comments 164

Vaaleanpunainen hotelliyö + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Hakola

Hakolalla on meneillään vaaleanpunainen kapina, joka on näkynyt tv-mainoksesta Helsingin katukuvaan ja yllätyspaketeista kukkakioskiin. Vaaleanpunaisen kapinan myötä sanotaan hyvästit harmaalle, ollaan rohkeita ja uskollisia itselle tärkeille asioille. Hakola haluaa rohkaista jokaista ottamaan ensiaskeleen tuntemattomaan, askeleen kohti omaa kapinaa, mitä se sitten onkin. 

Viimeisimpänä vaaleanpunaisena tekona Hakola valtasi Hotelli Hanasaaresta huoneen, ja minä pääsin onnekkaasti kokemaan tämän elämyksen ystäväni kanssa viime viikonloppuna!

Hanaholmen eli Hanasaari sijaitsee Espoossa Länsiväylän kupeessa mielettömän kauniissa merenrantamiljöössä. Hanasaari on tunnettu ruotsalais-suomalaisena kulttuurikeskuksena ja kokoushotellina, jonka juuret sijoittuvat vuoteen 1975, jolloin se vihittiin käyttöön.

Ihan heti ei osaisi kuvitella tässä Suomen valtion omistamassa, historiallisen jyhkeässä rakennuksessa vaaleanpunaisia seiniä vaaleanpunaisine hyllyineen ja vaaleanpunaisine mattoineen. Mutta Hakola on Hakola, rajoja rikkova edelläkävijä, joka näkyy, kuuluu ja näyttää mallia häpeilemättömästi, rohkeasti ja täysin omalla tyylillään.

Valtasimme Hotelli Hanasaaresta vaaleanpunaisen kapinan nimissä huoneen, jossa värit päästettiin valloilleen. Uskomme, että värit vaikuttavat positiivisesti energiatasoihimme ja mielialaamme. Halusimme luoda myös kaikkia aisteja hivelevän tilan, jossa on mahdollista keskittyä vain olennaiseen, unohtaa hetkeksi kaikki muu, kerrotaan Hakolan sivuilla.

Vaaleanpunainen kapina todella näkyi Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa, joka pirskahteli värejä. Huoneesta löytyi paljon ihania yllätyksiä: meditatiivinen äänite, inspiroivia kirjoja, kuplivia juomia, herkkukeksejä ja huonetuoksuja – vain muutamat mainitakseni.

Neutraaliin värimaailmaan tottuneille tämä oli kyllä melkoinen piristysruiske ja tunnelma olikin heti alkumetreillä harvinaisen hilpeä. Mahtoiko värit todella vaikuttaa näin voimakkaasti mielialaan? Vai oliko se samanhenkinen seura ja odotettu irtiotto pölyisistä kotinurkista? Ehkäpä kaikilla näillä oli oma roolinsa, mutta se oli ainakin varmaa, että murheet jäivät unholaan. 

Pääsimme nauttimaan hotellin PLATS ravintolaan illallisen, joka hipoi täydellisyyttä. Valitsemani menu piti sisällään raikkaan kesäisen aperitiivin, sokerisuolattua nieriää vihreällä parsalla ja hollandaisekastikkeella, karitsan ulkofilettä porkkanapyreellä sekä vaniljapannacottaa suolaheinäsorbetilla. Pisteet 6/5. Tai, ehkä enemmän. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut kunnon ravintolassa ja saanut eteeni noin suussasulavan à la carte annoksen. Kiitos höllentyneiden koronarajoitusten, ravintola oli juuri edellispäivänä saanut avata ovensa ja tämä nautinto oli meille paikan päällä mahdollinen.

Vatsat pullollaan hipsimme vaaleanpunaiset kylpytakit päällä kalliolle kippistelemään. Pehmeä merituuli puhalsi kasvoille, laineet liplatti hiljaa, veneet lipuivat horisontissa. Hotellihuoneemme väristä auringonlaskua ihaillessa pohdimme omaa vaaleanpunaista kapinaamme. Kuiskuttelimme salaisuuksia ja kikattelimme kuin pikkutytöt. Miten kaikki tuntuikin yhtäkkiä niin sallivalta, vapauttavalta ja luottavaiselta, hyvin erityiseltä. 

