comments 10

Keittiökuulumisia + Habitare lippuarvonta

Talolla on keittiö edennyt ja nyt se alkaa olla viimeistelyä vaille valmiina. Seiniä on paikkailtu, pistorasiat lisätty, hana asennettu sekä myös yläkaapit. Keittiön ilme tulee muuttumaan myöhemmin jonkin verran, mutta sitten ajan – ja rahan – kanssa. Nyt alkaa olla kuitenkin aihio valmiina, eikä enää montaa viikkoa, kun pitäisi päästä testaamaan keittiö ihan käytännössä. Talon valmistumista sekä virallisia kauppoja vielä odoteltaessa. Jep, jännitystä piisaa.

Niviton Rhythm-hana on kyllä ihana ja Franken Kubus -komposiittiallas just passelit valinnat. Ja tuo kvartsitaso, pelkkää lovee! Tosi nätisti allas menee tuon tason alle, joka oli toivomuksenakin. Ainoastaan tuli hieman yllätyksenä, että hanan viereen piti asentaa viemäriaukon namikka. Enpä yhtään arvannut sellaista tulevan. Olisin mielummin jättänyt sen pois, mutta eipä tainnut olla vaihtoehtona ja siinä se nyt on. Namikan paikan valitsin parissa sekunnissa, ja vähän harmitti, etten kerinnyt tai tajunnut asiaa pohtimaan yhtään ennakkoon, koska paikka ei ole aivan mieleinen, eikä sitä voi vaihtaa, jota ihan tosissani jo mietin, kun ei reikää noin vain paikkailla huomaamattomaksi.

Saatan maalauttaa namikan mustaksi, jotta istuu tuohon paremmin hanan kanssa tai sitten vaan totun siihen. Kiinnitän yksityiskohtiin välillä turhan paljon huomiota, että oikein itseäni ärsyttää. Mutta kyllä mä siihen totun, kun on pakko. Nih. Eihän se paha oo, eihän?!

Mutta hei, jotta pääsee inspiroitumaan ja köyhtymään sisustusasioissa lisää, on taas aika suunnata tietysti Habitare-messuille, jotka alkavat keskiviikkona! Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 13.–17.9.2017. On ollut ilo huomata, miten Habitare on kehittynyt parissa vuodessa tosi paljon.

Kuka on menossa? Puuttuuko taskusta vielä liput? Sain Keittiömaailmalta arvottavaksi 2 lippua Habitareen ja nyt voit voittaa lipun itsellesi osallistumalla arvontaan Instagramissa tästä. Käyhän osallistumassa! Jos et ole Instagramissa, voit osallistua myös kommentoimalla tähän postaukseen. Liput lähetetään voittajille sähköpostitse ja arvontaan voi osallistua huomiseen 12.9. klo 18.00 mennessä.

10 Comments

  1. Sipi

    Liput vielä puuttuu. Olisi kiva käydä messuilla, en ole koskaan ollut.

  2. Carita

    Mattamusta spraymaali on tehnyt ihmeitä väärän värisille metalleille, testaa kuitenkin ensin johokin vähemmän arvokkaaseen ;) Ja osallistun mielelläni arvontaan!

    • Oon joskus vetänyt mustaa spraymaalia erinäisiin tuotteisiin vähemmän onnistuneena, mutta luulen että vika oli siinä, etten antanut tarpeeksi kauaa kuivua ja siksi maali lähti helposti ennen aikojaan pois. Voisin tällä kertaa tilata työn joltain ammattilaiselta, joka tekee homman kerralla oikein ja oikeilla tuotteilla :D

  3. Hanna

    Mukana! Mä itse jätin meidän omatekemästä betonitasosta ton namikan pois kokonaan. Ihan itse käsin otamme pois aina viemäriaukon tulpan kun se pitää ottaa tai painamme kiinni. Tilasimme tätä varten uuden ”sihdin”, jotta tämä onnistuisi. Tietysti tulppia voi olla erilaisia ja ehkä teidän ei toimi ilman tuota namikkaa.

    • Kerkesin vaan kysymään, onko tuo pakko tulla ja kuulemma oli. Ja sitten olikin jo reiän paikka määrättynä, enkä sen jälkeen tajunnut selvittää asiaa enempää. Kaikki on mennyt tosi vauhdilla eteenpäin, että päätökset on täytynyt tehdä samantien. Onneks hyviä valintoja ja päätöksiä on myös ollut, mutta tietyt jutut, kuten tämä namikka hieman harmittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s