Design Wash

14/04/2018

Tauon tarpeessa

Täällä on oltu rehellisesti sanottuna aika turta. Edelleen – näin neljän viikon jälkeen – joku kumma virus kiusaa, eikä täysin tervettä päivää ole nähty. Vanhempi lapsi on onneksi ollut kunnossa ja pienempi pillipiipari on kutakuinkin viruksilta selvinnyt, mutta meikäläinen jatkaa sairastelua. Kuukauden kestänyt pääkipu ei ota laantuakseen, sitkeät yskänkohtaukset repivät välillä kurkun auki ja lämpöäkin kerkesi olemaan. Jatkuvat yöheräämiset eivät helpota oloa ollenkaan, kun juuri nyt sitä kunnon yöunta todellakin tarvitsisi.

Kun on itse kipeä, on vaikeaa pitää muista huolta. Koko kroppaa särkee ja jos vain suinkin pystyn, vältän ylimääräistä touhuamista. Lepääminen on silti ollut vaikeaa, koska pelkästään nukkuminenkin on. Voisi toki mennä ajoissa nukkumaan, kuten mies on koittanut sanoa, mutta eihän se katkonaisia öitä vie silti pois, kun pitää useamman kerran yössä vauvaa ruokkia, röyhtäyttää, vaihtaa vaippaa ja hyssytellä. Hän ei suostu syömään edelleenkään pullosta, jonka takia olen aivan kiinni vauvassa. Kokeiltiin lääkärin suosituksesta antaa maitoa ruiskulla, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Aloitin vauvalla kiinteät, joten toivon sen tuovan mukanaan pidempiä unen pätkiä. Jos on antaa vinkkejä, millä tavoin vauvalle saisi annettua korvikemaitoa (tai ihan vaan pumpattua), niin kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!

Vauveliini ei oikein päivisinkään enää meinaa nukua, ellei sitten ulkona saa hyvin unen päästä kiinni ja monen tunnin päiväunet on taattu. Itse koitan sen aikaa tehdä muita askareita, kun on kädet vapaana. Kateellisena kuuntelen, miten muissa perheissä käy siivooja tai lastenhoitaja. Olen esittänyt vaivihkaa tai oikeastaan myös ihan suoraan miehelle, että siivooja olisi todella kiva. Vaikka jos kerran tai kaksi kuussa saisi apua kodinhoitoon, niin täällä asuisi vähemmän kiukkunen emäntä.

Omasta ajastakin olen haaveillut jo ties kuinka kauan. Olisi ihana lähteä johonkin – tai olla ihan vaan kotona – ilman, ettei joku vaadi jotain, roiku jalassa, huuda, kitise, vikise, kilju tai mölise. Otan usein öisin sitä omaa aikaa, kun muu perhe nukkuu. Joo, järkevämpää olisi tietysti mennä myös nukkumaan, mutta nautin niin paljon siitä hetkestä, että on edes hetken hiljaista. Että voin ajatella rauhassa, katsoa telkkaria rauhassa, nauttia teekupposen rauhassa, siis tehdä mitä vaan keskeytyksettä ihan omissa oloissani. Yöllä tosin ei kummoisempia jaksa enää tehdä, mutta pieni hetki, kun voin hengähtää.

Lapsiperhearkea, sitähän tämä. Niinkin ihanaa ja toivottua kuin tämä on, niin on kyllä välillä aika rankkaa, vaikka on kyse ihan vaan perusarjesta. En todellakaan yritä olla täydellinen vanhempi. Välillä alitan rimoja suosiolla, kun ei vaan jaksa, eikä kiinnosta. Koitan pitää hermoni kurissa ja pinnan pitkänä, mutta joskus se ei onnistu yhtään, vaan saatan kilahtaa samantien. Vaikka lasten ikäero onkin ollut mielestäni hyvä, on kahden lapsen kanssa arki todella erilaista, mitä yhden kanssa oli. On kädet täynnä ihan koko ajan, vaikka onkin kaksi vanhempaa taloudessa.

Ensimmäisinä kuukausina vauvan yöheräämiset eivät tuntuneet juuri missään. Nautiskelin parhaani mukaan vauvakuplasta, hormoonihöyryissä sitä jaksoi ihmeen hyvin. Nyt on alkaneet katkeilevat yöunet, huonosti syöminen, vähäiset ulkoilut ja pitkään jatkunut sairastelu tehdä tehtävänsä. Meinaa pakka levitä välillä ihan kokonaan. Jos nyt edes saisi olla kunnolla terve, se auttaisi ihan varmasti tähän tilanteeseen. Tosin ihan rehellinen nollaus hyvien ystävien kanssa tekisi terää, mutta kelpais toki rentouttava jalka- ja kasvohoitokin tai vaikkapa kampaajalla käynti – ilman, että pitää olla hälytysvalmiudessa.

