Tässä on mennyt monta kuukautta, etten ole urheillut yhtään. Ei ole jaksanut, eikä kiinnostanut. Syynä oli varmasti raskausaika, joka vei voimat ihan täysin, eikä energiaa riittänyt salille tai lenkkipolulle. Pelkkä oleminen oli raskasta. Nyt kun raskausoireet ovat häipyneet, on tilalle tullut outoa jomotusta, kolotusta ja jäykkyyttä. Ne taitaa johtua tästä liikkumattomuudesta, kun päivät on mennyt pitkälti läppärin tai telkkarin äärellä.

Se on jännä, että vaikka kuinka hyvin tiedostaakin, miten positiivisesti urheilu ja ulkoilu vaikuttaa omaan mielialaan, voi kynnys lähtemiseen olla todella suuri. Eikä taukoa edes tarvitse pitkään olla, kun lähteminen vaikeutuu. Jos mieli on maassa, sillon kannattaa lähteä vaikkapa vaan kävelylle. Pelkkä raittiissa ulkoilmassa hengittäminen tekee ihmeitä.

Olen ihaillut sisätiloista näitä upeita kevätkelejä, enkä ole saanut raahattua itseäni ulos. Väsymys, vetämättömyys ja turhautuneisuus ovat vieneet voiton. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Oli aika antaa kropalle ja pääkopalle sitä mitä ne toivoo: urheilua!

Pyörähdin perjantaina XXL:ssä. Tarkoituksena ei ollut mitään ostaa, mutta kun ei ollut mihinkään kiire, sovittelin juoksukenkiä. Olen käyttänyt monta vuotta Asicsia hyvä tuen ja lestin takia, vaikka muut merkit olisivatkin ilmeeltään kivempia. Sitten hyllystä osui silmään pronaatiotuetut japanilaiset Mizunot, joita täytyi kokeilla jalkaan. Myyjä kertoi niiden olevan yksi suosituimmista juoksukengistä, itselleni ne oli ihan uusi tuttavuus. Yleensä ostan tossut Intersportista, jossa kyseistä merkkiä ei taida edes olla. Ei ne nyt silmää hirveästi miellyttäneet, mutta tuntuivat superhyviltä jaloissa, että pakkohan ne oli ostaa! Oikeanlainen tuki ja vaimennus on lenkkareissa erittäin tärkeää, muuten paikat menee rikki.

Vaikka pukeudun neutraaliin värimaailmaan, treenivaatteissa saa olla väriä. Usein vain treenitopissa ja kengissä, mutta kuitenkin. Ja nyt lähti mukaan sellainen väri, jota en ole ehkä koskaan käyttänyt. Lila! Natsaa sinivuokkojen kanssa, hah.

Tänään päätin unohtaa hetkeksi kaikki työjutut ja ulkoilla keskellä päivää. Yksin, ilman lasta. Uudet lenkkarit jalkaan ja menoksi! Kävely vaihtuikin samantien juoksuksi. Urheilutauko todella tuntui koko kropassa… Jokaiseen lihakseen sattui, mutta pakko oli vaan painaa. Ulkona, auringossa, juoksemassa! Ihan helmeä.

Miten onnelliseksi ihminen voi tulla ulkoilmasta ja fyysisestä rasituksesta? Tässä oli hetki, jota olin todella odottanut ja ilmekin sen mukainen. Viimein juoksemassa monen kuukauden tauon jälkeen.

Juoksulenkin päätteeksi menin tekemään loppuverryttelyt paikkaan, jossa sielu lepää. Vasta kuukausi sitten löysin tämän ihanan rauhallisen kalliopaikan, joka on aivan meidän kodin vieressä! Ollaan käyty täällä Nukan kanssa monta kertaa ja nyt tulin hetkeksi yksin. Millään paikalla ei ole ollut samanlaista vaikutusta, kuin tällä. Jotain maagista tässä on. Kuvista ei samaa fiilistä voi aistia, mutta siksipä täytyykin käydä tuolla usein! Kevät tuntuu nyt tosi hyvälle. Juoksuterapiaa metsässä, ai jai.