Design Wash

16/07/2018

Asuntomessut Porissa

Olin oikeastaan jo päättänyt, etten kirjoita tämän vuoden asuntomessuista ollenkaan, koska messut eivät antaneet itselleni juuri mitään ja sen takia valokuvaaminenkin jäi vähiin. Mutta koska joka vuosi messuilla kuitenkin käyn ja aina messuraportin kirjoitan, niin suotakoon se myös tänä vuonna. Oli kuitenkin älyttömän kiva reissu! Lähdettiin asuntomessuille pressipäivänä ystäväni Sannan kanssa, jonka kyytiin hyppäsin varhain aamulla. Ajomatka oli mielettömän hauska, juttua riitti ja ihan huomaamatta saavuimmekin jo Poriin. Sadetta lupailivat, mutta niin vain tuli aurinkoisen kuuma päivä.

Messualue oli rakennettu vanhalle tehdasalueelle ja se oli melko hämmentävä paikkana. Vieressä oli joki, muttei se näkynyt missään muualla kuin muutaman asunnon ikkunoista. Koko alue vaikutti isolta parkkialueelta, joka puolella oli vain asfalttia ja erilaisia kivetyksiä pihoissa. Vihreys ja vehreys sekä upeat pihat loistivat poissaolollaan. Talot oli rakennettu vieri viereen ja ikkunanäkymä oli useinmiten naapuritalon seinä, autokatos tai ihan vaan asfaltti. Muutama onnekas oli saanut jokinäkymän, jonka vesi oli ruskeasta väristään huolimatta ihan hieno. Joen toisella puolella oli puita, jotka toivat maisemaan kaivattua vihreyttä.

Tuntui siltä, kuin olisin mennyt 15 vuotta ajassa taaksepäin. Talojen arkkitehtuuri ei juurikaan sykähdyttänyt, eikä kohteiden sisustuksissa ollut oikein punaista linjaa – muutamaa kohdetta lukuunottamatta. Onneksi joukossa oli pari ihanaa kohdetta ja se teki reissusta käymisen arvoisen. Jäin kuitenkin kaipaamaan wau-efektiä. Inspiraatiosalkku jäi siis melko suppeaksi tänä vuonna.

Messualue on mielestäni erittäin tärkeässä roolissa. Oli todella yllättävää, että messut oli ylipäätään rakennettu tuollaiseen paikkaan. Ihan vastakohta viime vuoden Mikkelin messuihin, jossa oli mielettömän upea luonto talojen ympärillä. Tontit olivat isoja ja jokainen talo pääsi oikeuksiinsa. Nyt oli kaikki sumpussa asfaltin päällä. Joissakin kohteissa oli hieman pihaa, mutta nekin taisi suurimmaksi osaksi olla pelkkää terassia.

Sen kummemmin en suosikkikohteitani tällä kertaa nosta, mutta suuren mediahuomion saanut Bunkkeri oli kyllä hieno. Kiehtova vanha rakennus, jonka sisusti ihana Annaleena Hämäläinen Hakolasta. Oli hauska kuulla, miten vauhdilla piti sisustus loihtia! Moni sanoi, että oli kyllä asuntomessujen paras kohde ja siitä olen samaa mieltä.

Yläpuolella oleva kuva on Kastelli Vivasta, jonka sisustus viehätti. Neutraali ja harkittu kokonaisuus, jossa sävymaailma oli aivan ihana. Postauksen ensimmäiset kuvat olivat Talo Lintulasta, jossa puuta oli käytetty erittäin taidokkaasti ja kodin vaikutelma oli hyvin laadukas ja tunnelma kotoisa. Tykkäsin. Välissä oli Talo Haltiataren julkisivua, jonka puupanelointi viehätti.

Olen saanut asuntomessuilta aina kotiinvietäviksi jonkin kivan idean, mutta nyt taisi sellainen jäädä. Vaikka messut olivat kokonaisuutena hieman pettymys, oli kuitenkin mahtavaa taas nähdä paljon tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Koko päivähän tuolla heilahti, mutta mikäs siinä kauniissa säässä ja hauskassa seurassa ollessa.

Onkos siellä muita messuilijoita? Oliko teidän mielestä Porin asuntomessut antoisat vai latteat? Oletko menossa messuille?

