Saatan pohtia jotain sisustusratkaisua joskus ihan älyttömän pitkään. Näin kävi olohuoneen seinän kanssa, en vain millään keksinyt mitä siihen laittaisi, mutta jotain se kaipasi. Kyseessä siis korkea ja kapea seinä, joka on keskellä asuntoa sohvaa vastapäätä. Mietin siihen varmaan kymmeniä erilaisia senkkejä, lipastoja, kaappeja ja hyllyjä, mutta mikään ei vaan tuntunut toimivan. Siinä on ollut väliaikaisesti taulu. Mitä ikinä siihen tulisikaan, sen pitäisi olla mahdollisimman turvallinen, koska tuo pienempi pillipiipari koittaa kiivetä nyt vähän joka paikkaan. Suuremman luokan ongelma, mutta viimein sekin selätettiin!
En halua säilyttää tarpeetonta tavaraa kaapeissa. Vaikka tykkäisinkin jostain esineestä tai kalusteesta tosi paljon, laitan sen todennäköisesti myyntiin, jos sille ei löydy sopivaa paikkaa kodistamme. Nopeasti kun tuppaa varastot täyttymään kaikenlaisella tarpeettomalla ja sitten ne vain kulkevat mukana varastoista varastoihin. Olen tasan yhden kerran jäänyt harmittelemaan miksi meninkään myymään ennen aikoja. Ne oli Balmuirin valkoiset pellavalakanat. Muuten en ole kaivannut myymiäni juttuja, olen vain iloinen, että jollain toisella on niille käyttöä.
Tällä kertaa olin laittamassa myyntiin String System -hyllysettiä. Se on ollut aikoinaan työhuoneeni seinällä, muttei ole ollut käytössä pariin vuoteen. En vaan keksinyt yhtään paikkaa, johon se olisi täällä sopinut. Annoin sille nyt viimeisen mahdollisuuden. Päätin, että jos en todella löydä sille paikkaa täältä, lähtee se myyntiin. Kyseessä on ajaton klassikko ja pidän erityisen paljon hyllystä, muttei sen tarvitse enää pölyttyä kaapin perukoilla.
Onneksi en kerinnyt laittaa myyntiin, koska sillä hetkellä tajusin, että sehän tulee tuohon olohuoneen seinälle, johon olen pitkään etsinyt jotain sopivaa! Olin kyllä aiemmin sitä tuohon harkinnut, mutta ajattelin sen olevan liian iso. Eipä tullut mieleenkään, ettei koko hyllysettiä tarvitse seinälle laittaa, ainoastaan osa siitä.
Kun kerran juhannus vietettiin vaan tässä kotosalla, oli hyvin aikaa asentaa hylly paikoilleen. Ette arvaakaan, miten iloiseksi yksi hylly voi tehdä – tai oikeastaan se, että viimein tuolle seinälle tuli jotain sellaista mikä miellyttää silmää ja toimii juuri kuten toivoinkin. Laitoimme hyllysetistä vain osan seinälle, joten ilme on ihanan kevyt ja turvallisesti tarpeeksi korkealla. Parasta tässä hommassa on se, ettei tarvinnut ostaa mitään uutta, vaan ratkaisu löytyi ihan vaan omasta kaapista! Näin päättyi yhdeksän kuukautta kestänyt sisustusongelma. Tadaa. Melkoinen synnytys olikin.
Valkoinen String-hylly ei ole hullumpi, mutta saatan kuitenkin jossain kohtaa tilata saarnipuiset levyt valkoisten tilalle. Saisin sitä toivomaani vaaleaa puuta tänne hieman. Vielä olisi kaapissa kaksi String Pocketia, valkoisena sekä tammisena. Nähtäväksi jää, keksinkö niille vielä omat paikat vai laitanko suosiolla myyntiin.
Sehän sopii siihen mielettömän hyvin. Harkittu ja hallittu kokonaisuus! Tuo kasvi vieressä tekee setistä jotenkin viimeistellymmän vielä. Kannatti synnyttää!
Kiitos Hanna! Tykkään kovasti myös itse, oli pitkään niin pliisun näköinen seinä. Viikko sitten ostin tuon viikunan ja nyt istuu entistä paremmin, kun sai hyllyn seurakseen. Jätin sille kunnolla vasemmalle tilaa, jotta pääsee rauhassa kasvamaan. Tai ainakin niin toivon, että kasvaa.
Hei, ihana kokonaisuus. Tuo kasvi näyttää todella kivalta, mikä se on? :)
Kiitos! Kasvi on kumiviikuna :) Se on kyllä tosi kiva, ei liian vihreä vaikka viherkasvi onkin :D