Olemme asuneet miehen kanssa eri osoitteissa nyt kuukauden ajan. Ajattelin kertoa millaisia tuntemuksia on herännyt, miten arki on muuttunut ja miltä tämä kaikki on ylipäätään tuntunut. Täytyy sanoa, että yllätyin tosi paljon, miten olen tämän kokenut.
Päätös erillään asumisesta tuntui samantien oikealta ratkaisulta. Näin kuukauden jälkeen – sekä ihan käytännössäkin koettuna – asia on vain vahvistunut. Olen ollut jotenkin tosi onnellinen. Aivan kuin olisin elänyt jonkinlaista kuherruskuukautta – siis itseni ja oman aikani kanssa. Aloin pohtimaan, miksi koen oloni näin hyväksi.
En suoranaisesti suunnitellut muuttavani omia rutiineja tai arjen toimintoja, mutta niin vain kävi. Sinä päivänä, kun mies muutti pois, laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Tuosta päivästä lähtien olen käynyt juoksemassa joka viikko monta kertaa ja tehnyt erilaisia kotitreenejä, hikoillut hymyssä suin. Lisäksi olen alkanut syömään paremmin ja monipuolisemmin, valinnut kaupassa terveellisempiä ruokia.
Aloin siis pitämään omasta terveydestäni parempaa huolta, sen kummemmin miettimättä. Aiemmin ajatus treeneistä on vain ahdistanut ja salaatti lautasella puistattanut. Nyt koen nämä taas täysin omakseni, kuten silloin aikoinaan, kun urheilin aktiivisesti. Eihän siinä ole mitään uutta, että liikunta, lepo ja hyvä ruokavalio tukevat hyvinvointia, mutta yllätyin miten iso vaikutus näillä on ollut omaan oloon ja mielialaan. Serotoniinitasot ovat nousseet kohisten.
Hyvään oloon vaikuttanee myös se, että olen voinut tehdä paljon sellaisia asioita mitkä tuottavat itselleni iloa ja mihin minulla on intohimoa – täysillä ja varauksetta. Ei ole tarvinnut selitellä tai peitellä tekemisiä, vaan olen tehnyt juuri kuten parhaaksi näen tai koen. Kun voi tehdä niitä asioita, joita rakastaa, se tekee onnelliseksi.
Olen ollut lasten kanssa enemmän läsnä, luonut paremmat rutiinit yhteiseen arkeen ja touhunnut heidän kanssa kaikenlaista. Nyt kun toinen vanhempi ei ole hoitamassa lapsia saman katon alla, niin ei sitä apua edes odota, vaan hoitaa itse kaiken. Ja kun on saanut omaa aikaa, niin jaksaakin ihan eri tavalla. Oma pinna on pidentynyt huomattavasti ja lasten kanssa vietetty aika on jotenkin erityistä, ainutlaatuista. Tuntuu, että minusta on tullut enemmän se ihminen, joka olen halunnut olla itselleni ja lapsilleni.
Vaikka olenkin elänyt omassa onnenkuplassani, on tässä se surullinenkin puoli. Ajattelin, että vasta joskus puolen vuoden tai vuoden päästä käymme miehen kanssa asiaa läpi, mutta siitä puhuttiinkin jo nyt. Keskustelimme suhteemme tilasta ja tulimme siihen tulokseen, että on parempi molemmille, jos jatkamme vapaina. Tämä nosti itselläni todella voimakkaat tunteet pintaan ja kyynelkanavat aukesi ensimmäistä kertaa kunnolla kuukauteen. Onhan meillä pitkä historia ja olemme kokeneet yhdessä paljon. Tuntuu surulliselta, että tähän päädyimme näinkin nopeasti, mutta ei käy kieltäminen, etteikö suhteemme olisi muuttunut.
Emme edelleenkään puhu erosta, mutta olemme nyt vapaita, ilman sitoumuksia toisiimme. Haluamme olla läheisissä väleissä ja jatkamme edelleen perheenä, vaikkakin hyvin erilailla. Eihän sitä tiedä, jos rakkaus jonain päivänä roihahtaa taas sellaisena, kuin se joskus on ollut. Voimakkaana ja palavana. Kaikki on mahdollista, myös se.
Kyllähän tämä sydämeen sattuu. Ehkä luopumisen tunne on se, mikä sattuu. Tuo ihminen on minulle tosi tärkeä ja aina tulee olemaan. Ei mies mihinkään elämästäni katoa, onhan hän lasteni isä. Edelleen kumppani, mutta toisella tavalla. Ja kukapa sen kieltää, etteikö meillä edelleen voisi vähän sutinaa olla, jos siltä tuntuu. Sehän olisi vain kivaa. Hän on tuossa lähellä, vaikkei vieressä enää olekaan. Tiedämme molemmat, että erillään on nyt parempi. Olemme näin molemmat onnellisempia.
