comment 1

Toimiva koti – toimiva arki

Pienessä sisustusbloggaajien ryhmässä pyörii silloin tällöin haaste, johon muut bloggaajasiskot tarttuvat. Tällä kertaa Muotoseikan Vilja kysyi meiltä arjen helpottajista tai hankaloittajista:

“Mikä sinun kodissasi helpottaa arjen sujuvuutta? Mikä taas tekee arjesta hankalampaa? Mistä et arjen toimivuuden nimissä luopuisi? Entä minkä muuttaisit, jos voisit?”

Kodin toimivuudessa kaikki lähtee oikeastaan sen pohjasta, eli pohjapiirustuksesta. Neliöitä enemmän merkitystä on sillä, miten kodin eri tilat rakentuvat.

Eri elämäntilanteet luovat erilaisia tarpeita. Meillä on nelihenkinen perhe, jossa on kaksi pientä lasta. Tämän takia omakotitalossa asuminen on meille paras ratkaisu tällä hetkellä. Oma piha ja turvallinen asuinympäristö nousivat tärkeiksi kriteereiksi jo ensimmäisen lapsen myötä. On arkea helpottavaa, kun lapset voivat mennä tuohon pihapiiriin leikkimään keskenään, eikä tarvitse välttämättä lähteä kauemmaksi leikkipaikoille pyörimään, kun omassa tai naapureiden pihassa riittää tekemistä.

Kun asuimme Helsingin keskustassa, auton parkkeeraaminen oli aina ihan syvältä. Vapaita paikkoja sai metsästää toisinaan hyvinkin pitkään ja kävelymatkaa kotiin saattoi tulla reilusti. Nyt meillä on taloudessa kaksi autoa ja pihalla tilaa useammalle autolle. Se on ehdottomasti yksi suurin arkea helpottava tekijä, kun saa lapset ja ostokset suoraan kotiovelle, eikä parkkipaikkoja tarvitse metsästää tai sakkoja pelätä, jos vahingossa on parkkeerannut väärin. Kesäisin kun tuntuu olevan Helsinki täynnä tietöitä ja puolet parkkipaikoista suljettuna, kun taas talvella lumikinokset valtaavat osan paikoista. Autot on kuitenkin meille pakollinen paha ja jo itsessään arkea helpottavia.

Koska työskentelen kotoa käsin, erillinen työhuone on ollut yksi tärkeimmistä asioista. Tuo olikin aikoinaan syy vaihtaa isompaan asuntoon, kun makuuhuoneessa työskentely ei vain enää toiminut. Työhuone on palvellut pian jo 7 vuotta, mutta erillinen työtila olisi ihan mahtava. Siis sellainen, jossa on oma sisäänkäynti ja hieman erillään talosta. Siitä olenkin aiemmin kirjoittanut. Kun tekee kotona töitä samaan aikaan kun muu perhe on kotona, kaikki äänet tulevat seinien läpi turhankin hyvin. Itse keskityn parhaiten täydessä hiljaisuudessa, joten lisärakennus omalle työtilalle olisi ihan mahtava. Ehkä sitten joskus.

Meidän kodissa on aika hyvä pohja ja ihan riittävästi myös niitä neliöitä. Toki muutaman asian muuttaisin tai oikeastaan lisäisin, kuten erillisen kuraeteisen! Meillä eteinen on reilun kokoinen, eikä sen tarvitse suurempi ollakaan, mutta vieressä saisi olla oma kuraeteinen, jossa voisi pestä ja kuivata lasten ulkokamoja. Nyt märät kuravaatteet roikkuu ympäri eteistä ja kylppäriä, ja sen takia kuraa ja hiekkaa kantautuu ympäriinsä.

Hyvät säilytystilat ovat osa kodin toimivuutta. Keittiössä, kodinhoitohuoneessa ja eteisessä on säilytystilaa aika hyvin. Vaatekaappeja meillä ei muuten edes ole, kun jätin ne rakennusaikana kokonaan pois, koska halusin suunnitella itse kaapit. Edelleenkään, kohta näin kahden vuoden jälkeen, kaappeja ei ole vieläkään tullut, kun ei ole ollut oikeastaan tarvetta. Meillä on makuuhuoneen yhteydessä pieni vaatehuone ja siellä on sekä minun, että miehen vaatteet. Ostamme uusia vaatteita hyvin harvoin ja sen takia osa hyllyistä on jopa tyhjillään. Eli toistaiseksi pärjätään miehen kanssa pelkällä vaatehuoneella. Tarvittaessa voi työhuoneeseen lisätä vaatekaapit, siinä olisi niille tilaakin.

Lastenhuoneeseen olen kaavaillut seinänkokoista vaatekaappia, joka pitäisi mittatilauksena teettää. Sinne menisi sitten molempien poikien vaatteet, kirjat, lelut sun muut. Suunnitelma on jo valmiina, ainoastaan ovien materiaalin valinta sekä ne kuuluisat eurot puuttuvat. Vaikkei suoranaisesti kaappitilan puutetta nyt olekaan, saisi kodin toimivuutta paranneltua juurikin tuon lastenhuoneen kaappikokonaisuuden ansiosta. Huoneeseen tulisi sen myötä lisää leikkitilaa ja järjestystä.

Mistä arjen toimivuudesta en sitten luopuisi? Sanoisin, että pesukoneista. Pesukoneet ovat aivan ehdottomat arjen pyörittämiseen – ja ne pyöriikin meillä aivan koko ajan. Parhaillaan pyykinpesukone, kun taas oli pienemmän vaipat vuotaneet sänkyyn ja lakanat tietty märkänä. Pyykkirumba on muutenkin meillä ihan jatkuvaa, silti ei koskaan näy pyykkipussin pohjaa. Kumma homma. Astianpesukone on toinen, josta en luopuisi. Sekin on ihan jatkuvasti käytössä. Ilman sitä tiskivuoret olisivat meidän keittiössä tuttu näky.

Oikeastaan kotimme toimii oikein hyvin ja lähes kaikelle arjen toiminnoille on tilansa sekä paikkansa. Meillä on toimiva keittiö, kaksi vessaa, riittävästi säilytystilaa ja kodinhoitohuone. Eli paljon sellaisia asioita, jotka helpottavat tätä lapsiperhearkea, mitä nyt muutamat asiat toivoisin lisää.

1 Comment so far

  1. Pingback: MIKÄ BLOGGAAJIEN KODEISSA TOIMII? - muotoseikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s