Ikäkriisi. Ulkonäkökriisi. Identiteettikriisi. Talouskriisi. Parisuhdekriisi. Asuntokriisi. Niin, onhan noita kriisejä ja itsekin pari niistä kokenut. Tuntuu, että käyn tällä hetkellä läpi jotain kriisiä, mutten tiedä ihan varmaksi mitä se on, tai miten sitä tarkalleen kuvailisin. Voisin nimetä sen vaikkapa yrittäjäkriisiksi.

Noh, päässä on myllertänyt kuitenkin jo tovin. Koen olevani vähän niinkuin tien risteyksessä. Kun kesällä äitiysloma läheni loppua, tämä yrittäjäkriisi alkoi nousta pintaan. Aloin pohtimaan sitä, haluanko tehdä työkseni samaa mitä olen monta vuotta tehnyt vai pitäisikö lähteä kulkemaan rohkeasti kohti uutta. Olen tykännyt tosi paljon siitä mitä olen tehnyt, mutta antaako se itselleni enää niin paljon, kuin ehkä haluaisin. Mihin minulla on intohimoa? Mitä haluan oikeasti tehdä? Mikä on taloudellisesti kannattavaa?

Vastaus tuntui olevan melko selkeä, että jotain uutta olin vaille, mutta suurin kysymerkki oli, että mitä se on. En tiennyt. Ja koska leipää on pöytään saatava, on mietittävä asiaa siltä kantilta, että sillä voisi myös tienata.

Olen ollut yrittäjänä 6 vuotta ja sitä haluan edelleen ehdottomasti olla. Parasta yrittäjyydessä on vapaus, että voi tehdä oikeastaan mitä itse haluaa, eikä sitä mitä joku muu käskee. Yrittäjänä voi ottaa vastaan itselle mieleisiä projekteja, mutta toki työtehtäviin kuuluu joskus ihan perushommia, joissa ei luovuuttaan pääse toteuttamaan niin hyvin kuin haluaisi, mutta yhtälailla tärkeitä töitä nekin. Minulla on ollut huikean hienoja projekteja ja aivan ihania asiakkaita. Sydämessä on ollut kuitenkin pidempään tunne, että haluan tehdä vielä enemmän jotain omaa. Jotain uutta ja haastavaa. Jotain sellaista, jossa pääsen toteuttamaan itseäni vielä enemmän.

Eräs viikonloppu mietin aamuyölle asti mikä se juttu sitten olisi. Mistä nautin eniten? Mikä on intohimoni? Missä voisin hyödyntää omaa osaamista, kehittyä ja oppia, sekä luoda jotain uutta. Tunsin vahvasti, että jollakin tavoin se liittyy asumiseen, sisustamiseen ja arkkitehtuuriin, mutten tiennyt miten tai mitä se jokin oikein on. Alkoi oikein ahdistamaan. Mitään työprojektejakaan ei ollut näköpiirissä ja pian lapsi aloittaa päiväkodissa. Mitä oikein teen? Mitä pitäisi tehdä? Mistä saan tuloja?

Haaveilin pari vuotta sitten, että aloittaisin arkkitehtuuriopinnot, koska arkkitehtuuri on kiehtonut pitkään ihan valtavasti. En tiennyt ollenkaan mikä olisi tulevaisuudessa roolini, mutta ehkä opintojen edetessä sekin selviäisi. Lähes samalla hetkellä, kun hakemus piti laittaa eteenpäin, ilmestyikin kaksi viivaa tikkuun. Noita kahta viivaa olin toivonut niin hartaasti ja pitkään, että hyllytin hakemuksen siltä seisomalta. Yksi iso unelma oli juuri toteutunut.

Valmistuin muotoilijaksi lähes kymmenen vuotta sitten ja näiden vuosien aikana olen tehnyt monenlaisia suunnittelutöitä, pääosin graafista muotoilua, kuten yritys- ja tuotebrändäystä, ensin mainos- ja viestintätoimistoissa ja sitten yrittäjänä. Brändäys kiehtoo edelleen valtavasti ja mielelläni sen saralla vielä jatkan, mutta sisällä on kova palo tehdä jotain muutakin.

Koska intohimo asuntoihin ja sisustamiseen on ollut niin vahvana, tuli mieleen, jos alkaisin tekemään remonttia sijoitusasuntoon, ens alkuun pieneen yksiöön tai kaksioon. Sitähän minä olen pitkään halunnut tehdä, ainoastaan tällä kertaa ei omaa asumista liittäisi koko projektiin, kuten aiemmin. Kysyin mieheltäkin asiasta, että miltä kuulostaisi, jos yhdessä otettais projektiksi pieni remppakohde, myydään tai vuokrataan se sitten eteenpäin. Yllätyin, mutta mies innostui asiasta ihan valtavasti! Ollaan touhuttu aiemminkin kaikenlaista yhdessä, niin että minä suunnittelen ja mies toteuttaa, niin tässä olisi yhteinen juttu, jota ollaan jo pitkään kaivattu.

