Kun löysin nykyisen kotini, tiesin että tämä tulee olemaan väliaikainen, ei mikään lopun elämän koti. Neliöt ei vain yksinkertaisesti riitä. Fakta on se, että tarvitsen työhuoneen, sekä lisää tilaa poikien kasvaessa. Olen tosi onnellinen, että löysin tämän. Vaikka neliöt puolittui budjetin takia, tässä on oikeastaan kaikki se mitä toivelistalla oli.

Kotini neliöt on käytetty äärimmäisen hyvin. Moni sisälle astuessaan sanoo, että tämä näyttää neliöitään huomattavasti suuremmalta. Ehkä siihen vaikuttaa isot ikkunat ja kolmen metrin huonekorkeus, mutta pohja on kyllä poikkeuksellisen toimiva. Sopivien mittasuhteiden kanssa olen jumpannut alusta alkaen ja sen takia moni huonekalu lähti vaihtoon. On ollut jännä huomata miten merkittävästi muutama sentti suuntaan tai toiseen voikaan vaikuttaa.

Haaveilen uudesta kodista varmaan päivittäin. Siis lähes joka päivä mietin millainen uusi koti olisi ja miten siihen asettuisin. Miten siellä asiat loksahtaisi paikoilleen. Kodissa kulkisi hyvä flow, asioille olisi paikkansa, eikä mikään häiritsisi. Saisin viimein mielenrauhan.

Toki siihen mielenrauhaan vaikuttaa moni muukin asia, kuin parit extraneliöt. Asun nyt paritalossa, mutta haluan omakotitalon. Naapureissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta haluan omaa tilaa ja omaa rauhaa. Ehkä sitä samaa, mitä edellisessä kodissakin oli.

Lapset sanoivat kaipaavansa aiempaa kotia. He kaipaavat takapihan metsää, isoa pihaa ja tramppaa. He kaipaavat väljempää tilaa, jossa voi juoksennella vapaasti, tehdä ja touhuta. Ymmärrän täysin, sitä itsekin kaipaan. On kiva, että koulut ja kaverit on vieressä, joten kauemmaksi muuttaminen on huono vaihtoehto. Tämä alue on meille todella tärkeä. Silti kaipuu ja tarve omasta isommasta tilasta on välillä tosi suuri.

Olo on tämän takia hieman levoton. Ajatukset on niin vahvasti seuraavassa, ettei mieli pysty aina rauhoittumaan. Seuraavaan on vielä pitkä matka, tiedän. Ja tiedän senkin, että seuraavan saavuttaminen vaatii aivan älyttömän paljon, varsinkin taloudellisesti. Mutta joka päivä pyrin tekemään asioita, jotka kuljettavat minua eteenpäin kohti tavoitetta, suurimpaa unelmaani, omakotitalon rakennuttamista.

Olen haaveillut oman kodin rakentamisesta jo monen monta vuotta, lähemmäs jo kymmenen vuotta. Aiemmin haaveilin tästä puolison kanssa. Kävimme katsomassa useita tontteja, taisimme jopa tehdä yhdestä paikasta alustavan tarjouksen. Tein suunnitelmat ja laskelmat. Rakentaminen kuitenkin jäi, kun pääomaa oli liian vähän.

Kun erosin, tämä unelma ei poistunut mihinkään. Yllättäen se vain vahvistui. Minulle tuli erittäin voimakas tunne siitä, että haluan rakennuttaa itselleni ja lapsilleni talon. Haluan tehdä tämän yksin. En voi edes kuvitella, että tekisin tämän jonkun toisen kanssa, ainakaan tällä hetkellä. Tämä ajatus voimaannutti. Tuntuu vapauttavalle, kun voin haaveilla tästä ääneen ilman jatkuvaa kritisointia, epäröintiä, nauramista tai alaspäin lyttäämistä, jota se parisuhteen lopussa oli.

Olen onnekas, että omat vanhempani ymmärtävät ja kannustavat minua toteuttamaan unelmiani. Heillä itsellään on kokemusta rakentamisesta, flippaamisesta ja asuntosijoittamista, joten aiheesta on kiva jutella heidän kanssaan. He ymmärtävät mihin kannattaa panostaa ja mikä merkitys kodilla ja sen ympäristöllä on.

Rakennusbuumi on ollut nyt todella hurja. Parhaillaan moni tuttava rakentaa tai on juuri rakentanut itselleen ja perheelleen talon. Poikkeuksetta näissä hankkeissa on aina puoliso mukana. Minä lähtisin sitten tähän hommaan ihan yksin. Onko se mitenkään mahdollista taloudellisesti, niin aika näyttää. Henkistä pääomaa on kertynyt roimasti, mutta realiteetit tuntien, rakentaminen maksaa hitokseen, eikä se ole muutenkaan ruusuilla tanssimista.

Olen saanut jo jonkin sortin käsitystä siitä, mitä se voi olla. Talon rakentamisessa on about miljoona asiaa, mitä pitää miettiä ja päättää. Ja vaikka kuinka olet asian miettinyt, kirjannut, kertonut ja vahvistanut, se voi mennä persiilleen. Kuten olette huomanneet, nykyisen kotini kanssa moni asia on mennyt uusiksi. Jos en olisi näin tarkka, olisin päässyt toki helpommalla. Mutta on vain vaikea hyväksyä, että asiat on jotain muuta kuin on tilannut tai toivonut. Oma vaivansa siinä on lähteä korjailemaan, mutta äärimmäisen palkitsevaa, kun asiat on niin kuin on suunnitellut. Tuntuu, että vuosi vuodelta sitä on tarkempi. Ehkä se silmä on vain harjaantunut. Huomaan nanosekunneissa, jos vaikkapa joku sävy on erilainen kuin piti.

Ystäväni kysyi, mahtaako se seuraavakaan koti olla se lopullinen. Vaikea sanoa. En tiedä. Tarvitseeko sen olla lopullinen koti? Jos elämäntilanteet ja tarpeet muuttuu, sen myötä usein myös koti muuttuu. Toisinaan on tehtävä kompromisseja, koska kaikkea ei ole mahdollista saada. Siihen kuitenkin pyrin, että seuraava koti vastasi omiin tarpeisiin ja toiveisiin. Vaadin kodilta tosi paljon, koska se merkitsee minulle paljon. Vietän kodissani todella paljon aikaa ja nautin siitä, jos se toimii ja viehättää myös esteettisesti. Kodin pitää olla inspiroiva, rauhoittava ja levollinen. Paikka, jossa mieli ja sielu lepää.

Koitan rakentaa nykyisestä kodista mahdollisimman viihtyisän ja toimivan. Aika hyvin olen siinä onnistunut, kun miettii lähtökohtia. Alkuperäisellä suunnitelmalla tämä olisi hyvin erilainen. Toki jokusen kymppitonnin vaati lisää, että muutos oli mahdollinen. Vielä on muutamia asioita, joita pitää fiksailla ja hienosäätää. Siinä ohessa voikin sitten vähän unelmoida.