comments 8

Takkahuoneprojekti

Meillä on alakerrassa takkahuone, joka tulee toimimaan pukeutumis- ja vierashuoneena. Huoneen läpi kuljetaan päivittäin kylppäriin sekä autotalliin. Tämä on ensimmäinen tila, jossa pistin maalisudin heilumaan. Oli tarkoitus raikastaa mäntypaneelilla vuorattua ikkunatonta tilaa valkoisella maalilla, päivittää sitä siis helposti ja nopeasti uuteen uskoon. Vissiin aina siinä kohtaa, kun mietin jonkun projektin olevan helppo ja nopea, on se jotain ihan muuta. Päässä oleva visio ei toimikaan ja homma lähtee alusta. Siinä välissä tietysti vähän sooloillaan.

tiikkisanky

alkuperainen

teak_tuoli

ennen

tiiliseina_nurkka

Tässä näkyi takkahuone lähtökuopissaan. Toki mäntyseinän olisi voinut myös hioa vaaleammaksi, mutta olin kuitenkin heti niin varma maalaamisesta, ettei hiominen tullut mieleenkään. Kun valkoinen maali oli seinässä, alkoi ahdistamaan. Ei toiminut ei sitten yhtään. Valkoinen tuntui takkahuoneessa todella kovalta. Edellisessä kodissamme oli valkoista paneelia jokaikisessä huoneessa ja nyt kaipasin murretumpaa ja pehmeämpää. Halusin tilasta tunnelmallisen ja pehmeän pesämäisen. Maalasin valkoisen päälle täyshimmeää Laastia, vaaleaa sekin, mutta reilusti murretumpaa eikä niin kovaa.

Kun olin useamman työtunnin ja käsikrampin jälkeen saanut viimeistelyt tehtyä, alkoi taas ahdistamaan. Ei tämäkään tuntunut toimivan! Pyörittelin vielä kylmiä murrettuja vihreitä näyteväriliuskoja ja päätin, että nyt lähtee sitten vielä kolmas maali seinään, koska en ole vieläkään tyytyväinen. Halusin mielenrauhan asian kanssa. Olin jo Bauhausissa tilaamassa maalia, kunnes päätin, että annetaan olla. Katsotaan, miltä se tila alkaa vaikuttamaan, kun vähän sisustelee.

vaneriovi_tuoli

tiiliavotakka

kulma_lahikuva

takaseina

Laitoin takkahuoneeseen sängyn, tuolin, pöydän (jotka saatiin kaupantekijöiksi) sekä jotain muuta pientä. Seinille tulee naulakko, peili, hylly ja tauluja. Ihmettelin tilaa tunnin tai pari, ja totesin sen toimivan nyt oikein hyvin. Mielenrauha viimein tuli. Huh. Tuon kalsarimuovimaton tilalle on tulossa kokolattiamatto, joka on huomattavasti lämpöisempi jaloille. On muuten tosi vaikea metsästää kohtuuhintaista 4 metriä leveää kokolattiamattoa, joka olisi jotain muuta kuin harmaata. Työn alla sekin projekti.

Kun takkahuone on enemmän edistynyt, laitan lisää kuvia nähtäväksi. Onhan se kiva laittaa keskeneräisiäkin huoneita nähtäväksi ja ihmetellä myöhemmin, miten pienillä muutoksilla voi olla iso vaikutus. No kertokaas, miltä maali seinässä näyttää? Toimiiko?

comments 12

Tapetinpoistoa ja remonttipölyä

Päärakennuksessa etenee remontti pikkuhiljaa. Isäntä on poistanut yläkerrassa lähes kaikki tapetit, kahta makuuhuonetta lukuunottamatta. Nyhräsi ensin pelkän veden kanssa, eikä siitä meinannut tulla yhtikäs mitään, olihan kaikki tapetit laitettu suoraan betoniseinään.

avotakka

remontti_nurkka

ruokailu_remontti

olohuone_remontti

olohuone_kesken

Olin aiemmin lukenut suosituksia tehokkaasta tapetinpoistajasta Minna Jonesin blogin kommenttiosiossa. Moni oli suositellut Clas Ohlsonin tapetinpoistajaa ja pakkohan se laite oli testattava. Todellakin toimii! Tapetit lähtivät isoina liuskoina kuuman höyryn ansiosta ilman kemikaaleja. Eli täältäkin lähtee suosittelut alle 40 euron laitteesta. Vastaavia laitteita löytyy varmasti muiltakin merkeiltä, mutta Clasun laite ei ole ainakaan hinnalla pilattu.