Mikä on sitten oma vaaleanpunainen kapinani?

Olen ehkä aina ollut hieman kapinallinen. Jo lapsuudesta ja teinivuosista lähtien olen kulkenut omia polkujani, ottanut riskejä ja hypännyt tuntemattomaan. Olen aina tiennyt mitä haluan ja sitä kohti olen määrätietoisesti mennyt. Matka on ollut kuitenkin kaikkea muutakuin helppo. Mutta jokaisen haasteen, vastoinkäymisen tai pettymyksen jälkeen olen havahtunut siihen, että juuri ne vaikeudet ovat vieneet minua eteenpäin ja opettaneet eniten. Toki olisin voinut valita helpommat reitit ja kulkea valmiiksi tallotut polut, mutta silloin se ei olisi minun näköinen matka, vaan jonkun toisen. Ilman syrjäisiä sivupolkuja, raskaita mäkiä tai loputtomalta tuntuvaa suota, ei saavutukset tuntuisi läheskään niin hienoilta ja merkityksellisiltä.

Kun oppii hyväksymään kaiken tapahtuneen, pintaan nousee kiitollisuus. Välillä tämä ajatus on itsellänikin hukassa, varsinkin silloin kun kahlaa syvissä vesissä. Sitä meinaa lipua valtavirran mukana, vailla päämäärää, vailla omia unelmia. Haluaa vain hautautua peiton alle ja herätä vasta kun kaikki on hyvin. Inhimillisiä tunteita nämä kaikki. Mutta nekin kannattaa hyväksyä, ne ovat osa tätä matkaa. Minun omaa ainutlaatuista matkaa.

Näiden poikkeuksellisten aikojen, ja rehellisesti sanottuna todella vaikean kevään keskelle, juuri tällaisia vaaleanpunaisia hetkiä ja sykähdyttäviä, kannustavia kohtaamisia tarvitsin. Oli aika painaa pausea omalle arjelle. Irrottautua ja ilakoida, hullutella ja heittäytyä. Olla täysin läsnä. Ja siinä onnistuin, olo oli ihmeellisen kepeä ja elämän värit näyttäytyivät taas kirkkaina. Tätä kaipasin elämääni tällä hetkellä.

Haluan kovasti tuon saman huolettoman olotilan jatkuvan. Haluan löytää taas sen energian, voiman ja rohkeuden, joka on ollut pitkään kadoksissa. Hitto, sitähän minä nyt kapinoin. Kapinoin harmaita synkkiä ajatuksia vastaan. Kapioin luovuttamista vastaan. Kapinoin ilon puolesta. Kepeyden puolesta. Toivon puolesta. Kapinoin mahdollisuuksien puolesta. Kyllä, tämä on minun vaaleanpunainen kapinani!

Olen melko varma, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka kaipaavat vaaleanpunaista irtiottoa. Saan arpoa Hakolan vaaleanpunaisessa kapinahengessä yhdelle onnekkaalle kahden hengen hotelliyön Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa Hanasaaressa, johon kuuluu herkullinen illallinen kahdelle (alku-, pää- ja jälkiruoat) ruokajuomineen PLATS ravintolassa, minibaarin sisältö, monipuolinen hotelliaamiainen, sekä saunan ja uima-altaan käyttö. Voittaja voi itse valita sopivan ajankohdan yöpymiselle. Palkinnon arvo on 330 €. Aika mieletön setti, eikö!

Voit osallistua arvontaan jakamalla oma vaaleanpunainen kapinasi kommenttikenttään 26.5.2021 mennessä. Kapinasi voi olla ajatus, oivallus, intohimo, tavoite tai unelma. Piilossa, näyttävä tai ennennäkemätön. Mitä vain, koska se on sinun oma kapinasi. Oikein paljon onnea kaikille arvontaan!

