Aika on mennyt vauhdilla eteenpäin. Blogin päivitys on ollut vähemmällä, mutta välillä täytyy tännekkin tulla kuulumisia huikkaamaan. Koska Instassa tulee jaettua kuvaa tai videota lähes päivittäin, niin varmaan senkin takia blogi on jäänyt hiljaisemmaksi. Aika moni bloggaaja on laittanut pillit pussiin viime aikoina. Ymmärrettävää. Vaikka tahtoa olisi, aikaa ei. Elämässä tapahtuu monella niin paljon, että blogiin ei vain yksinkertaisesti riitä enää aika. On siirrytty enenevissä määriin Instaan ja siitä on tullut monelle päiväkirjamainen.
En koe, että tämän blogin aika on vielä ohi. Vaikkei ihmiset välttämättä enää niin blogeja luekaan, minulle se on oikeastaan se ja sama. Blogin kirjoittaminen on minulle terapeuttista ja kuten olette huomanneet, täällä mennään toisinaan hyvin henkilökohtaisiin aiheisiin. Jostain syystä monet asiat on helpompi sanoa täällä, kuin vaikkapa kasvotusten. En oikeastaan edes ajattele, kuinka moni tai kuka tätä lukee. Usein vaan yllätyn siitä, mitä juttua luetaan paljon, mistä tykätään tai mitä kommentoidaan.
Postaustahti on tuttuun tapaan hyvin verkkainen, mutta tokkopa tuolla väliä. Kukaan ei minulle siitä maksa, tuleeko uutta ulos joka viikko. Ja sellaisena olen tämän aina halunnut pitääkin. Ahdistaisi, jos joku muu sanelisi miten ja milloin kirjoittelen. On ollut hyvin vapauttavaa toimia itsenäisesti nämä vuodet ja se on ollut omalla kohdalla paras ratkaisu. Ihan sama pätee töidenkin tekemiseen – syy, miksi olen yrittäjä. Ei siinä, olen ollut todella mukavissa ja antoisissa palkkatöissä, joissa olen saanut toimia suht vapaasti, mutta yrittäjänä vapaus on ihan toista luokkaa. Jos palkkatöissä on voinut luottaa työpaikkaansa ja varmoihin kuukausituloihin, niin viimeistään korona heitti häränpyllyä asian suhteen. Itsehän elin todella epävarmaa aikaa ennen yrittäjyyttä, kun viimeisimmissä työpaikoissa minua ei vakinaistettu. Se oli kova isku itsetunnolle. Olin ihan rikki ja tuntui siltä, kuin olisin saanut potkut. Hävetti ja itketti, etten saanut vakituista työpaikkaa. Mutta päätin pärjätä. Itsenäisesti.
Aina niistä huonoista asioista seuraa jotain hyvää, niin tuolloinkin kävi. Perustin oman yrityksen ja sillä tiellä edelleen ollaan. Pisin työsuhde ikinä. Olen todella onnellinen, että olen yrittäjä! Tämä korona-aika on vahvistanut asian vähän joka käänteessä. Kukaan ei irtisano, ei lomauta, eikä sanele sääntöjä milloin pitää tehdä töitä tai milloin ei saa tehdä töitä. Aika moni on lomautettu tai irtisanottu viime viikkojen aikana. Vaikka olisi kuinka ammattitaitoinen, pitkän työhistorian omaava henkilö ja arvostettu omassa työyhteisössä, on saanut lähtöpassit. Myös omassa lähipiirissä on näitä tapauksia.
Toki korona vaikuttaa myös minun töihin, mutta koen olevani erittäin onnekas, että voin jatkaa töiden tekemistä oikeastaan täysin normaalisti. Voin käytännössä tehdä töitä niin paljon kuin haluan tai pystyn, ja voin itse vaikuttaa niiden saamiseen. Uusia työprojekteja on kuitenkin vaikea saada, koska kilpailu on alallani kovaa. Moni case on mennyt ohi, kun muut tekee halvemmalla tai sitten toinen on vain parempi. Koitan olla silti polkematta hintoja. Tiedän, etten ole missään nimessä kallein, mutta en halua olla halvinkaan. Näillä hinnoilla on menty ja niillä on pärjäilty. Liikevaihto on lähtenyt positiiviseen nousuun, joten ilmeisesti jotain olen tehnyt oikein.
Nyt, kun taloudessa ei ole enää toista maksavaa aikuista, on tullut päälle kunnon uhma, että minähän pärjään. Olen aina ollut luonteeltani sellainen tyyppi, joka kulkee omia polkujaan, tekee itse omat valinnat ja haluaa myös pärjätä itse. Eli mitään paniikkia tässä ei ole, vaikka hetkellisesti olenkin jännittänyt miten selviän – tai pikemminkin, miten pystyn pitämään pojista huolen. Yksinään sitä pärjäis aika iisisti, mutta jälkikasvu tarvitsee monenlaisia eri asioita. Uskon, että me kyllä pärjätään. Tai niin mä nyt päätin.
Moni on kysellyt, laitammeko talon myyntiin. Toistaiseksi ei vielä laiteta, eli edelleen minä jatkan tässä asumista ja näillä näkymin ainakin vuoden tai puolitoista. Laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle, jotta tässä on kohtuullista asua yksin. Korkojen lisäksi tulee useamman tonnin tonttivuokra, joka pyörii normaalisti. Lyhennysvapaa helpottaa silti paljon, eikä tästä ole kiire mihinkään. Ainoastaan vaan, että tuokin aika menee hujauksessa ja on pakko alkaa miettimään, mitä ja mihin seuraavaksi. Suunnitelmia ja unelmia on, mutta niiden toteutumisesta ei ole hajuakaan. Teen joka päivä asioita sen eteen, jotta ne omat unelmat toteutuisi. Nimittäin niistä en ole luopunut.
Design Wash 