comments 8

Ikäkriisi iski

Suotta sitä kieltämään, ikäkriisi on iskenyt vasten kasvoja. Ensin se muhi hissukseen pinnan alla, mutta nyt se ilmoittaa olemassaolostaan mennen tullen. En olisi millään halunnut myöntää asiaa edes itselleni, että omasta iästä olisi muodostunut minkäänlainen kriisi, mutta sitä se nyt taitaa olla. Kyllä, neljäkymmentä tulee aivan kohta mittariin ja kieltämättä vähän ahdistaa.

Olen asiaa ääneen nauranut, tai no, hysteerisen kauhistuneena tekonauranut, että nelikymppisiä ollaan. Huumorilla on hyvä kuitata ja kyllähän se omaa oloa ja näitä tuntemuksia hieman helpottaakin. Minulla useita samanikäisiä ystäviä ja olemme yhteen ääneen asiaa kauhistelleet. Miten meistä yhtäkkiä tuli näin vanhoja? Jotenkin neljäkymmentä tuntuu tosi vanhalta. Eikös se ole askel keski-ikään?

Lohduttavinta tässä on se, että moni muukin lähipiiristä täyttää tai on täyttänyt tänä vuonna neljäkymmentä ja kriiseillyt ihan samalla tavalla. Itse koen ikäkriisin ensimmäistä kertaa, mutta kaikenlaisia muita kriisejä on kyllä koettu, kuten yrittäjäkriisiä. Aloin miettimään, että mahtaako näillä kahdella olla vahvempikin yhteys. Tiedä sitten, onko kyse ollut kokoajan yhdestä ja samasta kriisistä.

Juttelin tästä mystisestä neljänkympin kriisistä saunan lauteilla erään ystäväni kanssa, jonka juhlia juuri vietettiin, että miksi ihmeessä koemme juuri tästä iästä kriisiä. Hän sanoi, että tuntuu siltä, kuin aika loppuisi kesken. Vaikka olemme molemmat omilla tahoillamme saatu elämässä paljonkin aikaiseksi ja ollaan tehty sellaisia asioita, joita olemme halunneet, jostain syystä aika tuntuu loppuvan kesken. Senkö takia tämä kriisi tuntuu niin voimakkaasti, kun haluaisi tehdä vielä monia asioita elämässä ja sitten tulee pohtineeksi, että onko niiden toteuttamiseen tarpeeksi aikaa. Vieläkö kerkeää saavuttamaan niitä unelmia, joita listallamme on?

Kun katson ympärilleni, olen oikein tyytyväinen siitä mitä minulla on ja mitä olen saavuttanut tähän mennessä. Minulla on mies, kaksi ihanaa lasta ja kiva koti. Olen opiskellut itselleni ammatin, saanut tehdä vuosia mieleisiä töitä, sekä paljon muitakin kivoja asioita elämässäni. Olen onnekas, että monen monta unelmaa toteutunut ja olen saavuttanut niitä asioita mitä olen halunnutkin.

Viime aikoina olen kokenut tosi voimakasta haikeutta menneistä ajoista. Lasten syntymät ja opiskeluajat. Välillä tekisi mieli tehdä aikahyppy taaksepäin. Kaikki on mennyt niin vauhdilla eteenpäin, toisinaan ihan liian nopeasti. Elämä vie nyt eteenpäin, ja on vaan mentävä sen mukana.

Tuntuu, että olisin tällä hetkellä jonkinlaisessa tienristeyksessä, enkä ole aivan varma mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Tiedän mitä haluan ja mitä pitäisi sen eteen tehdä, mutta jostain syystä en pysty toimimaan kuten pitäisi. En tiedä miksi. Tätä on jatkunut jo aika pitkään ja on välillä vaikea ymmärtää omaa toimintaa – tai toimimattomuutta. Sitten olen vain odottanut, että asiat tapahtuu omalla painollaan. Ehkä tämä kriisi on se tarvittava käännekohta tulevaan, jotta osaa mennä oikeaan suuntaan. Se tässä tuntuu olevan vähän kateissa.

