Design Wash

22/04/2016

Pettymyksiä

Olin vuodenvaihteessa ihan sata varma, että tästä vuodesta tulee kovin vuosi ikinä. Siis omassa elämässäni. Kävin varmaan täälläkin leijumassa, miten siistejä juttuja on tulossa. Eipä ole asiat menneet ihan käsikirjoituksen mukaan. Ei sitten yhtään. Itseasissa jokainen iso asia, joka on itselleni syystä tai toisesta merkittävä, on mennyt perseelleen. Tosissani luulin, että tästä vuodesta tulee menestyksen vuosi, mutta näyttäisi tulevan menetyksen vuosi. Aika tiukkaa tavaraa. Hohhoijakkaa.

Hyvä puoli tässä on se, että vuotta on vielä roimasti jäljellä ja kaikkea voi vielä tapahtua. Samalla se on myös huono puoli, ettei vuosi vaihdu vielä hetkeen. Varsinkaan, jos samaa rataa jatkuu. Taidan olla jollain tavoin taikauskoinen tai mitä ikinä, että yksi vuosi on aina yksi kokonaisuus. Vaikka toki monia muita ajanjaksoja ja kausia on muutenkin elämässä, parhaillaan.

Turhautuminen, epäonnistuminen, pettymys, suru ja stressi. Siinä noin päällimäinen fiilis viime aikoina. Onneks on paljon hyviä pieniä asioita arjessa ja elämässä muutenkin, kun ne isoimmat jutut teilataan. Täytyy keskittyä niihin hyviin juttuihin. Jostain pitää keräillä motivaatiota ja intoa, kyllä tämä tästä! Vähän elämä vaan mätkii harkolla päähän ja osumaa tulee. Välillä onnistun kyl väistämään ;)

Kun tämän päivän uutisia lukee, on asiat itselläni oikeasti ihan hyvin. Tai tosi hyvin. Ikäviä uutisia lukiessa saa hieman perspektiiviä omaan elämään. Omat murheet on oikeasti aika pieniä. Se, että on katto pään päällä, ruokaa, terve lapsi ja kutakuinkin terve myös itse, on jo hyvä lähtökohta. Perusasiat on kunnossa. Toki elämästä haluaa aika paljon enemmän, kuin vain perusasioita. Elämään kuuluu niin monenlainen. Voitot, tappiot, onnistumiset ja epäonnistumiset.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen varmaan jo viikko sitten. En saanut sitä päätökseen, kun mieli oli niin maassa. Silloin on jotenkin tosi vaikea kirjoittaa. Nyt on jo muutamia hyviä juttuja tapahtunut, jotka piristävät ihan älyttömästi. Töiden saralla uusia tilauksia, jee! Ja yksi mainitsemisen arvoinen asia ylitse muiden tänään: MIES IMUROI! Eihän sitä tapahdu koskaan. Tai ehkä kerran vuodessa, jos laskuissa pysyn. Nyt on siis se aika vuodesta: mies otti imurin käteen ja imuroi. Pitää rueta miettimään miespalkintoa. Joku mitali pitää vissiin askarrella, on sen verran kova juttu kyseessä.

14/04/2016

comments 6

Kevät saapui terassille

Luulisi, että olisi jo tähän ikään mennessä tottunut vuodenaikoihin, mutta joka ikinen kevät sitä hämmentyy auringonsäteistä, jotka lämmittävät kasvoja, yöttömästä yöstä (ja grillituoksuista), syksyn väriloistosta sekä ensilumesta. Jokaisessa vuodenajassa on omaa maagista taikaa ja omalla tavalla tykkään jokaisesta vuodenajasta, vaikka talvi saisikin olla paljon lyhyempi ja kesä puolestaan pidempi. Nautin tosi paljon, jos vuodenajat ovat aidosti oikeasti sitä itseään – eikä kesällä hallaa ja talvella vesisadetta.

Keväisin parasta on ehkä se, kun huomaa, että jalkakäytävät on lakaistu hiekoista. Silloin on kevät virallisesti alkanut! Se on jännä, että vaikka kevät on tosi karun näköistä (kun puissa ei ole lehtiä eikä luonto vihreänä), harmaan ruskea maisema näyttää upealle auringonsäteissä. No, ei ehkä visuaalisesti, mutta ajatuksena, että lumet on sulanu ja kesä kolkuttelee ovella.

Nyt on viimein terassiltakin lumet sulanu ja pääsee laittamaan paikkoja kuntoon. Tai ei tuossa niin laitettavaa ole, putsattavaa enemmän. Hommia on tehty pari kevättä ja kesää, nyt päästään nautiskelee työn tuloksista jos nyt kerkeää, tekeminen on kuitenkin se juttu. Helposti keksin kaiken maailman projekteja, ei käy aika tylsäksi. Mies parhaillaan etsii meille mökkiprojektia. Saas nähdä mitä se löytää :D

Kävin läpi terassin ruukkukukkasia, mitkä oli kuollut ja mitkä pärjäsi pakkastalven läpi. Ainoastaan puksipuut hengissä! Tiiä sitten herääkö muut vielä eloon vai pitääkö lähtee Plantageniin taas ostoksille.