Design Wash 
Palasin pitkästä aikaa blogisi pariin.. ihanan rehellistä ja jollain tapaa helpottavaa tekstiä tämä. Meillä myös 10 vuotta takana ja ajoittain on vaikeaa ja etenkin nyt korona-aikana, kun ollaan neljä viikkoa oltu koko perhe kotona lenkkejä lukuunottamatta 24/7, niin on kyllä ajoittain yksiö käynyt mielessä. Meillä ainakin toistaiseksi parisuhde on kuitenkin hyvä, eikä ero ole ilmoilla, kuin pahimmissa riidoissa muutaman kerran vuodessa, mutta ollaan harkittu yksiön tms hankkimista siksi, että saisi käydä ajoittain nauttimassa omasta ajasta, nukkumassa, olemassa vain.. ja vaikka joskus ottaa vain toisen lapsista mukaan ja antaa aikaansa myös sillä lailla.
Tsemppiä ja voimia teille kaikille! Jotenkin edelleen toivon, että teillä homma jatkuisi yhdessä, vaikka välissä molemmat olisikin vapaita ja vaikka sitten aina asuisitte eri osoitteissa..
Oletteko muuten harkinneet vaihtoehtoa, että lapset pystyivät koko ajan samassa kodissa ja te vaihtelette? Silloin toinen koti voisi olla vaatimattomampi.
Mukava, kun palasit tänne takaisin ja kiitos, kun jätit vielä kommentinkin :)
Aika näyttää palataanko joskus yhteen. Uskon, että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu, ja hyväksyn molemmat vaihtoehdot, kävi miten kävi. Nyt on tosi hyvä näin. Tosi nopeasti asiat sitten tapahtuivat, vaikka eihän näitä päätöksiä ihan yhdessä yössä tehty.
Kun pohdimme uusia asumisjärjestelyitä, niin tuokin kävi mielessä, mutta teilattiin se heti monestakin syystä. Huomattavasti helpompi ja järkevämpi olla näin – kaikinpuolin.
On aina ikävää kuulla, ettei kaikki mennyt kuten aikoinaan haaveili (”ollaan aina onnellisesti ja ikuisesti yhdessä” jne). Olet kuitenkin todella rohkea kun uskallat näistä ajatuksista avoimesti täällä kirjoittaa, ja ”kiva” lukea myös näitä aitoja elämän suruja ja haasteita täällä blogin puolella. Usein ihmiset tuppaavat jakamaan vain sen onnellisen kiiltokuvamaisen puolen elämästään, joten ”ihanaa” nähdä tätä arjen realismiakin välillä.
Nuo kivat ja ihanat on tuolla hipsuissa, kun en oikein tiedä miten asian ilmaisisi ymmärrettävästi. En tietenkään missään muotoa ole iloinen siitä, että teidän rakkaustarinanne päättyi, mutta pidän siitä, että kerroit rehellisesti missä mennään, vaikket millään tavalla tilivelvollinen meille lukijoille olekaan.
Ainakin kirjoituksesi pohjalta välittyy fiilis, ettei ratkaisunne ollut millään tavalla väärä. Tsemppiä sinne uuteen arkeen <3!
Kyllähän tämä päätös yllätti itsenikin, että se ylipäätään tehtiin ja jo nyt. Vuosi tai kaksi taaksepäin en olisi voinut kuvitellakaan, miten asiat menevät, mutta olen silti realistina ajatellut, että tilanteet saattavat ajan myötä muuttua, kuten muuttuikin. Vaikka kaikki kävi todella nopeasti, olemmehan näitä asioita puineet jo pidemmän aikaa, ja olen nämä oman pään sisällä käsitellyt ja hyväksynyt.
Jännä, että blogissa on välillä paljon helpompi sanoa asioita, kuin vaikkapa joillekin suoraan kasvotusten tai tekstarina. Tämä on oma terapiapaikkani. Vaikka tiedän, että blogiani lukee yks sun toinen, tutuista tuntemattomiin, en juurikaan ajattele sitä. Vaikeiden asioiden sanominen ääneen helpottaa mieltä tosi paljon ja keventää oloa. Olisi vaikeampi jatkaa postailua, jos pidän tietyt asiat sisälläni, ja myöhemmin koitan niitä sitten vältellä. Jotenkin avoimuus ja rehellisyys on itselleni paljon helpompaa. Kun pysyy totuudessa, ei tarvitse kierrellä ja kaarrella tai koittaa keksiä selityksiä.
Blogini lukijat ja seuraajat antavat kommenteillaan, viesteillään ja tykkäyksillä valtavasti voimaa ja tukea. Tulee ihan älyttömän hyvä fiilis juuri tämän kaltaisista kommenteista, kuten sinäkin kirjoitit. Kiitos. Tämä on juurikin se syy, miksi uskallan olla avoin.
Ratkaisumme tuntuu oikealta. Toki ydinperheenä pysyminen olisi ollut ihanteellista lasten kannalta, mutta ollaan saatu järjestettyä arki oikein toimivaksi näinkin – oikeastaan jopa paremmaksi, kuin se aiemmin oli.
Voimia uuteen tilanteeseen.
Olen aina ihaillut teidän kattovalaisimia, olet näköjään vaihtanut ne uusiin? Oikein kivat, onko paperivarjostimet?
Kiitos Liisa!
Juu, vaihdoin keittiöön sekä olohuoneeseen uudet valaisimet, molemmat ovat riisipaperivalaisimia. Keittiössä on &Tradition Formakami ja olohuoneessa on Hayn paperivalaisin.