korjata yhden naarmun vuoksi. Mukavaa kesää!

    • Kiva kuulla, että postauksesta on apua omissa valinnoissa.

      Meillä tuo lattia on ollut 8 kuukautta, niin nähtäväksi jää mikä on tilanne parin vuoden päästä. Onhan sillä aika paljon kestettävää :D Koitan pitää lattiasta hyvää huolta, jotta siitä on iloa mahdollisimman pitkään.

      Ja kiitos ymmärryksestä! Ihanaa kesää :)

  5. Suurkiitos, tämä oli todella antoisa postaus! Autta arvioinnissa, sillä ajattelin sitä eteisaulaamme. Muistan hyvin kun aikoinamme muutimme vastarakennetttuun kotiimme ja kuinka ensimmäiset naarmut syntyivät parkettiin. Nyt kohta kahdenkymmenen vuoden jälkeen ne ovat sulautuneet lukuisiin jälkiin ja harmitus on muuttunut nostalgiaksi: tuossa autuaammille metsästysmaille siirtynyt Onni-koiramme petasi nukkumapaikkaansa, tuossa kummitäti meinasi kaatua korkkareillaan Millenium-juhlissa, tuo syntyi Halloweenina… Elettyä elämää ja yhdessäolon hetkiä, ihania muistoja.

    • Onpa kiva kuulla, että tästä oli hyötyä! Kyllähän se harmittaa, kun ihan uuteen tulee kunnolla näkyvämpää jälkeä. Lasten kanssa nyt joutuu vaan kestämään monenlaista, ja jotkut jäljet jopa huvittavat – jotkut ei :D

      Parketti ja puu muutenkin materiaalina elämänjälkineen on nostalginen, patinoituminen sopii ja kuuluu siihen, vähä kuten nahkaankin, jonka ulkonäkö vain paranee ajan myötä.

  6. Pingback: Betonilattia korjauksen jälkeen | Design Wash

  7. Tulipas vaalea tuosta lattiasta, harmi että siihen tuli tuollainen jälki. Olen itsekin pitkään pohtinut sirotelattian laittamista, sillä se tuntuisi kyllä lapsiperheen kiireiseen arkeen helppohoitoiselta vaihtoehdolta. Tuo listattomuus houkuttelee myös!

    • Juu, ihan täydellinen värisävy. Edelleen tykkään noin 3 vuoden jälkeen. Tuo jälki oli kyllä veemäinen. Ehkä se tuli myös sen takia, kun lakkapinta oli vielä niin tuore, että se otti itseensä helposti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s