comment 0

Haaveena oma talo

Haaveilen omasta kodista päivittäin. Siis kirjaimellisesti omasta, ostetusta sellaisesta. Tämä vuokralla asuminen kerrostalossa on alkanut toden teolla ärsyttämään. Naapurien äänet ja elämiset kuuluu seinien läpi aamusta iltaan, joten omakotitalohaave tuli lyhyessa ajassa jäädäkseen. Hiljaisuus – siitä olen valmis maksamaan.

Tämä on ehkä jo hieman tragikoomista: olemme asuneet uudessa kodissamme vasta kaksi kuukautta, ja mittatilaustavara toimitettu pari viikkoa sitten sisälle, kunnes ehdotin miehelle uutta asuntonäyttöä. Hän puisteli päätään ja sanoi, että nyt nainen rauhoitut, pidetäänpä ensin kuitenkin viikonloppuna nuo tuparit, ennen kuin uutta mennään edes katselemaan.

Viikonlopuksi hieman rauhoituin (siis no en todellakaan), ja seuraavalle viikolle olinkin varannut jo useamman asuntonäytön. Siis tämä homma menee nyt ihan järkipelillä. Ei maksettais kenellekkään toiselle, vaan itsellemme ja voitais tehdä muutoksia tai tarvittavaa remonttia juuri niinkuin itse haluaisi. Panostaa siihen omaan. Järkevästi ajateltu, eikös!


Kohteisiin tutustuminen

Muutamia kohteita käytiin sitten katsomassa. Enää ei asuttais Helsingin keskustassa vaan Vantaalla, Espoossa tai Nurmijärvellä. Kröhöm… mitä tässä oikein tapahtuu?Omakotitaloja meidän budjettiin ei lähempää irtoa, tai eipä niitä oikeastaan olekaan, joten jonkin verran etäisyyttä keskustaan sitten tulisi. Eli sijainnista pitää tässä kohtaa tinkiä. Ja toinen auto hankkia. Ou nou.

Yksi ihana persoonallinen remontoitu kivitalo kolahti samantien. Olin aivan tohkeissani tästä kohteesta. Kävimme sitä katsomassa, mutta valitettavasti talo sijaitsi liian lähellä moottoritietä, joten liikennemelua olisi 24/7.

Kuvien perusteella sisätilat olivat aivan ihanat. Paikanpäällä nähtynä se oli kuitenkin tyyliltään liian vanhanaikainen meidän makuun, ja pintaremonttia olisi pitänyt tehdä useammassa kohdassa.

Talo Vantaa

93055239

93055237

92852347

92852349
92852351

92852353 92852361

92852359

92852365

92852355 92852363  92852369

92852371

93055241

92852339

92852377

92852375

Ulkopuolelta ranskalaishenkinen talo pihoineen sai 10+ pistettä. Näin upeita kohteita kun on harvoin tarjolla. Kohde on vielä myynnissä, joten kiinnostuneet, gogo!


Uudiskohdetta kohti

Vanhoissa taloissa on SE juttu, kuten edellisistä kuvista näkyy. Unelmahan olisi löytää vanha tehdasrakennus, joka on saneerattu, tai että itse ottaisi sellaisen projektiksi. Ei tosiaankaan vielä, sitten joskus kun/jos sopiva kohde löytyy ja rahavarastoja on saatu kasvatettua.

Uudet modernit kivi- ja puutalot nostavat tässä kohtaa päätään. Itseasiassa ollaan tehty jo tarjous yhdestä kohteesta, joka vaikuttaa sopivalta. Kyse on uudiskohteesta, jonka sisätilat laittaisin kuitenkin vielä uuteen uskoon. Yllätys :D Noh, katsotaan mitä tässä tapahtuu. On kyllä tosi stressaavaa, mutta samalla älyttömän jännittävää. Vielä en paljasta yksityiskohtia, kun tilanne elää koko ajan.


Oma tyyli

Aivan valmista oman tyylistä pakettia ei meinaa löytyä. Aina jokin asia häiritsee. Siinä kohtaa jos budjetti tuplattais, alkais varmaan löytyä sopiva kohde. Mutta nyt täytyy nähdä kohteet mahdollisuutena. Eli mitä sinne pystyisi suht helposti tekemään, ilman suurempaa remonttia.

