Design Wash

25/08/2017

Vanheneminen on etuoikeus

Miten olisikaan ihanaa olla ikuisesti nuori, säilyttää nuoruuden hehku, kiinteä iho ja valtava elämän palo! Olla energinen aamusta iltaan, tehdä töitä kellon ympäri ja vähän sen päälle, treenata monta kertaa viikossa, juosta juhlista toisiin ja nähdä kaiken edessä olevan optimistisella innolla. Heittää reppu selkään ja hypätä tien poskeen peukalo pystyssä kohti uusia seikkailuja. Tehdä kreisejä asioita milloin ja missä vaan, vailla tarkkaa päämäärää ja suurempia murheita. Kokea olonsa elinvoimaiseksi ja voittamattomaksi, näyttää kauniilta, seksikkäältä ja haluttavalta. Olla villi ja vapaa.

Näinkö elämä menisi, jos olisi ikuisesti nuori? Ehkä nuoruudessa olikin epävarmuutta, tyhmyyttä ja virheiden tekemistä, ehkä siellä oli murheita, pettymyksiä ja taistelutannerta. Tai ehkäpä tuota kaikkea, hyvää sekä huonoa. Eletty elämä on tuonut minut tähän pisteeseen missä olen nyt ja mitä minulla on. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja tiennyt mitä kohti haluan mennä muiden mielipiteistä välittämättä. Edessäni on aina ollut jokin päämäärä, ehkä useampikin, ja vaikka raiteilta on joskus poikettu sivupoluille, on ne vaan tuoneet maustetta mukaan. Olen silti pitänyt kiinni omista toiveista, haaveista ja unelmista. Tiesin jo teininä, mitä tai kuka haluan olla ja tein töitä sen eteen. Pääsinkö tavoitteeseen, näin reilut 20 vuotta myöhemmin tarkasteltuna? Ja mitä sitten nuoruudessa halusin?

Halusin olla vaatesuunnittelija. Ei, ei minusta vaatesuunnittelijaa tullut, mutta opiskelin vaatealalla ja jokusen vuoden myös työskentelin sillä, mm. ompelijana, stailaajana, vaatemyyjänä, sisäänostajana ja myymäläpäällikkönä, joka vei minua vauhdilla eteenpäin. Ehkä liiankin kovaa, koska jossain kohtaa oli hypättävä pois kyydistä ja lähdettävä takaisin koulunpenkille. Huomasin, että vaateala on itselleni aivan liian nopeatempoinen ja mallistot muuttuvat monta kertaa vuodessa. En pitänyt siitä ajatusmallista, että tämän päivän vaate on huomenna jo vanha. Se tuntui niin kertakäyttökulttuurilta. Arvostin enemmän ajatonta ja kestävää, sellaista, mitä skandinaavinen muotoilu edusti.

Olin erittäin nälkäinen tietämään, mitä muotoilu on ja miten sitä voi toteuttaa, joten lähdin opiskelemaan muotoilua. Se oli heti oma juttu ja on edelleen. Minusta tuli vuosien opiskelujen jälkeen muotoilija. Kyllä, siis suunnittelija, kuten 15 kesäisenä halusin. Vain suuntautuminen vaihtui toiseen ja hyvä niin.

Miten elämässä sitten muuten? Haaveilinko lapsista, miehestä, perhe-elämästä, autosta tai omakotitalosta? No en todellakaan. En pitänyt lapsista, en kaivannut miestä nurkkiin pyörimään, perhe-elämä tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta, omakotitalosta en osannut haaveillakkaan ja oma auto vain huvitti. En voinut kuvitella asuvani muualla kuin ytimessä palvelujen keskellä. Eikä tästä ole edes kovin montaa vuotta aikaa, kun näin ajattelin. Mutta niin se elämä vie eteenpäin ja kaikki tuo minulla nyt on. En osaisi kuvitellakaan elämää ilman lapsia, miestä, omakotitaloa tai edes sitä autoa.

