Kävin tuossa jokunen aika sitten yksillä treffeillä. Kun mies oli hakemassa pöytään lisää viiniä, odotellessani kerroin eräässä someryhmässä olevani parhaillaan treffeillä, kun siellä kyseltiin lauantai-illan kuulumisia. Reaktiot olivat iloisen kannustavia, mutta siskoni hämmästeli miten ihmeessä jaan julkisesti muille, että olen treffeillä. Siis minä, vapaalla oleva… Read More
All posts tagged “Tiger of Sweden”
Kurkkaus vaatehuoneeseen
Viimein pääsette näkemään, miltä vaatehuoneeni näyttää. Tosin, eipä siellä ole paljoakaan mitään nähtävää, koska tila on pieni ja vaatteitakin omistan todella vähän. Jotkut epäilevät, että minimalistit jemmailevat tavaraa kaappeihin ja ne pursuaa yhtälailla kuin kenen tahansa kotona, mutta omalla kohdallani tämä ei pidä paikkansa. Osa… Read More
Intuitio, joka elämää ohjasi
Intuitio on ihmeellinen asia. Vaikka sitä toimiikin usein intuition johdattelemana, olen viime aikoina joutunut pohtimaan todella tarkkaan, voinko tehdä päätökseni pohjautuen vain intuitiooni. Minulle on tarjottu muutaman vuoden sisällä upeita mahdollisuuksia. Olen ymmärtänyt niiden potentiaalin ja taloudellisen kannattavuuden, jota ne toisivat mukanaan. Minulle on tarjottu… Read More
Kesä pakettiin
Puiden lehdet ovat alkaneet vaihtamaan väriä, illat pimenemään ja syystuuli puhaltamaan. Kesä taitaa olla virallisesti nyt ohi. Olen syyslapsi ja rakastan syksyä, joten ei tämä pahalta tunnu, mutta silti on hieman haikea tunnelma. Vaikka kesä teki tuloaan todella nihkeästi, oli ihan mahtavaa, että saatiin nauttia… Read More
Hernesaaren rannalla
Puhuttiin ystäväni kanssa, että nyt täytyy nähdä ja tehdä jotain yhdessä, ennen kuin hänen lomansa loppuu. Koska aurinkoa piisaa, niin ehdottomasti jonnekkin ulos. Mieleen tuli sitten Hernesaaren ranta, joka on uusi kesäkeidas Etelä-Helsingissä meren äärellä, joten mikä olisikaan ollut parempi paikka tavata näin elokuun hellepäivänä.… Read More