Olen keräillyt jo pidemmän aikaa erilaisia fiilistelykuvia, millaista tyyliä haluaisin omaan kotiin. Linja on nyt aika selkeä: aidot puulattiat, valkoiset kaapistot sekä lisäksi jotain raffia pintaa. Vanhoissa asunnoissa on itsessään ihania yksityiskohtia, mutta uudiskohteet ovat taas helpompia, kun niihin ei tarvitse tehdä niin mittavaa muutosta.

9dbb4c2a58fdd231f1454f8a89cbdc7b

dbc2493a01be445a0d86b5d0b44ffff3

92180057

964870_469216183158546_326559371_o

86543673

f3c08591bb478077a6b39dcad99a8e48

tumblr_mbnas1QsWV1qzvgm4o1_1280

6211f93f2a6b90c0fe2accd05041f936

316a648a74fca196016b9ccd610162be

86543681

92180067

92140549   92140537

3288ad781f10680e44aa8f79bc77c6eb

a418d9022c87bc27b1cda6f3a0025983

comment 0

Asuntomessut Hyvinkäällä

Asuntomessut olivat tänä vuonna Hyvinkäällä, reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Messuvierailu jäi melko viime hetkeen, mutta näköjään jäi monella muullakin, kun populaa tuntui olevan. Sateinen perjantaipäivä vaihtui onneksi auringonpaisteeksi, muutoin kiertämiset olisivat ehkä jääneet.

Messuseuraksi sain oman mieheni, jonka olen todennut vuosien saatossa loistavaksi seuraksi matkailu- ja shoppailureissuja myöten. Nyt hän toimi laukunkantajana, kun minä heiluin kameran kanssa. Jossain vaiheessa piti kysyä, että ärsyttääkö kantaa minun isoa laukkua. Vastaus oli ”Kyllä, mutta kannan mukisematta.” Ja sillä samaisella hetkellä laukku jäi kiinni johonkin ovenkahvaan. Kävi sääliksi, mutta nauroin vaan vedet silmissä tilannetta. Ihana uhrautuva mies <3

Aikaa messualueen kiertämiseen oli 2,5 tuntia, turhan myöhään kun piti messuille lähteä. Toki olisi voinut varata aikaa reilummin, mutta kaikki kohteet tuli nähtyä muutamaa tylsän tuntuista yksilöä lukuunottamatta.


Suosikkikohteet yllättivät

Kaksi kohdetta nousi ylitse muiden. Ihan yllätin itseni, koska luulin, että ihastuisin perinteiseen tapaani pelkistettyihin ja isoihin kivitaloihin tai monesti sisustuslehtien palstoilla pyörineeseen Majaan, mutta toisin kävi. Puutalot hirsiparruineen tekivät suurimman vaikutuksen. Suosikkikohteeni olivat Lapplin Lumo sekä Honka Lumi.

Ehkä mukavin yllätys messukokemuksessa oli se, että mies tykkäsi aivan samoista kohteista! Hyvähyvä, joko aivopesu on tehonnut tai sitten sattuman kaupalla meillä tosiaankin on sama maku.

Tässä muutamia otteita eri kohteista, jotka miellyttivät silmääni. Aivan kaikkea ei siinä ihmistungoksessa pystynyt kuvaamaan, mutta näistä saa usein ideoita omiin asunto- tai sisustusprojekteihin.

Hirsitalo_ruokailu

Honka Lumin hirsiseinät toivat vahvaa mökkifiilistä, ja tyylikkään pelkistetty sisustus toimi loistavasti kokonaisuudessa.

Hirsitalo_makuuhuone

Hirsitalo_olohuone copy

Aula_rappuset

Puuta, betonia, terästä, mustaa ja valkoista. Siinä ne, toimii.

Keittio_mustavalkoinen

Tyohuone_mustavalkoinen

Lappli_ruokailu

Lapplin Lumossa keittiö oli ronskisti mustanvärinen, jota oli pehmennetty tammitasoilla ja kalusteilla. Kokonaisuus toimi mainiosti.

Lappli_keittio

Lappli_takka

Keittio_valkoinen

Tyohuone

Keltainen toimi värikontrastina mustavalkoisessa sisustuksessa.

Makuuhuone_tyohuone

Upotettu_kaappi

Olohuone_raitamatto

Nurkkaus

Maja_eteinen

Säilytysratkaisuja Majassa.

Maja_vaatehuone

Vaatehuone

Maja_keittio

Maja_ulkokuva

Maja ulkopuolelta. Puu kelottuu harmaaksi vuosien saatossa.