Olen todella iloinen siitä, että olen saanut kokea paljon, eletty elämä näkyy ja tuntuu. Olen juossut bileistä toiseen etkoilta jatkoille, tehnyt monenlaista työtä, viettänyt villiä sinkkuelämää, reissannut, opiskellut ja harrastanut yhtä sun toista. Tällä hetkellä elämä on hyvinkin erilaista, kuin nuorena. Perhe-elämä tuli jäädäkseen, nyt on oma lapsi, toinen tulossa ja se mies. Teemme paljon juttuja omalla tavalla ja tyylillä, muiden mielipiteistä välittämättä. On ollut onni saada vierelle mies, jolla on hyvin samanlainen suhtautuminen elämään, työhön ja milloin mihinkin. Samanlaiset haaveet ja arvot vievät meitä yhteisiä unelmia ja tavoitteita kohti. Ja niitähän riittää.

On etuoikeus kokea lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. On etuoikeus vanheta. Vain sillä tavoin tulee kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Ei keskitytä siihen, miten iho veltostuu, hiukset harmaantuu tai ryppyjä ilmestyy. Tai miten vetreys häviää ja kankeus tulee tilalle. Tai miten kimmoisa kauneus häviää. En tarkoita sitä, etteikö itsestään tartteisi pitää huolta. Tarkoitan vaan, että iloitaan siitä, että saamme vanheta. Koskaan ei tiedä, milloin kaikki päättyy. Elämä on siitä syystä niin arvaamaton.

Aika paljon kuulee kauhistelua ja kriiseilyä, että voi kun on tullut ikää ja ollaan vanhoja. Toki siihen itsekin välillä sortuu, kun oma ikä välillä unohtuu ja sitten hämmentyy, miten jotkut tyypit on kymmenen tai kaksikymmentä vuotta nuorempia, siis oikeasti puolet nuorempia. Ja tahtomatta se ajatus valtaa mielen: ”Mä voisin olla ton mutsi!”. Ikäkriisiä en ole vielä koskaan kokenut, muita kriisejä senkin edestä.

Täytän ihan pian 38, joka tarkoittaa, että nelikymppiset kolkuttavat jo ovella. Vastahan sitä oltiin parikymppisiä. Nyt on lapset, talo, auto, lainat, kihlat ja vissiin ne häätkin lähivuosien aikana. Mitä näitä nyt on, mitä ei parikymppisenä tai edes kolmekymppisenä ollut. Elämä on todentotta vienyt eteenpäin. Hyvä niin. On hyvä syy avata kuohuva ja juhlia elämää. Juhlia vanhenemista, koska se todellakin on etuoikeus.

23/08/2017

comment 0

Kurkistus wc-tilaan

Olen kuvannut asunnossamme aikalailla aina samoja nurkkia. Oikeastaan ne on ne, mitkä silmää miellyttävät tai mihin valoa siunaantuu. Yksi suosikkipaikkani on sauna, mutta koska se on aika pieni ja tumma, eikä siellä ole ikkunaa, en ole sitä edes yrittänyt kuvata. Toinen tila, joka on jäänyt täysin kuvaamatta, on alakerran wc, mutta nytpä ajattelin napsia pari kuvaa muistoksi myös itselleni. Viikon päästä kun asustellaan jo muualla.

Wc:n mustavalkoinen ilme on ollut hyvinkin mieleinen. Laatikosto on reilun kokoinen ja pöytätasoa kunnolla. Se tässä onkin parasta, että purkeille ja purnukoille on tilaa. Verhon taakse kätkeytyy tekniset laitteet, kuten määlämpöpumppu ja ilmatointilaite, tilaa on myös pesukoneelle tai pesutornille. Jos teknisiä laitteita ei olisi, niin verhon takana olisi aivan loistava tila likapyykeille. Nyt niille ei ole ollut suoranaisesti mitään järkevää paikkaa, ainoastaan pussukassa lattialla tai pesukoneen päällä. Uudessa kodissamme on sitten kodinhoitohuone ihan erikseen ja uskon, että se tekee pyykinpesusta ja muusta vaatehuollosta huomattavasti näppärämpää.

