comments 21

Talon kunnostus – ennen ja jälkeen

Tänään tuli tasan vuosi täyteen, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Ensimmäiset kuukaudet olivat asettumista ja tunnustelua, millaisen talon olimmekaan ostaneet. Päätös ostamisesta kun tuli vähän puskista. Mitä enemmän aika meni eteenpäin, sitä varmempia olimme, että teimme oikean päätöksen.

Olemme laittaneet taloa kuntoon sekä sisältä että ulkoa. Hämmentävää, mutta saimme vuoden aikana aikaiseksi jopa hieman enemmän, mitä oli aluksi edes tarkoitus!

talo_edesta

Touhua on riittänyt ja olemme viihtyneet kodissamme erittäin hyvin. Kaikki 140 neliötä on ahkerasti käytössä, eikä turhaa tilaa ole yhtään. Oikeastaan se tässä vähän yllätti, miten toimivaksi talo onkaan muodostunut.

Talo oli remontoitu tosi kivasti. Vaaleasti vanhanajan henkeen, yksityiskohtia myöten. Hienosäätöä, kunnostettavaa ja rakentamista on ollut kuitenkin jonkin verran. Ja tietysti sitä ah niin ihanaa sisustamista!

Tässä muutamia kuvia ennen ja jälkeen:

eteinen_ennen

eteinen

ETEINEN ennen/jälkeen. Paikkasin koloja ja maalasin eteisen kokonaan uudelleen. Söpöt naulakot hiottiin ja maalattiin mustalla. Muotoonleikkasin lattialle tummanharmaan kuramaton, ettei hiekka eksy enää eteistä pidemmälle.

_____

lastenhuone_ennen

Lastenhuoneen sisustus

LASTENHUONE ennen/jälkeen. Maalisuti on ollut käytössä useammassa kohdassa. Ompelin koloihin uudet verhot.

_____

lastenhuone_tapetti_ennen

ferm_half_moon_tapetti

LASTENHUONE ennen/jälkeen. Keltainen kukkatapetti poistettiin ja tilalle tuli mustavalkoinen söpö tapetti.

_____

tyohuone_ennen

tyohuone_jalkeen

TYÖHUONE ennen/jälkeen. Paikkausta ja maalausta sieltä täältä. Vaaleanpunainen kukkatapetti kulmasta päällemaalattiin.

_____

tyohuone_tapetti_ennen

ferm_living_grid

TYÖHUONE ennen/jälkeen. Vaaleanpunainen tapetti poistui ja tilalle tuli graafisempaa mustavalkoista.

_____

kylpyhuone_ennen

kylpyhuone_lavuaari_1000px

KYLPYHUONE ennen/jälkeen. Allastaso maalattiin uudelleen ja uusi silikonireunus altaan ympärille. Ompelin uuden verhon alahyllyn eteen.

_____

kylpyhuone_koko_ennen

kylpyhuone_jalkeen

KYLPYHUONE ennen/jälkeen. Maalasin seinät, katon, hyllyn ja pöytätasot uudelleen. Ompelin uudet verhot alahyllyjen eteen. Altaan reunaan tuli uusi silikonireunus. Kaakelit putsattu kloritilla.

_____

naulakko_valkoinen

naulakko_suihkuverho

NAULAKKO ennen/jälkeen. Kylpyhuoneessa oli kellertävän valkoinen naulakko, joka sai uuden ilmeen mustalla maalilla.

_____

terassi_piha_ennen

terassi_piha

TAKAPIHA ennen/jälkeen. Rakensimme takapihalle iso terassin, joka on hyvä jatkumo katetulle terassille. Puu on lehtikuusta, joka harmaantuu komeasti ajan kanssa.

_____

terassi_kulma_ennen

terassi_penkit_1000px

TAKAPIHA ennen/jälkeen. Talo maalattiin mustalla ja ikkunoiden karmit siistittiin. Ylälaudat uusittiin kokonaan.