Terassin runkopuista on tullut paljon kyselyä, mitä ne ovat, mistä ne ovat ja miten ne pärjäävät vuoden läpi. Ne ovat Tuijia, jotka on leikattu pallon muotoon. Niitähän voi muotoilla ihan vapaasti, vaikka sydämen muotoiseksi, haha. Ostin omani Plantagenista pari vuotta sitten ja ovat kyllä erittäin hyvin pärjänneet. Meillä tuo paikka on puolivarjossa, eli keskipäivän aurinko ei ikinä osu niihin. En ole suojannut talven yli millään, antanut vain olla. Pari kertaa leikellyt, kun vähän harottaa kasvun myötä. Tuo kyseinen Tuija kasvaa sopivan hitaasti, vuosien saatossa 1,5 – 2 metriseksi. Noistahan on monenlaisia tarjolla, jotkut kasvavat jättikokoisiksi ja nopeasti.

Ai niin, syötiin tänään kevään ensimmäinen terassilounas palluran kanssa. Ei tullu kylmä! Tuohon meidän terassille ei käy tuuli yhtään, hyvä niin. Puolivarjoista kuitenkin. Pari puuta taitaa saada lähtöpassit tulevana kesänä. Hienot mäntypuut, mutta piru vie ovat kasvaneet auringon eteen ja roskaavat turhan paljon.

13/04/2016

comments 6

Intuitio, joka elämää ohjasi

Intuitio on ihmeellinen asia. Vaikka sitä toimiikin usein intuition johdattelemana, olen viime aikoina joutunut pohtimaan todella tarkkaan, voinko tehdä päätökseni pohjautuen vain intuitiooni.

Minulle on tarjottu muutaman vuoden sisällä upeita mahdollisuuksia. Olen ymmärtänyt niiden potentiaalin ja taloudellisen kannattavuuden, jota ne toisivat mukanaan. Minulle on tarjottu mahdollisuutta työskennellä merkittävien henkilöiden kanssa, näkyvyyttä mediassa, kuuluvuutta isoilla areenoilla sekä työprojekteja maamme suurimpien yritysten kanssa. Mutta mitä tämä tyttö sanoo? Kiitos, mutta ei kiitos? Jep jep.

Minulla oli juuri mahdollisuus olla osa suosittua sisustuslehteä. Allekirjoitin paperitkin. Mikä herkullinen tilaisuus sisustusbloggaajalle! Olin erittäin otettu ja iloinen asiasta, mutta sisäinen ääni käski kääntymään takaisin. Monta kertaa ajattelin, olenko idiootti. Miksi ihmeessä peräännyn, kun kerran tällainen tilaisuus tulee vastaan, joka olisi omassa blogigenressä kova juttu.

Intuitioni käskee kieltäytymään. Se sanoo, että ota toinen suunta. Älä ota vastaan sitä tilaisuutta, mitä tarjotaan. Valitse oma suunta. Valitse se epävarma suunta, jonka kohtalosta ei ole tietoa. Siellä suunnalla on vapaus. Vapaus, jonka puolesta olen taistellut jo monta vuotta ja jonka voimalla olen mennyt viime vuodet elämässäni eteenpäin. En ole valinnut valmista pakettia, jota on tarjottu, vaan paketin, jonka sisällön olen itse määritellyt ja ajan kanssa sitä työstänyt.

Välillä käy niin, etten usko intuitiota. Lähes joka ikinen kerta, kun en ole sen tunteen perässä toiminut, on päätös ollut väärä. Sitä silti välillä joutuu ihmettelemään omia ratkaisuja ja päätöksiä. Kun katson ympärille, ei ne valinnat ole ihan vääriä olleet. Elämäntilanteeni on oikeastaan juuri sellainen, kuin toivonkin olevan, vaikka onhan tässä vielä monta unelmaa edessä toteutettavana, ja mukana muutamat vastoinkäymiset – for sure.

Olen kulkenut viime vuodet täysin omaa polkuani ja kuljen edelleen. Luotan intuitiooni ja toivon sen vievän pitkälle. Kai sitä sydämen ääneksikin kutsutaan.

11/04/2016

comments 4

Juoksuterapiaa

Tässä on mennyt monta kuukautta, etten ole urheillut yhtään. Ei ole jaksanut, eikä kiinnostanut. Syynä oli varmasti raskausaika, joka vei voimat ihan täysin, eikä energiaa riittänyt salille tai lenkkipolulle. Pelkkä oleminen oli raskasta. Nyt kun raskausoireet ovat häipyneet, on tilalle tullut outoa jomotusta, kolotusta ja jäykkyyttä. Ne taitaa johtua tästä liikkumattomuudesta, kun päivät on mennyt pitkälti läppärin tai telkkarin äärellä.