Laitoin seinille mustia tarroilla kiinnittyviä naulakoita, joita ei tarvinnut porata seinään. Tarrat ovat naulakoissa valmiina. On siis ihan älyttömän näppärät ja mielestäni oikein kivat. Naulakkosarja löytyi K-Raudasta ja sitä löytyy pyöreäreunaisena sekä neliskanttisena, myös wc-paperirullalle oli sarjassa oma pidike.

Suoristusrauta on ghd Platinum White Styler. Sain sen pari vuotta sitten tuttuni kautta ostettua markkinahintaa edullisemmin, kun hän toimii ghd:n edustajana – Kiitos Anita ♥ Nuo taitaa olla suoristusrautojen aatelia. Olen tykännyt älyttömän paljon ja onhan tuo todella tyylikäs, jota mielellään esilläkin pitää. Laite lämpenee nopeasti ja menee automaattisesti pois päältä, eipä tarvitse murehtia jos vahingossa päälle sattuu jäämään. Ja sitäpaitsi on niin hyvä pitää kädessä ja hiuksetkin tykkää. Suosittelen!

Vipp saippuapullo ja roskakori ovat kulkeneet edelleen matkassa mukana, enkä niistä ole suostunut luopumaan. Kestivät onneksi kovaa saunotusta ja muoviosien homeenhajut ovat ajan kanssa häipyneet, vaikka sitkeässä olivatkin. Tykkään niistä vieläkin ihan älyttömän paljon. Miten joistain noinkin arkisista esineistä voi tulla niin rakkaita? Vippin sarja on vaan niin ajaton, toimiva, kestävä ja muotoilultaan silmiä hivelevä, että ihmekös tuo.

Meikkipeili on Normann Copenhagenin Flip Mirror, joka miellyttää myös tosi paljon muotoilultaan. Vaihtoehtona olisi ollut mustan lisäksi valkoinen tai vaalean harmaa, jotka olisin myös halunnut. Vaikea päätös, mutta musta sopi tähän wc:hen ehkä parhaiten ja eiköhän se uuteenkin asuntoon istu. Mutta hei, eihän musta väri voi olla väärä valinta.

19/08/2017

comments 5

Elämä on tässä ja nyt

Kahdeksan kuukautta sitten tuli meidän elämässä pohja vastaan. Olin tosin jonkin aikaa jo kerinnyt luulla, että olimme olleet siellä pohjalla, kunnes tipahdettiin vielä syvemmälle. Olimme menettäneet kodin, asuneet pari kuukautta evakossa ja tuona kyseisenä päivänä, viikko ennen joulua selvisi, että menetimme myös kaikki meidän tavarat. Ostamamme homeinen talo oli tehnyt lyhyessä ajassa paljon tuhoa ja siinä me sitten oltiin tyhjässä asunnossa ilman sohvaa, ilman sänkyä, ilman leluja, ilman mitään henkilökohtaista tavaraa muutamia vaatteita lukuunottamatta. Se hetki oli epätodellinen, ihan painajainen, mutta niin totta.

Ei mennyt montaa tuntia, kun oven takana oli kolme ihanaa henkilöä tuomassa meille selviytymistarvikkeita. Oli melkein keskiyö ja he olivat käyneet keräämässä meille monenlaista tavaraa, jotta selviäisimme ainakin tuon viikonlopun yli. Ette arvaakaan, miten hyvältä se tuntui. Tarvitsimme silloin apua ja sitä myös saimme.

Saimme tämän asunnon tutuiltamme silloin vuokralle. Olemme asuneet tässä nyt kahdeksan kuukautta ja ihan kohta muutamme pois. Asunto on ollut meille todellinen pelastus, joten hieman on haikea olo. Näiden kuukausien aikana olemme rakentaneet elämäämme uuteen alkuun. Olemme selvittäneet monia kymmeniä asioita, maksaneet tuhansien eurojen kuluja, heittäneet valtavat määrät muistoja kaatopaikalle, hankkineet hiljalleen uusia kalusteita, tavaroita ja vaatteita sekä etsineet uutta omaa pysyvämpää kotia. Koko prosessi viime syksystä lähtien on ollut raskas ja välillä sitä pysähtyy miettimään, mitä oikein tapahtuikaan. Mutta vain hetkeksi, koska on parempi keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan, jättää hyvästit kaikelle ikävälle tapahtuneelle.

