comments 10

Väärä maalisävy seinissä

Meidän kotiin tehtiin viime syksynä vuositarkastus ja viime viikolla sitten vuosikorjaus. Talossamme oli pieniä korjattavia asioita, jotka hoidettiin nyt kuntoon. Mukana oli yksi isompikin korjaus, nimittäin kaikkien sisäseinien uudelleenmaalaus. Rakennuttaja oli vahingossa jättänyt seiniin pohjamaalin ja koska se ei sovellu lopulliseksi maaliksi, piti kaikki seinät maalata uudelleen. Ennen maalausurakkaa paikkasin ja maalasin seinien sekä lattioiden väliset raot, jotka tulivat lattian teon yhteydessä timanttihiomisesta. Paikkauksessa oli yllättävän kova homma, mutta olipa nyt hyvä syy pistää raot kuntoon, kun seinien maalaus oli edessä.

Saimme sovittua vuosikorjaukselle päivät ja lähdimme perheen kanssa kolmeksi päiväksi evakkoon. Evakkoasuminen alkaa olla meidän perheelle jo melkoisen tuttua, hah. Ennen lähtöä piti kuitenkin putsata kaikki seinät liasta ja siirtää huonekalut pois seinien vierestä sekä suojata ne hyvin.

Seiniin oli tulossa Tikkurilan Siro 7 -seinämaali sävyttämättömänä. Jostain syystä mieleeni tuli viime hetkellä Tikkurilan valkoinen ja päätin soittaa Tikkurilan Maalilinjaan kysyäkseni sen sävystä. Kerroin, että meillä on seinissä Siro 2 katto- ja pohjamaali ja sen sävy on miellyttänyt tosi paljon, joten samanlaista sävyä toivoin lopullisenkin maalin olevan. Maalilinjan asiakaspalvelija sai minut vakuuttuneeksi, että Tikkurilan valkoinen olisi täydellinen valinta meidän kotiin. Se on kuulemma suunniteltu sopimaan tehdasvärjättyjen ikkunapuitteiden, listojen ja ovien kanssa yksiin, jottei ne näyttisi ollenkaan keltaisilta.

Epäröin hieman maalin suhteen, mutta koska rakennuttajalla oli kiire saadaa maalista tiedot ja uskoin niin vahvasti ammattilaisen suositukseen, ilmoitin Tikkurilan valkoisen maalitilaukseen. En hakenut mallipalaa, enkä tehnyt koevedosta seinään. Tämä koitui isoksi virheeksi.

Kun palasimme kotiin ja astuin sisään, tajusin välittömästi, että maalivalinta oli täysin väärä. Maali oli paljon tummempi kuin olin kuvitellut ja sävyltään punertavan harmaa. Ikkunan karmit, listat ja ovet jotenkin korostuivat enemmän keltaisina kuin aiemmin. Olin ilmeisesti niin tottunut aiempaan maalisävyyn, että tämä uusi maali ei tuntunut yhtään omalta.

Työnjälki oli erittäin siistiä ja kaikki oli hoidettu juuri kuten oli sovittu, mutta ainoastaan minä tässä mokasin, kun menin valitsemaan uuden maalin edes näkemättä sitä. Harmitti ihan valtavan paljon ja ihmettelin, miten ihmeessä saatoin näin edes toimia. Tietyssä valossa maalin sävy on ihan nätti, ja mietinkin, että ehkä asia tarvitsee vain hieman totuttelua. Että enköhän ajan kanssa totu tähän tummempaan ilmeeseen ja uuteen sävyyn. Iso homma oli kuitenkin tehty.

Maalausurakan yhteydessä oli kaikkien seinien halkeamat myös paikattu, jotka olivat tulleet talon elämisestä. Seiniin oli jätetty parin sentin rajaus, jotta kahden eri maalin raja olisi siisti, mutta sen seurauksena uusi maali erottui entistä voimakkaammin ja näytti siltä, kuin seinien ja katon välissä kulkisi kapea lista.

