comment 0

Erilainen joulu

Toivottavasti teillä on ollut rauhallinen ja rentouttava joulu! Meidän joulu oli tänä vuonna hieman erilainen. Vietin ensimmäistä kertaa jouluaaton lasten kanssa kolmestaan. Toivoin aiemmin, että olisimme viettäneet aaton koko perheenä edes muutaman tunnin, mutta eipä suunnitelmat menneetkään niin. Tämä joulu meni siis kokonaan uudella kokoonpanolla. Mutta hyvä niin, nimittäin tästä joulusta tuli yksi ihanimmista.

Hain ihka ensimmäistä kertaa joulukuusen itse! Tämä yksilö osui silmiini, kun olin jouluostoksilla ja seuraavana päivänä kävin hakemassa sen. Juuri tuollaisen toivoinkin löytäväni. Laitoin kuuseen valot ja koska se näytti niin nätiltä sellaiseen, jäi muut koristeet laittamatta. Taisi olla viime vuonna sama homma, ettei se valoja enempää kaivannut. Muutenkin tänä vuonna koristelut jäivät minimiin. Havut ja hyasintit maljakossa, sekä eskarilaisen tekemät jouluaskartelut seinillä. Siinäpä ne, riittivät oikein hyvin.

Söimme lasten kanssa joulupuuroa useampana päivänä. Kuulemma sitä pitäisi syödä kevääseen asti, niin hyvää se on. Koska en itse välitä perinteisistä jouluruoista, eikä lapsetkaan, päätin tehdä jouluaattona melko arkista ruokaa, joka maistuisi varmasti lapsille, mutta jotain sellaista mitä en ole koskaan tehnyt aiemmin. Lasagnea! Nappasin netistä Tomi Björkin ideoiman reseptin ja se olikin oikein toimiva. Jälkiruoaksi oli sitten piparijäätelöä. 

Tilasin meille joulupukin, joka oli lapsille varmasti se tärkein ja odotetuin asia. Voi sitä lasten riemua, kun pukki saapui. Ilmeisen onnistuneet lahjahankinnatkin oli, koska useampaa kertaan sain kuulla, miten se pukki osasikin tuoda juuri oikeanlaiset lahjat! Joulu oli siis kaikin puolin onnistunut. Ihanan stressitön, hauska ja täynnä tunnelmaa. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s