***

Arvonta suoritettu! Onnetar osui nimimerkille Mar, joka kertoi omasta vaaleanpunaisesta kapinasta näin:

Vaaleanpunaisena kapinana olen alkanut näyttää tunteeni. Tänään itkettää huomenna oleva koiran lopetusaika enkä hävennyt siitä johtuvaa itkua töissä.

Oikein paljon onnea voittajalle ja osanottoni suureen suruun. Toivottavasti palkinto piristää ja tuo paljon iloa!

164 Comments

  1. Kukka

    Vaaleanpunainen kapinani on tehdä entistä enemmän niitä asioita mitä itse haluan ja laittaa itseni etusijalle!

    • Nea

      Kapinoin niin, että pyrin tekemään valintoja jotka tuottavat minulle hyvää oloa, toivottavasti myös läheisilleni. Ennenkaikkea pyrin menemään kohti omia unelmiani ja tekemään asioita jotta voisin joskus tehdä työtä jota rakastan.
      Olen aina tehnyt asiat aikalailla toisin, kun on suositeltu ja oppinut kaiken kantapään kautta.
      Tämä olisi ihana loma, vielä ennenkun perheemme saa yhden jäsenen lisää 💕

  2. Piitu

    Kapinoin epäoikeudenmukaisuutta ja suorittamista vastaan. Olen armollinen itselleni ja teen niitä asioita mistä nautin.

  3. Sanna Elonen

    Kapinoin korona-ahdistusta vastaan pienillä, mutta suurta iloa tuovilla asioilla. Loihdin luksusta arkeen nauttimalla piccolon roseskumppaa ja leipomalla pinkkejä macaronseja, tilasin nettikaupasta vaaleanpunaiset saappaat sadepäiviä piristämään ja viime viikolla ostin kivijalkapuodista vaaleanpunaisia pioneja vain siitä syystä, että ne ovat niin kauniita. Pienilläkin asioilla ja pikkurahalla saa ympärilleen piristystä, joka näkyy hyvänä fiiliksenä.

  4. Maria G

    vaalenapunainen kapinani on pyrkimys kohti omanäköistä elämää.

  5. Petri

    Oma vaaleanpunainen kapinani on, että olen armollinen itselleni tässä kiireiden täyttämässä elämässä.

  6. Aakoo

    Oma vaaleanpunainen kapinani on ollut hankalasta elämästä irrottautuminen ja elämän muuttaminen kohti omia arvojani!

  7. Malviina

    Vaaleanpunainen kapinani on muutto maalle kaupungista perheen kanssa. :)

  8. Kipakka

    Vaaleanpunainen kapinani on opiskella amk tutkinto valmiiksi ennen 45v. päivää.

  9. Sari P

    Vaaleanpunainen kapinani on ottaa aikaa juuri minulle itselle!

  10. Henna

    Kapinani on uskallus tehdä omaa elämänlaatuani parantavia ratkaisuja. Sellaisiakin, joita muut ihmiset saattavat kyseenalaistaa.

  11. Johanna

    Vaaleanpunainen kapinani on olla kaikille ystävällinen. Myös työpaikan ilkeilijöille. Minä en lähde siihen mukaan. Saattavat pitää heikkona tai lällynä, mutta en välitä yhtään. Love & peace 💟

  12. Riikka

    Vaaleanpunainen kapinani on elää oman näköistä elämää <3

  13. Fanny

    Vaaleanpunainen kapinani on yrittää olla lempeä itselleni ja muille :)

  14. Maija

    Vaaleanpunainen kapinani on tehdä alanvaihto, joka vie minut lähemmäs omia intohimojani ja mielenkiinnonkohteitani, vaikka muutos on suuri ja pelottava. Uskon siihen, että riski kannattaa ja tämän avulla voin elää paremmin itseni näköistä elämää💕

  15. Hanitram

    Oma vaaleanpunainen kapinani on toisten naisten esiinnostaminen arjessa. On niin helppo ajatella ja sanoa negatiivisesti, mutta tämä vaatii taitoa ja harjoitusta. Annan muiden loistaa!

  16. Sini kurtti

    Vaaleanpunainen kapinani on arvostaa ja kohdella itseä lempeämmin.