Koitan nyt saada jollain keinoin vauvan syömään maitoa muustakin kuin tissistä, koska on ihan pakko päästä johonkin yksin useammaksi tunniksi. Se, että käyn kaupassa yksin, ei ihan riitä. Toki sekin tuntuu ihanan vapauttavalle ja jopa oudolle, mutta on pakko saada tauko ennen kuin hulluksi tulen. Miehen mielestä varmaan jo olen. Noh, hän voisi myös kokeilla kaupassa käyntiä molempien lasten kanssa, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Aika extremeä, sanoisinko.

Joku viisas on sanonut, että yksinolo on joillekin perustarve ihan kuin uni ja ruoka. Se on todellakin juuri niin. Välillä tarvitsee sitä yksinoloa, happea, että pystyy arjen hulinasta selviytymään ja myös samalla nauttimaan. Sitä nimenomaan haluan, nauttia tästä pikkulapsiajasta, ilman että tarvitsee hampaita kiristellä. Lapset kun ovat pieniä vain hetken.

29/03/2018

comments 31

Uusi upea matto olohuoneessa

Kaupallinen yhteistyö / VM Carpet

Meillä oli aiemmin olohuoneessa iso juuttimatto, ennen sohvamme saapumista. Mielessäni visioin, että se sopisi hyvin vaalean sohvan kanssa yksiin, mutta kun sohva saapui, huomasin, ettei sohvan sävy natsannutkaan juutin kanssa. Luonnollisen värinen juutti ihastutti ulkonäöllään ja toi lämmön tunnetta tilaan, mutta omaan makuun se oli kuitenkin aivan liian karhea ja roskaava, eikä siihen oikein halunnut paljain jaloin edes astua. Olin tavallaan ihan helpottunut, ettei se ulkonäöllisesti sohvan kanssa toiminut ja siinä samassa vahvistui ajatus siitä, millainen matto olohuoneeseen sopisi ja mikä myös tuntuisi hyvältä. Kiire ei maton hankinnalla kuitenkaan ollut, koska olin jotenkin ihan tykästynyt kotimme riisuttuun ilmeeseen.

Kävin eräs päivä katsomassa eteiseen kuramattoa. Otin muutaman lupaavalta vaikuttavan mattomallin mukaan ja koska jossain kohtaa oli tarkoitus hankkia myös olohuoneeseen matto, vilkaisin samalla niitäkin. Mielessäni oli ylellinen ja vivahteikas satiinimatto. Nopeasti löytyikin VM Carpetin Hattaran sekä Satinen mattopalamallit, joista nappasin mieleisimmät värisävyt myös mukaan. Eteiseen mattoa ei tällä kertaa löytynyt, mutta olohuoneeseen löytyi!

Beigen värinen Hattara ihastutti samantien. Se tuntui ensinnäkin todella hyvältä, ja sopi lattian sekä sohvan kanssa hyvin yhteen. Mattoa saisi vielä täysin omien mittojen mukaan, joten tilaus lähti aikalailla samantien eteenpäin. Päätin ottaa maton reilumman kokoisena, jotta iso kulmasohva mahtuisi hyvin sen päälle. Tilasin maton mitoissa 300 x 350 cm ja värinä beige 49.

Meni pari viikkoa, kun mattolähetys saapui. Oli älyttömän jännittävää nähdä, miltä matto isossa koossa näyttää ja valitsinko ylipäätään oikean kokoisena sen. Olin haljeta onnesta, kun matto avattiin muoveista. Se näytti niin upealle ja tuntui ihan älyttömän hyvältä jalkojen alla! Eri suunnalta katsottuna maton tummuusaste ja sävy muuttuu, luonnonvalossa se on vaaleampi, kun taas iltavalaistuksessa siinä on tummempi ilme. Matto toi olohuoneeseen juuri sitä pehmeän ylellistä ilmettä mitä toivoinkin.