Vessa_mustavalkoinen

Olohuone_lounge

Vessa_pinkki

Piha_kavyt

Keittio_hyllyt

Lappli_sauna

Lapplin Lumon saunassa lautojen leveys tuplat normaaliin.

comment 0

Jätkällä on saari, se oma saari on

Uusi kotimme sijaitsee Jätkäsaaressa (Busholmen), Etelä-Helsingin uudella asuinalueella Länsisatamassa. Alue on vielä täysin rakennusvaiheessa, mutta monipuolinen ja kiehtova kaupunginosa tästä tuntuu nousevan. Aluetta rakennetaan vaiheittain ja täysin valmiina sen pitäisi olla vuonna 2025.

Muistatkos, kuka megajulkkis esiintyi taannoin Jätkäsaaressa?

jatkasaari_wall


Jätkä on brändätty saari

Jätkäsaari on ollut nimensä mukaan saari tai itseasiassa se koostui kolmesta eri saaresta: Jätkäsaaresta, Hietasaaresta ja Saukosta. Jätkäsaari on toiminut aikoinaan satama-alueena, jossa satamajätkät touhusivat. Siitähän se nimikin on tullut, tosin käännettynä ruotsinkielisestä versiosta.

Jätkäsaari on brändätty ja se on saanut oman näyttävän graafisen ilmeen. Brändäyksen takana on designtoimisto BOTH. Kuten kuvista näkyy, brändäys tekee alueesta omaleimaisen ja mielenkiintoisen. Ilme on ihanan raffi, ihan minun mieleen.

Helsingin kaupunki lanseerasi Jätkäsaaren tulevan asuinalueen ja graafisen ilmeen vuonna 2009. Kampanja sai hopeaa Grafian Vuoden huiput -kilpailun sarjassa ”Innovatiivinen media tai ympäristö”. Iso käsi Helsingin kaupungille rohkeudesta tehdä asiat toisin!


Jätkällä on oma logo

Jätkäsaaren logo on kivan symbolinen. Merkki on J-kirjaimen muotoinen satamanosturin koukku, joka kertoo alueen alkuperäisestä roolista tavarasatamana. Sen muodossa on havaittavissa myös merenneito. Logon kirjasintyyppi on sabluunamainen, tyyliltään vastaava kuin satamakonttien merkinnät. Loistavaa työtä!

Jätkäsaaren_logo


Keskustan hollilla, meren äärellä

Jätkäsaaresta rakennetaan uusi asuinalue, jossa on laaja palvelutarjonta, sekä julkisen ja kevyen liikenteen kulkureitit. Sporat 9 ja 6T kulkevat jo tuosta vierestä, ja tulevaisuudessa reitit kulkevat koko Jätkäsaaren ympäri.

Keskustaan on reilu kilometri ja laivat Viroon lähtee melkein meidän takapihalta. Niin, että Tallinnaankin pääsis nyt entistä helpommin. Nopeammin sitä siellä olis, kuin Turussa, heheh!

merenneito_koukussa

Hauskoja tekstejä konteissa, joilla oli hintansa.

jatkalla_on_saari

jatkasaari_koppi

arkkitehtuuri

Pirtsakkaa arkkitehtuuria.

talo

Koti se siellä olla möllöttää ylhäällä ja Verkkokauppa.com takana.

roori

Jätehuollosta tulee erikoinen: kaikki menee putkeen! Putkikuljetusjärjestelmä kuljettaa jätteet runkoputken kautta suoraan keräysasemalle.

laiva

Risteilijä pakittamassa.

pelastusrengas

jammaavat_tolpat

Laulavia lamppuja.

itameri_plakaatti

Itämeren suojelijaksi 50 eurolla?

kontti

Helsinki Horizon 2030 -näyttelykontti.

plakaatti

Lähipubin backstagella.


Helsingin kupeessa 100-vuotta sitten

Saimme tervetuliaslahjaksi Hyvä Jätkä -kirjan, joka on kertomus vuonna 1895 syntyneestä helsinkiläispojasta ja hänen kasvuympäristöstään. Hän on asunut koko lapsuutensa ja nuoruutensa Busholmenissa eli nykyisessä Jätkäsaaressa. Tarinaa kerrotaan myös vanhojen valokuvien ja historiallisten faktojen kautta.