  17. Ruusiili

    Oma vaaleanpunainen kapinani liittyy oman mielenterveyden edistämiseen. Pyrin päästämään irti turhasta anteeksi pyytelemisestä ja opettelen sanomaan ei. Miten hyvältä tuntuukaan seistä omilla jaloillaan, rehellisesti ja rohkeasti!

  18. Susanna

    Vaaleanpunainen kapinani on ehdottomasti ollut tässä muutaman vuoden ajan sisukkuus. Olen niin ylpeä omasta sisukkuudesta! Sen lisäksi on tullut harjoiteltua armollisuutta siihen rinnalle vastapainona.

  19. heidivalkola

    Oma vaaleanpunainen kapinani on ollut päätös elää itselleni oikeanlaista elämää muiden mielipiteistä välittämättä. Lapseni ollessa taaperoikäine päätin, että nyt tai ei ikinä, toteutan omaa unelmaani ja siirryin yrittäjäksi. Samalla elämä mullistui muutenkin ja päätin ettei parisuhteessa olla vain lapsen takia ja me kaikki ansaitsemme onnellisen elämän. Viime vuodet ovat olleet täynnä vastoinkäymisiä, pieniä onnistumisia ja isoja epäonnistumisia. Mutta, eikai se kapina olisikaan jos kaikki olisi vaaleanpunaisella hataralla tanssimista?

  20. Kikkakoo

    Enhän minä, kiltti tyttö mitään kapinoi. Ajelehdin vain elämän vaaleanpunaisessa hattarassa tai harmaassa sohjossa ja otan mitä vastaan tulee😬

  21. Emme

    Vaaleanpunainen kapinani on elää omien arvojen mukaista elämää yrittäen olla välittämättä muiden mielipiteistä. Oma perhe etusijalla, tietenkään itseäni unohtamatta. Elämäntäyteinen, rauhallinen ja kiireetön arki on parasta.

  22. Alexis-85

    Vaaleanpunainen kapinani on heittäytyi tyhjän päälle, ryhtyä yrittäjäksi ja vastoin monien varoituksia, levittää siipeni. Ilman riskejä ei voi päästä eteenpäin, joten nyt annetaan kaikki tai ei mitään!

  23. Tiina

    Minun kapinani on hidastaa tätä työntäyteistä arkea, ja todella ottaa aikaa itselleni meidän uudessa vaaleanpunaisessa ”zen-paikassa” järven liplatusta kuunnellen vähän vinossa mökkeröisessä!

  24. Minna

    Vaaleanpunainen kapinani oli käyttää koronavuosi järkevästi kotona olemista hyödyntäen. Vuosi on remontoitu kotia ja olen saanut opinnot päätökseen.

  25. Virpi

    Vaaleanpunainen kapinani on pitää kiinni iloa tuovista höpsöistäkin viikkoruteeneista ja onnentoivotuksista 💗

  26. Sanna

    Vaaleanpunainen kapinani on lukea kirjaa sadepäivän ratoksi vaaleanpunaisen viltin alla ❤️

  27. Kikka

    Oma vaaleanpunainen kapinani on pitää paremmin omia puoliani ja tehdä asioita enemmän omien unelmien eteen! Ensimmäinen askel olisi uskaltautua irtisanoutua nykyisestä työstäni.

  28. Mari

    Vaaleanpunainen kapinani on olla armollisempi itselleni.
    Vaalia hyviä asioita, että tervehtyisin🤍

  29. Donja

    Pukeudun vaaleanpunaiseen, vaikka kaikkien mielestä väri ei käy tietyn ikäisille :)

  30. Mar

    Vaaleanpunaisena kapinana olen alkanut näyttää tunteeni. Tänään itkettää huomenna oleva koiran lopetusaika enkä hävennyt siitä johtuvaa itkua töissä.

    • Oikein paljon onnea Mar, olet voittanut Hakolan vaaleanpunaisen hotellipaketin itsellesi! Ihanaa minilomaa sinulle ja seuralaisellesi.

