Maksikkapuskat eivät tuottaneet kesän aikana kuin 5 mansikkaa ja kaikki lupaavat versiot oli jyrsittynä valmiiksi. Yhyy. Mutta nytpä sieltä löytyi vielä yksi oikea kunnon herkkupommi! Ihan täydellinen yksilö, eikä etanat olleet kerinneet vielä iskeä kiinni. Tämä mansikka oli niin maukas että! Vieläkin tulee vesi kielelle.
Mitenkäs muuten tämä minun pieni yrttitarha jakselee? Kuten kuvista näkyy, persilja ja minttu ovat kasvaneet ihan älyttömästi, eikä loppua näy. Tosi isot puskat siellä jo. Niitä olenkin käyttänyt paljon vihersmoothieseen, josta laitan reseptiohjeet myöhemmin. Basilikalla ei ole mennyt niin vahvasti :D Harmi, koska basilikaa tulee käytettyä hyvinkin usein ruoanlaitossa. Kyllä siitä onneksi kesällä sai ihan hyvin napsittua, en tiedä onko ensi kesänä mitään toivoa.
Sain muuten kaksi kurkkuakin ja ne oli todella hyviä. Ei ne nyt kovin isoja olleet, mutta tuli kuitenkin! Ihan tyytyväinen olen satoon, ensimmäinen kesä oli kuitenkin kyseessä. Mies jo kerkesi epäilemään yrttitarhaviristystäni, mutta lälläslää, kyllähän sieltä irtosi vaikka ja mitä.