Telkkarinurkkauksen villamatto ei riitele uuden tulokkaan kanssa, koska sävymaailma on niissä niin sama. Vähän jäin pohtimaan, olisiko matto sittenkin pitänyt olla aavistuksen isompi, mutta kun hieman siirtelin sohvaa uudelleen, tuntui matto olevan juuri oikeankokoinen.

Koko perhe otti maton heti omakseen, siinä on niin kiva köllötellä ja touhuta päällä. Harvemmin mies mistään sisustusjutuista edes mainitsee, mutta tällä kertaa taisi useamman kerran tokaista, miten matto on mieleinen. Huomasin, että itsekin tulee herkemmin mentyä olohuoneen sohvalle ruokkimaan pienokaista, kun jalat saavat samalla hemmottelua. En tykkää sukkia muutenkaan kotona käyttää ja maton saapumisen jälkeen vielä vähemmän. Kuvia katsellessa huomasin, että esikoinenkin tykkää näköjään olla ilman sukkia.

Meillä on ollut aiemmin VM Carpetin nukkamatto ja hämmennyin siitä miten laadukas se oli. Se oli vitivalkoinen ja pidimme sitä ruokapöydän alla – vieläpä sinä aikana kun Nuka aloitti sormiruokailun. Ehkä moni leimasi hulluksi, mutta niin vain kaikki lika lähti pois, kun heti paikallisesti putsasin. Monta vuotta se palveli ja pitkään näytti moitteettomalta. Kyllähän laadukkaat tuotteet kestää vaikka ja mitä – lapsiperheessäkin. Eipä tarvitse omista mieltymyksistä tinkiä.

Tätä se sit on, kun yrittää edes vähän stailata sohvapöytää kuvaamista varten, niin pikku assari käy toteuttamassa omat visionsa sillä välin, kun lataan kameran akkua. Lapsokainen ei ole ollut päiväkodissa viikkoon, joku kumma virus iski tänne ja näemmä koko perhe käy saman läpi. Toivon mukaan huomenna olisi kuumeilut selätetty ja päästään lähtemään pääsiäisen viettoon Turkuun.

Miltäs uusi matto vaikuttaa ruudun sille puolen?

23/03/2018

comments 5

Arkielämää, ei sen enempää

Olen saanut usein kommentteja siitä miten ihanan rauhallinen tunnelma kuvissani on ja miten siistiä meillä on, tavarat järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Hyvä niin, se on pyrkimyskin, eikä pelkästään kuvissa, vaan ihan muutenkin. Koska taloudessamme asuu tätä nykyä neljä henkilöä, seesteinen näkymä saattaa jäädä vain haaveeksi.

Kun otan blogiin kuvia, siivoan ensin lelut ja muut tavarat omille paikoilleen, pyyhin pöytien pinnat, imuroin ja mahdollisesti vielä asettelen tavaroita uudelleen tasapainoisemman kuvan saavuttamiseksi. En kaikkia tiloja, vaan siltä alueelta mitä olen kuvaamassa. Ensin on kuitenkin odotettava, että perhe lähtee pois jaloista (vauvaa lukuunottamatta). On oikeastaan lähes mahdotonta ottaa kuvia keskellä sotatannerta, kun ei tiedä mikä paikka seuraavaksi räjähtää.

Entä jos se perhe olisikin kotona silloin kun otan niitä kuvia, enkä lähtisi edes järjestelemään tavaroita paikoilleen tai rasvatahroja pyyhkimään. Miltä sitten näyttäisi? Saimme sisustusbloggaajien ryhmässä kivan haasteen, jonka heitti ilmoille Char & the city -blogia kirjoittava Carita. Haaste kuuluu näin:

Sisustusblogeja selaillessa usein unohtuu se, että sisustusbloggaajan(kaan) kotona ei aina ole supersiistiä, vaan ihan tavallista elämää siellä vietetään. Koska blogit ovat nykyään niin viimeisen päälle viilattuja, tuodaan sekaan pientä arkirealiteettia.

Sisustusblogiin valokuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi rajata pois. Mutta minkälainen olisi behind the scenes -kuva, jossa mitään ei rajata pois? Kuva voi olla myös perus arkikaaoksesta (ainakin itseltäni sitä löytyy!).

Haasteella haluan tuoda upeiden ja kadehdittavien sisustuskuvien sekaan pientä itseironiaa (bloggaajalle) sekä samaistuttavuutta (lukijoille). Kuka uskaltaisi lähteä mukaan maaliskuun haasteeseen kanssani?

