Kaupallinen yhteistyö / Hakola
Hakolalla on meneillään vaaleanpunainen kapina, joka on näkynyt tv-mainoksesta Helsingin katukuvaan ja yllätyspaketeista kukkakioskiin. Vaaleanpunaisen kapinan myötä sanotaan hyvästit harmaalle, ollaan rohkeita ja uskollisia itselle tärkeille asioille. Hakola haluaa rohkaista jokaista ottamaan ensiaskeleen tuntemattomaan, askeleen kohti omaa kapinaa, mitä se sitten onkin.
Viimeisimpänä vaaleanpunaisena tekona Hakola valtasi Hotelli Hanasaaresta huoneen, ja minä pääsin onnekkaasti kokemaan tämän elämyksen ystäväni kanssa viime viikonloppuna!
Hanaholmen eli Hanasaari sijaitsee Espoossa Länsiväylän kupeessa mielettömän kauniissa merenrantamiljöössä. Hanasaari on tunnettu ruotsalais-suomalaisena kulttuurikeskuksena ja kokoushotellina, jonka juuret sijoittuvat vuoteen 1975, jolloin se vihittiin käyttöön.
Ihan heti ei osaisi kuvitella tässä Suomen valtion omistamassa, historiallisen jyhkeässä rakennuksessa vaaleanpunaisia seiniä vaaleanpunaisine hyllyineen ja vaaleanpunaisine mattoineen. Mutta Hakola on Hakola, rajoja rikkova edelläkävijä, joka näkyy, kuuluu ja näyttää mallia häpeilemättömästi, rohkeasti ja täysin omalla tyylillään.
Valtasimme Hotelli Hanasaaresta vaaleanpunaisen kapinan nimissä huoneen, jossa värit päästettiin valloilleen. Uskomme, että värit vaikuttavat positiivisesti energiatasoihimme ja mielialaamme. Halusimme luoda myös kaikkia aisteja hivelevän tilan, jossa on mahdollista keskittyä vain olennaiseen, unohtaa hetkeksi kaikki muu, kerrotaan Hakolan sivuilla.
Vaaleanpunainen kapina todella näkyi Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa, joka pirskahteli värejä. Huoneesta löytyi paljon ihania yllätyksiä: meditatiivinen äänite, inspiroivia kirjoja, kuplivia juomia, herkkukeksejä ja huonetuoksuja – vain muutamat mainitakseni.
Neutraaliin värimaailmaan tottuneille tämä oli kyllä melkoinen piristysruiske ja tunnelma olikin heti alkumetreillä harvinaisen hilpeä. Mahtoiko värit todella vaikuttaa näin voimakkaasti mielialaan? Vai oliko se samanhenkinen seura ja odotettu irtiotto pölyisistä kotinurkista? Ehkäpä kaikilla näillä oli oma roolinsa, mutta se oli ainakin varmaa, että murheet jäivät unholaan.
Pääsimme nauttimaan hotellin PLATS ravintolaan illallisen, joka hipoi täydellisyyttä. Valitsemani menu piti sisällään raikkaan kesäisen aperitiivin, sokerisuolattua nieriää vihreällä parsalla ja hollandaisekastikkeella, karitsan ulkofilettä porkkanapyreellä sekä vaniljapannacottaa suolaheinäsorbetilla. Pisteet 6/5. Tai, ehkä enemmän. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut kunnon ravintolassa ja saanut eteeni noin suussasulavan à la carte annoksen. Kiitos höllentyneiden koronarajoitusten, ravintola oli juuri edellispäivänä saanut avata ovensa ja tämä nautinto oli meille paikan päällä mahdollinen.
Vatsat pullollaan hipsimme vaaleanpunaiset kylpytakit päällä kalliolle kippistelemään. Pehmeä merituuli puhalsi kasvoille, laineet liplatti hiljaa, veneet lipuivat horisontissa. Hotellihuoneemme väristä auringonlaskua ihaillessa pohdimme omaa vaaleanpunaista kapinaamme. Kuiskuttelimme salaisuuksia ja kikattelimme kuin pikkutytöt. Miten kaikki tuntuikin yhtäkkiä niin sallivalta, vapauttavalta ja luottavaiselta, hyvin erityiseltä.
Mikä on sitten oma vaaleanpunainen kapinani?
