Kävin tuossa jokunen aika sitten yksillä treffeillä. Kun mies oli hakemassa pöytään lisää viiniä, odotellessani kerroin eräässä someryhmässä olevani parhaillaan treffeillä, kun siellä kyseltiin lauantai-illan kuulumisia. Reaktiot olivat iloisen kannustavia, mutta siskoni hämmästeli miten ihmeessä jaan julkisesti muille, että olen treffeillä. Siis minä, vapaalla oleva sinkkunainen on tuntemattoman miehen kanssa ravintolassa. Treffeillä. Hyvänen aika!

Eihän sinkut voi deittailuistaan julkisesti huudella. Soveliasta se on vain silloin, jos käyt oman puolison kanssa viettämässä yhteistä laatuaikaa, kun lapsetkin on saatu sukulaisille hoitoon. Noh, minäpä kerroin ja kerron sen nyt myös täällä. Kyllä, käyn joskus treffeillä! Herranpieksut, tällä muijalla on muutakin elämää kuin vain työ, koti ja lapset.

No siis parastahan tässä sinkkuudessa on seikkailut ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Yks kaks voit päätyä satojen kilometrien päähän drinkille, romanttiselle illalliselle naapuriin tai Kämp Hotellin lakanoihin. Ei voi todellakaan tietää mistä sitä itsensä löytää, kun vaan heittäytyy.

Silloin kun erosin reilu 3 vuotta sitten, halusin kokeilla Tinderiä. Olin kuullut siitä melko paljon negatiivista, mutta päätin katsoa itse mikä on homman nimi, olinhan nyt vapailla markkinoilla ja Tinder oli paikka mihin monet sinkut useimmiten menevät. Ensimmäiset matchit, yhteydenotot ja treffit sujuivat paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Minulla ei ollut Tinderistä mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Kävin silloin tällöin treffeillä ja pari kertaa jopa ihastuin. Mikään juttu ei kuitenkaan sen pidemmälle kantanut, vaikka tapailin joitain tyyppejä useamman kerran.

Sittemmin Tinderin käyttö jotenkin vaan jäi. En oikein saanut siitä enää mitään irti, joten poistin koko sovelluksen, jotta pystyn keskittymään muihin asioihin paremmin. Olin vain paatuneen tylsä match, joka ei innostunut mistään, tai jos innostui, saattoi toisella puolella olla laimea vastaanotto. Oli vapauttavaa poistaa koko sovellus. Ei tarvinnut enää toivoa, odottaa tai olettaa keneltäkään miespuoliselta yhtään mitään.

Sen jälkeen kun poistuin sovelluksesta, alkoi treffipyyntöjä tulla. Yhden viikon sisään saattoi tulla useampi treffikutsu. Se oli tosi outoa, kun en käynyt missään, enkä ollut deittiapajilla edes virtuaalisesti. Vastasin järjestäen ei kiitos, kun ei vaan kiinnostanut. Ei miehet, eikä treffailut. Oli ihanaa olla omissa oloissa. Pelkkä ajatus treffeille valmistautumisesta tuntui vievän voimat. Ei vaan yksinkertaisesti jaksanut. Muu elämä vaati sen verran keskittymistä ja lapset otti oman huomionsa, joten mihinkään ylimääräiseen ei riittänyt paukkuja.

Viihdyn tosi hyvin yksin. Olen aina viihtynyt ja tarvitsen paljon omaa aikaa. Sen vuoksi varmaan sinkkuelämä tuntuu minulle sopivan, kun en koe pakottavaa tarvetta olla parisuhteessa. En osaa edes yhtään kuvitella, että asuisin jonkun kanssa taas saman katon alla. Näen itseni kyllä uudessa parisuhteessa, mutta niin, että asumme eri osoitteissa. Näillä asuntolainojen koroilla sitä voisi kyllä tehdä kompromissin. Ehkä. Näiden haastavien aikojen tilanteesta huolimatta tunnen tietynlaista kepeyttä. On jotenkin tosi voimaannuttavaa, että pärjää itse. 

Kuten tässä taisi jo tulla ilmi, en etsi mitään tai ketään. Tietysti sitä välillä kaipaa seuraa, sellaista, johon voi nojautua, jakaa mietteitä, tehdä ja touhuta yhdessä, pitää hauskaa. Tasavertainen, rehellinen, luotettava, hauska ja intohimoinen suhde olisi kyllä tervetullut. Vakavampi suhde tai rennompi, ei sinänsä väliä. Kuitenkin semmoinen, joka menisi eteenpäin omalla painollaan.

Yllättävää tässä sinkkuudessa on ollut se, miten erilaisten ihmisten kanssa voi olla kemiaa. Se ei katso ikää, ammattia, ulkonäköä, tyyliä tai edes seksuaalista suuntautumista. Vetovoimaa saattaa olla käsittämättömän paljon sellaiseen ihmiseen, jota ei kuitenkaan voisi koskaan kuvitella omaksi kumppanikseen. Mutta mikäs sen estää, etteikö voisi heittäytyä tilanteen vietäväksi, vaikkei jutusta sen enempää tulisikaan. Joskus sellaiset hetket ovat kaikista hauskimpia.

Aluksi sinkkuna oleminen tuntui tosi hassulta. Olihan takanapäin 10 vuoden parisuhde. Oli jännittävää, kun moni asia oli niin uutta, sai luvan kanssa mennä ja tehdä mitä tykkäsi. Sai ihastua, pussailla ja jäädä tuosta noin vaan jonkun luokse yökylään. En todellakaan joka deitin kanssa niin toimi, mutta sitä on mennyt täysin flown mukana.

Nyt sinkkuelämä on jo hyvinkin tuttua. Ei tätä kuitenkaan voi kehua villiksi sinkkuelämäksi, jollaista ehkä parikymppisenä oli. Tämän vuoden treffisaldo on tasan yhdet treffit, että niinkin hurjaa meininkiä, haha. Treffeillä on kyllä tosi kiva käydä, mut jotenkin ne on vaan jäänyt. Jos lähden treffeille, siinä pitää olla pohjalla jonkinlaista kiinnostusta. Voisi sitä olla aktiivisempi, ainakin jos kävisin enemmän ihmisten ilmoilla, mutta ei tuolla baareissa tule notkuttua, saati festareilla tai muissakaan hulinoissa vaikka mahdollisuus olisi. Kai se on tämä ikä, joka vauhtia hiljentää. Kotisohva, lenkkipolut ja muut projektit vetää puoleensa huomattavasti enemmän, eikä se ole huono asia ollenkaan. Oli sitten sinkku tai ei.