Niin sitä luulisi, että kun kokee lyhyessä ajassa paljon vastoinkäymisiä, olisi kaiken jälkeen entistä vahvempi. Timantinkova, rohkea ja peloton. Se mikä ei tapa, vahvistaa -fraasia viljellään ympäriinsä, kun iskua tulee. Voin kertoa, että ei se mene niin. Ehkä omat kokemukset ovat vielä niin tuoreita, että tunnen oloni enemminkin epävarmaksi, heikoksi ja pelokkaaksi, kuin vahvaksi voittajaksi.
Eteenpäin on menty ja saatu paljon asioita semmoiselle mallille, kuin haluttiin, mutta mieli on edelleen tosi ristiriitaisissa tunnelmissa. Kaikki edessä oleva jännittää ja pelkään jatkuvasti, että jotain pahaa tapahtuu. Että asiat menevät aivan toisella tavalla kuin suunnittelen ja matto vedetään taas jalkojen alta. Tai että takaapäin taas kuuluu. On hetkiä, kun saan jostain sielunsopukoista voimaa ja energiaa, jonka jälkeen teen ja toimin, päätän että asiat menee hyvin. Mutta ne hetket on nyt kyllä harvassa.
Nuorena olin optimisti. Kun tuli ikää ja kokemusta karttui, minusta tuli realisti. Teen päätöksiä enemmän järjellä kuin tunteella, mutta pyrin silti uskomaan myös tunnetta, enkä pelkkää järjen ääntä. Ihastuminen tai rakastuminen on niin paljon intohimoisempaa, ja silloin kokee elävänsä, kun antaa niille tilaa. Siksi olen uskaltanut ottaa myös riskejä, välillä niissä jopa onnistuen, välillä ei niinkään.
Kaikista vahvin järjen ääni on intuitio. Se ei petä ikinä. Ja juuri sen takia se on välillä raivostuttava, varsinkin silloin, jos asiat näyttävät menevän ei-niin-toivotusti. Aina se intuitio ei näyttäydy, vaikka kovin toivoisikin. Se sentään antaa suunnan mitä kohti kannattaa mennä, mutta kun intuitio möllöttelee vaan hissukseen, on punnittava asioita ihan kunnolla ja joskus jääkin pyörimään vaan paikoilleen.
Ehkä tähän kaikkeen auttaa vaan aika. Ajalla on tapana parantaa monen monta asiaa. Odotan kovasti sitä, kun mieli on taas kevyt ja innokas, sekä täynnä tarmoa. Vastoinkäymiset lannistaa, vaikkei ne aina suuria olisikaan. Itse olen kokenut oloni viime ajat masentuneeksi, mutta tiedän, etten ole masentunut, on vain sellainen olotila. Innostun, näen tulevaisuuteen ja nautin arjen pienistä hetkistä, mutta joku raskas pilvi painaa yläpuolella. Kyllä se siitä vielä poistuu, kun vaan jaksan keskittyä hyviin asioihin.
Arjessa on kaikesta huolimatta tosi paljon ihania asioita, kuten tuo hetki, kun Nuka kirjoitti ensimmäistä kertaa oman nimensä! Voi että se oli söpöä. Toinen pahastui, kun ei heti mennyt täydellisesti. No ei se voi vielä 3-vuotiaana täydellisesti mennäkään! Lisää harjoitellaan ja uusia kirjaimia opetellaan, kaikki aikanaan. Nyt mennään askel kerrallaan eteenpäin.
Design Wash 
Voimia! Kun paha iskee ja kun paha iskee heti perään sen toisenkin kerran, olo on just tuollainen. Ihminen jää tuohon tilaan kunnes aika kutoo tuon mitä olet kokenut elämän mattoon yhdeksi vivahteeksi.
Mutta ei se käy heti. Tuo mitä olet kokenut vie pitkän ajan että se jää taakse ja perusturvallinen olo tulee takaisin. Pienestäkin osaa iloita vasta piiitkän ajan jälkeen. Siihen asti on zombi. Välillä on ihminen mutta se ihminen pelkää jotain koko ajan. On helpompi olla zombi.
Kun tommiset yllärit mitkä sulle tuli iskee, minä itse ainakin menetin illuusion hallinasta. Illuusio palaa kyllä – muttei samanlaisena.