Olen ehkä aina ollut hieman kapinallinen. Jo lapsuudesta ja teinivuosista lähtien olen kulkenut omia polkujani, ottanut riskejä ja hypännyt tuntemattomaan. Olen aina tiennyt mitä haluan ja sitä kohti olen määrätietoisesti mennyt. Matka on ollut kuitenkin kaikkea muutakuin helppo. Mutta jokaisen haasteen, vastoinkäymisen tai pettymyksen jälkeen olen havahtunut siihen, että juuri ne vaikeudet ovat vieneet minua eteenpäin ja opettaneet eniten. Toki olisin voinut valita helpommat reitit ja kulkea valmiiksi tallotut polut, mutta silloin se ei olisi minun näköinen matka, vaan jonkun toisen. Ilman syrjäisiä sivupolkuja, raskaita mäkiä tai loputtomalta tuntuvaa suota, ei saavutukset tuntuisi läheskään niin hienoilta ja merkityksellisiltä.
Kun oppii hyväksymään kaiken tapahtuneen, pintaan nousee kiitollisuus. Välillä tämä ajatus on itsellänikin hukassa, varsinkin silloin kun kahlaa syvissä vesissä. Sitä meinaa lipua valtavirran mukana, vailla päämäärää, vailla omia unelmia. Haluaa vain hautautua peiton alle ja herätä vasta kun kaikki on hyvin. Inhimillisiä tunteita nämä kaikki. Mutta nekin kannattaa hyväksyä, ne ovat osa tätä matkaa. Minun omaa ainutlaatuista matkaa.
Näiden poikkeuksellisten aikojen, ja rehellisesti sanottuna todella vaikean kevään keskelle, juuri tällaisia vaaleanpunaisia hetkiä ja sykähdyttäviä, kannustavia kohtaamisia tarvitsin. Oli aika painaa pausea omalle arjelle. Irrottautua ja ilakoida, hullutella ja heittäytyä. Olla täysin läsnä. Ja siinä onnistuin, olo oli ihmeellisen kepeä ja elämän värit näyttäytyivät taas kirkkaina. Tätä kaipasin elämääni tällä hetkellä.
Haluan kovasti tuon saman huolettoman olotilan jatkuvan. Haluan löytää taas sen energian, voiman ja rohkeuden, joka on ollut pitkään kadoksissa. Hitto, sitähän minä nyt kapinoin. Kapinoin harmaita synkkiä ajatuksia vastaan. Kapioin luovuttamista vastaan. Kapinoin ilon puolesta. Kepeyden puolesta. Toivon puolesta. Kapinoin mahdollisuuksien puolesta. Kyllä, tämä on minun vaaleanpunainen kapinani!
Olen melko varma, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka kaipaavat vaaleanpunaista irtiottoa. Saan arpoa Hakolan vaaleanpunaisessa kapinahengessä yhdelle onnekkaalle kahden hengen hotelliyön Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa Hanasaaressa, johon kuuluu herkullinen illallinen kahdelle (alku-, pää- ja jälkiruoat) ruokajuomineen PLATS ravintolassa, minibaarin sisältö, monipuolinen hotelliaamiainen, sekä saunan ja uima-altaan käyttö. Voittaja voi itse valita sopivan ajankohdan yöpymiselle. Palkinnon arvo on 330 €. Aika mieletön setti, eikö!
Voit osallistua arvontaan jakamalla oma vaaleanpunainen kapinasi kommenttikenttään 26.5.2021 mennessä. Kapinasi voi olla ajatus, oivallus, intohimo, tavoite tai unelma. Piilossa, näyttävä tai ennennäkemätön. Mitä vain, koska se on sinun oma kapinasi. Oikein paljon onnea kaikille arvontaan!
***
Arvonta suoritettu! Onnetar osui nimimerkille Mar, joka kertoi omasta vaaleanpunaisesta kapinasta näin:
Vaaleanpunaisena kapinana olen alkanut näyttää tunteeni. Tänään itkettää huomenna oleva koiran lopetusaika enkä hävennyt siitä johtuvaa itkua töissä.
Oikein paljon onnea voittajalle ja osanottoni suureen suruun. Toivottavasti palkinto piristää ja tuo paljon iloa!
Design Wash 
Kapinoin huonoa itsetuntoa vastaan!
Kapinani on se että minä riitän näin, opin sanomaan että nyt riittää, enkä ole liian ”kiltti tyttö”. En jatka työpäivääni iltaan ja ota muiden hommia harteilleni ja tee iltatöitä vaan koska minulle ei ole lasta, joka pitää lähteä hakemaan tarhasta, perhettä jolle kokata iltaisin tai puolisoa joka odottaisi sohvalla telkun ääressä löhöilyä tai ystäväpiiriä jonka kanssa lähteä aftereille… Pieni toivo elää etää joskus näin kuitenkin vielä olisi…
Kapinoin saavuttaakseni rentoutumisen 🙏🏻
Minun vaaleanpunainen kapinani on, että ei aina tarvitse jaksaa puurtaa töissä ja kuntoilla liikaa, voi olla pieruverkkareissa ihan vain kotosalla.