Nyt kun olen useamman päivän seiniä katsellut, tunne siitä vain vahvistui, että maalaan kaikki seinät uudelleen. En vain tykkää tuosta sävystä. Harmitus on kova, koska uudelleenmaalaus vaatii tietysti aikaa ja rahaa, mutta samalla tiedän, että olen paljon tyytyväisempi, jos seinät näyttävät siltä miltä haluankin. Tämä harmahtava Tikkurilan valkoinen ei vain ollut oma juttu. Vaikea edes selittää miksi se ei ollut. Ehkä puhtaamman valkoinen ja freshimpi ilme sopii tänne paremmin. Tummempi sävy teki nimittäin tiloista hieman pienemmän oloiset.

Jännä sinänsä, koska sävy ei ole mitenkään radikaalisti tummempi, vain aavistuksen, mutta isoissa pinnoissa vaikutus on yllättävän iso. Aiempi seinien sävy sopi mielestäni paremmin vaalean harmaan betonilattian kanssa yksiin, nyt ehkä tuota harmahtavaa pintaa on liikaa.

Evakkoon ei tarvitse tällä kertaa lähteä, riittänee, että hoidan urakan huone kerrallaan siirtämällä vain tavarat tilan toiseen reunaan maalauksen ajaksi. Haastetta saattanee tulla korkeiden tilojen kanssa, vaatii nimittäin melko korkeaa telinettä, että pääsee katon rajaan käsiksi. Noh, eiköhän siitäkin selvitä, tarvittaessa voi aina telineitä vuokrata ja tuota miestä käyttää.

Sitä en tiedä milloin lähden maalaamaan ja millä sävyllä, mutta ehkä kannattaa tällä kertaa pikku testi tehdä, että varmasti tulee sopiva sävy. Suosituksia kauniin valkoisesta maalista otan tosi mielelläni vastaan! Kiiltoaste on ainakin nyt hyvä, se on himmeä. Se on edelleen hyvin mattapintainen, joka on helpommin pyyhittävissä, kuin täyshimmeä maali.

10 Comments

  1. Filippa

    Tiedän niin tuon tunteen. Meillä myös maalattu seinät uudestaan, kun sävy oli väärä. Maali oli oikea mutta sävytyskone oli sekoittanut (tai sitä käyttänyt henkilö!) maalin väärin.

    Kannaksiko kuitenkin käyttää maalaamiseen ammattilaista? Pienten lasten kanssa ja vielä korkeat tilat ja telineiden vuokra yms yms on kyllä sellainen yhdistelmä että suosittelen säästämään jossain muussa! Varsinkin jos haluat siistin jäljen. Maalaaminen on yllättävän hankalaa , eikä mitään sutimista.

    • Tuo on kyllä lohduttavaa kuulla! Ja voi vitsit mitä teillä oli käynyt, huh. Tosi harmi.

      Lapset on maalaamisen aikaan muualla, en ottaisi sitä riskiä, että ne juoksisi täällä samaan aikaan, siitä ei hyvä heilu :D

      Täytyy aloittaa maalaaminen matalemmista tiloista ja katsoa sitten tilanteen mukaan. Jos tuntuu, että ammattilaista tarvitaan homman hoitamiseen, niin sitten sellainen toki tilataan. Voisin samat tyypit pyytää, jotka jo meillä oli. Tekivät niin hyvää jälkeä.

  2. Sari

    Onko noissa kuvissa nyt se uusi maalisävy? Ei se ainakaan puhelimen tai tietokoneen näytöllä näytä pahalta, eikä punertavalta tai harmaalta. Toki vaikea sanoa mielipidettä pelkkien kuvien perusteella, kun livenähän kaikki näyttää ihan eriltä.