8 Comments

  1. Lähestyn 60-vuotta. Se tuntuu yhtä uskomattomalta kuin aikanaan 40 ja 50. Tällä kokemuksella kannustan sinua nauttimaan niin paljon kuin ehdit suloisten lapsiesi lapsuudesta. Vaikka se kuulostaa minustakin kliseeltä, aika menee liian nopeasti. Minun kaksi vanhinta lastani ovat jo perustaneet omat perheet. Tyhjät huoneet, hiljenevä koti, ja se, että kuopukseni täyttää marraskuussa 18 vuotta saivat minut tiedostamaan, että aktiivinen kolmekymmentä vuotta kestänyt arkiäitiys alkaa olla elämästäni ohi. Se aiheutti tähän asti pahimman identiteettikriisin. Siitäkin huolimatta, että olen edelleen vahvasti työelämässä yritykseni myötä. Onneksi tammikuussa minusta tuli isoäiti. Sain kammottavan tyhjyyden jälkeen uuden ihastuttavan roolin.

    Elämä kulkee tasaisesti eteenpäin ja naiseuden eri roolit muuttuvat sen mukana. Nauti nyt ihanista lapsentuoksuisista aamuista, äiti-huudoista pitkän työpäivän jälkeen, yöllisistä pahaa unta poistavista sylittelyistä, pehmeistä käsistä kaulasi ympärillä ja tuhisevasta nenästä korvasi luona. Niitä hetkiä ei saa koskaan takaisin. Paitsi sitten isoäitinä pehmeät käden kaulalla.

    • Kiitos ihanasta kommentistasi, siinä on paljon viisautta ♥ Oli vaikea lukea sitä kerralla loppuun, kun kyynelkanavat aukesivat.

      Aika todellakin menee aivan liian nopeasti, lasten kanssa sen huomaa ja se tuntuu. Kunpa sitä pystyisi keskittymään näihin hetkiin vielä paremmin, ja varsinkin niihin hetkiin, kun on lasten kanssa. Pään sisällä oleva myllerrys on tällä hetkellä vaan tosi voimakasta ja ajatukset sinkoilee edestakaisin, jotka ilmenee sitten ahdistuksena ja stressinä. Kai tämä tästä.

  2. Tiina Savolainen

    Vähän samoja fiiliksiä kuin edellisellä kommentoijalla. Koti on hiljentynyt, miehen kanssa asutaan nyt kaksistaa, nuorin lapsistamme, tyttö 19 vee, muutti viime viikonloppuna omaan opiskelijakämppään ja kaksi vanhempaa poikaa ovatkin jo asustelleet omillaan muutaman vuoden. En oikein osaa sanoa miltä tuntuu.. Kuin pitkä matka olisi kuljettu kohti jotakin ja nyt olen pysähdyksissä.. Tänään töistä kotiin tullessani ihmettelin ovella kodin hiljaisuutta. Kukaan ei sano edes moi.. Toisaalta huvituin omista ajatuksista, kun mietin, että kaikki kodin paikat olivat samassa siistissä järjestyksessä kuin aamulla töihin lähtiessä., ei muruja keittiössä, ei sitä yököttävän basmatiriisin hajua keittiössä, josta niin usein tytölleni leikkisästi huomauttelin, kun hän oli kokannut itselleen iltapäivällä.. Kodissa oli siistiä ja hiljaista.. Toisaalta sekin on ihanaa, josta kyllä nautin. Ja viikonloppuisin odottelen tyttöä käymään, onneksi välimatka opiskelupaikkakunnalle ei ole kovin pitkä. Mutta kyllä myönnän, olen pysähdyksissä tämän kaiken tapahtuneen edessä. Tunnemylläkkä on suuri. Mikähän ikäjakso se sitten olisi ihmiselle tasaisin? Carpe diem vaan, ajattelen.