Olen ehkä hieman uuvuksissa enkä oikein jaksa kapinoida mutta vaaleanpunainen kapina kuulostaa juuri siltä mitä tarvitsisin. Lempeyttä ja kaikkea kevyen kuplivaa ihanuutta!
Kapinoin olemalla välillä sopimattomissa tilanteissa liian tyttömäinen, liian laiska tai liian jotain. Ihan vaan, koska muut yrittävät sopia muottiin.
Se on vapauttavaa, koska toki itsekin haluan sopia muottiin, mutta uskallan myös olla sopimatta.
Kapinoin olemalla välillä sopimattomissa tilanteissa liian tyttömäinen, liian laiska tai liian jotain. Ihan vaan, koska muut yrittävät sopia muottiin.
Se on vapauttavaa, koska toki itsekin haluan sopia muottiin, mutta uskallan myös olla sopimatta.
mun vaaleanpunainen kapina on luottamus hyviksiin, aitoihin ihmisiin, jotka etenevät elämässä ystävällisyydellä ja toisiaan auttamalla.
Minun kapinani on, et teen vain kolmena päivänä viikossa töitä ja muulloin kunnostan pihamaata… Mitä turhaa töissä raatamaan.
Kapinoin kiltteyttäni vastaan. Niin kotona kuin töissäkin. Haluan rohkeutta sanoa ei.
Kapinani on se, että yli 60-vuotiaskin voi rakastaa vaaleanpunaista – ei beigeä kuten ennenvanhaan mummojen alushousut!
Rakastan värejä ennenkaikkea vaaleanpunaista! Suvaitsevaisuus on mottoni. Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet.
Mun kapina on kiitollisena muistaa ottaa vastaan jatkossakin asiat, mitä elämä eteen antaa. Jokainen päivä on lahjaa. Kuolema vei kolarissa lasteni isän ja muutti koko perheen matkan uudelle tielle. Sen kautta arvostaa joka vesipisaraa, auringon nousua sateen jälkeen, laineen liplatusta rantakivikkoon, linnun laulua kesäaamussa, herskyvää naurua ja huumorin kukkia. Rakastan elämää!
Oppisin ottamaan omaa aikaa ja huolehtimaan itsestäni pikkulapsiarjessa. Ja luottamaan muiden apuun ilman epäilyksiä. Juuri tämmöistä hotellilomaa kaipaisi.
Kapinani on se, että pyrin aina piirun verran pidemmälle.
Oma vaaleanpunainen kapinani on taistella nykyisiä kauneusihanteita vastaan ja hyväksyä itseni sellaisena kun olen. Hyväksyn muut sellaisina kun he ovat, mutta miksi en itseäni?
Kapinoin ankeutta, tylsistymistä sekä murjottamista vastaan! Liian helposti näihin vaipuu aika-ajoin itsekin.
Kapinoin liiallista kiltteyttä vastaan! Sanon liian usein, että minä hoidan, vaikka asia ei kuuluisi/kiinnostaisi minua ollenkaan. Haluan tehdä asioita, joista pidän ja joista tulee hyvä mieli 💓
Minun vaaleanpunainen kapinani on seurata unelmia, sydämen ääntä ja toteuttaa hullujakin juttuja. Täytyy uskaltaa epäonnistua, jotta voi onnistua.
Kapinoin liian täysiä kalentereja vastaan.
Minä kapinoin omaa turhanpäiväistä murehtimista kaikesta ja kaikista.
Yritän kapinoida kiireen tuntua vastaan. Että ottaa hoitaakseen vain sen verran kuin järkevästi pystyy hoitamaan, kaikkea ei ole pakko tehdä, ainakaan nyt heti ja yhdellä kertaa.
Kapinoin semmosia ankeuttajia vastaan, jotka sanovat, että aikuisen pitää olla aina asiallinen. Haluan olla sopivasti lapsellinen, leikkimielinen ja pöljä.
Oma kapinani on, että oppisin paremmin sanomaan myös ei. Olen liiankin kiltti.
Oma vaaleanpunainen kapinani alkaa nyt ja sanon töissä useammin: EI, ei käy.
Yleensä minua pyydetään töihin vaikka olen vapaalla.
Kapinoin epätasa-arvoa, rasismia ja kapeakatseisuutta vastaan.
Oma vaaleanpunainen kapinani voisi olla se, että epävamuudesta ja väsymyksestä (joka monen asian summa) huolimatta rohkenen kehittämään itseäni ja menemään pois omalta mukavuusalueeltani jotta joku päivä voin olla ylpeä saavutuksestani, nauttia ja taputtaa itseä olkapäälle, että saavutan jotain enkä jämähdä tyytymättömänä esim. tuttuun ja turvalliseen vakityöhön, joka ei kuitenkaan enää riitä itselleni sellaisenaan.
