Miten olisikaan ihanaa olla ikuisesti nuori, säilyttää nuoruuden hehku, kiinteä iho ja valtava elämän palo! Olla energinen aamusta iltaan, tehdä töitä kellon ympäri ja vähän sen päälle, treenata monta kertaa viikossa, juosta juhlista toisiin ja nähdä kaiken edessä olevan optimistisella innolla. Heittää reppu selkään ja hypätä tien poskeen peukalo pystyssä kohti uusia seikkailuja. Tehdä kreisejä asioita milloin ja missä vaan, vailla tarkkaa päämäärää ja suurempia murheita. Kokea olonsa elinvoimaiseksi ja voittamattomaksi, näyttää kauniilta, seksikkäältä ja haluttavalta. Olla villi ja vapaa.
Näinkö elämä menisi, jos olisi ikuisesti nuori? Ehkä nuoruudessa olikin epävarmuutta, tyhmyyttä ja virheiden tekemistä, ehkä siellä oli murheita, pettymyksiä ja taistelutannerta. Tai ehkäpä tuota kaikkea, hyvää sekä huonoa. Eletty elämä on tuonut minut tähän pisteeseen missä olen nyt ja mitä minulla on. Olen aina ollut oman tieni kulkija ja tiennyt mitä kohti haluan mennä muiden mielipiteistä välittämättä. Edessäni on aina ollut jokin päämäärä, ehkä useampikin, ja vaikka raiteilta on joskus poikettu sivupoluille, on ne vaan tuoneet maustetta mukaan. Olen silti pitänyt kiinni omista toiveista, haaveista ja unelmista. Tiesin jo teininä, mitä tai kuka haluan olla ja tein töitä sen eteen. Pääsinkö tavoitteeseen, näin reilut 20 vuotta myöhemmin tarkasteltuna? Ja mitä sitten nuoruudessa halusin?
Halusin olla vaatesuunnittelija. Ei, ei minusta vaatesuunnittelijaa tullut, mutta opiskelin vaatealalla ja jokusen vuoden myös työskentelin sillä, mm. ompelijana, stailaajana, vaatemyyjänä, sisäänostajana ja myymäläpäällikkönä, joka vei minua vauhdilla eteenpäin. Ehkä liiankin kovaa, koska jossain kohtaa oli hypättävä pois kyydistä ja lähdettävä takaisin koulunpenkille. Huomasin, että vaateala on itselleni aivan liian nopeatempoinen ja mallistot muuttuvat monta kertaa vuodessa. En pitänyt siitä ajatusmallista, että tämän päivän vaate on huomenna jo vanha. Se tuntui niin kertakäyttökulttuurilta. Arvostin enemmän ajatonta ja kestävää, sellaista, mitä skandinaavinen muotoilu edusti.
Olin erittäin nälkäinen tietämään, mitä muotoilu on ja miten sitä voi toteuttaa, joten lähdin opiskelemaan muotoilua. Se oli heti oma juttu ja on edelleen. Minusta tuli vuosien opiskelujen jälkeen muotoilija. Kyllä, siis suunnittelija, kuten 15 kesäisenä halusin. Vain suuntautuminen vaihtui toiseen ja hyvä niin.
Miten elämässä sitten muuten? Haaveilinko lapsista, miehestä, perhe-elämästä, autosta tai omakotitalosta? No en todellakaan. En pitänyt lapsista, en kaivannut miestä nurkkiin pyörimään, perhe-elämä tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta, omakotitalosta en osannut haaveillakkaan ja oma auto vain huvitti. En voinut kuvitella asuvani muualla kuin ytimessä palvelujen keskellä. Eikä tästä ole edes kovin montaa vuotta aikaa, kun näin ajattelin. Mutta niin se elämä vie eteenpäin ja kaikki tuo minulla nyt on. En osaisi kuvitellakaan elämää ilman lapsia, miestä, omakotitaloa tai edes sitä autoa.
Olen todella iloinen siitä, että olen saanut kokea paljon, eletty elämä näkyy ja tuntuu. Olen juossut bileistä toiseen etkoilta jatkoille, tehnyt monenlaista työtä, viettänyt villiä sinkkuelämää, reissannut, opiskellut ja harrastanut yhtä sun toista. Tällä hetkellä elämä on hyvinkin erilaista, kuin nuorena. Perhe-elämä tuli jäädäkseen, nyt on oma lapsi, toinen tulossa ja se mies. Teemme paljon juttuja omalla tavalla ja tyylillä, muiden mielipiteistä välittämättä. On ollut onni saada vierelle mies, jolla on hyvin samanlainen suhtautuminen elämään, työhön ja milloin mihinkin. Samanlaiset haaveet ja arvot vievät meitä yhteisiä unelmia ja tavoitteita kohti. Ja niitähän riittää.
On etuoikeus kokea lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. On etuoikeus vanheta. Vain sillä tavoin tulee kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Ei keskitytä siihen, miten iho veltostuu, hiukset harmaantuu tai ryppyjä ilmestyy. Tai miten vetreys häviää ja kankeus tulee tilalle. Tai miten kimmoisa kauneus häviää. En tarkoita sitä, etteikö itsestään tartteisi pitää huolta. Tarkoitan vaan, että iloitaan siitä, että saamme vanheta. Koskaan ei tiedä, milloin kaikki päättyy. Elämä on siitä syystä niin arvaamaton.
Aika paljon kuulee kauhistelua ja kriiseilyä, että voi kun on tullut ikää ja ollaan vanhoja. Toki siihen itsekin välillä sortuu, kun oma ikä välillä unohtuu ja sitten hämmentyy, miten jotkut tyypit on kymmenen tai kaksikymmentä vuotta nuorempia, siis oikeasti puolet nuorempia. Ja tahtomatta se ajatus valtaa mielen: ”Mä voisin olla ton mutsi!”. Ikäkriisiä en ole vielä koskaan kokenut, muita kriisejä senkin edestä.
Täytän ihan pian 38, joka tarkoittaa, että nelikymppiset kolkuttavat jo ovella. Vastahan sitä oltiin parikymppisiä. Nyt on lapset, talo, auto, lainat, kihlat ja vissiin ne häätkin lähivuosien aikana. Mitä näitä nyt on, mitä ei parikymppisenä tai edes kolmekymppisenä ollut. Elämä on todentotta vienyt eteenpäin. Hyvä niin. On hyvä syy avata kuohuva ja juhlia elämää. Juhlia vanhenemista, koska se todellakin on etuoikeus.
Design Wash 