Jossain kohtaa alkoi vaikuttamaan siltä, että meidän parisuhde ja perhe hajoaa kaiken stressin keskellä. Tällaisissa tilanteissa ei ole ollenkaan tavatonta, että parisuhde saattaa kariutua. Kun kaikki kaatuu päälle, voi olla tosi vaikea nähdä sydämenkuvia edessään. Sitä vaan purkaa pahaa oloa, stressiä ja turhautuneisuutta toiseen, vaikka siinä kohtaa pitäisi toimia toisen tukena, turvana ja tiimiläisenä.

Jouluaattona, viikko tuon illan jälkeen, mies teki jotain odottamatonta. Hän kosi. Se tuli todella puskista. En kuvitellutkaan kosintaa tapahtuvan, varsinkaan, kun olimme juuri pohtineet asumuseroa. Täysi yllätys ja täydelliseen saumaan. Tiesimme molemmat, että kurja tilanteemme oli viemässä meitä erilleen, ei meidän tunteet. Meillä oli nyt alla turvallinen uusi asunto, jossa saimme asua tarvittavan ajan. Se oli uuden alku.

Muutama viikko joulusta heti vuoden alussa tapahtui toinen ihana yllätys, kun pieni suuri ihmeemme sai alkunsa. Vaikka se ottikin aikaa kaikkinensa vuosia, tuntuu, että tuo oli täysin oikea hetki sille. Mielellään sitä olisi raskausajan viettänyt ilman stressiä ja painetta, joita on riittänyt asuntohuolien kanssa, mutta ehkä se kuului juuri näin mennä. Pieni tyyppi vatsassa muistuttaa päivittäin, mikä onkaan oikeasti tärkeää ja sitä tekee myös rakas kolmevuotias pellavapää.

Tämä asunto jättää meille monta hyvää muistoa. Ollaan saatu kerättyä voimia ja hoidettua monia asioita, nyt matka sitten jatkuu. Uusi koti odottaa meitä ja siinä ohessa tulee monta muutakin uutta asiaa. On vielä muutamia haasteita talon kanssa taitettavana, mutta toivon todella, että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin. En nyt sen enempää availe asiaa, mutta näköjään meitä vielä hieman koetellaan. Mikään ei todellakaan tule helpolla, ei koti, ei lapset, ei työ, ei parisuhde. Sitä osaa arvostaa asioita ihan eritavalla, kun mikään ei ole tullut helpolla. Eipä pidä asioita itsestäänselvyytenä. Olis riittänyt vähän pienempikin muistutus, mutta jostain syystä tämä kaikki osui nyt meille. On mahtavaa huomata, miten kaikesta ollaan selvitty ja paljon myös opittu. Kun katsomme toisiamme ja mietimme tapahtunutta, hymähdämme ja hymyilemme päälle. Olemme edelleen tässä, toistemme kanssa ja toistemme tukena. Paljon se on ottanut, mutta vielä enemmän antanut.

Eiliset Turun tapahtumat ovat järkyttäneet varmaan meistä jokaista. Mies oli lähtenyt muutama tunti aikaisemmin Turkuun työmatkalle ja kun uutinen torin tapahtumista osui eteeni, saattoi sillä hetkellä jäädä pari sydämenlyöntiä välistä. Tietysti pelkäsin pahinta, koska tilanne oli keskustassa vielä päällä. Pidätin hengitystä ja toivoin, että mies vastaa puhelimeen. Hän onneks vastasi, mutta oli vielä onnellisen tietämätön mitä oli juuri tapahtunut. Pyysin, että välttäisi Turun keskustaa ja jakaisi tietoa nopeasti muillekkin eteenpäin. Turussa asuu paljon sukulaisia, ystäviä ja tuttuja, ja siellä tulee tietysti paljon käytyä, joten tuli kyllä lähelle.