En ole ikinä ollut mikään lukijatyyppi, saati kiinnostunut historiasta. Jotenkin tällainen historia kiinnostaa, joka koskettaa hyvinkin läheltä. Onhan tämä nyt oma asuinalueeni. Kirja täytyy siis ehdottomasti lukea!

hyvajatka_kirja

hyvajatka

saaret

vanhat_kuvat

comment 0

Muuttoruljanssi on ohi

Muutto uuteen kotiin on viimein tehty! Muutto piti olla viikonloppuna kuun vaihteessa, mutta poikien työreissu Osloon osui valitettavasti samaan viikonloppuun. Onneksi saimme siirrettyä muuttopäivää ja saimme kaksi raavasta kollia muuttoapuun. Neljästään pärjättiin hyvin, vaikka kantoapua piti irrota useamman ukon voimin.

Iso kiitos vielä toimeliaille muuttomiehille Manulle, Ollille ja Margukselle! Päivä siinä meni, kun kamat olivat uudessa osoitteessa. Niiden purkaminen on aivan toinen tarina.

muuttomiehet

muuttolaatikot

muutto_tehty


M
uuttolaatikoiden vuokraus

Kaikki muuttajat, ho hoi! Suosittelen vuokraamaan muuttolaatikoita muuton avuksi. Itse olin aluksi keräilemässä kaupoista isoja pahvilaatikoita, mutta siskoni kerkesi onneksi suosittelemaan lainalaatikoita, joiden vuokraus on todella edullista. Siis siihen nähden, että tavara on helppo pakata, latoa päällekkäin ja kuljettaa. Tavarat pysyvät varmemmin ehjänä, eikä tarvitse murehtia rikkoontumisista.

Itse vuokrasin 4o kpl muuttolaatikoita Lainalaatikosta 11 päiväksi. Laatikot tuotiin kotiovelle ja haettiin uudesta osoitteesta. Palvelu maksoi 130 €. Kannattaa varata sopivasti päiviä, jotta kerkiää rauhassa pakkaamaan ja purkamaan. Laatikoita suositellaan otettavaksi 1 kpl/m2. Tämä varmasti päätee silloin, jos on kovakin tavaroiden haalija.


T
ilaa piisaa

Tilat ovat kasvaneet edellisestä asunnosta huomattavasti, lisää neliöitä tuli 44 ja minulle oma työhuone, jeij. Näkymät 7. ja 8. kerroksesta ovat ihan mukavat, kaupunkisiluettia ja merta. Eiköhän tämä ole hintansa väärti. Muutenkin tilaa on nyt kiitettävästi, kunhan ei liikaa ala paikkoja täyttelemään.

Uudesta asunnosta ja sisustuksesta tulee vielä oma postaus myöhemmin, kunnes ensin vähän sisustelen. Vähän ja vähän, vararikkohan tässä tulee :D Mutta tätä olen odottanut, uuden kodin sisustamista!

Miehen mielestä sisustus on nyt valmis, kun uusi grilli saapui. Millään muulla ei taidakaan olla väliä. Niinpä niin :) Noh, onnellinen grillimestari sai viimein tulille ensimmäiset makkaransa.

grillimestari

comment 0

Vuosi yritystoimintaa takana

Heinäkuussa 2012 syntyi Design Ilmavirta, yhden hengen pieni suunnittelutoimisto Helsingin Ullanlinnaan. Vuosi yritystoimintaa takana ja matka vain jatkuu! Aika on vierähtänyt vauhdikkaasti, eikä tylsää päivää ole ollut. Olen nauttinut täysin siemauksin kaikista niistä eduista ja mahdollisuuksista, mitä tämä on tuonut tullessaan.


Ensiaskeleet

Fiilis oli viime kesänä kutkuttavan jännittävä. Mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään? Kuinka löydän asiakkaita, löytääkö ne minut? Pärjäänkö taloudellisesti? Joudunko palaamaan takaisin toimistohommiin? Kysymyksiä leijui paljon ilmassa.

Vaikka hieman mietitytti, mihin tämä tie vie, en jäänyt enempää murehtimaan mahdollisia uhkia tai haasteita. Ainahan niitä tulee, ennemmin tai myöhemmin. Kilpailu on tällä hetkellä erittäin kovaa meidän alalla, enkä itsekään ole koskaan helpolla päässyt. Pitää vain uskoa itseensä ja tehdä työ niin hyvin kuin pystyy. Mietin, että jos tämä ei nyt jostain syystä toimi, voin aina palata takaisin perus toimistohommiin. Enpä ole palannut, hyvin siis on mennyt :)


