Täällä äitiysloma lähenee loppuaan. Virallisesti äitiyslomaa on jäljellä tasan kuukausi ja sitten pitäisi alkaa palailemaan takaisin sorvin ääreen tai viimeistään silloin, kun Nilo menee päiväkotiin. On nimittäin aika mahdotonta tehdä töitä, jos lapsi tai lapset ovat kotona. Vielä ei olla saatu Nilon päiväkodista vahvistusta onko hän saanut paikan ja milloin pääsisi aloittamaan. Nuka aloitti päiväkodin vuoden ikäisenä ja samaan tähtään Nilonkin kanssa.

Vaikka kuinka tykkäänkin olla lasten kanssa kotona, täyspäiväistä – siis täyspäistä – kotiäitiä minusta ei saa tekemälläkään. Haluan ja aion tehdä töitä sekä omia projekteja, hyvässä lykyssä alan taas harrastamaan jotain fyysisempää. Lasten ansiosta saan pidettyä itseni jotenkuten kunnossa, kun joutuu kymppikiloista pillipiiparia kantamaan, juoksemaan isomman lapsen (sekä naapurin pojan) perässä ja tietysti taistelemaan omasta hengestä ja valtakunnasta. Aina en pärjää, mutta parhaani teen. On ne niin samperin vikkeliä.

Yrittäjänä parasta on se, kun voi tehdä sitä mitä itse haluaa. Asia onkin nyt mietityttänyt, jatkanko vastaavanlaisia töitä samaan malliin kuin aiemmin, vain pitäisikö suunnata hieman uusiin kuvioihin. Olen pohtinut, mikä olisi kaikista mieluisinta tehdä ja voisiko sillä jopa tienata. Riittääkö intohimo edelleen samanlaisiin työprojekteihin kuin aiemmin, vai haluanko haastaa itseäni ihan uusilla tuulilla, jotka saattavat olla tulonlähteenä epävarmempaa. Sen tiedän, etten halua käyttää aikaani mihinkään sellaiseen, mistä en oikeasti pidä. En tee asioita, jotka sotivat omaa moraalia vastaan tai eivät muuten tunnu mieluisilta. Välillä teen sellaisia töitä, jotka tuovat leipää pöytään ilman, että niistä kummempia kiksejä saisi. On silti ilo olla asiakkaille avuksi ja se tekee erityisen iloiseksi. Kun asiakas on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen.

Kun aloitin äitiyslomani, olisi ollut vaikka kuinka paljon ihania töitä tarjolla. Oli pakko kieltäytyä kaikista. Esikoisen kanssa tein töitä äitiyslomani aikana ja sinänsä se olisi ollut tälläkin kertaa mahdollista, mutta päätin, että nautin tästä ajasta ja keskityn vauvaan. Töitä voi sitten tehdä lopun ikää, mutta vauva-aika on hetkessä ohi.

Jonkin aikaa olin asian suhteen levoton, toinen jalka oli kovasti menossa projektien perässä ja välillä suostuin pieniä hommia vastaanottamaankin. Oli kyse vain pienistä toimeksiannoista, mutta stressitaso nousi hetkessä korkeuksiin, kun koitin vauva sylissä hoitaa työtehtäviä kunnialla maaliin. Keskittyminen herpaantui, ajatukset katkesivat ja deadlinet alkoivat puskea päälle. Tajusin, ettei onnistu. Päätin olla ihan kunnolla vaan äitiyslomalla, enkä tekisi sinä aikana ollenkaan töitä.

Mikä vapauttava fiilis olikaan antaa itselleen moinen lupa. Tottakai asia vaikuttaa sitten omaan rahatilanteeseen, mutta kyllä sitä aika pienellä pärjää. Tuleepahan mietittyä paljon tarkemmin rahankäyttöä, että mikä onkaan välttämätöntä.

Olen tosi iloinen, että äitiyslomani loppuaika on sijoittunut kesään. Olen palautunut synnytyksestä täysin, arkirytmi on löytynyt ja kelitkin ovat hellineet. Toukokuu oli ihan mielettömän lämmin ja nautin auringosta täysillä. Tuli tehtyä paljon pihahommia ja ne onkin kesässä ihan parasta, huvi ja hyöty samassa paketissa. Ei sinänsä edes väliä mitä tekee, kun on vaan niin kivaa puuhastella omalla pihalla. Naapuruston lapset tykkäävät leikkiä keskenään ja vauvakin viihtyy ulkona vaunuissa tosi hyvin. Ei ole edes tarve lähteä mihinkään. Lasten kanssa on niin paljon helpompi olla tässä kotosalla, kun touhua ja seuraa riittää. Välillä käyn vaunu- tai juoksulenkeillä, luontoa ja taloja ihastellen. Tykkään tästä meidän asuinalueesta kokoajan enemmän. On kiva seurata millaisia taloja tänne nousee ja miten muutenkin alue kehittyy. Lapsiperheille tämä on oikea lintukoto.

Kesää on onneksi vielä jäljellä ja toivottavasti ilmoja pitelee jatkossakin. Suomen kesä ei oikeastaan enää edes yllätä, taivaalta voi tulla mitä tahansa ja millon tahansa. Oudompaa on monta hellepäivää putkeen, joita oli toukokuu täynnä. Se oli kyllä huippua, vaikka vesisadetta saikin odotella aika pitkään. Luonto tarvitsi sadetta todella kipeästi. Eilen satoi ja voi miten se tekikin hyvää – varsinkin meidän nurmikolle!

Äitiysloma on ollut ihanaa aikaa ja hieman haikeaa on jättää se pian taakse. Nilo on kasvanut kovalla vaudilla ja kohta taitaa ottaa isoveljensä koossa kiinni. Pojat nauttivat toistensa seurasta tosi paljon ja se on ihan parasta seurattavaa, kun he kikattelevat keskenään yhteisille jutuille. Millon lie alkaa poikien väliset väännöt.

Voisin pian valokuvata tuota meidän terassia ja uusia terassikalusteita. Keskeneräinen se nyt vielä on, kuten piha muutenkin, mutta Insta Storyssa on jotain jo näkynyt. Instagramissa olen muutenkin ollut paljon aktiivisempi kuin täällä blogissa, että sinne vaan seurailemaan, jos nopeat kuulumiset kiinnostaa. Olen kirjoitellut Instaan viime aikoina myös englanniksi, kun sitä pyydettiin niin paljon. Tekstit on varmaan täynnä kielellisiä virheitä, mutten anna asian häiritä itseäni. Eipä kukaan niistä ole maininnut, kai ne ovat olleet ihan ymmärrettäviä. Onhan tekstien sisällöt muutenkin välillä ihan diipadaapaa, että who cares. Kunhan jotain höpöttää. Kuvat puhukoon puolestaan.

Eipä tässä siis mitään kummempaa. Kaikki vallan hienosti.