Kaupat alkavat hiljalleen täyttyä joulukoristeista sekä muista jouluisista asioista. Monet aloittavat joulufiilistelyn jo lokakuussa ja miksipä ei, onhan joulussa ihan oma taikansa, jota mielellään viettääkin mahdollisimman pitkään. Joulukausi on hyggeilyn kulta-aikaa, joten en ihmettele, että rentouttava kotoilu aloitetaan juurikin vuoden pimeimpään ja koleimpaan aikaan. Kynttilät,… Read More
All posts tagged “Keittiö”
Keittiön varmat valinnat
Kotimme on ollut aina hyvin vaalea ilmeeltään. Tässä kodissa vaaleus pääsee entisestään oikeuksiinsa korkeiden tilojen, isojen ikkunoiden ja vaaleiden pintojen ansiosta. Sisustustrendinä on nyt voimakkaat ja tummat värit, mutta itse suosin edelleen vaaleampia kokonaisuuksia, varsinkin sisätiloissa, koska se vaan tuntuu eniten omalta. Mustan värin tuoma kontrasti… Read More
Elämä on tässä ja nyt
Kahdeksan kuukautta sitten tuli meidän elämässä pohja vastaan. Olin tosin jonkin aikaa jo kerinnyt luulla, että olimme olleet siellä pohjalla, kunnes tipahdettiin vielä syvemmälle. Olimme menettäneet kodin, asuneet pari kuukautta evakossa ja tuona kyseisenä päivänä, viikko ennen joulua selvisi, että menetimme myös kaikki meidän tavarat.… Read More
Askel kerrallaan
Niin sitä luulisi, että kun kokee lyhyessä ajassa paljon vastoinkäymisiä, olisi kaiken jälkeen entistä vahvempi. Timantinkova, rohkea ja peloton. Se mikä ei tapa, vahvistaa -fraasia viljellään ympäriinsä, kun iskua tulee. Voin kertoa, että ei se mene niin. Ehkä omat kokemukset ovat vielä niin tuoreita, että tunnen… Read More
Kivoja kysymyksiä ja arvonnan voittaja
Pari viikkoa sitten kirjoitin Sinä kysyt, minä vastaan -postauksen, jossa oli mahdollisuus kysyä minulta oikeastaan mitä tahansa. Kysymyksiä tuli valtava määrä ja oli ihan mahtavaa huomata, miten ihania lukijoita siellä ruudun takana onkaan! Niin paljon hyviä kysymyksiä ja välillä joutui tosissaan pohtimaan vastaustakin. Jännitin kovasti millaisia… Read More