23/06/2018

comments 4

Suuri sisustusongelma ratkesi

Saatan pohtia jotain sisustusratkaisua joskus ihan älyttömän pitkään. Näin kävi olohuoneen seinän kanssa, en vain millään keksinyt mitä siihen laittaisi, mutta jotain se kaipasi. Kyseessä siis korkea ja kapea seinä, joka on keskellä asuntoa sohvaa vastapäätä. Mietin siihen varmaan kymmeniä erilaisia senkkejä, lipastoja, kaappeja ja hyllyjä, mutta mikään ei vaan tuntunut toimivan. Siinä on ollut väliaikaisesti taulu. Mitä ikinä siihen tulisikaan, sen pitäisi olla mahdollisimman turvallinen, koska tuo pienempi pillipiipari koittaa kiivetä nyt vähän joka paikkaan. Suuremman luokan ongelma, mutta viimein sekin selätettiin!

En halua säilyttää tarpeetonta tavaraa kaapeissa. Vaikka tykkäisinkin jostain esineestä tai kalusteesta tosi paljon, laitan sen todennäköisesti myyntiin, jos sille ei löydy sopivaa paikkaa kodistamme. Nopeasti kun tuppaa varastot täyttymään kaikenlaisella tarpeettomalla ja sitten ne vain kulkevat mukana varastoista varastoihin. Olen tasan yhden kerran jäänyt harmittelemaan miksi meninkään myymään ennen aikoja. Ne oli Balmuirin valkoiset pellavalakanat. Muuten en ole kaivannut myymiäni juttuja, olen vain iloinen, että jollain toisella on niille käyttöä.

Tällä kertaa olin laittamassa myyntiin String System -hyllysettiä. Se on ollut aikoinaan työhuoneeni seinällä, muttei ole ollut käytössä pariin vuoteen. En vaan keksinyt yhtään paikkaa, johon se olisi täällä sopinut. Annoin sille nyt viimeisen mahdollisuuden. Päätin, että jos en todella löydä sille paikkaa täältä, lähtee se myyntiin. Kyseessä on ajaton klassikko ja pidän erityisen paljon hyllystä, muttei sen tarvitse enää pölyttyä kaapin perukoilla.

Onneksi en kerinnyt laittaa myyntiin, koska sillä hetkellä tajusin, että sehän tulee tuohon olohuoneen seinälle, johon olen pitkään etsinyt jotain sopivaa! Olin kyllä aiemmin sitä tuohon harkinnut, mutta ajattelin sen olevan liian iso. Eipä tullut mieleenkään, ettei koko hyllysettiä tarvitse seinälle laittaa, ainoastaan osa siitä.

Kun kerran juhannus vietettiin vaan tässä kotosalla, oli hyvin aikaa asentaa hylly paikoilleen. Ette arvaakaan, miten iloiseksi yksi hylly voi tehdä – tai oikeastaan se, että viimein tuolle seinälle tuli jotain sellaista mikä miellyttää silmää ja toimii juuri kuten toivoinkin. Laitoimme hyllysetistä vain osan seinälle, joten ilme on ihanan kevyt ja turvallisesti tarpeeksi korkealla. Parasta tässä hommassa on se, ettei tarvinnut ostaa mitään uutta, vaan ratkaisu löytyi ihan vaan omasta kaapista! Näin päättyi yhdeksän kuukautta kestänyt sisustusongelma. Tadaa. Melkoinen synnytys olikin.

Valkoinen String-hylly ei ole hullumpi, mutta saatan kuitenkin jossain kohtaa tilata saarnipuiset levyt valkoisten tilalle. Saisin sitä toivomaani vaaleaa puuta tänne hieman. Vielä olisi kaapissa kaksi String Pocketia, valkoisena sekä tammisena. Nähtäväksi jää, keksinkö niille vielä omat paikat vai laitanko suosiolla myyntiin.

20/06/2018

comments 4

Kuulumisia äitiyslomalta

Täällä äitiysloma lähenee loppuaan. Virallisesti äitiyslomaa on jäljellä tasan kuukausi ja sitten pitäisi alkaa palailemaan takaisin sorvin ääreen tai viimeistään silloin, kun Nilo menee päiväkotiin. On nimittäin aika mahdotonta tehdä töitä, jos lapsi tai lapset ovat kotona. Vielä ei olla saatu Nilon päiväkodista vahvistusta onko hän saanut paikan ja milloin pääsisi aloittamaan. Nuka aloitti päiväkodin vuoden ikäisenä ja samaan tähtään Nilonkin kanssa.