Elämä osaa olla todella arvaamaton. Ei näitä tapahtumia voi millään käsittää. Tietysti nämä asiat pelottaa ja järkyttää. Jatkuvasti saa lukea uutisista uusista tragedioista. Ihan pimee maailma. Kun ei tarpeeksi olisi jo surua ja huolta. On ollut todella ihanaa ja koskettavaa huomata, miten ihmiset ovat yrittäneet pelastaa toinen toisiaan ja tarjoavat monenlaista apua. Se tässä on hienointa. Kiitos teille, jotka välitätte ja laitatte itsenne täysillä likoon, jopa oman henkenne uhalla. Pienikin apu voi olla todella merkittävää ja tarpeellista, sen olemme saaneet kokea. Pidetään toisistamme huolta jatkossakin ♥

15/08/2017

comment 0

Kesäpäiviä

Kesä on mennyt ihan hujauksessa ohi. Tai onko se vielä oikeasti päättynyt, en tiedä, mutta eipä tässä olla kummemmin lomailtu, joka oli vähän tarkoituksena. Ollaan kyllä vietetty yksittäisiä kesäpäiviä perheen kanssa Linnanmäellä, PuuhaParkissa, leikkipuistossa tai rannalla muun arkipuuhan ohessa. Naperolla oli pari viikkoa lomaa päiväkodista ja siihen saumaan käytiin Keski-Suomessa serkkujen luona, asuntomessuilla ja mökillä.

Tavoitteena oli tavata ystäviä sekä sukulaisia, ja se onkin hyvin toteutunut. Ollaan vietetty Turussa pariskuntapäivää ja käyty kuuntelemassa Tall Ships Racessa super ihanaa brittibändiä Hurtsia. Viime viikonloppuna juhlittiin tuttavan nelikymppisiä Airiston upeissa maisemissa sekä pienen tyttövauvan ristiäisiä. Kai meidän piti lähteä johonkin kunnon kesälomareissuun, mutta ajatustasolle näemmä jäi. Tarviiko sitä välttämättä reissata ihan vaan sen takia, että on kesä. Meillä kun ei mitään palkallisia lomia edes ole.

Kahden yrittäjän perheessä homma menee aina vähän erilailla. Kun on töitä, niin silloin niitä tehdään ja sitten lomaillaan, kun tulee sopiva rako tai itse halutaan lomailla. Eikä tässä mihinkään reissuihin ole edes ollut kovin suurta hinkua ollut, kun pitää kuitenkin varautua valmistuvan talon kuluihin ja säästää euroja.

Työprokkiksia on ollut aika kivasti ja koska kohta se pienokainenkin saapuu maailmaan, niin sitten vähenee työntekeminen ainakin hetkeksi – itseni tuntien ei paljoakaan, mutta täytyy mennä oman jaksamisen ja intressin puitteissa. Saa nähdä sukellanko vauvakuplaan ja siinä sitten ympärillä oleva maailma unohtuu. Työtä kun kerkeää aina tekemään, mutta se vauva-aika voi olla hetkessä ohi ja jäädä viimeiseksi kerraksi. Viralliseen äitiyslomaan on enää muutama hassu viikko! Nyt mennään jo raskausviikoilla 33, eli sellaiset 50 päivää jäljellä.

Aika menee siis todella nopeasti ja kalenteria selatessa huomasin, että meillä on enää 2 viikkoa muuttoon! Eli tämä asunto pitää olla tyhjänä ihan just. Sovittiin rakennuttajan kanssa, että voimme siirtää tavarat talolle vaikkei se olisi vielä muuttokunnossa, eikä edes virallisia kauppoja tehty. Varmaa päivää valmistumisesta ei ole, että vissiin joskus tuossa syyskuun aikana. Toivottavasti mahdollisimman pian varsinkin vauvan takia, jos nyt sattuu jo syyskuussa syntymään. Joka päivä olen lähes varma, että nyt se synnytys käynnistyy, kun sen verran voimakkaat tuntemukset ovat, mutta vielä ollaan onneksi yhtenä kappaleena.

