Kun saimme tiedon, että talossamme on hometta, löi pää hetken aikaa tyhjää. Tai oikeestaan pari päivää. Olimme tilanteessa, joka piti sisällään paljon kysymyksiä ja paljon huolenaihetta. Siitä lähti melkoinen selvitysrumba käyntiin ja olen tämän viikon ollut käytännössä kokoajan puhelimessa kiinni. Olen jutellut eri asiantuntijoiden kanssa ja kuunnellut heidän näkemyksiä, arvioita sekä neuvoja tilanteesta. Olemme pohtineet eri vaihtoehtoja siitä kuinka etenemme.
Ajattelin, että olemme turvassa bunkkerissa, päärakennuksessahan se home on. Jouduimme kuitenkin käymään suihkussa päärakennuksen alakerrassa, jossa pahin homealue on. Olemme sitä paitsi oireilleet koko ajan; silmiä on kirvellyt, poskissa on painetta, ihossa outoja muutoksia ja tukkaa lähtee päästä, mut varmaan ihan stressin takia. Nukalla on silmät punottaneet ja niitä selkeästi polttaa, kun reppana puristaa kokoajan silmiä kiinni. Eilen päätin, että nyt lähdetään pois. Enää ei altistuta sen enempää kuin ollaan jo altistuttu.
Aloin pakkaamaan tavaroitamme muovipusseihin. Kun kävin kaikki bunkkerissa olevat vaatteet läpi, huomasin että pesusta huolimatta vaatteisiin oli jäänyt voimakas kellarimainen haju. Jopa mies tunnisti vaatteista tämän hajun. Heitin kaikki haisevat suosiolla roskiin ja jäljelle jääneet pakkasin mukaan, joita ei ollut enää kuin pieni pino. Siinä kohtaa iski epätoivo ja itku. Tajusin, että kaikki alakerrassa olevat vaatteet ovat entisiä, eikä olisi pitänyt jättää yhtään mitään kylpyhuoneeseen kuivumaan. Piti lähteä blogisiskojen kanssa viettämään eilen iltaa, olinhan sitä kovasti odottanut. Juhlavaatteet oli pestynä iltaa varten valmiiksi, mutta haju oli ikävikseni päässyt myös niihin, eikä minulla ollut enää mitään päälle laitettavaa, enkä kerkeäisi mitään uutta käydä ostamassa. Juhlafiilikset hävisivät siinä samassa ja päätin jättää juhlat väliin. Nyt piti vain saada tavarat autoon ja lähteä evakkoon.
Varasimme Katajanokan Hellsten-huoneistohotellista kaksion muutamaksi yöksi, joka on hotellihuonetta tilavampi vaihtoehto, siellä kun pystyisi tekemään paremmin töitä ja hoitamaan asioita. Kun saavuimme paikalle, tuli tosi turvallinen ja huojentunut olo. Huoneisto oli ihanan lämmin ja kodikas pikkukeittiöineen, eli oikein toimiva tähän hetkeen. Koin kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä, ettemme lähteneet heti evakkoon, vaan altistuimme homeelle koko viikon ajan. Sisko lohdutteli puhelimessa, ettei siinä tilanteessa pystykään heti toimimaan, vaan on selvitettävä tilannetta ja sen vakavuutta, olimmehan kuitenkin “suojassa” sivurakennuksessa. Ollaan tässä nyt hetki ja sitten mennään todennäköisesti ystäviemme luokse.
Teimme päätöksen talon suhteen ja kerroin siitä myös myyjälle. Laitan samat asiat vielä mustaa valkoisella tarkennuksineen, jotta menee virallisesti oikein. Tämä on molemmille osapuolille erittäin epätoivottu ja järkyttävä tilanne, ei ollenkaan helppo. Pyrimme siitä huolimatta hoitamaan kaikki asiat yhteisymmärryksessä ja sovussa, ettei kolmatta osapuolta tarvitsisi ottaa väliin. Konsultaatioapua varmasti tarvitaan ja sitä on saatukin, mutta parasta tässä olisi se, jos pääsisimme molempia tyydyttävään lopputulokseen sopuisasti.
Olen ollut tämän homeasian kanssa hyvin avoin. Elämässä tapahtuu välillä huonojakin asioita, niin miksei niistä voisi puhua. En ole koskaan kaunistellut elämäämme muutenkaan blogissa, valitsen mielummin rehellisyyden ja avoimuuden, kuin kermakakkukulissin. Tuntuu vapauttavalta sanoa ikävätkin asiat ääneen, se todellakin helpottaa. Olen saanut valtavat määrät kannustavia tsemppiviestejä. Ihmiset ovat jakaneet omia kokemuksiaan, antaneet hyviä vinkkejä ja tukeneet. Ystävät ovat tarjonneet omaa kotiaan evakon ajaksi ja tuntemattomat ovat jopa postittamassa omia ja lastensa vaatteita meille! Ihmisten auttamishalu on aivan uskomatonta. Huh, wau ja kiitos jokaiselle teistä ♥ Todella hämmentävää, miten paljon ihmiset välittävät.
Joudumme käyttämään nyt remonttilainaa asumiseen ja vaateostoksiin, koska on pakko. Shoppailu ei tässä kontekstissa ole kivaa, vaikka niin luulisikin. Ostan muutenkin vaatteita yleensä erittäin harkiten ja harvoin, vain tarpeeseen. Pyrin ostamaan kerralla niin hyvää ja laadukasta, että se sitten palvelee vuosia eteenpäin. Nytpä olen tiukan paikan edessä, kun joutuu uusimaan totaalisesti vaatekaapin sisältöä. Se on jopa hieman ahdistavaa, koska paljon mielummin laittaisin rahat kotiin ja remonttiin, joka on rahallisesti järkevää investointia. Noh, talvi on täällä ja lämmintä tarvitaan. Tänään käytiin ostamassa Nukalle viikoksi vaatteet, huomenna käyn hakemassa jotain itselleni. Mies oli sattumoisin jemmannut ison vaatekassin talon yläkertaan, joten hänen vaatteitaan on pelastunut ilmeisesti hieman enemmän. Käydään ensi viikolla tavaroita läpi ja katsotaan mitä niiden kanssa tehdään.
Kyllä tämä tästä. Matka jatkuu nyt hieman erilaisessa arjessa. Enpä tiedä yhtään missä meidän seuraava koti on, tai millainen se on. Menemmekö vuokralle vai ostammeko. Rakennammeko talon vai remppaammeko. Vanhat talot kiehtovat edelleen älyttömän paljon, mutta mies oli sitä mieltä ettei todellakaan osteta vanhaa enää. Niin, tiiä sit. Ehkä ei. En lupaa mitään. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Design Wash 