Vaikka kuinka tykkäänkin olla lasten kanssa kotona, täyspäiväistä – siis täyspäistä – kotiäitiä minusta ei saa tekemälläkään. Haluan ja aion tehdä töitä sekä omia projekteja, hyvässä lykyssä alan taas harrastamaan jotain fyysisempää. Lasten ansiosta saan pidettyä itseni jotenkuten kunnossa, kun joutuu kymppikiloista pillipiiparia kantamaan, juoksemaan isomman lapsen (sekä naapurin pojan) perässä ja tietysti taistelemaan omasta hengestä ja valtakunnasta. Aina en pärjää, mutta parhaani teen. On ne niin samperin vikkeliä.

Yrittäjänä parasta on se, kun voi tehdä sitä mitä itse haluaa. Asia onkin nyt mietityttänyt, jatkanko vastaavanlaisia töitä samaan malliin kuin aiemmin, vain pitäisikö suunnata hieman uusiin kuvioihin. Olen pohtinut, mikä olisi kaikista mieluisinta tehdä ja voisiko sillä jopa tienata. Riittääkö intohimo edelleen samanlaisiin työprojekteihin kuin aiemmin, vai haluanko haastaa itseäni ihan uusilla tuulilla, jotka saattavat olla tulonlähteenä epävarmempaa. Sen tiedän, etten halua käyttää aikaani mihinkään sellaiseen, mistä en oikeasti pidä. En tee asioita, jotka sotivat omaa moraalia vastaan tai eivät muuten tunnu mieluisilta. Välillä teen sellaisia töitä, jotka tuovat leipää pöytään ilman, että niistä kummempia kiksejä saisi. On silti ilo olla asiakkaille avuksi ja se tekee erityisen iloiseksi. Kun asiakas on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen.

Kun aloitin äitiyslomani, olisi ollut vaikka kuinka paljon ihania töitä tarjolla. Oli pakko kieltäytyä kaikista. Esikoisen kanssa tein töitä äitiyslomani aikana ja sinänsä se olisi ollut tälläkin kertaa mahdollista, mutta päätin, että nautin tästä ajasta ja keskityn vauvaan. Töitä voi sitten tehdä lopun ikää, mutta vauva-aika on hetkessä ohi.

Jonkin aikaa olin asian suhteen levoton, toinen jalka oli kovasti menossa projektien perässä ja välillä suostuin pieniä hommia vastaanottamaankin. Oli kyse vain pienistä toimeksiannoista, mutta stressitaso nousi hetkessä korkeuksiin, kun koitin vauva sylissä hoitaa työtehtäviä kunnialla maaliin. Keskittyminen herpaantui, ajatukset katkesivat ja deadlinet alkoivat puskea päälle. Tajusin, ettei onnistu. Päätin olla ihan kunnolla vaan äitiyslomalla, enkä tekisi sinä aikana ollenkaan töitä.

Mikä vapauttava fiilis olikaan antaa itselleen moinen lupa. Tottakai asia vaikuttaa sitten omaan rahatilanteeseen, mutta kyllä sitä aika pienellä pärjää. Tuleepahan mietittyä paljon tarkemmin rahankäyttöä, että mikä onkaan välttämätöntä.

Olen tosi iloinen, että äitiyslomani loppuaika on sijoittunut kesään. Olen palautunut synnytyksestä täysin, arkirytmi on löytynyt ja kelitkin ovat hellineet. Toukokuu oli ihan mielettömän lämmin ja nautin auringosta täysillä. Tuli tehtyä paljon pihahommia ja ne onkin kesässä ihan parasta, huvi ja hyöty samassa paketissa. Ei sinänsä edes väliä mitä tekee, kun on vaan niin kivaa puuhastella omalla pihalla. Naapuruston lapset tykkäävät leikkiä keskenään ja vauvakin viihtyy ulkona vaunuissa tosi hyvin. Ei ole edes tarve lähteä mihinkään. Lasten kanssa on niin paljon helpompi olla tässä kotosalla, kun touhua ja seuraa riittää. Välillä käyn vaunu- tai juoksulenkeillä, luontoa ja taloja ihastellen. Tykkään tästä meidän asuinalueesta kokoajan enemmän. On kiva seurata millaisia taloja tänne nousee ja miten muutenkin alue kehittyy. Lapsiperheille tämä on oikea lintukoto.

