Myrsky on laantunut. Monta päivää se otti, mutta nyt tilanne on viimein rauhoittunut. Sen verran hurjaksi se kerkesi kuitenkin mennä, että oli lähdettävä purkamaan, mitä oikein tapahtui ja mistä kaikki johtui. Siihen auttoi vain ja ainoastaan puhuminen. Ajan kanssa ja rauhassa, ilman raivoa, huutoa, syyttelyä tai ilkeilyä. Solmut alkoivat aukeamaan kuin itsestään. En muistanutkaan, miten tärkeää puhuminen voikaan olla. Ja toinen tärkeä tässä tapauksessa oli tietysti kuunteleminen.
Täällä on siis rauha maassa ja moni mieltä painanut asia on ratkennut. Tai no, oikeastaan monta asiaa lähdetään nyt ratkomaan, jotka ovat kulkeneet mukana vähän vaivihkaa, huomaamatta. Myrsky oli todellinen herätys siihen, että kaikki ei ole hyvin. Asian ymmärrys on ensimmäinen askel muutokseen, joka on se kaikista tärkein askel.
Tällä hetkellä on valtavan helpottunut ja huojentunut olo. Ja, onnellinen. Kuten tokaisin edellisessä postauksessa, että kaikesta ikävästä seuraa aina jotain hyvää, niin juuri niin tässä nyt kävi – tai tulee käymään. En ole aiemmin huomannut synkkää pilveä ympärillä, tai ehkä en ole osannut katsoa. Mutta se tulee vielä väistymään, sen juuri päätin. Ottaa varmasti aikansa, joten on annettava sille aikaa. Tässä ympärillä on niin paljon hyvää ja tärkeää, josta en halua missään nimessä luopua ja sen vuoksi olen valmis tekemään töitä niin paljon kuin se vaatii. Onhan tässä elämässä selvitty aiemminkin vaikka ja minkälaisista vaikeuksista ja haasteista, miksei nyt selvittäisi?
Elämä osaa yllättää jatkuvasti. Eipä siihen aina pysty vaikuttamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta elämä on sellainen, arvaamaton. Hyvässä ja huonossa.
Pimeän koleasta marraskuusta huolimatta tämä viikko on ollut kaikin puolin tosi hyvä tähän mennessä. Vielä on toki viikkoa jäljellä, mutta hyviä asioita on kerinnyt tapahtua jo paljon. Sain nimittäin kuulla, että kuvaamani Töölön upea asunto meni kaupaksi heti ensinäytön jälkeen pyyntihinnalla! Että morjensta vaan. Aivan mahtava homma, onneks olkoon Maija ja Tommy! Työrintamalla tapahtuu nyt parhaillaan kivoja, innostavia ja jännittäviä juttuja. Olen odottanut tosi pitkään, että töiden parissa alkaisi hommat rullaamaan ja viimein näyttäisi niin käyvän. Tosi hyvä ja luottavainen fiilis pitkästä aikaa.
Se, että solmut alkoivat viimein aukeamaan, oli erittäin merkittävä asia ihan koko tulevaisuutta ajatellen. Avaudun täällä yleensä myös niistä ikävistä ja rankoistakin asioista, koska se helpottaa ihan valtavasti. Ylipäätään, että saa sanottua asiat ääneen, oli se sitten ystävälle, perheelle tai vaikka ihan tuntemattomalle, puhuminen auttaa aina. Bloggaamisessa on erityisen terapeuttinen voima ja kun saa purettua asioita edes jollain tavoin sanoiksi, helpottaa. Nyt on hieman jarruteltava, koska tällä kertaa kyse ei ole vain minusta. Ehkä ne pahimmat myrskyt on tältä erää kuitenkin koettu ja matka jatkuu rauhallisemmin.
