comments 2

Viittä vaille valmista

Tällä viikolla talolla tehdään viimeiset työvaiheet ja sitten on enää loppusiivouksen, lopputarkastuksen sekä virallisten kauppojen aika! Sehän tietää sitä, että sitten saadaan avaimet käteen ja päästään muuttamaan sisään. Aika on mennyt jotenkin todella nopeasti ja työt ovat edenneet kuin itsestään, mutta todellisuudessa työmiehet ovat paiskineet hommia kovaan tahtiin, jotta me saadaan muuttovalmis koti ajallaan. Siellä on siis pihakin jo valmiina istutuksia myöten!

Yleensä itse olen ollut suunnittelemassa ja myös tekemässä, mutta nyt joku toinen tekee meidän puolesta lähes kaiken. Onneks muutamiin juttuihin olen päässyt vaikuttamaan, kuten lattiaan, joka tehtiin viime viikolla. Käväisin katsastamassa valmiin lattian ja taas kerran sai jännittää, mitä tuleman piti. Oliko sävy oikea, pintakuviointi toivotunlainen ja miltä se muuten näyttäisi. Sain rakentajalta hieman ennakkotietoa siitä mitä odottaa. Kuulemma lattia näytti tosi hienolle, mutta jotain ongelmaakin siellä oli, kannattaa varautua. Syvään hengitys ja askel peremmälle.

Kyllä vain. Lattia näytti kerrassaan upealle!! Ensinnäkin, lattian sävy oli juuri nappivalinta! Se ei ollut liian tumma tai liian vaalea, vaan juuri sellainen kuin toivoinkin olevan. Myös lattian pintakuviointi oli sellainen mitä halusinkin, sopivan vivahteikas, mutta pääosin tasainen. Valitsin käsittelyksi mattapinnan, koska en halunnut kiiltävää pintaa. Tämäkin valinta oli todella mieleinen, vaikka pinta tuntui yllättävän karhealta. Luulin, että myös mattapinta olisi sileä mattailmeestään huolimatta, kai olisi pitänyt kysyä siitä tarkemmin. Satiini olisi ollut toinen vaihtoehto ja sitä suositeltiin, mutta pelkäsin sen olevan liian kiiltävä. Katsotaan nyt ensin miltä lattia tuntuu käytössä ja jos haluan käsitellä sitä vielä jotenkin uudelleen siloisemmaksi, niin kuulemma vahalla se onnistuu. Hyvä homma.

Ja sitten siihen ikävempään yllätykseen. Olin aiemmin tilannut työmiehen tasoittamaan ja maalaamaan seinien sekä lattioiden väliset reunat, koska tavoitteena oli listattomuus. Työ tehtiin ja siistiltä näytti, mutta jotain oli sitten käynyt lattian teon yhteydessä. Näky oli kieltämättä aika raffi. Selvisi, että hiomakoneella oli vetäisty kaikki tasoitetut ja maalatut seinäpinnat uudelleen auki vähän niinkuin vahingossa. Eli se tasoitustyö mistä maksettiin listattomuuden takia, oli täysin turhaa. Nyt oltiin taas samassa tilanteessa.

Olimme kyllä käyneet työvaiheet läpi paikan päällä, puhelimessa sekä sähköpostitse, joten kaikesta löytyi onneks mustaa valkoisella. Painotin asiaa monta kertaa, ettei listoja tule, vaan seinien tasoitustyö tehdään ennen betonilattian asennusta, joka oli myös lattiantekijän suositus, jotta jälki on varmasti siisti. Aika surkeaa, että näin silti kävi ja viikon työ meni hukkaan. Noh, eipä asiaa jäädä sen enempää murehtimaan, vaan se korjataan. Lattiamies lupasi käydä laittamassa päälle maalattavaa akryyliä koloihin, eli ihan jokaiseen seinään. Toivottavasti akryylin avulla saadaan reunat siistittyä kuntoon. Seinästä oli irronnut paikoittain myös maalit suojateipin irroittamisen yhteydessä, joten korjaus- ja viimeistelytyötä on enemmäkin tiedossa.

Kaikenlaista sitä sattuu, vaikka kuinka yrittää ikävät sattumukset estää. Virheitä tapahtuu kaikille, mutta ne on hyvä myöntää ja sitten korjata asianmukaisesti. Vaikka vähän harmitusta tulikin, olen älyttömän tyytyväinen muuten tuohon lattiaan! Se on tosi ihana! Nyt vaan toivotaan, että lopputarkastus menee huomenna läpi ja kaupat toteutuu perjantaina. Jännän äärellä ollaan, huh.

Lattiasta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan / DesignbetoniLattiamies

2 Comments

  1. M. Jääskeläinen

    Kaunis lattia, tälläisestä mäkin haaveilen. Ihmetyttää, että kerrot lattian olevan liian ”rouhea” pinnaltaan, koska mä taas koen että näkemäni mikrosementtipinnat ovat aina olleet tosi liukkaita ja vähän liian ”muovisia” pinnaltaan. Tosi vaikea vertailla eri pintoja, kun työnjälki riippuu myös niin paljon pinnoitteesta ja niistä on vaikea saada mitään vertailua.

    Lähinnä olen käynyt K-raudassa vertailemassa Z Counterformin eri pinnoitteita mallipaloista. Niissä oli 4 erilaista pinnoitetta ja oli ihan mielenkiintoista nähdä.

    • Lattian pinnalla saattoi olla vielä remonttipölyä, kun sitä kokeilin, mutta nyt imuroinnin jälkeen tuntuu tosi hyvälle! Tämä mattaisuus on kyllä ihan oikea valinta ja ei ollenkaan muovisen oloinen, kuten itseasiassa näytepaloissa oli. Olen todella tyytyväinen valintaan, niin sävyyn kuin käsittelyynkin. Mattapinnan ansiosta lattia ei ole yhtään liukas, joka juoksevalle pikkumiehelle on just passeli. On tämä parempi, kuin osasin toivoakaan.

      Uusi postaus lattiasta vielä siis tulossa, joka tulee sitten kun viimeistely on tehty eli seinien reunat on siistitty ja maalattu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s