Kesää on onneksi vielä jäljellä ja toivottavasti ilmoja pitelee jatkossakin. Suomen kesä ei oikeastaan enää edes yllätä, taivaalta voi tulla mitä tahansa ja millon tahansa. Oudompaa on monta hellepäivää putkeen, joita oli toukokuu täynnä. Se oli kyllä huippua, vaikka vesisadetta saikin odotella aika pitkään. Luonto tarvitsi sadetta todella kipeästi. Eilen satoi ja voi miten se tekikin hyvää – varsinkin meidän nurmikolle!

Äitiysloma on ollut ihanaa aikaa ja hieman haikeaa on jättää se pian taakse. Nilo on kasvanut kovalla vaudilla ja kohta taitaa ottaa isoveljensä koossa kiinni. Pojat nauttivat toistensa seurasta tosi paljon ja se on ihan parasta seurattavaa, kun he kikattelevat keskenään yhteisille jutuille. Millon lie alkaa poikien väliset väännöt.

Voisin pian valokuvata tuota meidän terassia ja uusia terassikalusteita. Keskeneräinen se nyt vielä on, kuten piha muutenkin, mutta Insta Storyssa on jotain jo näkynyt. Instagramissa olen muutenkin ollut paljon aktiivisempi kuin täällä blogissa, että sinne vaan seurailemaan, jos nopeat kuulumiset kiinnostaa. Olen kirjoitellut Instaan viime aikoina myös englanniksi, kun sitä pyydettiin niin paljon. Tekstit on varmaan täynnä kielellisiä virheitä, mutten anna asian häiritä itseäni. Eipä kukaan niistä ole maininnut, kai ne ovat olleet ihan ymmärrettäviä. Onhan tekstien sisällöt muutenkin välillä ihan diipadaapaa, että who cares. Kunhan jotain höpöttää. Kuvat puhukoon puolestaan.

Eipä tässä siis mitään kummempaa. Kaikki vallan hienosti.

14/06/2018

comments 10

Vaalea sohva lapsiperheessä

Kaupallinen yhteistyö / Hakola

On aika kertoa, miten Hakolan sohva on toiminut meillä. Voiko vaalealla sohvalla olla mitään toivoa lapsiperheessä, jossa meno on välillä sellaista sirkusta, että heikompia hirvittäisi?

Ehkä olette huomanneet, että sohvamme päätyy hyvin usein kameran linssiin – edestä, takaa, sivuilta ja vähän joka kulmasta. Mutta kun se on vaan niin ihana! Tykkään sohvasta ihan älyttömän paljon, joten sitä tulee sitten kuvattuakin paljon. Olen tyytyväinen, että pitkällisen pohdinnan ja pahvilaatikkomallailun jälkeen päädyin juuri tuohon Lazy-kulmadivaaniin, joka otti tilan haltuun siltä seisomalta. Vaikka sohva on iso, jäi sen ympärille vielä reilusti tilaa ja kokonaisuus on hengittävä. Eikä sohvaa ole pelkästään ihailtu, vaan se on ollut meillä myös todella kovassa käytössä.

Iso sohva on leikkivälle lapselle tietysti mieletön alusta vähän kaikenlaiseen toimintaan. Nuka pomppii siinä jatkuvasti päädystä päätyyn, tekee kuperkeikkoja, heittelee tyynyjä ja rakentelee niistä milloin mitäkin, majoja ja ratoja. Välillä kun meno yltyy turhan rajuksi, joutuu puhaltamaan pelin poikki, mutta muuten olen antanut hänen touhuta siinä miten tykkää. Olen luottanut siihen, että sohva kyllä kestää. Ja sitäpaitsi höyhentäytteiset selkätyynyt ovat pysyneet muhkeina lapsen ansiosta, kertaakaan en ole itse niitä joutunut pöyhimään.

Sohva on siis kestänyt kovempaakin käyttöä, mutta entäs sitten se lika, jota tuntuu tulevan joka tuutista ja ihan koko ajan. Kyllähän vaalea sohva on tummaa herkempi ja lika siinä näkyy, jos sitä siihen tulee. Kaikki sohvan päälliset ovat onneksi vesipestäviä ja se olikin sohvan valintaa tehdessä ehdoton kriteeri. Halusin pitää sisustusvisioistani kiinni ja kokeilla vaaleaa sohvaa, ihan silläkin riskillä, että sitä saa olla putsaamassa kokoajan. Päälliset ovat pesun lisäksi myös vaihdettavissa, eli voin tarvittaessa vaihtaa ne tummempaan väriin tai vaikkapa eri kangaslaatuun. Ei tarvitse koko sohvaa uusia, jos vaalea kangas olisikin täysin väärä valinta. Tuo kyseinen Florist-kangas on sävyltään vivahteikas ja siinä on likaa hylkivä käsittely, joten se on vaaleudestaan huolimatta melko huoleton.