Design Wash 
Voi kuule ihana kuulla että solmut voi aueta! Olen loppuraskauden kourissa masennuksen kanssa ja tilannetta ei helpota uusi koti (6kk kohta asuttu ja en edelleenkään pysty näkemään tätä pitkän ajan kotina, en pidä naapurustosta enkä asumismuodosta, vaikka näitä pitkään harkittiin) ja lapsilla uudet hoito- ja harrastuspaikat ja miehen kanssa myrskyää. Tuntuu, että tämä koko vuosi on vaan ollut yksi iso virhe ja kaikki on kasaantunut nyt viimeiselle kuukaudelle ja tilanne on räjähtänyt käsiin… Toivon että tämä johtuu raskaudesta, mutta pelkään, että ostettiin uusi kallis asunto väärästä paikasta ja revittiin ilman oikeita syitä lapset juuriltaan ja pilattiin elämä 😩ja asunnon vaihto heti uudestaan ei vaan ole rahallisesti mahdollista…. mies koittaa pysyä positiivisena mutta eipä se auta… ärsyttää vaan. Apua on haettu mutta sekään ei auta kun pallotellaan paikasta toiseen. Työasiat onneksi voin unohtaa hetkeksi. Voimia syksyyn! Onneksi kohta uusi vuosi :)
Kommenttisi sai kyyneleet silmiin… Aika paljon teillä on kaikkea meneillään. Luulen, että moni asia tuntuu pahemmalta kuin onkaan juurikin raskauden takia. Raskaushormoonit voi olla todella voimakkaat ja viedä mieltä matalaksi oikein kunnolla. Teillä on suuria muutoksia tapahtunut samaan aikaan ja ilman raskauttakin tuommoisiin muutoksiin ihminen reagoi ja pakostikin alkaa ahdistamaan.
Joskus tuntuu, että kaikki asiat vaan kaatuvat päälle, eikä helpotusta meinaa millään löytyä. Itseäni helpottaa sellaisissa tilanteissa, kun mietin, että asiat voisivat aina olla pahemmin ja sitten pohtii muutaman pahemman skenaarion, joka auttaa näkemään oman tilanteen jopa ihan hyvänä.
Ymmärrän, että välillä meinaa toivo loppua kaiken keskellä, mutta parempia aikoja on ihan varmasti tulossa! Sen olen omassa elämässäni huomannut. Meitä koeteltiin pari vuotta sitten oikein kunnolla ja jossain kohtaa tuli olo, ettei me selvitä. Lokaa satoi päälle vaan entistä pahemmin ja mentiin tosi syviin vesiin, eikä meinannut voimat enää riittää. Jostain sielunsopukoista sitä kuitenkin löytyi ja taisteltiin itsemme taas pinnalle. Nyt muistelen niitä aikoja kiitollisena.
Koita jaksaa uskoa, että vielä helpottaa ja asiat ratkeavat ajallaan. Muista levätä ja olla itsellesi armollinen, koita tehdä sellaisia asioita mitkä tekee iloiseksi. Avun pyytäminen todellakin kannattaa, joko läheisiltä, ystäviltä tai ammattilaisilta, kertoa ihan suoraan oma tilanne, jotta oikeanlaista apua voi saada.
Oikein paljon jaksamista loppuraskauteen ja tietysti muutenkin, pian teillä on pieni nyytti sylissä! Iso halaus ♥
Elämä kantaa. Näin se onneksi on. Itse olen saanut/joutunut availemaan solmuja, niitä tiukkojakin viimeisen 18kk aikana monta. Välillä tehnyt kipeää, tuntuu että hukun. Mutta nyt elämässä on seesteinen ja onnellinen aika ja siitä olen erityisen onnellinen ja helpottunut. Uuteen kotiin muutto jouluksi ja koko perhe siellä yhdessä on paras palkinto mitä voin tällä hetkellä toivoa. Elämä on nyt! Nautin siitä. Kiitos blogista ja kauniista kannustavista teksteistäsi.
Niin se tekee, välillä mennään melko matalalla, mutta sieltä aina noustaan. Hukkumisen tunne on erittäin tuttu, rankimpina aikoina pari vuotta takaperin mielessä pyöri joka yö nukkumaan mennessä kuva siitä, että olen hukkumassa ja koitan vaan pitää itseni pinnalla ja saada happea. Yritin uida eteenpäin, mutta tuntui etten pääse. Tätä kesti monta kuukautta. Sitten jossain kohtaa kuva muuttui sellaiseksi, että kellun. Vesi liplatteli ympärillä, oli helppo olla. Niin helpottunut tunne.
Tosi ihana kuulla, että siellä on asiat just eikä melkein, kaikki mallillaan :) Onnea uuteen kotiin, voin vaan kuvitella fiilikset!
Kiitos kauniista kommentistasi, lämmittää sydäntä ihan valtavan paljon ♥