comment 0

Pehmeyttä ja lämpöä sohvalle

Kaupallinen yhteistyö / 1kertaa2

Piensisustaminen on ollut jäissä, koska olen keskittynyt enemmän isompiin huonekaluihin, mutta hiljalleen ja harkiten alkaa muutakin sisustusta täällä näkyä. Virheostokset harmittavat tosi paljon, joten koitan hankkia vain sellaisia, jotka oikeasti miellyttävät omaa silmää. En ole kausisisustaja enkä keräilijä, joten hankinnoille täytyy löytyä pikimmiten oma paikka tai sitten saa jatkaa matkaansa, siksi usein koitan hommata vain tarpeellista.

Joo, olen tarkka siitä mitä tänne tulee, ehkä vähän liiankin, mutta en vaan halua mitään ylimääräistä ympärilleni. On jotenkin paljon kevyempi fiilis – ja tietysti helpompi siivota – kun sitä tavaraa ei ole joka nurkassa. Juuri heivasin taas monta kassia vaate- ja tavarakeräykseen, osan sitten myyn. Piti järjestää täällä blogissa myyjäiset, mutta myynti lähti niin vauhdikkaasti liikkeelle Insta Storiesin puolella, että myydään sitten siellä. Laitan lisää myyntiin sitä mukaan kun kerkiän, käykäähän kurkkaamassa. Ensisijaisesti nouto Espoosta, mutta postitan tarvittaessa.

Heitin keväällä kaikki homeelle altistuneet sisustustyynyt ja viltit pois, joita olin kerinnyt hankkimaan ison kasan jemmaan, joten ollaan oltu pitkään ilman tyynyn tyynyä. Mutta eipä tarvitse enää olla, kun ensimmäinen sisustustyyny ja viltti saapui!

1kertaa2 on suomalainen sisustusmallisto, jonka tuotteet on Suomessa suunniteltu ja valmistettu. Kun Piia Kalliomäki, toinen 1kertaa2 suunnittelijoista, Pieni talo Helsingissä -blogin kirjoittaja sekä yksi idoleistani (paljastus!!), otti minuun yhteyttä yhteistyön merkeissä, kiinnostus heräsi välittömästi! Olen nähnyt näitä ihania tuotteita ystävieni kotona, lehdissä, blogeissa, messuilla ja ties missä, joten tiesin heti kyseisen brändin ja sen tuotteet. En ollut omassa verkkaisessa sisustusprojektissa päässyt vielä niin pitkälle, että olisin saanut moisia hankittua, mutta tämäkin ongelma ratkesi arvioitua aiemmin.

Valitsin mallistosta mieleiseni tuotteet, höyhentäytteisen Polku-tyynyn sekä samaa sarjaa olevan kaksipuoleisen Polku-peitteen. Molemmat tuotteet ovat laadukasta 100 % villaa, jotka pysyvät aina käyttövalmiina, kun eivät rypisty. Mustavalkoinen väritys oli varma valinta ja sopii meille ihan täydellisesti. Aion ostaa samanlaisia tyynyjä lisää, yhden tai kaksi, ja ehkä jopa samalla kuosilla, tykästyin tuohon ajattoman graafiseen ilmeeseen niin paljon.

Eikös ole ihan mainiot meidän uudella sohvalla? Niin kaunista ja vieläpä kotimasta! Saa olla älyttömän ylpeä siitä millaista osaamista Suomesta löytyy, hitsi vieköön!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s