Otin haasteen innolla vastaan, koska toden totta elämä on muutakin kuin puhtaita pöydänpintoja, viikattuja vilttejä tai kuumana höyryäviä kahvikuppeja tuoreine kukka-asetelmineen.

Lähdetään liikkeelle siitä faktasta, että rakastan siistiä kotia. Siis rakastan, perheeni lisäksi. On ihanaa, kun koti on raikkaan puhdas, tavarat paikoillaan, eikä villakoirat jahtaa nurkissa toisiaan takaa. Sitäpaitsi nukun paremmin puhtaissa lakanoissa, nautin syömisestäkin enemmän, jos pöydän pinnoilla ei ole liiskaantunutta spaghettia ja elokuvaankin on helpompi keskittyä, jos silmäkulmassa ei vilise kaatuneet legotornit tai likaiset sukat. Siisti ja puhdas koti antaa mielenrauhaa, kun taas likainen kiukuttaa ja ärsyttää. Kestän kyllä tavaroiden sekalaisuutta paljon paremmin, jos on muuten pinnat puhtaana.

Yksin asuessa siisteystilanne olisi varmasti hyvin erilainen, mutta koska nykyään olemme lapsiperhe, värikkäitä leluja pyörii siellä täällä kasapäin ja ne vaihtavat paikkaansa monta kertaa päivässä, kodinhoitohuoneessa on aina pyykkivuori (vaikka kone käy kokoajan, parhaillaan), rasvatahrat koristavat ikkunoita, legorakennelmia löytyy melkein joka huoneesta ja sohvatyynymaja is under construction. Äänimaailmasta tuskin tarvitsee edes mainita. Kyllä, tämä on sitä lapsiperhe-elämää.

Lastenhuonetta tulee raivattua kuvaamisen takia leluista, koska jos esimerkiksi tuo valtava muovinen parkkihallihökötys olisi siellä, en itse enää mahtuisi koko huoneeseen. Kuva ei ihan kerro miten iso se on, mutta sen sanon, että iso ja lastenhuone on puolestaan melko pieni.

Nämä kuvat on otettu sellaisena arkipäivänä, kun lapsi jäi kotiin kuumeilun vuoksi. Kuten näkyy, paikoillaan ei pysytä vaikka kipeänä ollaan ja tietysti tullaan kameran eteen heilumaan miekan kanssa silloin kun äiti kuvaa. Tällä kertaa sai heilua. Kyllä täällä lapset saa leikkiä. Saa hyppiä, pomppia, kiivetä ja kaatua. Olla luovia ja pitää hauskaa. Onhan tämä heidänkin koti.

Kuvissa näkyvät askartelutarvikkeet, legot ja muut lelut on aika nopeasti siivottavissa, jos tarve vaatii. Pinttymään en halua paikkoja edes päästää, joten kai meillä yleinen siisteys aina on, ja se selittynee sillä, että joka päivä täällä järjestelen paikkoja, pyyhin tai imuroin, otin blogikuvia tai en.

Kaverit oli yökylässä viime viikonloppuna ja meno sen mukaista. Sohvasta on niin moneksi!

Ehkei meillä järjetöntä kaaosta siis ole, vaikka välillä – siis usein – kaipaakin hiljaisuutta sekä sitä, ettei tarvitsisi jatkuvasti siivota muiden jälkiä. Mutta valitsen mielummin tämän, kuin tyhjän kodin. Ihmiset tekevät kuitenkin sen kodin.

12/03/2018

comments 7

Aika kultaa muistot

Siitä on nyt vuosi, kun myimme tontin pois, jossa hometalo oli. Aika kultaa muistot, sanotaan. Tottahan tuo, vaikka edelleen vuoden takaiset tapahtumat tulevat satunnaisesti mieleen ikävinä, mutta enemmän kuitenkin positiivisina, koska ilman kaikkia niitä älyttömiä käänteitä ja vastoinkäymisiä emme olisi tähän kotiin päätyneet, missä olemme nyt. Se on varmaa se.

