En tiedä johtuuko tämä syksystä vai mistä, mutta minulle iski valtava pakkomielle saada kaikki kodin keskeneräiset sisustusjutut ja viimeistelyt valmiiksi. Moni homma on ollut to do -listalla jo vuosia tai kuukausia ja päätin hoitaa ne nyt kuntoon. Tili huutaa hoosiannaa ja lievästi ahdistaa rahanmeno, mutta… Read More
All posts filed under “Sisustus”
Ikean tuunattu Kura-lastensänky
Niin ne lapset kasvavat hujauksessa. Haikeilla fiiliksillä myin pois Avaroomin pinnasängyn sekä lastensängyn, koska naperot eivät niihin enää mahtuneet kunnolla. Alkujaan oli tarkoitus tehdä kerrossänky lisäämällä alasänky ja portaat lastensänkyyn, mutta se alkoi olla mitoiltaan eskarilaiselle aivan liian pieni. Harkitsin myös, jos tilaan Avaroomilta kokonaan uuden… Read More
Asuntomessut Tuusulassa
Asuntomessut ovat tänä vuonna Tuusulassa kauniin vehreällä Rykmentinpuiston alueella ja poikkeusoloista huolimatta ne päätettiin järjestää, tosin hieman myöhemmällä aikataululla kuin oli alkujaan tarkoitus. No mutta hienoa, että yleisökin pääsee näkemään ja kokemaan kaiken paikan päällä. Kävin viime perjantaina tutustumassa messujen tarjontaan mediapäivänä, jolloin väkeä oli… Read More
Pehmeälinjainen Bobo Buklee
Kaupallinen yhteistyö / Hakola Muutimme alkuvuodesta miehen kanssa erilleen ja siinä samassa meni osa tavaroista jakoon. Tänne jäi molemmat Hakolan sohvat, mutta rottinkisen nojatuolin oli tarkoitus lähteä miehen matkaan. Vaikka istuma- ja löhöilypaikkoja täällä on edelleen ihan riittävästi, olohuone kaipasi kuitenkin nojatuolia, jota voi tarpeen… Read More
Yksinkertaisen kauniit lukuvalot
Kaupallinen yhteistyö / Innolux Olen pitkään etsinyt makuuhuoneeseen sopivaa lukuvaloa. Toiveissa on ollut vaalea ja kevyt lattiavalaisin, jonka paikkaa voi vaihdella tarpeen mukaan. Ajatuksena oli hiekanvärinen valaisin, joka osottautui täysin mahdottomaksi löytää. Luovuin väritoiveesta ja sitten aloin katselemaan valkoisia vaihtoehtoja. Löysin viehättävän uutuuden Menulta, joka… Read More