    Olen samaa mieltä siitä, että jos seinien sävy on väärä, niin ainahan ne voi maalata uudelleen jos se tuntuu siltä että siihen jaksaa alkaa. Pohjamaalillehan seiniä ei tosiaan olisi voinut jättää, vaikka sävy olisi ollut kuinka ihana. Itsekin huonekaluja paljon maalanneena olen ihastellut pohjamaalin puhtaanvalkeaa sävyä, enkä voisi kuvitellakaan maalaavani puhtaanvalkoisia huonekaluja esim. kellertävällä ”vanhan valkoisen” värisävyllä.

    Mutta mietin vain, että osaatko oikeasti maalata seinät niin, että olet työn jälkeen tyytyväinen? Vaikutat kuitenkin todella tarkalta, jopa pinnalliselta sen suhteen, että asiat miellyttävät silmää ja on tehty hyvin ja laadukkaasti. Nytkin sanot, että ammattilaisen työn jälki seinien maalaamisen suhteen on hyvä, joten jos alat itse maalaamaan. niin onko jälki niin hyvää, että olet siihen tyytyväinen? Vai harmitteletko taas, että ei tämä ole vieläkään hyvä, ja päädyt pohtimisen jälkeen teettämään työn uudelleen ammattilaisella? Onko sinulle väliä sillä että seinät on lopulta maalattu hyvin, vai riittääkö, että sävy on oikea?

    Kysyn siksi, että moni kaveri on tosiaankin maalannut seiniä itse, ja todennut että jälki on epätasaista ja eivät ole siihen tyytyväisiä. He ovat joko oppineet elämään sen asian kanssa, tai sitten teettäneet työn uudelleen ammattilaisella jotta jälki on ollut kelvollista, ja ovat harmitelleet sitä että edes alun perin yrittivät itse. Aina se ”tein itse ja säästin” ei nimittäin tuo säästöä. Suosittelen siis edellisen kommentoijan tapaan, että teettäisit työn suoraan ammattilaisella.

    Olen itsekin todella tarkka siitä, että kaikki miellyttää esteettisesti silmää. Mutta voihan olla, että nyt maalaat seinät itse niin että sävy on oikea ja olet siihen tyytyväinen, ja mietit laatua vasta sitten, kun lapset ovat isompia. Teillähän on nyt sen ikäisiä lapsia, että hyvin saattaa tulla heidän toimestaan kolhuja ja piirustuksia seiniin, joten ehkä joudutte joka tapauksessa maalaamaan seiniä uudelleen muutaman vuoden päästä :D (Minä olin meidän perheessä se tuholainen joka piirteli seiniin. Siskon kolmesta lapsesta varmasti jokainen on ehtinyt tuhota tapetteja tai töhertää seiniä…)

    • Joo, kuvissa on uusi maali. Käsittelen kuvia aina jonkin verran, eli livenä sävy on paljon paremmin nähtävissä. Tietysti riippuu tosi paljon siitä millainen valo tai valaistus tilassa on. Päiväsaikaan seinien sävy kulkee punertavasta vihertävään ja illan hämärtyessä reilusti harmaaseen.

      Seiniä on tullut maalattua aikoinaan aika paljon, mutta vaikea sanoa, millaista oma työnjälki nyt olisi. Siksi kannattaakin aloittaa pienemmistä huoneista ja katsoa tilannetta sen mukaan. Kiirehän tässä ei ole maalata. Mutta ihan varmasti kunnon ammattilaiset tekisivät työn paremmin ja jos siltä tuntuu, että maalaamiseen tarvitsee ammattilaista, sitten homman voi ulkoistaa.

      Ja tarkka kyllä olen, se että laatu on hyvää, mutta myös esteettisesti silmää miellyttävää. Joskus oma tarkkuus menee kyllä ihan yli, että oikein itseänikin ärsyttää! Sehän on kirjaimellisestikin pinnallista :D

      Voi kyllä, pienten lasten kanssa sattuu ja tapahtuu! Päivittäin. Siksi koitan valita helppohoitoiset, pestävät ja puhdistettavat materiaalit, mutta ei omasta sisustusmausta tarvitse sen takia tinkiä, että on lapsia taloudessa. Huoltomaalausta varmaan joutuu jossain kohtaa tekemään, ihan kuten kotia täytyy muutenkin huoltaa.