_____

terassi_kulmapaikka_ennen

terassi_kulmapaikka_jalkeen

TAKAPIHA ennen/jälkeen. Terassilaudasta rakennettiin myös isot penkit. Niitä ei tarvitse siirtää talven ajaksi varastoon. Penkeillä mahtuu pötköttelemään useampi henkiö, leveyttä on yhteensä 6 metriä. Sokkeli maalattiin mustalla.

_____

terassin_istutuskulma_ennen

terassi_ennen

VARASTO ennen/jälkeen. Varaston seinä uusittiin sisäpuolelta, koska siinä oli havaittavissa kosteutta. Varasto ja naapurin seinä maalattiin mustalla.

_____

terassi_ikkuna_ennen

terassi_ikkuna_jalkeen

VARASTO ennen/jälkeen. Ylälaudat uusittiin ja maalattiin valkoisella. Ikkunan puitteet korjattiin, ikkunalauta maalattiin valkoisella.

_____

terassin_istutukset_nurkassa_ennen

terassin_istutukset_nurkassa

TAKAPIHAN NURKKAUS ennen/jälkeen. Kulmaan tuli istutusnurkkaus, jonne tuli rungollisia Tuijia sekä koristekiviä. Talo maalattiin mustalla ja aita valkoisella.

_____

Ensi kesänä terassiprojekti jatkuu sisustamisen merkeissä ja katettu terassi maalataan. Nurmikot kylvetään ja etupihan kivetykset laitetaan kuntoon. Rakennetaan uusi hiekkalaatikko ja kunnostetaan yläkerran parveke. Hommaa siis riittää!

Tulevan talven aikana työt jatkunee sisätiloissa, seuraavaksi olisi tiedossa tapetointia ja verhojen ompelua :)

21 Comments

  1. On teillä ahkeroitu ja melkoinen kasvojen kohotus on tapahtunut etenkin talon ulkopuolella. Lopputulos on todella upea!

    • Iso kiitos ihanasta kommentista! Vanhoja kuvia katsellessa itsekin havahtui, miten iso muutos tapahtui ulkopuolella. Visioni oli vahva, vaikka mies epäröi alussa suunnitelmiani. Kun homma eteni ja jotain valmista alkoi tulla, tuli myös luottoa enemmän :D

  2. maru

    Vau miten hieno. Sulla on varma tyyli. Musta väri ja iso terassi antaa talolle hienosti ryhtiä.

  3. Näitä on kiva katsella! Hienolta näyttää! Perässä tullaan tuon ulkopinnan suhteen!

  4. Selailen täällä blogiasi ensimmäistä kertaa ja jossain kohtaa hoksasin, että talohan on ihan tuttu, loving white Hannin vanha koti, eikös? Hieno kasvojenkohotus kyllä! Jään seurailemaan :)

  5. Moi luoja, miten kaunista! Olette pienillä muutoksilla tehneet todella ison kasvojenkohotuksen. Pihaterassi on lempparini, joskin lastenhuone ja työhuonekin ovat muuttuneet edukseen todella paljon. Vau! Ja musta talo valkoisilla ikkunanpuitteilla on oma unelmani – huokaus. :)

    • Kiitos Vilja! Ollaan kyllä tyytyväisiä aikaansaannoksiin. Kesällä pihaprojektit jatkuu ja muodonmuutoksen saa etupiha, joka tosin on jo hyvällä mallillaan. On kyllä mukavia prokkiksia!

  6. pauliisa

    siis vau!! en voi käsittää että vain maalaamalla ja terassilla voi (anteeks vaan) todella ruman talon modernisoida noin upeaksi! ihan 10+!!

    • No kiitos, muutos on tosiaan aika huomattava! Nyt odotellaan, että päästään viimein käyttämään terassia, viime kesä kun meni rakentaessa ja maalatessa :)

    • Moikka! Tarkoitatko lastenhuoneen vai työhuoneen tapettia? Half moon -tapetti on Scandinavian Design Centeristä ja Grid-tapetti on Dekologia Designista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s