Olen saanut usein kommentteja siitä miten ihanan rauhallinen tunnelma kuvissani on ja miten siistiä meillä on, tavarat järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Hyvä niin, se on pyrkimyskin, eikä pelkästään kuvissa, vaan ihan muutenkin. Koska taloudessamme asuu tätä nykyä neljä henkilöä, seesteinen näkymä saattaa jäädä vain haaveeksi.

Kun otan blogiin kuvia, siivoan ensin lelut ja muut tavarat omille paikoilleen, pyyhin pöytien pinnat, imuroin ja mahdollisesti vielä asettelen tavaroita uudelleen tasapainoisemman kuvan saavuttamiseksi. En kaikkia tiloja, vaan siltä alueelta mitä olen kuvaamassa. Ensin on kuitenkin odotettava, että perhe lähtee pois jaloista (vauvaa lukuunottamatta). On oikeastaan lähes mahdotonta ottaa kuvia keskellä sotatannerta, kun ei tiedä mikä paikka seuraavaksi räjähtää.

Entä jos se perhe olisikin kotona silloin kun otan niitä kuvia, enkä lähtisi edes järjestelemään tavaroita paikoilleen tai rasvatahroja pyyhkimään. Miltä sitten näyttäisi? Saimme sisustusbloggaajien ryhmässä kivan haasteen, jonka heitti ilmoille Char & the city -blogia kirjoittava Carita. Haaste kuuluu näin:

Sisustusblogeja selaillessa usein unohtuu se, että sisustusbloggaajan(kaan) kotona ei aina ole supersiistiä, vaan ihan tavallista elämää siellä vietetään. Koska blogit ovat nykyään niin viimeisen päälle viilattuja, tuodaan sekaan pientä arkirealiteettia.

Sisustusblogiin valokuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi rajata pois. Mutta minkälainen olisi behind the scenes -kuva, jossa mitään ei rajata pois? Kuva voi olla myös perus arkikaaoksesta (ainakin itseltäni sitä löytyy!).

Haasteella haluan tuoda upeiden ja kadehdittavien sisustuskuvien sekaan pientä itseironiaa (bloggaajalle) sekä samaistuttavuutta (lukijoille). Kuka uskaltaisi lähteä mukaan maaliskuun haasteeseen kanssani?

Otin haasteen innolla vastaan, koska toden totta elämä on muutakin kuin puhtaita pöydänpintoja, viikattuja vilttejä tai kuumana höyryäviä kahvikuppeja tuoreine kukka-asetelmineen.

Lähdetään liikkeelle siitä faktasta, että rakastan siistiä kotia. Siis rakastan, perheeni lisäksi. On ihanaa, kun koti on raikkaan puhdas, tavarat paikoillaan, eikä villakoirat jahtaa nurkissa toisiaan takaa. Sitäpaitsi nukun paremmin puhtaissa lakanoissa, nautin syömisestäkin enemmän, jos pöydän pinnoilla ei ole liiskaantunutta spaghettia ja elokuvaankin on helpompi keskittyä, jos silmäkulmassa ei vilise kaatuneet legotornit tai likaiset sukat. Siisti ja puhdas koti antaa mielenrauhaa, kun taas likainen kiukuttaa ja ärsyttää. Kestän kyllä tavaroiden sekalaisuutta paljon paremmin, jos on muuten pinnat puhtaana.

Yksin asuessa siisteystilanne olisi varmasti hyvin erilainen, mutta koska nykyään olemme lapsiperhe, värikkäitä leluja pyörii siellä täällä kasapäin ja ne vaihtavat paikkaansa monta kertaa päivässä, kodinhoitohuoneessa on aina pyykkivuori (vaikka kone käy kokoajan, parhaillaan), rasvatahrat koristavat ikkunoita, legorakennelmia löytyy melkein joka huoneesta ja sohvatyynymaja is under construction. Äänimaailmasta tuskin tarvitsee edes mainita. Kyllä, tämä on sitä lapsiperhe-elämää.

Lastenhuonetta tulee raivattua kuvaamisen takia leluista, koska jos esimerkiksi tuo valtava muovinen parkkihallihökötys olisi siellä, en itse enää mahtuisi koko huoneeseen. Kuva ei ihan kerro miten iso se on, mutta sen sanon, että iso ja lastenhuone on puolestaan melko pieni.

Nämä kuvat on otettu sellaisena arkipäivänä, kun lapsi jäi kotiin kuumeilun vuoksi. Kuten näkyy, paikoillaan ei pysytä vaikka kipeänä ollaan ja tietysti tullaan kameran eteen heilumaan miekan kanssa silloin kun äiti kuvaa. Tällä kertaa sai heilua. Kyllä täällä lapset saa leikkiä. Saa hyppiä, pomppia, kiivetä ja kaatua. Olla luovia ja pitää hauskaa. Onhan tämä heidänkin koti.

Kuvissa näkyvät askartelutarvikkeet, legot ja muut lelut on aika nopeasti siivottavissa, jos tarve vaatii. Pinttymään en halua paikkoja edes päästää, joten kai meillä yleinen siisteys aina on, ja se selittynee sillä, että joka päivä täällä järjestelen paikkoja, pyyhin tai imuroin, otin blogikuvia tai en.

Kaverit oli yökylässä viime viikonloppuna ja meno sen mukaista. Sohvasta on niin moneksi!

Ehkei meillä järjetöntä kaaosta siis ole, vaikka välillä – siis usein – kaipaakin hiljaisuutta sekä sitä, ettei tarvitsisi jatkuvasti siivota muiden jälkiä. Mutta valitsen mielummin tämän, kuin tyhjän kodin. Ihmiset tekevät kuitenkin sen kodin.