Arki muuttui täysin

En olisi arvannut, mutta arjesta tuli kerta heitolla juhlaa, tai siltä tuntui. Ei aikaisia heräämisiä, ei kellokortteja, ei raportointia menemisistä tai tekemistä. Työpäivät pyörähtävät helposti kellon ympäri, mutta työ ei ole tuntunut työltä, vaan enemmänkin kivalta harrastukselta. Tuntuu, kun olisi meneillään pitkä viikonloppu, joka vain jatkuu ja jatkuu. Vaikka päivät ovat olleet todella pitkiä, ei ne siltä ole tuntunut. Usein päivät menee niin, ettei millään malta lopettaa. Vaikka ruusuilla onkin tanssittu, pari piikkiä on osunut jalkaan.

Yllättävintä on ollut se, että yritykseni on todella löydetty. Jaa, että mistäkö? Netistäpä tietenkin! Vaikka aluksi puskaradio lauloikin, alkoi pian tulla muitakin asiakkuuksia. Design Ilmavirta löytyy Facebookista, Behancesta, Grafian sivuilta, blogista sekä tietysti omilta www-sivuilta. Näiden sivujen ansiosta yritykseni on löytynyt ja työtä on ollut kiitettävästi.


Työhuone uudessa osoitteessa

Haaveilin pitkään kunnon työtilasta. Omasta työhuoneesta, jossa koneet ja laitteet ovat käden ulottuvilla, eikä pyörimässä sekaisin ympäri asuntoa. Tämä ihme tapahtui nyt. Kuukausien etsinnän jälkeen löysimme uuden kodin, jossa on lisäksi toivomani työhuone. Oikeastaan työhuoneen tarve oli muuttomme syy.

Design Ilmavirta toimii nyt Jätkäsaaressa, Rionkadulla. Uusi kehittyvä asuinalue Länsisatamassa, joka on vielä pitkään työmaata. Kehitystä näkyy päivittäin ja Hyväntoivonpuisto edessämme alkaa pian vihertämään.


En vaihtaisi, ellei ois aivan pakko

Kotoa käsin on kaikista kivointa tehdä hommia. Vaikka isoissa toimistoissa tapaakin ihania ihmisiä ja siellä on tekemisen meininkiä, on se silti jotenkin ahdistavaa kotitoimistoon verrattuna. Kelloa tulee vilkuiltua useammin ja huomaa odottavansa  lounastaukoa aamun ekoista tunneista lähtien. Työteho on kotitoimistossa parempi ja  keskittyneempi, silti rento fiilis. Taukoa työnteosta voi pitää vaikka blogia kirjoittamalla :)

Olen otettu siitä, että minua on kosittu useampaan kertaan töihin Suomen suurimpaan viestintätoimistoon Milttoniin. Olen tehnyt heidän kanssa yhteistyötä vuoden sisällä jo jonkin verran, ja välillä viettänyt työpäiväni siellä. Milttonissa on loistavaa porukkaa ja ihanan kunnianhimoista meininkiä jokaisessa projektissa.

Vaikka onkin mukava olla osana tiimiä, joka on todella periksiantamaton ja lahjakas, ei tuollainen toimistotyö minua enää kiinnosta. Saman työn tekisin mielummin kotitoimistollani. Yhteisiä palavereita on välillä toki pidettävä, mutta itse suunnittelutyö on mukavampi pukertaa omalla työkoneella.

Olen erittäin tyytyväinen, että taannoin uskoin omaan vaistooni. En ottanut vastaan minulle tarjottua työpaikkaa, vaikka oheen luvattiin melkein kaikkea mitä vain voi toivoa. Aiemmat kokemukset ovat tehneet minusta hieman skeptisen. Lupauksia ei ole ennenkään pidetty, joten en uskonut runoiluun enää. Kieltäydyin siis pestistä.


V
oita 50 € lahjakortti Finnish Design Shop -verkkokauppaan!

Vuosi on lyhyt aika, mutta oikein hyvä alku. 1-vuotis synttäreiden kunniaksi Design Ilmavirta arpoo kaikkien tykkääjien ja kommentoijien kesken 50 € arvoisen lahjakortin Finnish Design Shop -verkkokauppaan.

lahjakortti_finnishdesign

Kuinka arvontaan voi osallistua?

Tykkää tai kommentoi Facebooksissa synttäripäivitystä, niin olet mukana design-arvonnassa! Tästä Facebookin synttäripäivitykseen.

Arvonta päättyy 31.7.2013. Onnea kaikille osallistujille!