Vaikka sohvalla saakin lapset touhuta omiaan, olen kuitenkin kieltänyt siinä syömisen (mutta tv-sohvalla jopa välillä saa). Ruokapöydän äärellä syödään ja ruuan jälkeen pestään kädet. Lapsilla on joku jännä tapa, että kun on syöty, mennään ensimmäisenä liu’uttamaan rasvaisen likaiset kädet ja naama ikkunoihin tai vaihtoehtoisesti tuohon vaaleaan sohvaan. Käsienpesusta muistutetaan jatkuvasti ja pikkuhiljaa tämä asia on opittu, vaikka joskus onkin kiva kokeilla kepillä jäätä. Huijataan, että on muka pesty. Välillä täytyy tehdä pistokokeita ja tarkistaa, onko miten nätisti toteltu.

Tokihan tuo sohva on kerinnyt saada oman annoksen kauniiseen kuoreensa. Ei mennyt montaa viikkoa sohvan saapumisesta, kun sohvalla oli jo verta, suklaata ja mehua. Pääsi sitten heti kunnon testiin, pärjääkö se meillä. Ehkä hieman kerkesin säikähtämään verisiä jälkiä (jotka tuli kummilapseni korvan nipukasta, kun pojat vähän innostuivat peuhaamaan), mutta niin vain veri lähti helposti pois kylmällä vedellä ja suklaa ihan vaan rapsuttamalla. Mehusta tullut jälki vaati sitten pesukoneessa pyöräytyksen. Silloin tällöin jotain tahraa tai läikkää sohvalle ilmestyy, jotka on saanut helpoiten pois konepesulla, muuten olen pitkälti vain imuria sohvalle näyttänyt ja se on hyvin riittänyt. Mutta siis kaikki lika, mitä sohvaan on tullut, on lähtenyt pois.

Pesin nyt ensimmäistä kertaa kaikki päälliset, ihan vaan raikastaakseni koko sohvan ilmettä ja välttääkseni mahdolliset pinttymät. Oma hommansa siinä tietty on, mutta tulipa tehtyä. Päälliset kannattaa laittaa hieman kosteana takaisin, jotta niihin ei jää niin helposti ryppyjä. Ne nimittäin kuivuvat erittäin nopeasti ja palautuvat näin ollen muotoihinsa paremmin, jos laittaa heti pesun jälkeen takaisin. Laittaa vaikka nojailemaan seinää vasten kuivumisen ajaksi.

Vaalea sohva ei siis ole uhka, vaan pikemminkin mahdollisuus lapsiperheessä. Jos haluaa päästä kuitenkin helpommalla, kannattaa valita sohvakankaan väriksi hiekka tai harmaa, jotka ovat armollisempia, eivätkä vaadi välttämättä pesua niin usein. Tietysti riippuu asukeistakin, miten siistinä tykkää paikkoja pitää. Jotkut ovat hyvinkin huolettomia siisteyden kanssa, eikä tahrat, karvat tai muut liat niin haittaa. Itse rakastan puhtautta ja järjestystä, niillä kun on suora yhteys omaan olotilaan. Onhan se lapsiperheessä ihan mahdotonta pitää jokainen tila tai huone tip top, eikä tietenkään tarvitsekaan, mutta kunhan nyt pääpiirteittäin on siistiä. Se riittänee.

Onkos muita vaalean sohvan omistajia tai sellaista harkitsevaa?

03/06/2018

comments 20

Lapsiluku täynnä – vai onko?

Sanotaan, että ikä on vain numeroita. Aika monissa tapauksissa onkin, mutta lähes nelikymppiselle lapsesta haaveilevalle naispuoliselle henkilölle ikä on paljon muutakin, kuin vain numeroita.

