Persoonallista sisustamista peräänkuulutetaan usein. Persoonallinen kun on aitoa, iloista sekä mielenkiintoista, ja toisinaan se tuntuisi olevan erityisen oikea tapa sisustaa. Väriä, kuviota, kuosia, kerroksellisuutta, historiaa. Kierrätettyä, lainattua tai roskalavalta. Kyllä, myös minun mielestä kuulostaa persoonalliselta, mutta siihen en itse pyri. Ja mikä nyt on kenenkin… Read More
All posts filed under “Sisustus”
Akustiikkalevy muistitauluna
Kaupallinen yhteistyö / Talotuote.fi Minulta on useasti kysytty kotimme kaikumisesta. Koska meillä on paljon korkeaa tilaa ja melko vähän tekstiiliä, kodissamme kaikuu jonkin verran. Huomaan kaikumisen parhaiten silloin, kun katson vaikkapa kuvaamaani videota jossa puhun, mutta muuten en kaikumiseen kiinnitä erityistä huomiota. Ilmeisesti olen sitten kaikumiseen tottunut,… Read More
Artikkeli Helsingin Sanomissa
Osa on ehkä huomannut, että Hesarissa oli juttua kodistamme. Jutun aihe käsitteli pääosin valkoista sisustusta ja minimalismia, mutta sivuttiin myös hometalohistoriaamme. Toimittaja otti viime keväänä yhteyttä ja kysyi halukkuuttani mukaan juttuun. Jutun lähtökohtana oli se, kun sisustuksen saralla sanotaan usein, että valkoisten kotien aika on… Read More
Ajattomuutta ajallaan
Kaupallinen yhteistyö / Designkaupat.fi Monella iskee kodin sisustusinto syksyn myötä. Asiaan vaikuttanee sisustus- ja designtapahtuma Habitare, tai ihan vaan ulkotiloista siirtyminen sisälle, jolloin kodin nurkkia tulee katseltua enenevissä määrin. On kiinnostavaa havannoida Habitaressa, mikä kolahtaa itselle ja mikä ei. Vaikken trendien perässä juoksekaan, on niillä kuitenkin vaikutusta… Read More
Habitare 2019
Syksyn inspiroivin sisustustapahtuma Habitare starttasi eilen. Erityisiä odotuksia messuista ei oikeastaan ollut, mutta se mitä ennakkoon somessa vilahti, vaikutti messut käymisen arvoisilta – ja sitä ne todellakin olivat. Niin mielettömän kauniita osastoja, joissa oli nähtävillä mielenkiintoisia uusia tuotteita, laadukkaita materiaaleja ja upeita väriyhdistelmiä. Tässä koostettuna… Read More




