comments 4

Käännekohdassa

Tuossa kun kirjoittelin aiemmin ikäkriisistä ja sen tuomasta ahdistuksesta, niin olihan taustalla muutakin. Asia, joka on vaivannut jo pidempään ja vaikuttanut todella paljon kaikkeen muuhunkin. Asia, josta on helpompi olla hiljaa, vaikka juuri se oli suurin ongelma, hiljaa oleminen. Vaatii hitokseen rohkeutta sanoa sellaisia asioita ääneen, jotka ovat itselle tosi vaikeita. Jos kokee olevansa epäonnistunut, haluaako sitä sanoa ääneen? Niinpä.

Olen ollut yrittäjänä yli 7 vuotta. Rakastan olla yrittäjä ja rakastin ihan ensimmäisistä päivistä lähtien. Hartain toive onkin ollut kokoajan se, että voisin jatkaa yrittäjänä mahdollisimman pitkään. Yrittäjyydessä on todella paljon hyviä asioita. Yrittäjänä voi itse valita työajat ja tavat tehdä töitä. Tehdä monipuolisesti sellaisia projekteja jotka kiinnostaa, innostaa ja haastaa, voi halutessaan kehittää itseään, ja ottaa vapaata silloin kun itselle sopii.

Tämä vuosi on ollut kuitenkin todella vaikea, töitä ei ole ollut nimeksikään. Satunnaisia hommia siellä täällä, joiden voimin on kitkuteltu. Mutta nyt tilanne alkoi olla sellainen, että harkitsin ensimmäistä kertaa palkkatöitä tosissani ja lähetin ensimmäisen työhakemuksenkin. En kuvitellut tähän päätyväni, mutta vaihtoehtoja ei enää ollut. Oli pakko tehdä asialle jotain, jotta oma taloudellinen tilanne virkoaisi.

En ole asiasta sen enempää huudellut, mitä nyt lähipiirille tokaissut miten heikosti töitä on ollut. Tiedän, että olisi pitänyt mainostaa omaa osaamista, mutta se on itselleni vaikein asia, eikä siihen ole ollut varoja käyttää. Olen toki koittanut hyödyntää somekanavia parhaani mukaan, mutta olen ollut mainostamisen kanssa vaan ihan jäässä.

Päätin sitten avautua yrittäjien omassa Facebook-ryhmässä. Kerroin tilanteestani täysin rehellisesti ja suoraan. Se oli vaikeaa, mutta mietin, että mitä menetettävää tässä enää on. Jos saisin ryhmästä edes hieman vertaistukea, sekin auttaisi. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan, että kyseinen avautuminen tulee olemaan elämässäni yksi merkittävimmistä käännekohdista.

Kun kerroin avoimesti tilanteestani ja siinä samassa mainitsin myös yritykseni, nettisivujeni kävijämäärä räjähti! Puhelin alkoi soimaan, sähköposti täyttyi meileistä ja viestiboksiin ilmestyi kymmeniä viestejä. Kalenteri alkoi täyttymään palavereista, monta uutta suunnitteluprojektia käynnistyi ja asiakkaita tuli jonoksi asti. Olen ollut tuosta päivästä lähtien täystyöllistetty ja tulevat viikot on täyteen buukattu! Joka päivä sähköpostiin kilahtaa uusi tarjouspyyntö. Ja minä kun ajattelin saavani vain hieman vertaistukea.

Olen koko vuoden toivonut ja rukoillut, että tilanne paranisi. Yritin kyllä tehdä asian eteen joka päivä jotain, mutta ahdistus painoi välillä niin paljon, etten vain saanut itsestäni irti sitä mitä olisi pitänyt. Olin menossa pakon edessä kohti sellaista mihin en edes halunnut.

Ette arvaakkaan, miten iso kivi tipahti pois harteilta. Olen niin iloinen, että avasin suun, vaikka pelotti. Ikävien asioiden sanominen ääneen todellakin helpottaa ja parhaimmassa tapauksessa käy näin, kuten itselleni kävi. Tosi helpottunut ja huojentunut olo, kun saa taas tehdä täysillä sitä mitä rakastan – omaa työtäni. On jopa vähän hassu tunne, kun stressi ei paina jatkuvasti. Mieli on ollut niin paljon rennompi. Näin hyvää työtilannetta ei ole ollut koko yrittäjäurani aikana. Toivottavasti tällainen vauhti jatkuu tulevaisuudessakin.

Kun puhuin ikäkriisipostauksessa tienristeyksestä ja käännekohdasta, niin tämä se sitten taisi olla. Kyllä se elämä kantaa, sen olen saanut kokea monet kerrat, vaikka välillä usko meinaakin loppua. Välillä sitä rämmitään pohjamudissa, välillä hivotaan huippuja. Tasapainoillaan eri elämän osa-alueilla, eri aikoina.

Niin, ja se neljäkymmentä kilahti mittariin tällä viikolla. Aika hämmentävä olo, nimittäin tuntuu että se ikäkriisi häipyi sillä samaisella hetkellä, tuosta noin vaan! Tuli tosi hyvä ja vahva tunne siitä, että onpas hienoa olla tämän ikäinen. On saanut elää täyttä elämää ja kokea niin paljon. Kaikin puolin tosi kiitollinen ja onnellinen olo, niin monesta asiasta. Ja joskus ne käännekohdat elämässä on juuri niitä mitä tarvitaan ♥

ps. Ne mun sivut on täällä.

pps. Kävin työhaastattelussa, mutta ilmoitin, etten paikkaa tarvitsekaan. Joku toinen saa sen mahdollisuuden.

4 Comments

  1. Niina

    Mahtava juttu! Ja tästä voi vetää jo heti sellaisen johtopäätöksen, että yrityksessäsi ei ole mitään vikaa ollut, vaan siinä ettei asiakkaat ole löytäneet sitä. Nyt vain pieni siivu tuloista markkinointiin, niin pysyy sama vauhti jatkossakin! :) Paljon tsemppiä!

    • Näin se taisi olla. Potentiaaliset asiakkaat ei löytäneet sivuilleni ja toki sen huomasi jo pienistä kävijämääristä, mutta en vain keksinyt (ilmaisia) keinoja muuttaa sitä. Nyt on onneksi varaa laittaa hieman myös markkinointiin :) Kiitos ihanasta kommentista, on kyllä mahtava juttu, että näin kävi.

  2. Mitään ei saa, jos ei uskalla toivoa. Sitten se pitää vielä sanoa ääneen :) Ja puhuminen auttaa aina, tavalla tai toisella… Hienoa, että voit jatkaa valitsemallasi tiellä <3

    • Näin se on. Pitää tosiaankin uskaltaa sanoa toiveet ja haaveet ääneen! Ja kiitos, ihanaa jatkaa tätä matkaa. Toivottavasti vielä mahdollisimman pitkään :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s