Alkaa vähän stressaamaan, ettei edelleenkään olla saatu ostettua vaunuja, turvakaukaloa tai mitään muutakaan tarviketta. Sain itseni sentään kerran jo vaunukauppaan, mutta vartin päästä juoksin ulos, kun alkoi ahdistamaan. Mies vaan tokaisi, että hyvin kaikki keritään ostamaan. Auttais tietysti asiaa, jos hän edes jollain tavoin osallistuisi hankintojen etsimiseen, kun itselleni se näköjään tuottaa vaikeuksia ja siitä olen monta kertaa jo sanonut. En vaan halua, että siinä kohtaa kun vastasyntynyt käärö on sylissä, niin lähdetään kaupoille pyörimään. En todellakaan.

On meillä onneksi asuinpaikka kahdeksi viikoksi, kun saatiin vuokrattua kesäasunto Pickalasta, joka on isännän tutun äidin omistama. Eli siinä asustellaan hetken aikaa ja jäädään odottelemaan talon valmistumista. Asunto vaikutti kuvien perusteella tosi kivalle ja kyseinen aluehan on meille jo entuudestaan tuttu, kun sieltä ollaan käyty tontteja katselemassa jo moneen kertaan. Upea merellinen alue, jossa on golfkentät vieressä. Siellä olisi hyvä ottaa pieni breikki arkeen, mutta luulenpa, että läppäri laulaa kahta kovemmin, kun pitää saada työprojektit vietyä maaliin.

03/08/2017

comments 10

Oma tyyli sisustuksessa

Olen aina ollut tietoinen siitä mikä on oma tyyli sisustamisessa. Kodit ovat vaihtuneet ja niiden mukaan olen omaa sisustustyyliäni mukaillut. Itselläni on selkeä näkemys siitä mistä tykkään ja minkä koen omimmaksi, mutta yleensä rakennuksen tai asunnon arkkitehtuuri on määritellyt, miten sitä omaa tyyliä pystyy toteuttamaan. Pyrin sisustamaan aina asunnon ehdoilla, jotta kokonaisuus on eheä. Toki aika ja vallitsevat sisustusilmiöt tuovat mukanaan uusia juttuja, mutta silti se oma tyyli sisustamisessa tuntuu olevan hyvinkin samankaltainen vuodesta toiseen. Ehkä kuulostaa tylsältä, mutta sama se, itseänihän tässä vain miellytän, enkä ketään muuta.

Olen asunut eri vuosikymmenten asunnoissa. On ollut vuoden 1940 remontoitua kerrostaloasuntoa, vuoden 1930 jugendrakennusta, ihka uutta kerrostaloasuntoa, vuoden 1978 remontoitua erillispuutaloa, vuoden 1960 peruskuntoista kivitaloa ja pari vuotta vanhaa paritaloa. Seuraava on vuorossa sitten täysin uusi kivitalo. Vanhat rakennukset ja talot ovat olleet eniten omaan mieleen, niissä on ollut luonnetta eniten. Tyyliltään jokainen on edustanut hienosti omaa aikakauttaan ja jokaista on ollut kiva sisustella. Mitä lähempänä asunnon tyyli ja arkkitehtuuri on kohdannut omaa mieltymystä, sen helpompi sitä on tietysti myös sisustaa. Itselleni tärkein lähtökohta on juurikin arkkitehtuuri, eli asunnon ilme sellaisenaan.

Tykkään eniten ehkä funkkisajan arkkitehtuurista. Se on tyylisuunnaltaan ihanan linjakasta omaleimaisine muotoineen ja yksityiskohtineen. Ihailen kunnostettuja funkkistaloja, joissa vanhaa on kunniotettu, eikä ole liikaa modernisoitu. Tuntuu, että hyvin moni uudiskohde saa ylleen kaikenmaailman ylimääräistä hässäkkää, näin ammattimaisesti ilmaistuna. En tiedä johtuuko se rakentamisen säännöistä, vai eikö vain osata tai haluta tehdä enää pelkistettyjä taloja, kuten ennen vanhaa on tehty. Toki nykyajan vaatimukset ovat ihan eri luokkaa tänä päivänä, mutta yksi totuus on se, että mitä yksinkertaisemmin tehdään, sen kalliimmaksi tulee. Esimerkiksi listoilla peitetään virheitä. Ja että mä sitten inhoon listoja. Okei, koristelistat voi olla hienoja ja joissakin tapauksissa ne sopii asunnon tyyliin, mutta itse pyrin nyt siihen, että uudessa kodissamme on mahdollisimman vähän listoja. Niiden poisjättäminen tulee maksamaan, varsinkin kun tässä kohtaa niin päätin tehdä. Tuopi vähän lisää haastetta, mutta olen valmis niitä ratkomaan.