Olin yhteydessä henkilöihin, joilla on vuosien kokemus asuntojen remontoimisesta ja myymisestä eli flippaamisesta (opinpahan siinä samalla uuden sanan, hahah). Sain kullanarvoisia vinkkejä, mitä projekteissa kannattaa ottaa huomioon, millaisia kohteita kannattaa valita ja miten remontointi kannattaa hoitaa. Oli pohdittava, onko flippaaminen meille taloudellisesti kannattavaa, tekeekö sillä tuottoa ja mitkä ovat riskit.

Vaikka hauskalta ja hyvältä homma kuulostikin, vaatisi se tietysti pankkilainaa, joka ei näillä leveyspiireillä olisi mikään pieni. Espoossa yksiöt ja kaksiot maksaa, ja siihen päälle vielä remonttirahat, niin aletaan olla aika mojovaa summaa vaille. Miten pankit sitten suhtautuisivat asiaan, tietysti sen tietää vain kun kysyy. Vaikka itse remontin suunnittelu ja toteutus onkin kivointa, olisi tosi kiinnostavaa nähdä minkä muutoksen saisimme aikaan ja kuinka paljon arvoa saisimme remontilla nostettua. Moni sellaista tekee ja miksei me voitaisi tehdä. Jätin asian kuitenkin hautumaan. Ehkä joku päivä palaan vielä siihen, koska remonttia en ole koskaan juuri tehnyt ja sitä haluaisin tosi paljon tehdä. Asunnon myyminen olisi vain hauska lisä, josta nautin valtavasti! Etuovessa löytyy antamani vinkit oman kodin myymiseen.

Saimme viime perjantaina tiedon, ettei Nilo saanutkaan päiväkotipaikkaa tuosta läheltä, eli samasta missä Nuka on. Tieto oli melkoinen pettymys, koska haimme paikkaa kuitenkin yli puoli vuotta sitten ajoissa. Koen tärkeäksi, että lapset ovat samassa paikassa, mutta olisihan se huomattavasti helpompaa kuljetusten kanssa, että vie molemmat samaan paikkaan ja hakee samasta paikasta. Olisimme saaneet paikan paljon kauempaa, joka toisi yhden tunnin lisää kuljetuksiin.

Pohdin viikonlopun yli mitä teemme. Vaikka Nuka aloitti päiväkodin jo vuoden ikäisenä, Nilo tuntuu jotenkin niin paljon pienemmältä, että hoitoon laittaminen alkoi mietityttää. Nilo täyttää parin viikon päästä vuoden, mutta hän on minulle vielä ihan vauva. En vaan pysty viemään häntä vieraille ihmisille hoitoon. Mitään selkeitä työprojekteja ei ole juuri nyt näköpiirissä, joten päätös oli selkeä. Jatkan hoitovapaata ainakin vuoden loppuun asti ja katsotaan sitten uudelleen mikä on tilanne. Kaikki voi toki muuttua tässä matkalla ja sen mukaan sitten edetään.

Sainpa samalla yrittäjäkriisiini toivottua lisäaikaa, jotta voin jäsennellä ajatuksia päässäni ja tehdä sitten tarvittavia toimenpiteitä suuntaan tai toiseen. Olen miettinyt paljon sitä, että miten voisin hyödyntää eri kanavia tai onko niistä ylipäätään mitään hyötyä työni kannalta. En ole juuri töitäni mainostanut, koska aina siihen ei ole ollut mahdollisuuttakaan, jos vaikka case on salainen tai työn on tilannut viestintätoimisto ja se kuuluu sitten heidän referensseihin, ei minun, koska olin vain yksi tekijä tiimistä, jolta tilattiin alihankintana suunnittelu.

Asiakashankinnassa on tärkeää, että voin esitellä tekemiäni projekteja sekä osaamistani. Ei riitä, että kerron tehneeni Finnarille, Stockmannille, Altialle tai Fazerille onnistuneet projektit, jos ei ole mitään mitä voi näyttää. Oma työni kun on pääosin visuaalista. Pitäisi lisätä omille sivuilleni työnäytteitä, mutta miten se tuntuukin olevan kaikista vaikeinta, siis omien töiden valokuvaus ja esittely. Äh, tekis mieli ulkoistaa koko homma.

Blogi on ollut hiljaisempi vuoden aikana, mutta olen rakentanut tietoisesti enemmän omaa Instagramia. Seuraajamäärä on kasvanut huimasti vuoden aikana ja koska olen kirjoittanut sisältöjä myös englanniksi (with bad english), olen saanut paljon yhteydenottoja ympäri maailmaa. En todellakaan arvannut vuoden alussa mitä tulee tapahtumaan, mutta lyhyessä ajassa on tullut kaksi haastattelua printtilehteen, toinen australialaiseen Fête/Life magazineen ja toinen korealaiseen Country Housing & Culture -lehteen, joka ilmestynee lokakuun lopulla. Olen antanut myös kahteen verkkojulkaisuun haastattelut, joista toinen on australialainen Maison Blanche ja toinen saksalainen Designsetter. Jälkimmäinen haastettelu julkaistaan lähipäivinä, laitan sitten linkkiä kun se ilmestyy.

