comments 2

Myrsky

Viime päivinä on ollut aika myrskyisää. Enkä tarkoita pelkästään tuolla ulkona, vaikka sen seurauksena olikin puu kaatunut takapihalla, mutta nyt on myrskynnyt myös seinien sisällä. Tekisi mieli purkaa pinnalla olevat ajatukset sanoiksi, mutta niissä on niin paljon raivoa, ärsytystä, surua ja pettymystä, että on parempi olla vain hiljaa ja odottaa suosiolla, että myrsky laantuu.

Jos joku kysyisi minulta mitä kuuluu, en ehkä pystyisi siihen vastaamaan. En ainakaan yhdellä sanalla tai edes yhdellä lauseella. On helpompi ohittaa kysymys tai kuitata vaan ihan hyvää, koska onhan sekin totta, myrskystä huolimatta. Tuntuu, että aina jollakin elämän osa-alueella on jonkinlaista haastetta. Hyvin harvoin on sellaista ihanteellista tilannetta, jossa ihan kaikki itselle tärkeät ja merkitykselliset asiat ovat täydellisen hyvin ja mallillaan. Ja jos on, niin sitä ei kauaa kestä.

Olen huomannut, että kaikesta ikävästä seuraa aina jotain hyvää. Samantien, kun lokaa tulee niskaan, mietin miksi asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Ainahan sitä ei heti ymmärrä, mutta varmasti sitten myöhemmin. Joskus siinä menee päiviä, joskus viikkoja ja joskus jopa vuosia. On lohduttavaa huomata, että lähes kaikella tapahtumalla on aina jokin tarkoitus ja merkitys.

Laitan tähän alle erään tekstin, jonka tuttavani oli kopioinut omalle seinälleen. En tiedä, kuka tekstin on kirjoittanut, mutta se pysäytti ja laittoi miettimään omia tekoja ja omia valintoja. Tekstissä on asioita, jotka sopivat aika hyvin juuri tähän hetkeen.

***

On turha odotella, että muut muuttuisivat ja kannustaisivat sinua. Rohkeutta on kulkea omaa tietään, elää omaa elämäänsä, vaikka muut sanoisivat mitä. Se on voimakasta ja esimerkillistä, joten ethän pienennä voimaasi muiden vuoksi, kukaan ei tule sinua siitä kiittämään.

Sano itsellesi: Olen toiminut ennen itseäni vastaan ja nyt en enää suostu muuhun kuin täydelliseen rehellisyyteen itseäni ja valintojani kohtaan. Aikani täällä, tässä elämässä, on rajallinen ja käytän sen miten itse parhaakseni näen. Olen vastuussa vain itselleni. Se, että päätökseni laittavat ympärilläni olevat ihmiset ajattelemaan omaa elämäänsä ja suhdettansa minuun uudella tavalla, on vain hyvä asia.

Herääminen tapahtuu helpommin, jos joku hieman herättelee, tönii ja ärsyttää omilla rohkeilla teoillaan. Ei ihmisiä pidä pitää pumpulissa, hipsiä heidän ympärillään ja varoa sanojaan ja tekojaan.

Miten he ikinä voisivat löytää saman rohkeuden, saman päättäväisyyden, saman halun muutokseen, jos heitä pidetään heikkoina ja suojelun tarpeessa olevina?

Meissä kaikissa on sama voima, toiset toimivat vain nopeammin, toiset hitaammin. Meillä kaikilla on monta eri tietä kuljettavana, näytetään siis esimerkkiä valinnan mahdollisuudesta.

2 Comments

  1. meijurii

    Niin totta ja taas puit omatkin ajatukset sanoiksi ❤️ Asioilla on tapana järjestyä ja siihen on pakko uskoa, vaikka välillä tuntuu epäoikeudenmukaiselta että miksi meille aina, miksi aina tulee uutta murhetta kun edellisestä selvitään, miksi me ei saada elää tavallista arkea arkielämän murheilla. Kun vaikeudet kestää vuosia, vaatii se uskoa, jaksamista, paljon itkua ja ystäviä, mutta asiat järjestyy. Halaus Tiina ❤️

    • Näinhän se on, asiat kyllä järjestyvät aikanaan. Eilinen viestittely piristi kovasti mieltä, kiitos! En malta odottaa, että nähdään ♥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s