comment 0

Mitä mukaan, mistä luovun + alekoodi

Kaupallinen yhteistyö / Finnish Design Shop

Kodin vaihtaminen on ihanaa ja jännittävää aikaa, mutta samalla myös tosi haikeaa. Tuntui vieraalta ajatukselta, että lähtisin tästä kodista tai ylipäätään tältä asuinalueelta pois. Olin juurtunut lyhyessä ajassa, ja aika harvoin niin käy. Eipä tyttö tiennyt, että uusi koti rakentuu aivan tuohon viereen.

Uusi koti on kooltaan huomattavasti pienempi kuin tämä nykyinen. Itseasiassa se on tasan puolet. Vaikka nykyiset neliöt ovat olleet pienemmälläkin kokoonpanolla tehokäytössä, hyvin mieluusti vaihdan kompaktimpaan. Ensisijaisesti kustannussyistä, mutta myös ylläpidon puolesta. Pidän avarasta ja tilavasta, ja uskon sen olevan mahdollista uudessakin kodissa, vaikka neliöt puolittuu.

Olen käynyt alustavasti läpi huonekaluja, mitkä tulevat mukaan ja mistä luovun. Muutamien huonekalujen kohdalla se on hyvinkin helppoa, esimerkiksi kaikki työhuoneen kalusteet jäävät pois muuttokuormasta, koska uudessa kodissa ei ole työhuonetta. Toisesta sohvasta täytyy luopua ja mahdollisesti myös toisesta nojatuolista. Täytyy ehkä vielä paikan päällä mallata, jos hyvässä lykyssä molemmat nojatuolit mahtuisi.

Vaikka koti on vaihtunut vuosien varrella monet kerrat, suurinosa huonekaluista on silti pysynyt matkassa mukana. Usein asuntojen arkkitehtuuri ja ajan henki ohjaavat sisustamista, mutta itselläni tyyli on pysynyt melko muuttumattomana. Toki tarpeet vaihtuvat ja vallitsevat trendit vaikuttavat, mutta tietty punainen lanka siellä aina on. Minimalismi on tyylini kehys. Yksinkertaista, ajatonta ja toimivaa.

Moni huonekalu on hankittu nykyiseen kotiimme, osa on ollut matkassa jo pidemmän aikaa, kuten Menun Snaregade ruokapöytä. Pidän siitä edelleen ja se tulee ehdottomasti uuteen kotiin. Pöytä on ollut todella kovassa käytössä, mutta se on edelleen hyvässä kunnossa. Kansilevy on tammea, joten sen voi halutessa käsitellä uudelleen ja näin ollen siitä voi saada entistä ehomman. Luonnonmateriaaleissa tämä on suuri etu, niitä kun voi käsitellä uudelleen ja uudelleen.

On sanomattakin selvää, että mukaan lähtee Gubin Pacha nojatuoli, joka on melko tuore tulokas. On hieman vaikea vielä käsittää, että tuo ihanuus on todella minulla. Jotenkin ajattelin, ettei minulla ole Pachaan ikinä mahdollisuutta, mutta sitten päätin, että kyllä muuten on. Tuon minä haluan ja siinä se nyt on.

Nojatuoli on juuri niin ihana, kuin näkemissäni kuvissa. Tai no, ihanempi. Se on yllättänyt myös monet koeistujat pehmeydellään ja täydellisellä ergonomiallaan. Pacha on näppärän kokoinen ja se mahtuukin helposti moneen eri tilaan. Uudessa kodissa sillä on paikka olohuoneessa, mutta optio on myös makuuhuoneessa.

Valaisimista taitaa lähteä mukaan kaikki. Toivon todella, että upea ja näyttävä Petite Frituren Vertigo löytää uudesta kodista paikkansa. Pidän tuosta valaisimesta todella paljon, mutta se vaatii tilaa ympärilleen. Korkeuden puolesta se kyllä sopii, joten nähtäväksi jää mihin kohtaan se parhaiten istuu. Keittiö-olohuone-akselille sitä kuitenkin kaavailen. Vertigo on ihanan ilmava ja kepeä, vaikka onkin halkaisijaltaan peräti 140 cm. Sitähän löytyy vielä isompana, jopa kaksimetrisenä.

Ja sitten Menun Plinth, tuo tuhat kiloa painava marmorimötikkä. Tietysti se lähtee mukaan. En lakkaa ihastelemasta sitä. Jotenkin ne kaikista yksinkertaisimmat jaksaa viehättää eniten. Tässäkin on isossa roolissa luonnonmateriaali. Aivan älyttömän upea musta Marquina marmori. Marmori on ajaton materiaali, eikä se mene koskaan pois muodista. Tai no, joskus se taitaa olla vaan enemmän pinnalla.

Olisi ihana saada marmorinen kylpyhuone tai vaikka marmorinen keittiön taso. Mutta tässä kohtaa budjetti tulee vastaan ja on mietittävä edullisempia vaihtoehtoja. Ei se haittaa. Kiva, että marmoria on edes ripaus sisustuksessa.

Nämä kaikki mainitsemani huonekalut on hankittu Finnish Design Shopista. Finnish Design Shopissa valitaan hyvin tarkkaan ne tuotteet ja brändit, jotka pääsevät verkkokaupan valikoimiin. Kriteerit ovat korkealla ja laadukkuutta arvostavana asiakkaana en ole itse joutunut pettymään kertaakaan.

Alennuskoodia on kyselty muutamat kerrat ja nyt on sellainen saatavana! Blogini lukijat saavat 10 % alennuksen kaikista normaalihintaisista Finnish Design Shopin tuotteista koodilla DESIGNWASH10. Alekoodi on voimassa 20.8.2021 asti. Sitten vaan ihania sisustusunelmia toteuttamaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s