Haaveissa on siis vuoden sisällä hakea opintoihin, jotta joskus tulevaisuudessa voin opettaa ja jakaa tähän astista osaamistani. Ehkä myös tuntuu taloudellisesti kevyemmältä. Paljon on sitä ennen kuitenkaan mietittävää, ja olen varma että tulen -ikävä kyllä- kohtaamaan myös mitätöivää ja ei-niin-kannustavaa kommentia. Onneksi tärkeimmät ihmiset kannustaa ja tukee tässä – muuten ei olisi mahdollistakaan!
Kapinani harmautta vastaan on konkreettinen, vaaleanpunainen rahi olohuoneessa kaiken harmaan ja neutraalin rinnalla! Hakola innoittamana tietenkin. Tuottaa iloa joka ikinen päivä!
Kapioin tyhjiä, petettyjä lupauksia vastaan. Voisinpa vielä luottaa, että lupaukset lunastetaan, ennen kuin lopullisesti kyynistyn.
Sen verran vaaleanpunaista tulevaisuuteen.
Kapinoin aina epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja eniten ärsyttää, jos sen takana on jokin virasto, jolle ei voi mitään.
Olen opetellut sanomaan ei, niin vaikeaa kuin se aluksi olikin.
Minun kapinani on, että minulla on lupa olla vähän hukassa etsiessäni omaa polkuani, eikä kokea paineita suorittaa aina vain enemmän!
Kapinoin laiskottelemalla viikonloput sohvalla karkkipussin kera🍭🍭
Mun vaaleanpunainen kapinani tapahtuu, kun maalaan remontissa yhden seinän niin kauniilla roosan sävyllä, että se hellii joka kerta, kun sen vain näkee.
Minä kapinoin ikääntymistä vastaan, yritän pysyä positiivisena ja nuorekkaana rypyistäni huolimatta, pukeutua välillä vaalean punaiseen ja hullutella nuoren tyttösen lailla. Juosta kukkaniityllä helmat hulmuten ja nauttia pitkistä kuulaista kesäöistä.
Minun kapinani on vastustaa sosiaalista eristäytyneisyyttä yrittäen tuoda arkeen iloa pienistä kohtaamisista kaduilla, hymyilevistä silmistä maskin takaa, pirteistä ajatuksista ja ulkona ilmisten tapaamisista! Me tarvitaan toisiamme luomaan hyvää fiilistä – myös poikkeusoloissa.
Kapinoin syömällä vielä yhen munkin 🤫❤️
Kapinoin entistä elämääni vastaan. Elämää, jossa tunsin olevani vahvasti kahlittu ja ohjattu elämään enemmän muiden kuin itseni näköistä elämää! Nyt yritän opetella kuuntelemaan itseäni ja tekemään sitä mitä itse haluan tehdä.
Kapinoin olemalla oma itseni ja sanomalla vaikka tuntemattomille ihmisille jotain positiivista esim. kengistä, vaatteista, koruista ym.
Kapinoin negatiivisuutta ja ihmisten arvottamista vastaan🌸
Kapinoin sisäistä pessimistiäni vastaan ja yritän antaa enemmän tietä (vaikka sitten vaaleanpunaiselle) optimistille 🌸
Vaaleanpunainen sohva lahjaksi tyttärelle
Kapinoin kapinointia vastaan! 🙊
Minun kapinani on olla suorittamatta liikaa. Niin töissä kuin kotona. Yritän kääntää katseen pyykkikasoilta ja käyttää sen ajan läsnäoloon lapsille. Tarjota välillä eineksiä kokematta olevani huono äiti. Rikkoa tabuja ja olla armollinen itselleni. Minä riitän juuri näin.
Kapinoin sairauttani vastaan, en anna periksi, vaan vielä täältä noustaan ja eletään pitkä ja hyvä elämä ❤️
Vapaus koittaa mulle aivan pian, ja sen saavutetun, vaaleanpunaisen onnen aion säilyttää. 😍
Kapinoin ylisuorittamista vastaan ja yritän keventää töitäni.
Kapinani on, että opin olemaan itselleni armollisempi, nauttimaan aivan pienen pienistä hetkistä.
Kapinoin itseäni vastaan siinä, että uskaltaisin enemmän luottaa osaamiseeni ja vahvuuksiini työelämässä, enkä vähättelisi niitä! Toisaalta tiedän olevani hyvä ja että työpanokseni on tärkeä, mutta silti sen myöntäminen tuntuu itsekehulta. Kapinoin kuitenkin tätä vastaan ja teen sen eteen töitä itseni kanssa!
Kapinoin suorittamista vastaan 😊