  31. Emilia Korppila

    Muutto maalle pieneen torppaan vielä jonain päivänä pois kaupungin vilskeestä siis. Kodista on tullut vuosien varrella vaaleanpunaisempi kokoajan.

  32. Anna

    Oma vaaleanpunainen kapina on että kuuntelen enemmän itseäni ja uskallan tavoitella unelmiani.

  33. Laura

    Vaaleanpunainen kapinani on sitä, että yritän tehdä elämästäni mahdollisimman paljon oman näköistä, kaikilla osa-alueilla.

  34. Vaaleanpunainen kapinani on sitä että yritän elää mahdollisimman omannäköistä elämää vaikka elämän vaatimukset ja vastuut välillä yrittävätkin toisin.

  35. ruti

    Vaaleanpunainen kapinani on opetella rakastamaan itseäni ja miettiä mitä minä haluan enkä toimia yhteiskunnan odotusten mukaan!

  36. Satu

    Vaaleanpunainen kapinani on rauhallista elämää, juuri sellaista mikä minulle ja perheelleni kulloinkin sopii :)

  37. Tuija

    Oma vaaleanpunainen kapinani on panostaa itseeni ja hyvinvointiini joka päivä pienen hetken.

  38. Mella

    Minun vaaleanpunainen kapinani on harjoitella jämäkkyyttä, ystävällisesti toiset huomioiden mutta ei itseäni unohtaen. Panostan myös enemmän hyvinvointiini, esimerkiksi rentoutumalla Hanasaaren upeassa miljöössä.

  39. orvokkki

    Vaaleanpunainen kapinani on rohkeus unelmoida pienestä pojasta tai tyttärestä, joka antaa yhä odottaa saapumistaan. Toivoa on silti yhä :)

  40. Tyde

    Vaaleanpunainen kapinani on elää omannäköistä elämää välittämättä muiden mielipiteistä ja odotuksista. Olen päättänyt kuunnella omaa intuitiotani ja niinpä päädyin vaihtamaan tutusta ja turvallisesta työstä sellaiseen, josta olen unelmoinut. Ja hankinpa vaaleanpunaisen sohvankin vaikka aluksi se tuntui liian rajulta. Onneksi hankin, onhan se söpö!

  41. Day

    Pitkä avioliitto lasten isästä on päättymässä. Kevät on ollut raastava, kohta, vihdoin, kaikki on ohi, on aika parantumiseen! Tämä olisi ihana toteuttaa lapsuudenystäväni kanssa, kuka on myös vähän aiemmin hankalan eron läpikäynyt. Juhlistaa meitä, me selviämme tästä, vahvat naiset!

  42. Henna Oht

    Oma kapinani on sydämeni kuuntelun lisäksi antaa sen myös johdattaa elämässä eteenpäin ja sysätä ”järkiajattelua” syrjemmälle

  43. Satu

    Vaaleanpunainen kapinani on elää sellaista elämää ja tehdä sellaisia valintoja, jotka tuntuu minusta ja perheestäni juuri meille sopivilta.

  44. Josuel

    Sydämeni nousi vaaleanpunaiseen kapinaan järkeä vastaan ja sen myötä uskalsin lopettaa työn joka aiheutti ahdistusta ja uupumusta. Olisipa mahtava päästä juhlistamaan uutta elämänvaihdetta tuollaisessa miljöössä.

  45. Tiina

    Vaaleanpunainen kapina on – lupaus, että käytän sisustuksessa enemmän niitä värejä mitkä ovat lempivärejäni. Näihin väreihin kuuluu vaaleanpunainen, roosa ja keltainen.

  46. Pauliina P

    Minun kapinani on jakaa lempeitä vaaleanpunaisia ajatuksia ja rutistuksia oppilailleni, jotka kohta kirjaavat kesälaitumille. Siitä huolimatta, erityiset oppilaani ovat välillä perustaneet opettajansa sydämen vaaleanpunaiseksi kaikkine kommelluksineen. Osan kanssa polut erkanevat. Jokaisesta lapsesta jää jälki sydämeeni. 🤍

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s