Yhteistyökyselyitä tulee viikoittain, mutta aika harvaan lähden kuitenkaan mukaan – varsinkaan sellaisiin, joissa näkyvyyttä vastaan tarjotaan keittiöliinaa, muovimukia tai postikorttia. Moni ei ajattele, että kuvasuunnittelu, stailaus, valokuvaus, kuvankäsittely, sisällöntuotanto sekä kuvien jakaminen vie aikaa ja tuo kaikki on ihan oikeaa työtä. Lisäksi kalusto, jolla työtä tekee, kuten kamera, läppäri ja kuvankäsittelyohjelmat, ovat maksaneet minulle, kuten myös kaiken ylläpito.

Joillakin on hieman hukassa se, mitä vaikkapa yksi Instakuva oikeastaan vaatii ja tai ihan kunnon blogipostaus, jossa sisältöä on huomattavasti enemmän. Vaikka blogini sekä Instagram perustuvat puhtaasti omaan harrastukseen, mielestäni on vähintäänkin kohtuullista, että tekemästäni työstä ja yrityksen näkyvyydestä maksetaan asiallinen korvaus. Olen tehnyt töitä sen eteen, että olen saanut sitoutuneet seuraajani, joten en lähde mainostamaan yrityksiä tai heidän tuotteitaan tuosta noin vain. Onneksi isommat yritykset usein ymmärtävät ja ehdottavat itse rahallista korvausta tuotteiden lisäksi. Vaikka aihealue pyörii hyvin vahvasti sisustamisessa, olen saanut ehdotuksia milloin bikineistä tai kasvonaamioista. Ihan kaikkeen en rahastakaan lähde. Jutun pitää tuntua omalta.

Sellaisiin yhteistöihin lähden mieluiten, joista saan vastineeksi jokin tuotteen tai tuotteet, jotka olisin muutenkin ostanut itse. Koska olen hyvin tarkka mitä meille tulee, haluan aina valita itse mieleseni tuotteet. Välillä kun saan sellaisia tuotelahjoituksia, jotka eivät päädy koskaan kameran linssiin. Kuvaan sitä mikä itseäni inspiroi, mikä sopii meille ja joista myös aidosti tykkään. Pitää muistaa, että näillä yhteistöillä ja tuotelahjoituksilla ei makseta asuntolainaa, lasten kuravaatteita tai edes puuropakettia. En vaan voi käyttää omaa aikaa ja osaamista jonkun toisen yrityksen markkinoimiseen, jos en itse saa siitä euroakaan tilille tai koe hyötyväni muutenkaan.

Olen ollut kuitenkin tosi otettu yhteistyöpyynnöistä. On ihana kuulla, että yritykset haluavat tuotteidensa näkyvän meillä kotona ja kuvissani. Haastattelut ovat sitten taas hyvin arvokasta näkyvyyttä, täysin ilmaista palstatilaa. Onhan se nyt hienoa, että ajatukseni sisustamisesta ja tyylistäni kiinnostaa ja se inspiroi muita.

Mielenkiintoista nähdä mitä tässä tapahtuu. Sitä omaa juttua vielä kuitenkin metsästän. Ajatus on muhinut päässä ja piirtynyt ihan paperillekin. Usean kuukauden pyörittelyn jälkeen asia on selkeytynyt siitä mitä haluan tehdä. Haluan kokeilla siipiäni ja vastata täysillä omaan intohimooni. Luottaa itseeni ja osaamiseeni, mutta koittaa olla pelkäämättä epäonnistumista. Eihän sitä voi tietää ellei kokeile.

Vähän tyhmää olla kertomatta nyt sen enempää, mutta haluan viedä asioita ensin eteenpäin ja katsoa mitä tapahtuu. Mitään konkreettista kun ei vielä ole, ainoastaan visio. Päivät menevät pitkälti noiden naperoiden kanssa ja oma aika on kortilla, mutta aina inspiraation iskiessä on hyvä aika ideoida tulevaa ja katsoa sitten mihin se aikanaan vie, jos on viedäkseen. Tunteet menevät innostuksesta pelkoon ja vähän kaikkeen siltä väliltä. Jospa saisin pian selvyyttä kummalliseen kriisiini ja löydän oikean tien mitä kohti kulkea.

♥

Kuvassa oleva pallomeri on saatu Raskauskeijulta ja saan ilokseni arpoa yhden pallomeren vapaavalintaisen värisenä seuraajieni kesken Instagramissa! Täältä pääsee osallistumaan arvontaan.