Yleisesti ottaen itse totesin että kaikki nuo sanonnat on enempi tai vähempi rektaalista. Ehkä osuvimman löysin netistä ja siinä sanottiin että kaikki mikä ei tapa, antaa sinulle epäterveen huumorintajun :)
Tuli ihan pala kurkkuun, kun luin viestisi. Kiitos.
Eipä sitä aina tarvitse olla vahva, voi olla heikko ja antaa oikeiden tunteiden vaan tulla. En haluais valittaa, mutta enpä aio esittääkään, että kaikki on hyvin. Kun katson ympärille, asiat ovat oikeasti nyt hyvin ja sen myös ymmärrän, mutta silti se mieli tulee ihan jälkijunassa. Suotta kai sitä pakottamaan muuhun.
Hah, jotkut sanonnat on kyllä juuri sieltä :D Se mikä ei tapa, sattuu niin saatanasti -sanonta on itselleni paljon toimivampi. Jep, epäterve huumorintaju… ;)
Minä osaan hyvin eläytyä siihen miltä sinusta tuntuu – ja toivon voimia matkallesi ❤
Eikä matkaasi ja perheesi matkaa kukaan ymmärrä – ei vaikka ne sanoisi että ymmärrän ymmärrän.
Sen ymmärtää vain ne joilta on viety matto jalkojen alta yllätyäen uudelleen ja taas ja taas ja jospa vielä kerran!
Mutta tuo olo katoaa. Perusturva palaa – muttei samanlaisena. Eikä se tapahdu äkkiä. Ja jos joku tulee sanomaan että iloitse terveydestä tai kukista niin voit ajatella äitinaattoria – ilo ei pakottamalla tule. Se tulee sitten kun jaksat ja mieli on käsitellyt tapahtuneet. Siinä ei joku kukka ole yhtään mitään – tai joskus se on ihan kaikki.
Minua auttoi ajatus naisista ikiajoista lähtien: kodit on tehty, lapset on hoidettu ja elämä on eletty sellaisena kuin se on eteen tullut. Joskus sydän itkien, joskus jalat tanssien. Mut pakoon ei ole päästy ei hyvää eikä pahaa.
Kiitos ♥ Jokaisella meillä on oma tarina takana, eikä toisen taakkaa voi täysin ymmärtää, ellei ole itse kokenut samaa. Joskus pelkkä kuunteleminen toimii parhaiten, ilman mitään neuvoja tai ohjeita. Itse vaan ärsyynnyn niistä.
Olipas ihana ajatus naisista. Oikein herkisti ♥
Mielestäni aitoa vahvuutta on nimenoaan hyväksyä itsessä oleva heikkous. Omien vastoinkäymisten myötä en pystynyt enää rakentamaan turvaa itseni varaan, se kannatus piti löytää muualta -se on juuri se vahvuus ja keveys, joka aikanaan vastoinkäymisten jälkeen tulee. Voimia tunteiden kohtaamiseen! <3
Kiitos Sanna, se taitaa olla totta. Onhan nämä ajatukset ja tunteet vaan käytävä läpi, vaikka sitten juurta jaksaen. Kait se on ainut oikea tie, jotta pääsee omille jaloilleen.
Onpa ihanaa, kun saan teistä vertaistukea ♥
Menetin myös kotini neljä vuotta sitten. Kotiimme murtauduttiin, kaikki sotkettiin ja hajotettiin ja lopuksi saatiin aikaan tulipalo, sammuttua tupakan kanssa sohvalle. Näky oli hirveä. Menetimme lähes kaiken savuvahinkojen vuoksi. Asunto remontoitiin ja myytiin. En olisi kyennyt siellä enää asumaan. Syylliset saatiin kiinni, pari huumehörhöä. Tuomio 10 kuukautta vankeutta. Pieni hinta toisten elämän tuhoamisesta.
Kyllä siinä perusturvallisuus ja elämänhallinta katosivat pitkäksi aikaa. Terapiaakin tarvittiin. Vähitellen tämäkin kokemus on asettunut taustalle elämässä vaikka ei koskaan unohdukaan.
Tällä tarinalla halusin kertoa, että uskon teidänkin ajan kanssa voimaantuvan ja elämän kirkastuvan.
