Design Wash

Olemme asuneet miehen kanssa eri osoitteissa nyt kuukauden ajan. Ajattelin kertoa millaisia tuntemuksia on herännyt, miten arki on muuttunut ja miltä tämä kaikki on ylipäätään tuntunut. Täytyy sanoa, että yllätyin tosi paljon, miten olen tämän kokenut.

Päätös erillään asumisesta tuntui samantien oikealta ratkaisulta. Näin kuukauden jälkeen – sekä ihan käytännössäkin koettuna – asia on vain vahvistunut. Olen ollut jotenkin tosi onnellinen. Aivan kuin olisin elänyt jonkinlaista kuherruskuukautta – siis itseni ja oman aikani kanssa. Aloin pohtimaan, miksi koen oloni näin hyväksi.

En suoranaisesti suunnitellut muuttavani omia rutiineja tai arjen toimintoja, mutta niin vain kävi. Sinä päivänä, kun mies muutti pois, laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. Tuosta päivästä lähtien olen käynyt juoksemassa joka viikko monta kertaa ja tehnyt erilaisia kotitreenejä, hikoillut hymyssä suin. Lisäksi olen alkanut syömään paremmin ja monipuolisemmin, valinnut kaupassa terveellisempiä ruokia.

Aloin siis pitämään omasta terveydestäni parempaa huolta, sen kummemmin miettimättä. Aiemmin ajatus treeneistä on vain ahdistanut ja salaatti lautasella puistattanut. Nyt koen nämä taas täysin omakseni, kuten silloin aikoinaan, kun urheilin aktiivisesti. Eihän siinä ole mitään uutta, että liikunta, lepo ja hyvä ruokavalio tukevat hyvinvointia, mutta yllätyin miten iso vaikutus näillä on ollut omaan oloon ja mielialaan. Serotoniinitasot ovat nousseet kohisten.

Hyvään oloon vaikuttanee myös se, että olen voinut tehdä paljon sellaisia asioita mitkä tuottavat itselleni iloa ja mihin minulla on intohimoa – täysillä ja varauksetta. Ei ole tarvinnut selitellä tai peitellä tekemisiä, vaan olen tehnyt juuri kuten parhaaksi näen tai koen. Kun voi tehdä niitä asioita, joita rakastaa, se tekee onnelliseksi.

Olen ollut lasten kanssa enemmän läsnä, luonut paremmat rutiinit yhteiseen arkeen ja touhunnut heidän kanssa kaikenlaista. Nyt kun toinen vanhempi ei ole hoitamassa lapsia saman katon alla, niin ei sitä apua edes odota, vaan hoitaa itse kaiken. Ja kun on saanut omaa aikaa, niin jaksaakin ihan eri tavalla. Oma pinna on pidentynyt huomattavasti ja lasten kanssa vietetty aika on jotenkin erityistä, ainutlaatuista. Tuntuu, että minusta on tullut enemmän se ihminen, joka olen halunnut olla itselleni ja lapsilleni.

Vaikka olenkin elänyt omassa onnenkuplassani, on tässä se surullinenkin puoli. Ajattelin, että vasta joskus puolen vuoden tai vuoden päästä käymme miehen kanssa asiaa läpi, mutta siitä puhuttiinkin jo nyt. Keskustelimme suhteemme tilasta ja tulimme siihen tulokseen, että on parempi molemmille, jos jatkamme vapaina. Tämä nosti itselläni todella voimakkaat tunteet pintaan ja kyynelkanavat aukesi ensimmäistä kertaa kunnolla kuukauteen. Onhan meillä pitkä historia ja olemme kokeneet yhdessä paljon. Tuntuu surulliselta, että tähän päädyimme näinkin nopeasti, mutta ei käy kieltäminen, etteikö suhteemme olisi muuttunut.

Emme edelleenkään puhu erosta, mutta olemme nyt vapaita, ilman sitoumuksia toisiimme. Haluamme olla läheisissä väleissä ja jatkamme edelleen perheenä, vaikkakin hyvin erilailla. Eihän sitä tiedä, jos rakkaus jonain päivänä roihahtaa taas sellaisena, kuin se joskus on ollut. Voimakkaana ja palavana. Kaikki on mahdollista, myös se.

Kyllähän tämä sydämeen sattuu. Ehkä luopumisen tunne on se, mikä sattuu. Tuo ihminen on minulle tosi tärkeä ja aina tulee olemaan. Ei mies mihinkään elämästäni katoa, onhan hän lasteni isä. Edelleen kumppani, mutta toisella tavalla. Ja kukapa sen kieltää, etteikö meillä edelleen voisi vähän sutinaa olla, jos siltä tuntuu. Sehän olisi vain kivaa. Hän on tuossa lähellä, vaikkei vieressä enää olekaan. Tiedämme molemmat, että erillään on nyt parempi. Olemme näin molemmat onnellisempia.