Verholaudat olivat sitten astetta napakammin kiinni. Lautojen kiinnitysruuvit piti leikata järeämmällä laitteella irti ja lähti siinä samalla vähän seinääkin mukana. Pakkelia vaan kehiin ja hiomista. Koko yläkerta on nyt täynnä remppapölyä. Vielä viimeiset hiomiset, sit päästään putsaamaan paikat ja pohjamaalaamaan. Tilojen värimaailma tulee olemaan murretun kylmää, eli väriä on tulossa! Isot tilat maalataan neutraalimmin, mutta makuuhuoneisiin tulee sitten oma värimaailmansa ja mahdollisesti myös tapettia. Suunnitelmat hahmottuvat hiljalleen.

remontti_takka_kulma

alkuperainen_takka

Mutta tuo takka. Että se on hieno! Nyt kun tapetit on poistettu ja tila vaalentunut, takka pääsee entistä paremmin oikeuksiinsa. Ja kuten arvelinkin, en halua maalata sitä vaan aion jättää sen alkuperäiseen asuunsa. Pelkään, että takan upeus ja jyhkeä ilme häviää, eikä maalaamisen jälkeen ole enää paluuta. Oletteko samaa mieltä?

comments 8

Upea senkki kaupantekijöiksi

Kuten aiemmin kerroin, saimme talokauppojen yhteydessä muutamia ihania 60-luvun huonekaluja kaupantekijöiksi, osasta tosin maksoin hieman. Nyt kalusteet saavat jatkaa elämäänsä siellä missä ovat vuosikymmeniä olleetkin. Tässä yksi helmi.

upea_tiikkisenkki

vanha_teaksenkki

senkki_vino

Kun näin tämän upea tiikkisenkin ensimmäisessä asuntoesittelyssä, toivoin niin hartaasti, että se jäisi. Ja se jäi! Voi sitä ilon ja onnen päivää. Oli pakko hakea se tänne bunkkeriin remppapölyn alta pois. Joskus se pääsee sitten paremmalle paikalle, kun päärakennukseen muutetaan. Senkki on oikein hyvässä kunnossa, eipä juuri mitään käytönjälkiä näy, ovet ja laatikot liukuvat nätisti. Jospa tuohon kuuluva avainkin löytyisi vielä.

comments 4

Bunkkeri

Olkoon se nyt sen niminen, bunkkeri. Ihan sopiva nimitys meidän väliaikaiselle majoitukselle. Yksiöksi tätä kutsuttiin, mutta jossain kohtaa tästä saattaa tulla kaksio, joten sitten oltais ihmeissään. Tänään paisteli vähän aurinkokin, joten piti napsia pari kuvaa teille. Sisustamisen kannalta tämä ei anna hirveästi vaihtoehtoja, mutta kyllä täällä asumaan pystyy.

peili

valo

peikolehti

kukkaset

nuka_leikkii

terapiakori

Vähän mietitytti miten lapsokainen ottaa muuton, mutta näemmä todella hyvin. On ollut kovin tohkeissaan uudesta kodista ja selittänyt siitä päiväkodissakin. Pakettiauton kyydissä istuminen on ollut myös iso juttu. Ihmekös tuo, näkee kerrankin kunnolla maisemia ja vastaanajavia autoja.

Täällä on podettu viime päivät flunssaa, alkoi samaan aikaan kuin muuttokin. Sitkeässä tuntuu olevan, kiusannut kohta jo viikon. Onneksi perheen pojat ovat säästyneet sairastelulta, ainakin toistaiseksi, onhan sitä nyt liikkeellä.

 

comments 2

Muutto takana

Nyt on muutto takana ja asunto tyhjennetty, huhhei. Minä pakkasin ja siivosin, isäntä kantoi ja kuljetti. Saatiin muuttoapuakin muutamaksi tunniksi, kiitos Maijalle ja Tommylle! Ostettiin parin tonnin pakettiauto, jotta sai rauhakseltaan siirrellä tavaraa. Oikeastaan tuo paku on remonttia varten, mutta hyvä se oli tässä kohtaa jo hankkia, vuokraaminen olis kuitenkin maksanut useamman satasen. Ruma se on ku perkele, mutta hoitaa hommansa.

clas_laatikot

nurkkaus

Asustellaan tällä hetkellä sivurakennuksessa. Hyvinhän me tänne mahduttiin sänkyineen, sohvineen, ruokapöytineen ja laatikostoineen. Täällä on onneksi wc ja keittiö, ainoastaan suihku puuttuu. Pahvilaatikkoelämää tässä silti saa viettää jonkun aikaa, kun päärakennuksessa on alkanut remontti. Remonttipöly on niin viheliäinen, että löytää kyllä jokaiseen nurkkaan, siksi tämä sivurakennus on ihan älyttömän kova juttu! Saa omissa nurkissa asustella koko rempan ajan, ei tarvitse olla vuokrakämpässä.

Päärakennuksen alakerrassa on tällä hetkellä melkoinen muuttokaaos, sinne on heivattu kaikki mahdollinen tavara, jotka sitten aikanaan pääsee omille paikoilleen. Sivurakennus remontoidaan sitten kun päärakennus on about valmiina.

kassi

Olen aiemmin vuokrannut muuttolaatikot, mutta tällä kertaa ostin Clas Ohlsonista erikokoisia  pahvilaatikoita ja miehenkokoisia vetoketjullisia kapsäkkejä (isäntä mahtuu sisälle, testattiin). On muuten ihan törkeen hyviä! Paljon hienompia ja käytännöllisempiä kuin Ikean kassit. Nyt ei tarvitse kiireellä purkaa tavaraa, kun voi jättää ne laatikoihin ja säkkeihin niin pitkäksi aikaa kun on tarvetta.