Parempaa kevättä ja kesää teille
No huh huh! Tuli ihan kylmät väreet. Ihan järkyttävää ootte joutunu kokemaan :( Varmasti jättää jäljet. Tuommosen jälkeen mä pelkäisin olla kotona ja traumatisoituisin.
Mutta kiva kuulla, että olette päässeet tapauksesta jo yli, ainakin pääosin. Eihän tuollanen voi ikinä unohtua.
Kiitos, että kerroit oman tarinasi ♥ Oikein hyvää kevättä myös teille!
Tämä teksti voisi olla minun kirjoittamani. Meillä vaikuttaa käyneen teitä parempi tuuri kodinhankinnassa, mutta muuten kulunut vuosi on ollut todella raskas ja syönyt turvallisuuden tunteen nolliin. Yritän joka päivä hokea itselleni, että kaikki on hyvin, mutta kroppa ja mieli eivät usko… ainakaan vielä. Ensimmäinen kommentoija puki sen hyvin sanoiksi. Varmuus ja turva varmaan palaavat. Sitä ennen on vain oltava itselleen armollinen. Koeta jaksaa sinne asti.
Onpa ikävä kuulla, että sielläkin viime vuosi oli rankka :( Vaikka hyviä asioita tapahtuu ja kaikki olisikin elämässä hyvin, lähtee hyvä olo kuitenkin niin syvältä itsestään. Mutta kyllä nämä ajat vielä paremmaksi muuttuu, välillä meitä vaan koetellaan ♥
Mä en voi edes kuvitella, miltä tuntuu kaiken sen jälkeen, mitä olette kokeneet. Itselläkin ollut raskas vuosi, mutta ei mitään teihin verrattuna. Mutta kuten aiemmin jo sanottiin, vahvuutta on hyväksyä (ja myöntää) se, että yksin ei aina jaksa. Ja myös löytää niitä pieniä onnen hetkiä, kuten Nukan kanssa olet löytänyt. Kyllä se ilo sieltä vielä löytyy, ne huonot fiilikset on vain jaksettava käsitellä. Voimia <3
Se on kyllä juuri niin ♥ Yritän arjessa tehdä pieniä piristäviä asioita, käyn vaikka kasvohoidossa tai ravintolassa syömässä. Niistä tulee tosi hyvä mieli, ainakin hetkeksi. Jospa tuo loma tekisi tehtävänsä ja olo sekä mieli kevenisi. Hemmottelua ja hölläilyä siis tiedossa :)
Satuin blogiisi uuden raskausuutisenne myötä ja jäinkin sen imuun ja lueskelemaan useampia kirjoituksia. Kirjoitat niin aidosti ja hyvällä otteella. Ja voi että mistä aiheista! Tietysti nämä lapsiasiat koskettavat kun on itsekin yhden pienen äiti ja toista odottaa. Pelko menetyksestä ja epävarmuus vaan on osa odotusta todennäköisesti useimmilla. Mutta myös nämä taloasiat. Huh! Aikamoista pyöritystä ja miten ikävää ja repivää. Mutta ihana kun kirjoitat niistä, se ei varmasti ole helppoa. Omassa elämässä oli muutama vuosi sitten tosi rankka vaihe,eikä silloin kyllä tuntunut mikään niistä kamalista asioista vahvistavan. Mutta minä aidosti luulen, että sinäkin löydät vielä voiman näistä myöhemmin. Ei sitä, että ymmärtäisi miksi kaikki sonta kasaantui tai miksi niin kävi mutta jotenkin oudosti ne riittävän ajan päästä voimaannuttavat kun saa etäisyyttä ja osaa ns. hyväksyä asiat. Paljon hyvää teille kaikessa!
Kiitos ihanasta kommentista! Sitä kun on kokenut menetyksiä, pelko mahdollisista uusista menetyksistä jää jylläämään tahtomatta. Tulee mietittyä useinkin, että kaikella on jokin tarkoitus. Se on hyvä keino löytää ne positiviiset puolet ikävistä asioista, joille ei enää minkään voi ja se ajatus auttaa ymmärtämään.
Mutta viimein täälläkin on paljon onnenhetkiä ja sitä kivaa normaalia arkea, asiat on nyt viimein hyvin.