    • Nuo hetket, kun lapset muuttavat pois, on varmasti tosi haikeat. Itselläni pelkkä ajatus tuo haikean tunteen, vaikka meillä tuohon on vielä rutkasti aikaa. Tai no, huomaatta tämä aika kulkee ja pian ollaan jo siinä tilanteessa, kun talo hiljenee lapsista. Tunnemyllerrykset on sanomattakin suuria, niin isoja asioita nämä. Vaikea sanoa mikä on tasaisinta aikaa. Ehkä sitten eläkkeellä :D

  3. Suski

    Tunnistan kriiseilysi. Itse täytin tänä vuonna 42 v. ja minua on ahdistanut jo pari vuotta. En tunnista sitä mitä jotkut muut ovat sanoneet ”ihanaa olla aikuinen nainen ” tai ”ihanaa kun ei tarvitse olla enää nuori ja epävarma”
    Koen itse olevani epävarmempi nyt kuin nuorempana. En niinkään koe ahdistusta ulkonäöstä mutta koen, että kroppani vanhenee ja tunnen sen niin selvästi. Tunnen olevani kömpelömpi, kankeampi ja hitaampi. Pikku kremppoja alkaa tulla sinne tänne.
    En kaipaa nuoruutta mutta en kaipaa kyllä ikääntymistäkään. Sen sijaan haluaisin pysäyttää ajan. Vanhenemisessa minua pelottaa mahdollinen terveyden menetys. Minulla oli nuoret vanhemmat ja he kuolivat nuorina vaikka olivat perusterveitä, liikunnallisia ja nuoria. Se ahdisti ja ahdistaa edelleen. Sillä minulla ja vanhemmilla oli vain 18 vuoden ikäero ja luulin, että saisin nauttia heistä pitkään…
    Toivon ettei omat lapseni joutuisi kokemaan samaa ja haluaisin itsekkin nähdä tulevien lastenlapsieni kasvavan.
    Mennyt elämä ja tapahtumat ovat tehneet sen, että minä en kaipaa hienoa taloa tai autoa. En kaipaa ulkomaanmatkoja enkä kesämökkiä. Minulle on aivan sama sopivatko pyyheliinat sisutukseen. Ennen se oli tärkeää mutta ei enää. Sen sijaan haluaisin kääntää kelloa taaksepäin, jotta saisin vanhempani takaisin, saisin olla itse lapsi jälleen. Se, ettei ole itse enää kenenkään lapsi vaikka on ikää vasta 42 v. tuntuu julmalta. Valitsisin myös toisin opiskelut jos saisin valita. Kirjoitukseni huokuu varmasti ahdistusta ja sitä se varmaan toisaalta onkin.

    • Kuulostaapa tutulta! Itse olen omannut nuorena hyvän itsetunnon, mutta tietynlaista epävarmuutta on jopa nykyään ilmaantunut. Ulkonäön kanssa olen aina ollut sujut, mutta nämä harmaantuneet hiussuortuvat ahdistavat! Niitä kun on tullut ihan yhtäkkiä lyhyessä ajassa useampi, tai sitten en ole värjäysten alta niitä vain havainnut.

      Aika ikävän tapahtuman olet kokenut, kun olet nuorena menettänyt vanhempasi :( Ymmärrän, että tuommoinen vaikuttaa paljonkin. Eikä sun kommentti huokunut yhtään ahdistusta, enemmän siinä oli kaipuuta ♥

  4. D

    Haikeus täälläkin.. Siitä miten nopeasti lapset kasvaa. Haluaisi palata taaksepäin. Aika on mennyt kuin huomaamatta liian nopeasti. Elämä on vain vienyt ja minä sen mukana. Olenko osannut nauttia lasten kanssa vietetyistä hetkistä riittävästi!?

    • Sanoppa muuta. Tekisi mieli kokea monen monta hetkeä uudelleen. Ilmeisesti meidän elämä on ollut aika hyvää, kun haluaisi palata taaksepäin kokemaan samoja asioita uudelleen :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s