Tontti meni kaupaksi vuorokaudessa ja sen osti pariskunta, joka ihastui myös taloon ja siltä seisomalta päättivät sitten remontoida sen. Kauppakirjoissa luki tietysti, että talossa on havaittu hometta useammasta paikasta, mutta se ei rakennusalan ammattilaisia haitannut, olivathan he remontoineet ja rakentaneet jo monen monta taloa entuudestaan. Minulle oli ihan sama mitä talolle tapahtuu, puretaanko se vai remontoidaanko kuntoon, halusin siitä vain eroon. Taloa ei ole ollut todellakaan ikävä, enkä haikeudella tai edes pienellä sympatialla sitä mieti, olihan se vienyt lähes koko omaisuutemme ja teki elämästämme tuohon aikaan järjettömän raskasta. Tontin myyminen oli valtavan suuri helpotus, vaikkei haasteet siihen päättyneetkään, kaupat vain mahdollisti jatkamaan eteenpäin.

Olimme siinä uskossa, että uudet omistajat remontoivat talon kuntoon ja olihan hommat vauhdilla heti alkaneet, mutta yhdeksän kuukautta myöhemmin ostajalta tuli viesti, etteivät he aio jatkaa enää remonttia. Talo puretaan sittenkin ja tilalle rakennetaan kaksi uutta omakotitaloa. Viesti tuli täytenä yllätyksenä, koska he olivat kuitenkin kerinneet remontoida jo monta kuukautta, vissiin valmiiksi koko yläkerran. Alakerran purkutöiden yhteydessä selvisi, että koko lattia lainehtii vettä, kun kallion kosteus johtaa suoraan sinne. Vaikka talo saataisiin kuinka hyvin kunnostettua, siinä piilee silti valtavan iso riski. Eli todella huonolta näytti, eikä selvästikään tuolla talolla ollut enää tulevaisuutta.

Saimme samalla kuulla, että heidän edellisen asunnon suhteen oli ilmennyt myös jotain ongelmaa. Emme tiedä sen kummemmin mitä siinä oli, mutta samaan tapaan olivat puun ja kuoren välissä, kuten mekin vuosi sitten.

Sinänsä oli lohduttavaa kuulla, ettei ammattilaisetkaan pärjänneet Old Lady kanssa, saati meikäläiset. Kieltämättä tosi hämmentävää, mutta samalla niin huojentavaa. Kyllähän me aika pian tajuttiin, ettei oteta enempää riskiä talon kanssa, koska kaikenlaisia yllätyksiä voi tulla lisää. Ja niinpä niitä tuli. On tuo talo ollut kyllä ihan älytön tapaus. Kallis ja surullinen, mutta erittäin opettavainen monelle osapuolelle. Joskus riskit kannattaa, joskus ei. Me otimme riskin ja niin seuraavatkin ottivat. Mutta niin vain kaikesta huonosta seuraa aina jotain hyvää, kuten tässäkin tapauksessa. Kaiken seurauksena me löysimme näin ihanan kodin, jossa on hyvä ja turvallista asua. Uskon, että vaikka ostajilla meni remonttiin paljon aikaa ja rahaa, uudiskohteiden myymisellä he pääsevät hienosti omilleen.

Tontille siis rakennetaan nyt kaksi omakotitaloa, joista toisen kaupat on jo sovittu ja toinen talo on vielä Etuovessa myynnissä. Hieno tontti, hieno paikka. Olkoon parempi onni jatkossa.

28/02/2018

comments 4

Inspiraatiota tänne ja sinne

Taas vierähti pari viikkoa tuosta noin vaan. Ennen kuin kuukausi vaihtuu seuraavaan, oli blogiin tultava kuulumisia kertomaan. Täällä on ollut semmonen jännä pöhinä päällä. En oikein osaa selittää sitä, mutta jokseenkin kutkuttavissa tunnelmissa ollaan. Tässä on ollut paljon mielenkiintoisia kuvioita ja myös lähiaikoina on tapahtumassa tosi odotettuja juttuja.

Olin maanantaina Metsä Groupilla Art goes Metsä -kilpailun arviointitilaisuudessa tuomaroimassa. Kilpailuun osallistujien tehtävänä oli suunnitella kesällä valmistuvaan Metsä Groupin vierailukeskukseen teos, joka olisi innovatiivinen, kevyt ja moderni, sopien rakennuksen arkkitehtuuriin. Kilpailun taso oli todella hyvä ja oli erittäin kiinnostavaa nähdä kilpailutyöt sekä keskustella niistä muiden tuomareiden kanssa. Olimme hyvin yksimielisiä voittajasta. Voittajateos oli kyllä upea ja toivottavasti myös toteutettuna se on vähintäänkin yhtä hieno. Mielenkiinnolla jään odottamaan miltä se valmiina näyttää paikan päällä.

