comments 2

Keittiön varmat valinnat

Kotimme on ollut aina hyvin vaalea ilmeeltään. Tässä kodissa vaaleus pääsee entisestään oikeuksiinsa korkeiden tilojen, isojen ikkunoiden ja vaaleiden pintojen ansiosta. Sisustustrendinä on nyt voimakkaat ja tummat värit, mutta itse suosin edelleen vaaleampia kokonaisuuksia, varsinkin sisätiloissa, koska se vaan tuntuu eniten omalta. Mustan värin tuoma kontrasti kiehtoo vuodesta toiseen ja pelkästään valaisimessa oleva musta johto saattaa miellyttää erityisen paljon. Tällä kertaa, kun pääsin keittiön ilmeeseen vaikuttamaan, tiesin heti mitä sinne haluan: vaaleutta ja mustia kontrasteja.

Olen haaveillut Niviton matta mustasta Rhythm-hanasta jo pidempään ja oli tarkoitus laittaa se edesmenneeseen Old Ladyyn, mutta eipä suunnitelmia pidemmälle päästy, kun lähtö tuli. Onneksi, koska jos olisimme kerinneet remontoida talon hyvälle mallille rahalla ja rakkaudella, olisi takaisku ollut entistä pahempi. Kaikki uusi laitettu olisi mennyt kaatopaikalle muun tavaran mukana.

Mutta nytpä pääsin toteuttamaan hanahaaveen uuteen asuntoomme ja vitsit, että olen tuohon niin tyytyväinen! Se tuo ilmettä keittiöön toivotunlailla, sopivasti kontrastia sopivan hillitysti. Hana on itsessään jo elementti, jonka muotoilu on tyylikäs ja siro. Aiemmin on kai ollut niin, ettei kyseinen hana ole tyyppihyväksytty ainakaan taloyhtiöissä, mutta sain Diapolista mustaa valkoisella, että kyllä on ja niinpä hanakin meni talon lopputarkastuksessa heittämällä läpi.

Kvartsitaso oli toinen, jonka halusin aikoinaan jo remonttiasuntoon. Olipa kiva, että sain myös sen tänne laminaattitason tilalle! Kvikin valkoinen Mano-keittiö oli valittu rakentajan puolesta etukäteen, joten oikeansävyinen taso piti etsiä sen mukaan. Juuri kyseistä Noble Supreme White -kvartsitasoa olin vuosi takaperin ihaillut ja se natsasi Kvikin mattavalkoisten ovien kanssa yksiin. Oli nimittäin aika paljon erilaisia kvartsitasoja tarjolla, joissa värisävyt ja kuvioinnit vaihtelivat paljonkin. Halusin tasoon rauhallisen kuvioinnin ja luonnollisen neutraalisti taittuvan valkoisen sävyn, joka tarvittaessa toimii myös vaaleiden puuovien kanssa. Juoksin muutamassa paikassa ovi kädessä ja oikea taso löytyi Keittiömaailman valikoimasta.

Myös alta asennettu iso matta musta Franken komposiittiallas tuli Keittiömaailman kautta. Allas on reilun kokoinen ja tykkään siitäkin tosi paljon. Vaikuttaa laadukkaalta ja helposti puhdistettavalta, joka on keittiöpuuhissa enemmän kuin suotavaa. Alan olemaan tuon pikkunamikan eli viemärisihdin avaajan kanssa ihan sujut. Ei se silmiä edelleenkään miellytä, mutta kun tässä osui eteen pahempiakin versiota, niin kyllä tuon kanssa voin elää. Mustan ruiskumaalin se varmaan saa vielä jossain kohtaa pintaansa.

Haaveilemani puuovet saavat odotella vielä tovin, kun vissiin kaikki rungotkin pitäisi vaihtaa siinä samalla, ettei valkoiset rungot loista välistä, joten näillä mennään. Otetaan sitä puuta sitten pienempinä pintoina, vaikkapa avohyllyn muodossa. Tykkään kokonaisuudesta kuitenkin tosi paljon! Sain jo monta asiaa mitä olen kovasti halunnutkin ja keittiö tuntuu toimivan oikein hyvin.

Blogiyhteistyö
Hanasta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan / Diapol
Tasosta ja altaasta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan / Keittiömaailma

2 Comments

  1. Soili

    Hei, jos haluat puunväristen ovien kanssa sopivat rungot, voi valkoisten runkojen etuosaan, joka näkyy, liimata puun varistä nauhaa, jota yleensä käytetään laminaattitasojen reunoissa.
    Näin valkoinen runko-osa ei näy. Tietenkin runkojen sisus on edelleen valkoinen, mutta jos se ei häiritse, niin silloin voisi harkita.

    • Sellainen kävikin mielessä, jos nauhottaisi etuosat. Tosin haluaisin sen olevan ehtaa puuta, ei värillistä nauhaa tai puukuvioitua, joka esittää puuta. Voisin ottaa puusepän katsomaan tilannetta, jos joku hyvä ratkaisu löytyisi sitä kautta. Ei valkoinen sisus haittaisi :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s