Haluaisin noudattaa talossamme ajatusta vähemmän on enemmän, eikä laiteta joka paikkaan esim. tekniikkaa sillä perustein, kun se vaan sattuu olemaan tätä päivää. Me ei haluta eikä tarvita jokaiselle seinälle tv- ja antennipistorasiakotelohässäkkää. Nyt niitä siellä on aika paljon ja pohdin, miten niistä pääsisi eroon. Tuskin mitenkään, ainakaan helposti, kun kyse on sähköstä. Mutta mietitään. Kunpa olisin tajunnut aiemmin puuttua asiaan, ennen kuin kaikki reiät ja rasiat oli paikoilleen nakutettu. Eipä moni ihminen edes ajattele, että ne todella voivat häiritä, kunhan niitä vain on ja paljon, kun sitä teknistä laitettakin on tänä päivänä niin paljon. Noh, katsotaan ensin mille on mitäkin tarvetta. Onneks sain valita kivat pistorasiat, vielä kun lattialämmitystermostaatit saadaan vaihdettua samaan sarjaan sopiviksi.

Meillä on tässä vuokra-asunnossa jokaisen huoneen katto täynnä spotteja, joita ei oikeastaan koskaan pidetä päällä, ainostaan wc:ssä käytämme 2 spottia, kun ainut valonlähde on, mutta kaikki loput asunnon 40 spottia on jäänyt käyttämättä. Katto- tai seinävalaisin on täysin riittävä, koska valaistuksessa riittää hillitympikin valo, tunnelmavalaistus on nimittäin kotona huomattavasti miellyttävämpää kuin hallimainen kirkas valo. Onneksi uuteen taloon pääsimme valaistuksen suhteen vielä vaikuttamaan, jätimme suosiolla puolet ledspoteista pois ja osan vaihdoimme vielä tyyliltä hillitympään. On todella vaikeaa arvoida millaista valoa mikäkin spotti tuottaa, että sekin jää sitten nähtäväksi mitä oikein valitsimme. Less is more pätee tässäkin asiassa.

Sisustuksessa tykkään siis pelkistetyn linjakkaasta skandinaavisesta tyylistä. Selkeys, laadukkuus ja kontrastit viehättävät itseäni vuodesta toiseen ja aidot materiaalit pitävät sitkeästi pintansa, kuten puu, betoni, kivi, pellava, villa ja teräs, joita uudessa kodissa haluan erityisesti tuoda nyt mukaan. Kerkesin tehdä muutamia materiaalivalintoja keittiöön ja nyt sinne tulee hana, josta olen pitkään haaveillut: matta musta Niviton hana. Työtasoksi valikoitui kvartsitaso, jossa on pieni marmorimainen kuviointi. Kvartsi on 90 % luonnonkiveä ja loput sekoitetta, joten se pitäisi olla todella laadukas ja helppo käytössä. Kaappien valkoiset ovet vaihtuvat jossain kohtaa puuoviksi, mutta se ei ole tämän hetken projekti, on kuitenkin sitten taas oma investointinsa.

On kiva päästä tyhjään hengittävään tilaan, jossa on vain muutama tarpeellinen kaluste. Eihän meillä montaa kalustetta tällä hetkellä edes ole, joten tarvetta varmasti tulee, kun neliöitäkin on pian reilusti enemmän. Mutta kaikki saa rakentua sitten ajan kanssa hiljalleen. Niin ainakin yritän tehdä, ettei virheostoksia tulisi tehtyä. Niitä inhoon tosi paljon, siksi en ole mitään hankkinut ns. varastoon valmiiksi. Kyllä se koti sitten kertoo mitä se tarvitsee.