Se on jännä, että vaikka kuinka hyvin tiedostaakin, miten positiivisesti urheilu ja ulkoilu vaikuttaa omaan mielialaan, voi kynnys lähtemiseen olla todella suuri. Eikä taukoa edes tarvitse pitkään olla, kun lähteminen vaikeutuu. Jos mieli on maassa, sillon kannattaa lähteä vaikkapa vaan kävelylle. Pelkkä raittiissa ulkoilmassa hengittäminen tekee ihmeitä.

Olen ihaillut sisätiloista näitä upeita kevätkelejä, enkä ole saanut raahattua itseäni ulos. Väsymys, vetämättömyys ja turhautuneisuus ovat vieneet voiton. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Oli aika antaa kropalle ja pääkopalle sitä mitä ne toivoo: urheilua!

Pyörähdin perjantaina XXL:ssä. Tarkoituksena ei ollut mitään ostaa, mutta kun ei ollut mihinkään kiire, sovittelin juoksukenkiä. Olen käyttänyt monta vuotta Asicsia hyvä tuen ja lestin takia, vaikka muut merkit olisivatkin ilmeeltään kivempia. Sitten hyllystä osui silmään pronaatiotuetut japanilaiset Mizunot, joita täytyi kokeilla jalkaan. Myyjä kertoi niiden olevan yksi suosituimmista juoksukengistä, itselleni ne oli ihan uusi tuttavuus. Yleensä ostan tossut Intersportista, jossa kyseistä merkkiä ei taida edes olla. Ei ne nyt silmää hirveästi miellyttäneet, mutta tuntuivat superhyviltä jaloissa, että pakkohan ne oli ostaa! Oikeanlainen tuki ja vaimennus on lenkkareissa erittäin tärkeää, muuten paikat menee rikki.

Vaikka pukeudun neutraaliin värimaailmaan, treenivaatteissa saa olla väriä. Usein vain treenitopissa ja kengissä, mutta kuitenkin. Ja nyt lähti mukaan sellainen väri, jota en ole ehkä koskaan käyttänyt. Lila! Natsaa sinivuokkojen kanssa, hah.

Tänään päätin unohtaa hetkeksi kaikki työjutut ja ulkoilla keskellä päivää. Yksin, ilman lasta. Uudet lenkkarit jalkaan ja menoksi! Kävely vaihtuikin samantien juoksuksi. Urheilutauko todella tuntui koko kropassa… Jokaiseen lihakseen sattui, mutta pakko oli vaan painaa. Ulkona, auringossa, juoksemassa! Ihan helmeä.

Miten onnelliseksi ihminen voi tulla ulkoilmasta ja fyysisestä rasituksesta? Tässä oli hetki, jota olin todella odottanut ja ilmekin sen mukainen. Viimein juoksemassa monen kuukauden tauon jälkeen.

Juoksulenkin päätteeksi menin tekemään loppuverryttelyt paikkaan, jossa sielu lepää. Vasta kuukausi sitten löysin tämän ihanan rauhallisen kalliopaikan, joka on aivan meidän kodin vieressä! Ollaan käyty täällä Nukan kanssa monta kertaa ja nyt tulin hetkeksi yksin. Millään paikalla ei ole ollut samanlaista vaikutusta, kuin tällä. Jotain maagista tässä on. Kuvista ei samaa fiilistä voi aistia, mutta siksipä täytyykin käydä tuolla usein! Kevät tuntuu nyt tosi hyvälle. Juoksuterapiaa metsässä, ai jai.

07/04/2016

comments 8

Tuolien uusi ilme by taapero

Meillä saa luvan kanssa piirtää lastenhuoneen seinälle, onhan sinne varta vasten maalattu seinän kokoinen liitutaulu. Mutta ymmärtääkös pari vuotias taapero, ettei muualle saa sitten piirtää, kuin paperille ja liitutauluseinälle. No ei tietenkään :D Sillä aikaa kun itse vaihtaa kuulumisia puhelimessa, pikku taiteilija laittoi keittiön tuolit uuteen uskoon.

Ja niistä tuli kyllä hienot! Enpä ole raaskinut pyyhkiä piirrustuksia vielä pois. Kiellettyähän tuoleihin piirtäminen on, mutta liitu lähtee onneksi helposti pois. Eipä siis hätäpäivää. Asia on eri siinä kohtaa, kun tussi on kädessä… Huhhuh.

EDIT. Ei lähteny pyyhkimällä. Siinä ovat. Haaleana, mutta kuitenkin.

Mitenkäs teillä muilla, onko huonekalut ja seinät säilyneet koskemattomina, vai onko paikkoja ikuistettu pikku taiteilijoiden näkemyksillä?