Olemme todella onnekkaita, että meillä on kaksi ihanaa tervettä poikaa. Ensimmäinen lapsi tuli melko nopeasti, mutta toisen kanssa meni useampi vuosi. Uskoin vahvasti siihen, että saamme vielä toisen lapsen, vaikka siinä menisikin aikaa. En luopunut toivosta. Haaveet toisesta lapsesta piti otteessaan välillä jopa niin kovasti, etten enää muuta pystynyt ajattelemaan. Sitten päätin keskittyä muuhun kuin lapsentekoon. Heti kun mieli irtaantui pakonomaisesta ajatuksesta, alkoi tapahtumaan ja pian näkyi kaksi viivaa raskaustestissä. Selvisimme maaliin asti ja pikkuveli syntyi.

Olen kertonutkin, että vastasyntynyt vauva aiheuttaa vauvakuumetta. Näin kävi molemman lapsen kohdalla, kun alkoi ihan valtava vauvakuume omasta vauvasta. Kai siitä voi hormooneja syyttää. Kuume on tähän mennessä onneksi jo laskenut, mutta lämpöä on edelleen.

Kahden lapsen taloudessa riittää ihan tarpeeksi hommaa, niin ei kai sitä enää lisää lapsia tähän soppaan. Onhan tämä soppa pääosin todella hauskaa ja antoisaa, enkä voi olla välillä miettimättä, jos vielä kolmas lapsi tulisi meille. Jaksaisinko taas kokea raskausajan, mahdollisia keskenmenoja, tutkimuksia, synnytyksen, yövalvomisia ja sitä kolmen pikkulapsen tuomaa härdelliä? Myönnetään, että hurjalta tuntuisi.

Täytän ensi vuonna neljäkymmentä (tarkemmin ottaen puolentoista vuoden päästä, että eipä nyt mennä asioiden edelle), joten raskauden ja synnytyksen riskit ovat huomattavasti suuremmat, kuin vaikkapa esikoista odottaessa. Ikä ei olisi itselleni tässä kohtaa vain numeroita. Jonkin verran on olemassa yli nelikymppisiä synnyttäjiä ja raskaus on saattanut mennä hyvin, synnytys täysin normaalisti, terve vauva syntynyt ja äitikin on selvinnyt ongelmitta. Sitten on se kolikon kääntöpuoli, joka kieltämättä jännittäisi. Olen tullut raskaaksi neljä kertaa ja synnyttänyt kaksi lasta, joten ainakin raskautuminen onnistuu tai on aiemmin onnistunut, joten sen puolesta mahdollisuuksia varmasti on.

Mies on sitä mieltä, että meidän lapsiluku on tässä ja hyvin todennäköisesti onkin. Onhan tuo lapsenteko yhteinen juttu ja molempien pitää seistä tällaisten asioiden takana. Ja kun niitä lapsia ei noin vaan tehdä, ne tulee, jos on tullakseen. Mutta toki siihen voi omilla toimillaan tähdätä tai olla tähtäämättä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Haluaisin niin kovasti vielä kokea vastasyntyneen pienet parkaisut. Vaihtaa minikokoisia vaippoja ja hämmästellä pientä suurta ihmettä. Koen valtavaa haikeutta, kun pakkaan vauvatavaroita sivuun. Tämän kakkosen kohdalla on tuntunut, että vauva-aika menee ihan liian nopeasti eteenpäin. Nyt ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat monta lasta. Aiemmin sitä taisin hieman ihmetellä, mutta nyt itse höpisen kolmannesta.

Luin artikkelin jostain lehdestä, olisko ollut Hesarissa, että miksei ihmiset tee lapsia samaan tahtiin kuin ennen. Yllätyin tuloksesta. Suurin syy, miksi lapsia ei tehdä tai niiden tekoa siirretään, on taloudellinen tilanne. Lapseen ei kertakaikkiaan ole varaa. Aluksi se tuntui mielestäni erikoiselta syyltä, mutta hetken pohdittua asia olikin hyvin järkeenkäypä. Lapset maksavat todella paljon. Vaipoista päiväkoteihin, vaatteista harrastuksiin. Merkittäviä menoeriä on todella paljon, vaikka kuinka koittaisi säästää monessakin kohtaa. Syynä oli myös se, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt tai ettei vaan halua lapsia. Ei niitä kaikki halua. Ja joskus niitä lapsia ei vaan tule, vaikka kuinka toivoisi tai yrittäisi.

Onko sitten meidän lapsiluku täynnä? Luultavasti kyllä, vaikka kolmatta fiilistelisikin. Olen onnellinen meidän nelihenkisestä perheestä, tämä on kuitenkin jo se mistä aikoinaan haaveilin.