Ensi kuussa on sitten tiedossa odotettu päivä, kun valokuvaaja Riikka Kantinkoski sekä sisustusstailisti ja bloggaaja Susanna Vento järjestävät stailaus- ja valokuvausworkshopin Studio Roscoen tiloissa! Tämän lahjakkaan parivaljakon kädenjälkeä on saanut ihailla hyvin monissa alan julkaisuissa jo monen vuoden ajan. Olen joskus haaveillut siitä, miten olisikaan mahtava päästä juuri näiden henkilöiden oppiin ja kuulla, kuinka he luovat mielettömän kauniita, tunnelmallisia ja laadukkaita valokuvia. No nyt se tapahtuu!

Luvassa on inspiroiva päivä, jonka aikana Susanna Vento kertoo kuinka syntyy kaunis tuotekuva: luova prosessi kuvan takaa, kuvaussuunnittelu, stailaus ja tunnelman luominen. Riikka Kantinkoski kertoo valokuvaajan roolin prosessissa – mikä merkitys on valolla ja kuvakulmilla, ja millaisella kalustolla ja kuvankäsittelyllä päästään haluttuun lopputulokseen.

Styling Workshop with Susanna Vento
Studio Roscoe

Piti nopeasti sumplia, miten vauvanhoito tuona aikana järjestyy, mutta onneksi mies lupasi hoitaa lapset sen aikaa ja käyttää vauvaa syömässä paikan päällä – ellei sitten saada kuukauden sisällä opetettua häntä syömään pullosta. Enpä ole pystynyt mihinkään lähtemään ilman vauvaa, tai jos jossain olen ollut, mies on ollut kulmilla pyörimässä vauvan kanssa syöttövalmiudessa.

Olen niin innoissani tuosta päivästä ja toivon, että saan inspiraatiota omaan tekemiseen. Sellaista olen jo pitkään kaivannut. Viime postauksessa kerroin, että meidän kotona oli yhdet sisustuskuvaukset, niin itseasiassa Riikka oli täällä kuvaamassa työparinsa Laura Räihän kanssa. Jännä nähdä, millaisia kuvia he ottivat!

Viime päivinä on tullut tosi paljon yhteydenottoja Instan kautta, ihan hämmennyin niistä. Olen lisännyt joihinkin kuviin myös englanninkielen tekstiä (ts. kielioppivirheillä varusteltua diipadaapaa), kun sitä moni pyysi, ja sen jälkeen alkoi viestilaatikko laulamaan. Paljon yhteistyökyselyitä, mutta paljon muutakin, kuten ihan vain kiitosviestejä siitä miten kuvistani on saatu inspiraatiota, kuten esimerkiksi tähän Maison Blanche -brändiin. Se on älyttömän kiva kuulla!

Ihan kaikkiin yhteistyöehdotuksiin en lähde mukaan, oikeastaan vain todella harvaan, koska kuvausjärjestelyyn, kuvien ottamiseen, kuvankäsittelyyn ja tekstien luomiseen menee ihan oikeasti aikaa, ja sitä valitettavan harva ymmärtää. Tai sitten ymmärtää, mutta kunhan kokeilevat kepillä jäätä, jos lähtisin parin kympin tuotelahjoitusta vastaan tekemään heille promokuvia. No en lähde. Välillä vähän huvittaa, mitä vastineeksi tarjotaan. Onneksi jotkut ymmärtävät ja työtä arvostavat.

Kodin sisustamiseen kuuluu ihan hyvää. Tilasin uuden sohvapöydän olohuoneeseen ja sen olisi määrä saapua 5 viikon päästä. Vähän sneak peekkiä olikin jo Insta Storyssa, kun käytin mallipöytää kotona testattavana. Ajattelin, että uuden pöydän etsimisestä tulee pitkä projekti, mutta niin vain passeli löytyi hyvinkin nopsaan. Aikalailla nykyisen pöydän oloinen, mutta mittojen ja materiaalin puolesta uusi on varmasti parempi. Nopeasti nämä viikon menevät, joten eiköhän tuo odotusaikakin hujahda huomaamatta ohi ja pöytä pääsee paikalleen.

Etsiskelen vielä eteiseen sopivaa kuramattoa, mutta olohuoneeseen löytyi sattumalta matto! Ei ollut tarkoitus vielä sitä hankkia, mutta mallipaloja testatessa löytyikin heti sopiva. Hintaa matolla on sen verran paljon, etten ihan vielä uskalla pistää tilausta eteenpäin.