  3. Henna

    Meillä valmistumassa uusi koti. Seiniin maalari suositteli siro 7 ja halusin sävyttämättömänä. Kattoon suositteli ässä 1. Ja voi miten ne ovat eri sävyiset. Pensseli täytyy ottaa käteen jos silmä ei totu.

    • Siro 7 on muistaakseni oikein nätti (maalattiin sitä joskus vahingossa seiniin), Ässästä ei ole tietoa. Katto- ja seinämaali saattaa kyllä poiketa toisistaan, mutta sehän voi olla ihan toimivakin paletti. Toivotaan niin :) Onnea uuteen kotiin, jänniä aikoja nuo!

  4. Linda

    Hei, ymmärrän hyvin fiiliksesi. Itse olen erittäin tarkka valkoisten eri sävyjen kanssa ja omaan makuuni Tikkurilan Paperi F497 on ollut paras. Paperi on todella raikas valkoinen, mutta ei yhtään kalpea/sinertävä, eikä taita mihinkään muuhun sävyyn. Ennen kuin maalasin omassa kodissa kaikki seinät, niin pyörittelin Tikkurilan Paperi ja Lumi värisävyn välillä, mutta päädyin paperiin ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Tilat avartuvat sävyn kanssa ja vaikutus kodin valoisuuteen on huomattava :)

    Tsemppiä maalisävyn valintaan! :)

    • Ihana kuulla, nimittäin onhan noilla sävyeroilla tosi iso vaikutus. Tuo Paperi olikin ainut värimallipalanen, joka lähti mukaan rautakaupasta ja vaikutti siis parhaimmalta vaihtoehdolta :) Sitä on tosi moni myös suositellut eli valinta taitaa olla aika helppo.

      Kodin valoisuus muuttui huomattavan paljon pimeämmäksi Tikkurilan valkoisesta ja odotan kyllä, että näyttää taas avarammalta uuden maalin myötä! Tekee mieli lähteä jo sutimaan :)

  5. Jutta

    Myös minulle ”riittävän matat” valkoiset seinämaalit ovat tuottaneet joskus tuskaa, kunnes ”löysin” Tikkurilan sävyttämättömän valkoisen – ihanan ja puhtaan valkoisen.
    Tikkurilan maaleista suosittelisin siis joko Harmonya tai Lujaa himmeänä ja sävyttämättömänä valkoisena. Harmonyn pinta on hiukan vielä Lujaa matampi (tai oikeammin maaleissa on erilainen sitko), mutta Luja taas ihan älyttömän helppo puhdistaa.
    Ennen sanottiin, että sävyttämätön maali saattaa myöhemmin kellastua, mutta nykyiset maalit ovat niin hyviä ettei niin enää tapahdu. Tai ainakin edellisen kotimme seinät olivat yli 10 vuoden jälkeen pois muuttaessamme edelleen kauniin, jopa hohtavan, valkoiset ja nykyisistäkin on jo 3:n vuoden kokemus.
    Meillä on nykyisessä kodissa tällä hetkellä molempia, mutta kun maalaustarvetta seuraavan kerran ilmenee, päivitän pintoja pikkuhiljaa Lujaan. Seuraavaksi Lujaa on menossa tulevan uuden kylpyhuoneen levykattoon.

    • Kiitos maalivinkistä! Helposti puhdistettava maali olisi kyllä paikallaan. Joo, sitä olen kuullut, että sävyttämätön maali kellastuu, mutta kokemuksella nuo parhaiten sitten tietää ja näkee. Ajattelin, että voisin ottaa Siro 7 pohjaksi, kun on puolet halvempaa, kuin Tikkurilan pienemmät purkit. Sitä vaan myydään isossa tonkassa, eli kerralla sitten saa paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s