Täällä on eletty vauva-arkea reilu viikko. Olin ajatellut sukeltavani vauvakuplaan suoraan sairaalasta, mutta eipä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tällä kertaa kotona odotti huomionkipeä leikki-ikäinen, joka osoitti mieltään ensimmäiset päivät, joten rauhallinen ja seesteinen kotiutuminen jäi vain ajatustasolle. Ensimmäisten päivien aikana keskityin ensisijaisesti hoitamaan vauvaa sekä itseäni, kun mies touhusi Nukan kanssa ja siinä ohessa juoksi kaupan, apteekin ja päiväkodin väliä. Tuo kaikki oli entistä haasteellisempaa kiukuttelevan naperon kanssa ja alkoi hieman kodin tunnelma kiristyä siinä samalla.
Itselläni hormoonit jylläsi todella voimakkaasti, joten itku oli herkässä ja tunteet pinnassa, mutta tämähän oli odotettavissa. Mies ei näyttänyt asiaa oikein ymmärtävän ja sen seurauksena tuli muutama raju yhteenotto. Tiedän, etten ole mikään helppo tapaus ja tuossa olotilassa – väsyneenä, kipeenä ja juuri synnyttäneenä – olen entistä kärkkäämpi. Noh, ainakin ilma puhdistui, kun pääsi purkamaan asioita. Ensin huutamalla ja sitten vasta puhumalla, tietty. Mutta hyvä sitä on sanoa asiat ääneen, kuin pitää sisällään. Anteeksipyytäminen on taitolaji ja ihan hyvin meillä sen suhteen menee, vaikka ensin mökötetäänkin vuorokausi. Sopimisen jälkeen on kyllä kiva fiilis ja toinen tuntuu taas aika ihanalta.
Valitettavasti Nuka joutuu kuulemaan ja näkemään meidän tappelut läheltä, mutta hän näyttää ottavan aika hyvin ne. Ehdottaa aikuismaisesti tokaisemalla, että olkaapas nyt taas kavereita. Hän tietää, että aina tappelujen jälkeen on rauha maassa ja kaikki hyvin, äiti ja isi purkaa välillä pahaa mieltä ja erimielisyyksiä toisiinsa. Hän onneksi näkee myös ne anteeksipyynnöt halauksineen.
Kun viikko oli vierähtänyt kotiutumisesta, Nukan käytös muuttui selkeästi parempaan suuntaan. Hän alkoi olla hyvin reipas ja avulias, oli niin ylpeä pikkuveljestään ja alkoi auttamaan vauvanhoidossa sekä muissa pienissä askareissa. Myös oma-aloitteisuutta tuli roimasti lisää, kävi suihkussa tai vessassa reippaasti, laittoi itselleen eväitä ja pesi hampaatkin itse kun pyydettiin. Äidistä tuli taas kaveri, ja pusuja sekä halauksia alkoi tulla isolla kädellä. Vaikkei kiukkukohtaukset tuohon loppuneetkaan, ainakin ne väheni huomattavasti. Koitamme ottaa Nukaa huomioon nyt erityisen paljon, ettei koe jäävänsä syrjään. Onhan se toiselle iso juttu, kun perheeseen tuli toinen lapsi, joka vaatii jatkuvaa hoitoa ja huolenpitoa.
Itselläni synnytyksen aiheuttamasta repeämästä paraneminen on ollut vähän hidasta, ei meinaa helpottaa yhtään. Istuminen ja käveleminen sattuu edelleen tosi paljon. Onneks jälkisupistukset loppuivat jo, ja ne jos jotkut on todella kivuliaat! Sanoivat sairaalassa, että toisen lapsen kohdalla ne saattavat olla erittäin voimakkaita. Ilman kipulääkkeitä ei meinaa selvitä. Muistaakseni Nukan jälkeen näitä ei edes tullut, tai sitten en vain muista moista.
Eilen sitten iski vielä uudenlaiset kivut kohtuun ja Jorvissa epäiltiin sen olevan kohtutulehdus. Tätä vähän pelkäsinkin, kun istukasta oli jäänyt kohtuun palanen ja siitä syystä saattaa iskeä tulehdus. Tänään on ollut parempi olo, täytyy nyt seurailla oloa. Jos kyseessä on kohtutulehdus, se tietää kaavintaa. Ilmeisesti se tehdään nukutuksessa, ja hyvä niin, koska ajatuskin toimenpiteestä hirvittää. Kunpa nyt pääsisi kivuttomaan olotilaan, niin pystyis liikkumaan taas normaalisti.
Vauva-arki on kaikesta huolimatta aivan ihanaa aikaa! Olen niin rakastunut tuohon pikku nyyttiin, voisin vaan tuijotella sitä tunnista toiseen. Hän on niin kiltti, rauhallinen ja söpö, ilmoittelee aina kun on nälkä tai kakat vaipoissa. Vatsaväänteitä on hieman ollut, mutta ehkä se tasaantuu, kun suolisto tottuu maidon määrään. Sitä maitoa tulee todella paljon ja joudun pumppaamaan joka päivä vähintään kerran tissit tyhjäksi. Maito nousi kunnolla heti kolmantena päivänä ja oikein säikähdin kun huomasin millaiset tykit oli ilmestyneet. Huh huh. En oo tottunut. Mutta hyvä homma, että maitoa tulee ja pienelle maistuu ruoka. On painoa ja pituutta tullut jo tosi hienosti lisää.
Voi kun tuo nyytti ei kasvaisi liian nopeasti. Nyt jo murehdin sitä, miten vuosi tulee menemään vauhdilla ja vauva-aika on huomaamatta ohi. Toki vauvan kasvamista ja kehittymistä on mahtavaa seurata, ja moni asia helpottuu sen myötä, mutta vastasyntynyt on vaan niin ihana ja haluaisi elää tätä aikaa mahdollisimman pitkään. Uudessa tulokkaassa on tosi paljon samoja piirteitä, eleitä ja ilmeitä kuin Nukalla oli. Vitsit miten haikea ja tunteikas olo siitä tulikaan, neljän vuoden takaiset muistot tuli niin vahvasti mieleen. Nuka on jo tosi iso poika ja se oikein korostuu vauvan saapumisen jälkeen.
Moni tekee lapset parin vuoden välein ja olen kuullut, että ekat vuodet ovat tosi rankkoja. Nukalla ja vauvalla on ikäeroa lähes 4 vuotta ja on tullut mietittyä, onko suuri ikäero parempi. Onhan se kiva, kun Nuka ei ole enää vaippaikäinen, helpottaa moinen kovasti. Mutta aika sen näyttää, miten hyvin homma toimii, leikkiikö lapset kiltisti yhdessä vai meneekö enemmän tappeluksi ja kiukutteluksi. Varmaan molempia, ovathan he sisaruksia. Otetaan vastaan se mitä tulee.
Mies tokaisi, että nyt sitten eletään ruuhkavuosia. No enpä tiedä, eihän meillä ole edes talonrakentamisprojektia ;) Eikös sekin kuuluu ruuhkavuosiin? On kyllä mieletön onni, että meillä on viimein alla uusi asuttava talo. Toki tässäkin on vielä tekemistä, jotta saadaan tiloista entistä toimivammat, mutta pääpiirteittäin valmis paketti. Katsotaan sitten jonkun vuoden päästä mitä tehdään, nyt on hyvä tässä.
Design Wash 